On vain ajan kysymys kun tilanne voi kääntyä länsimaalaisvastaiseksi ukrainassa. Aivan voi käydä että nykyistä venäläis ajattelu kaatuu Venäjällä jossa tosin on paljon vähemmän venäläisvastaisia?
Siispä kysymyt miten pitkälle EU maat ja USA + muut maat menevät? BGM-109 Tomahawk: n tekniikan sisällön varmasti ukrainalaiset tutkivat mikäli saavat sen. Jokainen merkittävä tekninen ohjus, raketti, hävittäjä, panssari vaunu / auto ja muu katoa ukrainan insinöörien tutkimuspöydille ja kuten olette kuulleet jopa välimaiden kautta Venäjälle.
Eurooppa ja mahdollisesti USA alentaa omien taistelukyjyä venäläisille ja ukrainalaisille kun jakaa liian monenlaisia keskeisiä asemateriaaleja.
Maailma muuttuu, ei se toinen maailmansotakaan kaukan ollut. Tulee Ukrainassa, venäjällä uudet ihmiset valta asemiin. Ennenki maailmalla on tapahtunut vallan kaappauksia rauhan aikana, jonkun vuoden kuluttua voi ukrainanaiset olla innostuneuta valtaamaa eurooppaa ihan niin kuin toisen maailmansidan aikana oli Saksan tavoite. Tulevaisuus on kuin veteen piiretty viiva?
Ainakin puolet ukrainalaisista on Ukrainassa venäjämielisiä.
28
190
Vastaukset
- Anonyymi
Jaahas Putinin trollitehdas on edelleen hereillä. Paljonko teille maksetaan ja saako sillä bensaa huoltikselta vai pitääkö jonottaa niinkuin muidenkin ;)
- Anonyymi
Herää todellisuuteen termopullokokoomuslainen
- Anonyymi
Mitähän varten aloittaja ei sano syytä, miksi nuo ryssämieliset ei ole muuttaneet ryssänpuolelle Ukrainasta, jos sitä meininkiä kaipaavat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän varten aloittaja ei sano syytä, miksi nuo ryssämieliset ei ole muuttaneet ryssänpuolelle Ukrainasta, jos sitä meininkiä kaipaavat?
Maailma valloitetaan askel kerrallaan, soluttautumalla vieraaseen maahan tulee aika jolloin vieraasta valtiosta on maata johtamassa. Suomikin on monien vuosikymmenten kuluttua afrikkalaiste, ukrainalaisten lähi-idän, kiinalaisten ja venäläisten hallitsema maa (taistelukenttä?). Niin paljon heitä Suomessa asuu jo nyt, että voi, voi minne katoavat valkoisten syntyperäisten suomalaisten oikeudet?
- Anonyymi
Sinne vaan Työläisten Paratiisiin, Venäjälle kaikki Ryssämieliset, ihan niinkuin 1920 luvullakin.
- Anonyymi
Puolet vuosaarelaisista on ryzzänmielisiä.
- Anonyymi
😂😂😂
- Anonyymi
Mikähän niitä ihmisä vaivaa jotka haluaa hullun diktaattorin (Putin) vallan alle?
- Anonyymi
Mikähän niitä ihmisiä vaivaa jotka haluavat elää EU:n mafian vallan alla? Ei ole Putinin maakaan paras mahdollinen, mutta parempi vaihtoehto kuin EU ja sen tämän hetkinen ilmapiiri.

Meitä EU:ssa vaivaa mm. poliittinen vapaus, mielipidevapaus, liikkumisvapaus, sananvapaus. Mutta jos niistä halutaan eroon, ruvetaan kannattamaan venäjän toimintaa, eli diktatuuria.
- AnonyymiUUSI

EU:ssa todellakin on vakavia vaivoja. Mitä mieltä olet esim. Romanian vaalituloksen mitätöimisestä, kun kansa oli äänestänyt "väärin". Tai miltä tuntuvat puheet Saksan AfD:n kieltämisestä tekaistuilla syillä kun puolueesta on kasvanut maan suurin puolue? Entä tuki Slovakian ja Unkarin tällä hetkellä vallassa olevien puolueiden vastustajille? No, nämähän kaikki ovat normaaliin länsimaisen demokratiaan kuuluvia, sallittuja toimia?

Miten demokratioiden pitäisi sinusta reagoida Venäjän sekaantumisesta demokraattisten maiden vapaisiin vaaleihin? Lahjonta, disinformaatio ja jopa uhkailut, jota Venäjä tekee ovat vakava ongelma.
Hyvä muistaa, että Hitlerkin nousi valtaan täysin demokratian keinoin, mutta valtaan päästyään lopetti demokratian, jolloin paluu takaisin demokratiaan ei enää ollut mahdollista rauhanomaisin keinoin. Tästä on kyse myös AfD:n, joka on avoimesti äärioikeistolainen, jopa natsismiin ihastunut ja venäjämielinenkin. Ja saa vahvaa materiaalista ja propagandatukea Venäjältä.
