Jos uskontoja ei olisi niin olisiko maailma parempi asua?
Mitä hyötyä on uskonnoista?
Onko uskonnot turhia?
11
122
Vastaukset
- Anonyymi
"Mitä hyötyä on uskonnoista?"
Rahat pois tyhmiltä.- Anonyymi
Luterilainen kirkko on kymmenien tuhansien ihmisten elinkeino.
- Anonyymi
Evoluutio hölmöillyt uskonnoissa pahemman kerran.
Mutta ei sillä ole mitään tarkoitusta joten itkeminen on turhaa. Pitää vain tyytyä vallitseviin oloihin. - Anonyymi
Selvästikkin ei ja juu.
Se, että uskontoja on ja ne vetoavat moniin, tarkoittaa että niille on kysyntää ja ne koetaan merkitykselliseksi ja "tarpeellisiksi".
Teoriassa voi pohdistella olisiko uskonnot "absoluuttisen" tarpeellisia, aivan kuten voi viisastella vaikka Facebookin, Twitterin, musiikin suoratoistopalveluiden jne suhteen. Ilmankin pysyttäisiin elossa (ja ollaan pysytty), mutta ihmiset (ainakin suuri joukko ihmisiä) kokee niitä tarvitsevansa.
Toinen asia on, että onko uskonnollisilla liikkeillä nykymaailmassa enemmän positiiivisia vai negatiivisia vaikutuksia (samaa toki voi kysyä some-alustoistakin). Uskonnon roolihan on esimerkiksi Suomessa kääntynyt päälaelleen, kun yhtenäiskulttuurista on siirrytty moniarvoiseen, kumplauntuneeseen Suomeen. Ennen uskonto oli suuri kansallisesti yhdistävä tekijä, nyt se päin vastoin syventää eri kuppikuntien välisiä erimielisyyksiä ja henkisiä kuiluja - myös uskontokuntien sisällä.torre3 kirjoitti:
Suurin kysymys on miten koko maailma on saatu uskomaan uskontoihin.
Syynä on se, että ihmisen suurin ongelma - ja plussa - on se, että ihminen osaa ajatella. Hän hakee tapahtumille syitä. Miksi jokin asia tapahtuu? Eläin tuskin kysyy tätä. Sen sijaan ihminen kysyy ja samalla hän ymmärtää ajan kulun. Että hänenkin aikansa kuluu loppuun.
Ja kun ihminen on koko olemassa olon ajan miettynyt eli ajatellut sitä, mistä kaikki saa alkunsa, niin sitä kautta ovat syntyneet uskonnot. Maailmassa ei ole yhtäkään kansaa, jolla ei olisi jonkilainen uskonto. Tai ainakin usko kuoleman jälkeiseen elämään.
Luonnonkansoilla, metsästäjä-keräilijöillä uskonto on animismia. He uskovat ihmisen kuoleman jälkeen liittyvän henkien maailmaan. Ei siis ole mitään helvettiä tai taivasta, vaan kaikki päätyvät samanlaisiksi hengiksi.
Yhteisöt olivat pieniä, niissä oli noin 20-30 ihmistä. Kuitenkin ne kuuluivat eri heimoihin, jotka erilaisina juhlapäivinä - kuten "juhannuksena" - kokoontuivat yhteen juhlimaan. Noissa bileissä sitten etsittiin etenkin puolisoa vieraasta heimosta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Animismi
Tilanne muutui siinä vaiheessa kun maatalous syntyi. Varaus alkoi kasaantua. Syntyi rikkaita ja vähemmän rikkaita. Se muutti uskonnon luonnetta. Lakiuskonnot syntyivät. Ne määrittelivät mitä sai tehdä ja mitä ei. Näin syntyi "synnin" käsite.
Ei saanut varastaa toiselta. Metsästäjä-keräilijöillä ei omaisuutta juuri ollut. Paitsi se. joka kulki kantamalla mukana. Maanviljelijöillä sen sijaan omaisuutta alkoi kansaantua. Toisille enemmän ja toisille vähemmän. Sen omistamiseen tarvittiin säännöt.
Lisäksi asumistapa muuttui. Nyt asuttiin paikallaan, ei enää kuljettu paikasta paikkaan. Oli myös asioita joista piti päättää yhdessä, kuten vaikka mihin rakennetaan silta. Tämän seurauksena yhteisöille tarvittiin johtajia. Näin syntyi politiikka.
Kun yhteisöt laajenivat, ne tarvitsivat myös uskonnollisia johtajia. Joka taas tarkoitti että piti olla joku "pyhä rakennus" jossa voitiin kokoontua kuulemaan uskonnollista johtajaa. Näin sitten saatiin kirkkorakennuksen aikaiseksi.
Tosin antiikin Kreikassa uskonto "toimi" hieman eri tavalla. Sieltä puuttui kokonaan "välittävä henkilöstä" jumalien ja ihmisen väliltä. Kreikaan ei näin syntynyt pappisluokkaa, sillä katsottiin uskonnon olevan yksilön ja jumalan välinen asia.
- Anonyymi
Ei suinkaan. Kyllä ne ovat ihmiskunnan suurin haitake.
- Anonyymi
Muutoin voi evoluutiolle antaa pisteet kun ei vain saa uskonnon tekemään ja kannattamaan kansanmurhaa. Silloin voisi vähän kritisoida evoluutiota, että joku raja sentään sattumallakin.
- Anonyymi
Evoluutio ei perustu sattumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutio ei perustu sattumaan.
Mihin tahansa, mutta viturlleen on mennyt uskontojen suhteen.
Ja todella paha juttu jos evoluutio ei ole syyntakeeton.
- Anonyymi
Uskonnot ovat turhia mutta uskoontulo Jeesukseen ei ole turhaa ja tässä Jeesuksessa sitten eläminen ja toimiminen ovat ainoita itseasiassa järkeviä tekoja tässä kohta kuihtuvassa maailmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15311458- 288122
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565954Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664937- 174714
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai374371Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas974258- 883560
- 803280
- 481781