Ukraina Zelenskyi johdolla allekirjoitti paperin, jonka mukaan rauhaa aletaan leipoa nykyisillä rintamalinjoilla. EU:n johtajat hyväksyivät Trumpin ehdotuksen, ainoastaan uhoaja Ranskan Macron ei ole tiettävästi sitä allekirjoittanut, eipä Ukraina ole siitä maasta saanut sen enempää konkreettista apua kuin Suomi on antanut, puheet ovat olleet suuret. Saksan Merz allekirjoitti ja myös Suomen Stubb
No nyt EU (osa) otti järjen käteen
18
186
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös se ollut niin, että EU ei kannata rauhaa, ennenkuin Venäjä on mennyt omien rajojensa sisään
EU pettää ainaMistä olet tuollaisen väitteen kuullut? Lähteitä pyydetään. Taisit keksiä tuon omasta päästäsi
- Anonyymi
EU tajusi viimein että Venäjähän on koko ajan ollut omien rajojensa sisäpuolella. Macron voi vielä huudella ja kerätä irtopisteitä kun Ranskakin on niitä laitapuolen maita Euroopassa. Pakotteet ovat näköjään purreet ja Venäjähän toki on jo tämän erikoisoperaationsa hävinnyt ties kuinka monesti. Täydellinen talouden romahdus Venäjälläkin on jo kaiketi alkanut aikoja sitten. Että eiköhän tämä sittenkin mene aivan Länsimaiden suunnitelmien ja asiantuntijoiden antamien lausuntojen ja ennustusten mukaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Juuri näin aletaankin selittelemään tappiota voitoksi , säälittävää ....... lännen vetelät ottivat nokkiinsa vaikka kuinka olisivat 10 x isompi talousmahti .
- Anonyymi
Kyllä länsi hävisi tämän 6-0.
Turha yrittää puhua mustaa valkoiseksi.
Euromaat ovat niin velkaisia, Suomi pahimmasta päästä.
Ja Häkkänen täällä moittii muita eumaita ja uhoaa.- Anonyymi
Mutta kun meillä Lännessä on paljon isompi BKT kuin Venäjällä. Ettekö te oikeasti tajua miten asiat todellisuudessa ovat !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun meillä Lännessä on paljon isompi BKT kuin Venäjällä. Ettekö te oikeasti tajua miten asiat todellisuudessa ovat !
Se ns. Isobruttokansantulo on pankkien laskennallista rahaa, valtiopankki ja muutkin pankit voivat "tehdä rahaa" pelkästään niin että laskevat lainoja, joille hankitaan jokin vastike
Venäjällä on pääosin toisin, vakuudet ovat ihan eri luokkaa kuin EU: n alueella, on malmikaivoksia, suuria metsiä jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun meillä Lännessä on paljon isompi BKT kuin Venäjällä. Ettekö te oikeasti tajua miten asiat todellisuudessa ovat !
Nykypäivänä maapinta-ala ratkaisee, USAlla suuripinta-ala, samoin Venäjällä, Kiinalla, Intialla, EU on kuin hyttysen pieru tässä vertailussa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykypäivänä maapinta-ala ratkaisee, USAlla suuripinta-ala, samoin Venäjällä, Kiinalla, Intialla, EU on kuin hyttysen pieru tässä vertailussa
Ei se maapinta-ala ratkaise. Näkeehän sen Venäjästäkin.
- Anonyymi
Tulitauosta kysymys, tämä ei tietenkään tarkoita että Ukraina luopuisi alueitaan.
- Anonyymi
Olipa kovan luokan uutisankka. Tai sitten aloittajan toiveajattelua.
- Anonyymi
Et sä sitte Verkkouutisia vilkuilis ?
- Anonyymi
Lausunnolla ei paljon leivota. Pitäisi leipoa.
- Anonyymi
Pufuftufvoimain yipäällikön Miekanstubbipäiväkäsky.
Nato-suomi ei kannata rauhaa, ennenkuin Venäjä on mennyt omien rajojensa sisään ...
Tai no tota me tienataan silläkin jos neuvotellaan ukrainalle nykyisten rintaamalinjojen mukaainen diili 90% tai no tota JOO ... 10% tarkkudella.
Sain ton 90% omasta päästäni. - Anonyymi
Pahus sentään; nuolastiinko ennen kuin tipahti ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16811561- 288142
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586056Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1665007- 244775
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai404411Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1074303- 1063702
- 803290
- 481801