Pitää valmistautua

Anonyymi-ap

kontrolliin ja pedon lukuun.
Suomesta uusi kiina vuonna 2026, ja vankila 2030.

Kontrolli ja ihmisten seuranta tulee olemaan kaikille pakollista vuonna 2026—> EES-systeemi Eu-alueella, joka laitettiin jo Suomessa pystyyn yhdessä yössä ja Britanniasta kaikkien tulevien lennot perutaan vaikka liput on jo ostettu koska eivät ole antaneet sormejälkeä ja kasvojentunnistusta ensin, ilman että heille on kerrottu edes sellaisen tarpeellisuudesta. Eli et saa enää matkustaa ilman kiina-kontrolli-esimerkkiä. Etkä tulla Britanniasta tai Eu:n ulkopuolelta Suomeen, etkä lopulta mistään mihinkään maahan.


Ensi huhtikuusta alkaen 2026, jos et ota käyttöön pelkkää dikitaalista maksutapaa, (digitaalininen id-sovellus-koko Eurooppaan) ihan sama oletko mummo jolla ei ole älypuhelinta tai hävisikö puhelin, et saa ilman sitä kulkea julkisilla ostamaan uutta, tai ajaa autoa, koska sovellus puuttuu. Saatika ostaa ruokaa tai mitään muutakaan enää käteisellä. Et edes mennä kauppaan sisälle. Tai tilata kotiin, tai edes asua kotonasi (avain vaihdetaan sovellukseen).


Lopulta kaikkia liikkeitäsi seurataan dikitaalisesti, heräsitkö aamulla ennen klo 7 töihin, oletko klo 8 mennessä valmiina, kuinka monta kilometriä kävelit liikaa ja menitkö 15-minuutin matkan ulkopuolelle(viittaan tulevaisuuden 2030-agendaan jota myös Suomi nyt ajaa ja 15-minuutin häkkikaupunkeihin joita kauemmas et saa poistua, tai dronet hyökkäävät, ja olet heitetty ulos yhteiskunnasta.)
Sanoitko netissä mielipiteesi? Ja nyt et voi enää saada tilisi rahoja käyttöön huonosta esimerkistä johtuen, joka loukkasit ylimmän eliitin yli-jumaluutta, tai ihan vain yleistä pelon lietsomaa mielipidettä.
Et pysty enää ostamaan et matkustamaan et elämään et asumaan, ilman että joku seuraa jokaista liikettäsi ja arvioi, oletko tarpeeksi mallikas jotta saat ostaa yhden suklaapatukan viikossa, jos olet jo ostanut ja haluatkin lisää, sinut pahimmillaan heitetään ulos koko eu:sta kadulle kerjäilemään, tai muulla tavoin rangaistaan toimestasi ja jätetään palkka maksamatta. Vuoteen 2030 mennessä näin siis.

Pärjäilemistä kaikille :)

14

489

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valitettavasti, näin "täytyy" tapahtua !

      Luuk. 22:
      52 Niin Jeesus sanoi ylipapeille ja pyhäkön vartioston päälliköille ja vanhimmille, jotka olivat tulleet häntä vastaan: "Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet miekat ja seipäät käsissä.
      53 Minä olen joka päivä ollut teidän kanssanne pyhäkössä, ettekä ole ojentaneet käsiänne minua vastaan. Mutta tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta."
      54 Niin he ottivat hänet kiinni ja kuljettivat pois ja veivät hänet ylimmäisen papin taloon. Ja Pietari seurasi taampana.

      "Mutta tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta."

      Ilm. 13:
      15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

      Nyt ei ole selvää, miten tämä loppunaika menee / tulee.

    • Anonyymi

      Katsokaa Youtube "Et voi ostaa tai myydä ilman lupaa", kertoo CBDC;stä.

      Selkeästi kertoo mitä tulee tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Humanismin aika on ohitse (1470-1960). Eli perusoikeudet kapenevat, vapaus, veljeys ja tasa-arvo myös otetaan pois.

      Alkaa erään Jeesuksen aikaisen profetian mukaan KIRKON JA TEOKRATIAN aika (1960-2450). Se tarkoittaa että koko luomakunta pyhitetään jälleen. Jokaisen hevosen kulkusessa tulee lukemaan: Jehovalle pyhitetty!

      Saastaisuuden lähteistä yksi tukitaan ja tulee Juudan heimoa ja esikoisia pyhyyteen ohjaava ja puhdistava lähde tilalle.

      Lukekaa Sakarja ja Malakia.

      Terrorin Kuningas saapui jo 1999 ja nyt pitäisi Leevin heimo puhdistaa valmiiksi uhraamaan kertaluontoinen uhri Jehovalle ja temppelille.

      Paljon on väkeä poistunut kirkon piiristä. Se on vaikuttanut sen että pyhät sakramentit ovat väkevöityneet ja vähäinen Väki kirkoissa on todella lämminhenkistä ja kristillistä.

