Naimisissa olevat antaa neuvoja yksinäisille

Te yksinäiset, käyttäkää ihmeessä hyväksenne se mahdollisuus mikä teillä on! Ette ole sidottuja perheeseen ja lasten elättämiseen ja kasvattamiseen. Voitte käyttää kaikki rahanne itsellenne ja työajan ulkopuolisen ajan myös. Ei kenenkään vapaa-aika kulu kokonaan seurojen työvuoroissa. Harrastakaa, matkustakaa, nähkää ihmisiä! On aikaa lukea, esim. SRK julkaisee tosi hyviä kirjoja ja äänitteitä. Moni täystyöllistetty perheen kanssa voi vain haaveilla sellaisesta.

Pitää muistaa, että Jumala tietää, mikä kenellekin on milloinkin parasta, missä elämänvaiheessa on perheellinen tai perheetön vai onko koko ikänsä. Siitä osasta mikä on annettu, kannattaa etsiä aina se valoisa puoli.
4432933
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 443

Vanhimmat

Naimisissa olevat eivät todellakaan tiedä, mimkälaista on yksinäisen elämä.
Siellä matkoillakin näkee onnellisia pariskuntia.

Äänestä
  • puhujat yrittää et teillä olisi huono olla sen takiane saarnaa seuroissa

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    puhujat yrittää et teillä olisi huono olla sen takiane saarnaa seuroissa

    hoiro miehet ovat sellaisia et jos lähdet uskon asioissa kuunteleman ihmistä ne ajattelee et tuossapa kiltti tyttö vedetään sitä höplästä

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    hoiro miehet ovat sellaisia et jos lähdet uskon asioissa kuunteleman ihmistä ne ajattelee et tuossapa kiltti tyttö vedetään sitä höplästä

    sitä nämä uskovaiset yrittää jos uskon asioissa lähdet kuuntelemaan muita ne käy kimppuun

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    sitä nämä uskovaiset yrittää jos uskon asioissa lähdet kuuntelemaan muita ne käy kimppuun

    itse kun järjestelee omat asiat kaikki menee hyvin mut jos lähdet kuuntelemaan ihmistä saat odottaa pelastavaa jumalaa loppu elämäsi vl kusetus johon ei pidä lähteä mukaan

    Äänestä

  • Tuo on totta, puhujat itse harrastaa seksiä ja saarnaa yksinäisille, että itsetyydys on syntiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tuo on totta, puhujat itse harrastaa seksiä ja saarnaa yksinäisille, että itsetyydys on syntiä.

    Yksinäiset on monille naimisissa oleville todella suuri ongelma. Jos esimerkkksi puhuja on kova nylykyttämään, ei hän voi "hyväksyä" yksimään elävää, joka on toisen pään ihminen. Eli kiima ei määrittele tekoja. On turha puhua mistään avioliiton pyhyydestä ja onnesta, jos ukkomiesten pitää juosta yksinäisen naisen perässä jos milläkin verukkeella. Ja niitähän riittä. Se "määritelmä", että ihmiset jaetaan kahteen ryhmään sen perusteella, että kumpaa päätä he käyttävät enemmän ts. kumpi pää haliitsee tekoja ja ajatusmaailmaa, pitää varmasti paikkaansa. Naimisissa olevien tulisi jättää yksinäiset rauhaan ja tyytyä vain nylykyttämään eikä esimerkiksi puhujan roolissa ohjeistaa, että jopa aviopuoliso tulee valita viettien perusteella. Keskusteluja ja henkevämpää tutustumista ei tarvita. Tällaisetkin ohjeet on neuvoja omien viettien vallassa antanut ihan elävässä elämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    "nylkyttämään" ei kait kuitenkaan niinko koirat.