Miten avoimen ja vapaan demokratian tulisi puolustautua tätä vastaan? Demokratian keinoin, kun vastapuoli vähät välittää niistä?
Unkari ja Slovakia ovat nyt sillä tiellä, jossa demokratiaa ajetaan alas ja vaikeutetaan kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitään ja äänestää vapaadti vaaleissa. Unkari on jo kovasti kaukana demokratian perusasioista ja Slovakia näköjään tulee perässä.
Miten demokratian pitäisi puolustautua tällaista kehitystä vastaan? Ja demokratian keinoin, kun niiden käyttö on estetty. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miten demokratioiden pitäisi sinusta reagoida Venäjän sekaantumisesta demokraattisten maiden vapaisiin vaaleihin? Lahjonta, disinformaatio ja jopa uhkailut, jota Venäjä tekee ovat vakava ongelma.
Hyvä muistaa, että Hitlerkin nousi valtaan täysin demokratian keinoin, mutta valtaan päästyään lopetti demokratian, jolloin paluu takaisin demokratiaan ei enää ollut mahdollista rauhanomaisin keinoin. Tästä on kyse myös AfD:n, joka on avoimesti äärioikeistolainen, jopa natsismiin ihastunut ja venäjämielinenkin. Ja saa vahvaa materiaalista ja propagandatukea Venäjältä.
Miten avoimen ja vapaan demokratian tulisi puolustautua tätä vastaan? Demokratian keinoin, kun vastapuoli vähät välittää niistä?
Unkari ja Slovakia ovat nyt sillä tiellä, jossa demokratiaa ajetaan alas ja vaikeutetaan kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitään ja äänestää vapaadti vaaleissa. Unkari on jo kovasti kaukana demokratian perusasioista ja Slovakia näköjään tulee perässä.
Miten demokratian pitäisi puolustautua tällaista kehitystä vastaan? Ja demokratian keinoin, kun niiden käyttö on estetty.Vastauksesi on juuri sellaisen henkilön puppua, joka sokeasti uskoo että mikä tahansa on laillista ja hyväksyttävää kunhan tarkoitus on edistää tiettyä päämäärää. Venäjä ja moni muukin maa on varmasti harrastanut vaalivaikuttamista, mutta mikä ero on siinä että sitä harjoittaa lähes kaikki ns. länsimaiset demokratiat? Miksi se mielestäsi on jotenkin hyväksyttävämpää?
Tähän on turha vetää mukaan Hitleriä, tuo natsikortti alkaa olemaan aika kulunut työkalu. Saksassa AfD:n pyrkimyksissä ei ole mitään Hitleriin viittaavaa. Puolueen kannatus kasvaa ryminällä siksi, että se huomioi kansan toiveet ja mielipiteet toisin kuin valtaa pitävät puolueet. Saksan suuret ongelmat johtuvat osittain hallitsemattomasta maahanmuutosta, Venäjän vastaisten pakotteiden aiheuttamista teollisuuden kustannusongelmista ja Merzin vaatiman militarisoinnin vaatimista huimista kuluista. AfD ei kannata näistä mitään. Mikäli Saksassa tässä tilanteessa päädyttäisiin kieltämään tai edes rajoittamaan puolueen toimintaa, olisi se demokratian itsemurha ja se nostaisi puolueen kannatusta entisestään. Tämän tietää jopa Merz itse eikä halua tällaiseen turvautua.
Unkari ja Slovakia ovat täysin demokraattisia maita. EU:n ongelmat niiden kanssa johtuvat pääosin siitä, että niiden politiikka perustuu pitkälti konservatiivisiin arvoihin, jotka ovat monille eu-johtajille punainen vaate. Siksi EU tukee avoimesti arvoliberaaleja puolueita. Mitä mieltä sinä olisit, jos EU avoimesti alkaisi tukea Suomen laillisesti valittua hallitusta vastustavia voimia? Kuuluisiko tämä mielestäsi hyväksyttyyn demokratiaan? Jotenkin aistin sinun mielestäsi lähes kaiken olevan sallittua demokratian nimissä, jos tavoite on tukea sinun kannattamiasi asioita.
- Anonyymi
Suosimalla Venäjää, Trump menettää mahdollisuutensa Nobel-palkintoon. Trump on pitkittänyt sotaa jo yli puoli vuotta. Toimittajat voisivat boikotoida Trumpin ja Putinin tapaamista Unkarissa. Käännetään narsisteille selät. Krim ja Itä-Ukrainan väliaikaisesti vallatut alueet kuuluvat Ukrainalle.
