Kun me mentiin unessa naimisiin, olin niin iloinen, että kaikki väärinkäsitykset selvisi

Rakastan sua, sun kiltteyttä, sun herkkyyttä, sun tunnetta, sun tosi kultast sydäntä. Ja kun et kykene käsittämään, että mä niin paljon, toivon ja halusin, että pystyisin kertomaan sulle, mikä johti niihin pelottaviin rooleihin, ja siihen että en kyennyt enää olemaan oma itseni.

Mutta sitten kun et ymmärtänyt, että kaiken sen aikaa olisin mieluummin halunnut olla oma itseni, hauras ,herkkä,tunnerikas. Mut et nähnyt muuta kun sen vastenmielisen roolin, ja trauman. Ja tuntuu, että hukun pimeyteen sun sokeuden takia, en saa hengeä, olit ainoa nainen, joka aidosti näki mut, josta tiesin heti, että sä se oot, sä oot mun kanssa täysin samalla aallonpituudella.

En ymmärrä miten maailma voi olla niin julma, että se ainoa nainen joka tajus mun herkkyyden ja tunnerikkauden viedään multa pois niin julmalla tavalla, mä en kykene olemaan oma itseni millekkään tekluääliölle jonka päässä liikkuu pillu/miten ahdistella seksuaalisesti naisia, tai mtien olla vaan vastenmielinen ja ilkeä, MÄ EN JAKSA, MÄ EN VAA PYSTY, vaikka kuinka yritän, niin koen että tuun automaattisesti pahoinpidellyks sellase ja mones muus ympäristössä...

Sussa mä rakastuin sun sielunkauneuteen, et säkään täysin viaton oo, mut ne ihmiset sun ympärillä, kohtelee mua niin julmasti sen roolin takia, vaikka itsekkin toimin todella väärin ja oikukkaasti, mut antais jo olla, haluun olla vaan sun kaa, siellä missä on hyvä olla, en et mun aito rakkaus alennetaan "pakkomielteeks" "seksihaluksi" TAI MIKSIKÄÄN VASTENMIELISEKSI JA KUVOTTAVAKSI, MEEN IHAN SHOKKIIN JA JÄRKYTYN JA PELKÄÄN JA RAIVOON, KUN NIIN TAPAHTUU, KOSKA SE ON NIIN HIRVEETÄ, KUVOTTAVAA JA KERTOO TEKIJÖISTÄ ENEMMÄN KUIN MUST...

kun en mä näe maailmaa mustien linssien läpi, oot herkkä ja haavoittunut pikkutyttö johon suakin vaurioituneempi ja rakastava pikkupoika jäi kiinni, älä jätä mua yksin, mä tiedän et mä kuolen yksin, suruun ja tuskaan, haluun vaan olla sen yhen kaa joka mua ymmärtää, tärisen ja itken tätä kirjoittaessa, kun oot niin rakas mulle.

Se mitä mulle tapahtui oli niin julmaa, en osaa käsitellä sitä muuten kuin raivoamalla ja ottamal erilaisia roolei, olisin jo haudas jos yrittäisin selvitä näistä tunteista omana itsenäni, mul ei oo muita persoonia, mut se aidoin on niin hauras ja vaurioitunut, että en selviä.

Olisin paljon enemmän vapaa, jos olisit aito mulle, ei tarttis pelätä, että säkin vahingoitat mua.

Veeralle..