Israelin toiminta

Anonyymi-ap

Israelin toiminta on ollut häpeällistä tulitaukosopimuksen alkamisen jälkeen. Jopa Hamas on noudattanut sopimusta niin kuin oli sovittu. Hamas vapautti kaikki sovitut israelilaiset panttivangit määrätyn aikarajan sisässä ja kaikkien kuolleiden panttivankien jäännökset sitä mukaa kun heidän jäännöksien on löydetty raunioista. Ihmisten jäännöksiä on erittäin vaikea löytää ja Israelin sotilaat pistivät nyt syksyllä panssariajoneuvoilla kaiken mahdollisen eteen tulevan ihan maan tasalle Gazassa, jossa on 90 % rakennuksista tuhottu.
Viime viikonloppuna oli ollut jotain väkivaltaisia välikohtauksissa Gazassa ja kaksi israelilaista sotilasta oli kuollut, muttei kuitenkin tiedetty varmasti kuka ne oli aiheuttanut sillä Gazassa on muitakin toimivia järjestöjä kuin Hamas. Mutta tästä Israel sai taas syyn surmata palestiinalaisia ihmisiä iskuillaan joissa kuoli 100 palestiinalaista ihmistä. Viime maanantaina israelilaiset kertoivat ampuneensa vai 3 palestiinalaista ihmistä ! Nämä olivat suoranaisia murhia, mutta israelilaiset eivät joudu vastuuseen mistään.
Kansainvälinen rikostuomioistuin on todennut Israelin pääministeri Netanhajun ja Israelin puolustusministerin olevan sotarikollisia, sillä he ovat syyllistyneet sekä sotarikoksiin että rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Presidentti Trumpin tekemän tulitaukosopimuksen mukaan Israelin piti päästää heti kaikki Gazan rajalla olevat avustuskuljetukset, joita oli 600 rekkaa odottamassa menemään heti Gazan alueelle, muttei Israel päästänyt menemään. Ensin Israel viivytti jonkun tekosyyn avulla avustuskuljetusten pääsyä viime sunnuntai iltaan asti ja nyt tämän kuluneen viikon aikana Israel on päästänyt vain osan avustuskuljetuksista menemään Gazan alueelle, eli Israel rikkoo itse tätä Trumpin laatimaa sopimusta.
Nyt pitäisi vakavasti loukkaantuneiden palestiinalaisten lasten päästä kunnon sairaalahoitoon ulkomaille, sillä jotkut maat ovat lupautuneet ottamaan palestiinalaislapsia hoitoon ja kyllä Suomenkin kuuluisi ottaa loukkaantuneita palestiinalaisia ihmisiä sairaalahoitoon, sillä kysymys on ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista.
Palestiinalaisilla ihmisillä on oikeus elää ja elää ihmisarvoista elämää Gazan alueella, heillä on oikeus omaan valtioon, jossa ei olisi israelilaisia sotilaita koko ajan, jotka vain ampuvat ihmisiä ilman mitään syytä eli murhaavat ihmisiä !

1

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

        Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
        Maailman menoa
        59
        7482
      2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

        valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
        Maailman menoa
        123
        2906
      3. Minkälaisen viestin

        Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
        Ikävä
        142
        1756
      4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

        saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
        Maailman menoa
        65
        1639
      5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

        Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
        Maailman menoa
        115
        1448
      6. Miten voit olla niin tyhmä

        että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
        Tunteet
        167
        1394
      7. Missä vaiheessa

        Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
        Ikävä
        129
        1116
      8. Millaisena uskot

        Kaivattusi kokevan tunteensa?
        Ikävä
        73
        817
      9. Kyriake=Kirkko

        Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
        Kaste
        47
        802
      10. Mitä haluat eniten

        Kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        51
        707
      Aihe