Suomen nuoriso on unohtanut hyvät tavat. Mielenterveys on hukassa useimmilta. Tämä näkyy perhesurmissa noin viiden vuoden osalta. Kahden viimeisen vuoden aikana perhesurmat ja muut tapot lisääntyneet. Näitä perhesurmaajia löytyy niin väitöskirjan tekijöistä kuin lukiolaisistakin. Kaikki yhteiskuntaluokat edustettuina. Huumeongelmat ja päihderiippuvuus kuormittaa sosiaalihuoltoa nuorten alle ja vähän päälle kolmikymppisten osalta.
Käytännössä moni nuori on syrjäytynyt vaikka on olemassa koulutustakuu, silti osa on pudonnut kaikesta, yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. Tämä johtuu arvotyhjiöstä, ei ole enää kristillisyyttä, eikä paljon muitakaan arvoja, eikä ihmisiä pyritä riittävästi tukemaan, silloin kun on lapsuus. Harrastuksilla ohjataan nuoret ja lapset normaaliin kehitykseen. Mahdollisuuksia on monia. Harrastuskerhot, joissa nuoret saavat ystäviä samanikäisistä.
Alkoholilainsäädännöllä pitäisi pyrkiä estämään ihmisten sortuminen nuoruudessa. Huumeet, nuuska ja alkoholi ja liiallinen vapaus, johon kuuluu bilettäminen ja kaikenlainen seksuaalisuuden korostaminen. Tällöin pitää varsinkin poikia opettaa nuorena ymmärtämään, että naiset ja miehet ovat samanlaisia ja toista ihmistä täytyy kunnioittaa ja tunteista pitää osata puhua toisille perhepiirissä.
Tämän täytyy näkyä välittämisenä. Tämä alkaa perhepiiristä ja pitäisi näkyä myös yhteiskunnassa. Näin säästöjen aikana on unohdettu, että ihminen on tärkein. Yhteiskunta on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Tässä tapauksessa terve arvopohja nuorison osalta ja kasvattaminen rakkaudella kuitenkin asettamalla rajat, joista ei lipsuta kuten kotiintuloajat.
Normaaliin nuoruuteen ei kuulu kantaa teräasetta mukanaan. Tämä kertoo siitä, että jos ihminen kantaa teräasetta hän mahdollisesti myös käyttää sitä. Aseen kantaminen ei ole rekvisiittaa. Näistä asioista täytyy puhua ja keskustella nuoren tai aikuisen kanssa. Ristiriidat kuuluu ratkaista puhumalla tai lähteä pois paikalta. Muuten vankilat ovat täynnä ihmisiä, joilla ei ole itsehillintää kuten nykyään onkin tapahtunut näin.
Nämä asiat lähtee kotoa ja yhteiskunnasta ja näitä pitäisi opettaa myös kouluissa jo nuorena. Älä tapa kuului jo kymmeneen käskyyn. Älä tee huorin. Nuorille täytyy antaa tervettä seksuaalikasvatusta, joka alkaa seurustelusta, eikä satunnaisesta seksuaalisesta tyydytyksestä. Pojille, että tyttöihin pitää ensiksi kunnolla tutustua, josta ihastuksesta alkaa molemminpuolinen kunnioitus toista kohtaan, ei ole tarkoitus loukata toista, eikä hyppiä vieraissa.
Ajallaan Suomi huomaa missä on menty pieleen. Asioista ei enää osata keskustella, eikä perhepiirissä vanhemmat ohjaa enää lapsiaan riittävästi terveisiin elämäntapoihin. Huume, mielenterveysongelmat sekä päihderiippuvuus on jo riistäytyneet käsistä monelta nuorelta ja jatkuu aikuisiälle. Tämä lisää yhteiskunnassa arvotyhjiötä ja välinpitämättömyyttä. Normaaliin yhteiskunnan toimintaan kuuluu kaikkinainen ihmisten kunnioittaminen. Tätä on myös hyvien käytöstapojen opettaminen lapsille ja nuorllle. Esimerkki lähtee kotoa ja jatkuu koulussa ja yhteiskunnassa.
Moraalittomuus ja arvotyhjiö Suomessa näkyy jo perhesurmina.
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4143302Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k1022478On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon
Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat722411Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12349Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll282074Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1921564Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel121372Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2031194Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441152- 931081