Joka puolella positiivinen kierre lähdössä käyntiin. Jopa eurovätyksetkin suunnittelee puolustukseen panostamista, vaikka eivät nyt mitään varsin ole vielä saaneet aikaan.
Trump on energisoinut koko maailman!
Anonyymi-ap
1091
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Positiivinen? Missä se näkyy?
Todellisuudessa maailma on syöksymässä syvään taantumaan.
Erikoinen juttu, kun koko maailmassa pörssit kuitenkin vaan nousoo 🤭🤭😀😀😃😃😄😄😁😁😆😆😅😅🤣🤣😂😂
Jopa tuilla loisivat äärivasemmistopummit ovat aktivoituneet tekemään edes jotain. Kun hakkaat pää punaisena näppäimistöäsi vakuuttaksesi ikuista viharakkauttasi Trumpia kohtaan, niin silläkin on oma pieni taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutuksensa.
Pörssit eivät kerro todellisuutta. Moni pörssikupla puhkeaa yhdessä yössä.
Kyllä ne vaan käsi kädessä on tähän asti menneet.
Trumppi romuttamassa koko toimivan systeemin. Uhkailee ja painostaa tulleilla koko maailmaa
Nato oli kyllä Euroopan maiden kannalta aika toimiva systeemi, ei tarvinnut muuta kuin loisia, jenkit maksoi ja hoiti kaiken.
Trump ei kuitenkaan pahemmin loisimista kattele.
Syöttiläs-von Der LÖITTENITKIN joutuneet poistumaan mukavuusalueiltaan
...harrastuksistani mainitsen ikkunasta katselun ja aikomisen .... pitäisi riittää muiden avujen lisänä valtion virkaan ja vastuulliseen asemaan valtionhallinnossa ?
Saatat päästä kohta yksityisellekin, kun Trump energisoi sinutkin.