      Maailman saastutus ja Jumalan nimen pilkkaaminen saa tulla loppuunsa Kirkon ja teokratian (1960-2450) aikakautena. Sitäkin nämä muutokset voivat merkitä. Vaikka kyse on Ilmestys 13 kymmensarvisesta pedosta. Varsinaisen muutoksen saa aikaan Imaami Mahdi. Mutta kumoaako hän pedon aikaansaannokset vai ovatko nuo aikaansaannokset välttämättömiä. Sitä voidaan kysyä. Ovatko maailman 9 miljardia asukasta korkean moraalin omaavia vai eläimellisiä barbaareja? Jos olisi Äly ja korkea moraali heillä niin ei tarvittaisi mitään kahleita?

    • Anonyymi

      Ei tuollaiseen systeemin ole pakko suostua. En usko että toteutuu. Minä ainakin ostan mitä lystään ja kuljen missä haluan. Kuka minun kyttäämisestäni hyötyy?

    • Anonyymi

      Paha kyllä sanoa mitään tähän. Tuskin kukaan tuollaista haluaisi, tuollaista yhteiskuntaa? No, saa nähdä mitä tässä tulee kaikkea. Yritetään välittää toisistamme ja olla vihaamatta kuitenkaan ketään/mitään. Se jotenkin helpottaa varmaankin elämää.

    • Anonyymi

      Windows 11 ja täydellinen valvonta sekä puhelin!
      tähän päälle id-kortti ja peli on selvä: loppu tuli!

      Jos käytät windowsia tai puhelinta esim iphone olet jo osa tästä ja et pääse pakoon.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://www.suomi.fi/uutiset/viranomaisposti-saapuu-vuoden-2026-alusta-ensisijaisesti-sahkoisesti-muutos-koskee-noin-kahta-miljoonaa-henkiloa

      Vuonna 2026 Suomi.fi-viestit tulee käyttöön kaikille digitaalisesti asioiville täysi-ikäisille, jotka eivät ole ottaneet sitä aiemmin käyttöönsä. Palvelu tulee käyttöön, kun henkilö tunnistautuu ensimmäisen kerran vuonna 2026 jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun. Muutoksen jälkeen viranomaispostia vastaanottaa ensisijaisesti digitaalisesti yli neljä miljoonaa henkilöä.

      ja tästä jotain selkpkielellä:

      https://www.youtube.com/watch?v=gxetfIrMjP0

      Ei enää paperikirjeitä? Sinulle luodaan vuoden 2026 alussa sähköinen suomi.fi postilaatikko

      lue ja ihmettele!

      jos tahdot maksaa laskut menet, lukemaan sen digi-kirjautumisella ja sitten menet pankkiin maksamaan sen ja digi-kirjautumalla!

      pakoo ei pääse.

      • Anonyymi

        Joku viikko sitten jouduin kännykän kautta maksamaan tullimaksun, jossa yhteydessä suomi.fi -viestit johon pääsee pankin käyttäjätunnusten kautta.


    • Anonyymi

      Kun pankit vaatii sen id-kortin eli digitaalisen vahvan tunnistautumisen, on se osa tätä hanketta.
      Esim
      menet maito kauppaa ja osta leivä ja maitotölkin,
      käteistä rahaa ei ole, joten pakko maksaa se kortilla, eli digikortilla.

      ellet suostu, kauppias heittää sinut ulos!

      he, pahat suunnittelevat että se tulee voimaa ensi vuonna, 2026!

      lontoossa ei saa tehdä töitä ellei ole digikorttia!

      ja vaikka voisi tehdä, niin mihin ne sen mitättömän palkan maksaisi ja miten se ulos otat jos et ole osa systeemiä!

    • Anonyymi

      Miten se digikortti voi olla pahasta, kun kuljetuspuolella se on ollut arkipäivää jo ajopiirturin käytössä.

    • Anonyymi

      Miten ne ihmiset pärjäävät, joilla ei ole tietokonetta eikä älypuhelinta? Jos käteisellä ei voi maksaa, niin ilmeisesti kuolevat nälkään.

      Ihmisten keskittäminen suuriin kaupunkeihin on totta. Suomessa Tampereella ja Helsingissä rakennetaan hullun lailla ja muu Suomi alkaa muistuttaa Venäjän Karjalaa. Suureen kaupunkiin liittyneeseen pieneen kuntaan ei saa rakennuslupaa, mutta suuren kaupungin alueelle saa rakennusluvan vaikka rakennuspaikka on siinä rajoilla tulisiko lupaa myöntää.

    • Anonyymi

      Onko kaikessa hulluudessa, viisasta että eurooppa julistaa ja alkaa sotimaan Venäjän, Kiinan että koko itä-blokin kanssa?

      Se saattaa viivästyttää hetken, mutta ei poista sitä mitä on Ilmetyskirjassa ilmoitettu.
      se tulee, valitettavasti.

      Se että eurooppa ja samalla jenkit tuhoutuvat, saattaa olla se, tuhka mistä se feeniks nousee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      726
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      670
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe