hei. minulla ilmestyi vuosi sitten polveen, jalan sisäpuolelle pieni patti rasitettuani polvea vähän normaalia enemmän. Rasituksen jälkeen kyseistä kohtaa pakottaa ja erityisesti kyykyssä ollessa patti näkyy selvästi. Nuori ja epävarman oloinen lääkäri ilmoitti kyseessä olevan nivelkalvon pullistuma ja iski polveen kortisonipiikin. Olen kuitenkin kuullut että nivelkalvon pullistumassa patti olisi isompi ja ilmestyy polven taakse, ei sivulle. Siispä osaisiko kukaan kertoa mistä on kyse?
Nivelkalvon pullistuma?
polvessa pullistelee
1860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyseinen pullistuma voisi olla kierukkakysta. Sisäsivulla tyypillisemmin hieman nivelraon alapuolelle voi pullistua myös limapussi.
Nestetäyteisen pullistuman voi punktoida ja tilalle laittaa kortisonia. Mikäli ei parane ja jää vaivaamaan, lienee ortopedilla käynti aiheellinen.
Lisätutkimuksina tarvittaessa ultraääni/magneetti.