- Anonyymi
Jossain mediassa väitettiin Suomen ulkopoliitikan ohjailevan Trump:ia?
Siis sen perusteella Trump toimii Suomen ulkopolitiikan käsikirjan mukaan enemmän tai vähemmän?
- Anonyymi
ap..mitä aineita vedät
- AnonyymiUUSI
Putinin propagandaa vedän.
- AnonyymiUUSI
Ei se nyt niin harvinaista olisi että joku maa kääntyy auttajaansa vastaan, suomalaisetkin taisteli saksalaisia vastaan saksalaisten antamilla aseilla.
- AnonyymiUUSI
Meinatko että Euroopan korruptunein maa (Ukraina) ei iskisikään Suomeen Euroopan maksamilla Flamingo-ohjuksella , koska Sanna ja El Stubido on niin ihania.
- AnonyymiUUSI
Juu ei ole kovinkaan harvinaista….
Myös Stalin kääntyi entistä liittolaistaan Hitleriä vastaan aika pian sen jälkeen kun oli Hitlerin kanssa saanut toisen maailmansodan käyntiin. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Meinatko että Euroopan korruptunein maa (Ukraina) ei iskisikään Suomeen Euroopan maksamilla Flamingo-ohjuksella , koska Sanna ja El Stubido on niin ihania.
Ukrainalla on täysipäiväinen työ puolustautua Euroopan korruptuneinta (jos nyt Venäjä katsotaan edes eurooppalaiseksi jostain syystä) diktatuuria Venäjää vastaan, joka hyökkäsi Ukrainaan jo keväällä 2014. Ei siinä varmasti riitä haluja ja resursseja ammuskella tukijamaitaan.
- AnonyymiUUSI
Aloituksen perusteella voisi puolet Ukrainasta antaa suosiolla Venäjälle ja siirtää ryssämieliset sinne. Loput Ukrainasta voisi liittää eeuuhun ja natoon.
- AnonyymiUUSI
Järjellä ajatellen Ukrainan tulisi sopia Putinin kanssa maa-alueiden jaosta ja alkaa remontoida raunioitaan. Turhaa tappamista enää kun lopputulos on jo selvä.
Valitettavaa on vain se, että suomalaistenkin Ukrainaan syytämät miljoonat ovat mennet täysin harakoille.
Nyt jatkossa terveydenhoidosta ja sosialiturvasta on pakko leikata puolustusvoimien tarpeiden kustannuksella. Eikä se todellakaan johdu ministeri Purrasta.- AnonyymiUUSI
Järjellä ajatellen ei Venäjän koskaan olisi pitänyt edes hyökätä Ukrainaan keväällä 2014 eikä eskaloida hyökkäyssotaansa koko Ukrainan ja ukrainalaisten tuhoamiseksi.
Se on tullut kovasti kalliiksi paitsi vapaalle maailmalle, niin aivan erityisesti Putinin diktatuurin johtamalle Venäjälle tuhoamalla venäläisten tulevaisuuden, erityisten nuorten. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Järjellä ajatellen ei Venäjän koskaan olisi pitänyt edes hyökätä Ukrainaan keväällä 2014 eikä eskaloida hyökkäyssotaansa koko Ukrainan ja ukrainalaisten tuhoamiseksi.
Se on tullut kovasti kalliiksi paitsi vapaalle maailmalle, niin aivan erityisesti Putinin diktatuurin johtamalle Venäjälle tuhoamalla venäläisten tulevaisuuden, erityisten nuorten.Järjellä ajatellen sodan ei olisi pitänyt koskaan alkaakaan. Vastuu tapahtumista on eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla poliitikoilla, jotka tekivät kaikkensa saadakseen proxy-sodan aikaiseksi. He onnistuivat tavoitteissaan, mutta kaikki ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan. Nyt levy on kääntynyt ja sodan aloittaneet toitottavat kuinka Venäjä sitä, Venäjä tätä, mutta omassa toiminnassa ei suostuta näkemään mitään virheitä.
- AnonyymiUUSI
Ukrainan johdon kädet ovat sidottuina selän taakse, samoin on Trumpin räpylät. Putin vie tikkareita suusta niin ettei makua ehdi tuntea!
- AnonyymiUUSI
Mikä ihmeen mielipiteen ja sananvapaus se sellainen on, jos historiallisista tapahtumista ei saa olla eriäviä mielipiteitä, esim holokoustia ei saa kyseenalaistaa. Jos sen tekee niin pannaan vankilaan.
- AnonyymiUUSI
Tuo paljastaa kenellä todellinen valta on, jos jumalankin olemassaolon voi kieltää, mutta valitun kansan oikeutusta erikoisvapauksiin ja valtaan ei.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 563736
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.463147Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1532949Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,412813SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.752396Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s611911Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a231878Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1221757Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai681170- 841162