    Hei,
    Minulla on tullut mieleen tästä sinun hoitamisesta, että kyseessä on saattanut olla sellainen asia, jos nämä hoitajat ovat tienneet kenestä olet kiinnostunut, ihastunut.
    He halusivat tuhota sinun mahdollisuudet saada hänet. Antoivat ymmärtää, että vietit
    ovat sinulla ykkösjuttu ja se mitä sinä haet parisuhteelta. He ovat voineet sitten laittaa, tämän hoitamisen jälkeen sinusta sellaisen juorun liikkeelle, ja sinun ihastuskin on sen kuullut.
    Et olisi ensimmäinen tapaus, jossa hoitajat ovat tuhonneet ihmisten mahdollisuuksia solmia avioliittoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kirjoituksessasi on paljon totuutta - todella paljon, oudon paljon. Tosin tuolloin en ollut erityisemmin kiinnostunut kenestäkään porukoissa kun liikuttiin, mutta yleisellä tasolla kuvailemasi ihmissuhdehäirintä pitää täysin paikkansa. Puhujan vieteistä ja naisten kateudesta alkanut hirvittävä ja täysin asiaton puhuttelukierre käännettiin yllättäen minun syyksi ja kiusaamiseksi. Jo alunperinkin hoitamiset pohjautuvat puhujan vietteihin ja kätyrin perättömiin juoruihin. Hoitajien limaiset / irstaat vihjailut paljastavat puhuttelujen liittymisen seksuaalisuuteen, mikä johtui täysin hoitajien omista fantasioistaan minun suhteen. Tapahtumasarjasta on jäänyt limaisten vihjailujen lisäksi mieleen erityisesti kaksi kommenttia. Kun kiusaaminen alkoi lähetä loppuaan ja jouduin muuttamaan pois paikkakunnalta häirinnän vuoksi, eräs henkilö sanoi tyhmyyttään kasvotusten minulle, että ei me sitä tarkoiteta, että et saa ollenkaan mennä naimisiin. Ja toinen, johon liittyi ystäväksi pakottaminen, että ei anneta tämän/ hoitamisten haitata kanssakäymistämme, kun seuraavan kerran tapaamme.

    Äänestä

  • "seksiä harrastetaan joka yö"

    Noin yksinäinen nuorimies saattaa haaveilla. Ehkä vastanainut nuoripari muutamasta yöstä muutamaan viikkoon, mutta pidemmissä parisuhteissa voi olla aikoja, ettei viikkoihin tai kuukausiin aviovuoteessa tehdä muuta kuin nukutaan. Voi olla, että puolisoiden halut eivät kohtaa, jolloin pornon ja itsetyydytyksen houkutukset ovat lähellä, ja pahimmassa tapauksessa jopa puolison pettäminen. Seksuaalista pidättäytymistä tarvitaan siten aviossakin. Avioliitto ei ole lopullinen ja aukoton ratkaisu huoruuden houkutuksia vastaan, sorry vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Minusta tuo vaikuttaa siltä, että sinun ei missään nimessä haluttu menevän naimisiin jonkun ko. miehen kanssa ja hoitaminen aloitettiin siksi, luultavasti joku nuori mies oli sinusta kiinnostunut ja se haluttiin torpata, sinua hoitamalla tällä valtavalla seksihimolla. Luultavasti laitettiin juoruja liikkeelle, ainakin sille ko. miehelle.
    Hehän rauhoittuvat, kun lähdit sitten pois paikkakunnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    "seksiä harrastetaan joka yö"

    Noin yksinäinen nuorimies saattaa haaveilla. Ehkä vastanainut nuoripari muutamasta yöstä muutamaan viikkoon, mutta pidemmissä parisuhteissa voi olla aikoja, ettei viikkoihin tai kuukausiin aviovuoteessa tehdä muuta kuin nukutaan. Voi olla, että puolisoiden halut eivät kohtaa, jolloin pornon ja itsetyydytyksen houkutukset ovat lähellä, ja pahimmassa tapauksessa jopa puolison pettäminen. Seksuaalista pidättäytymistä tarvitaan siten aviossakin. Avioliitto ei ole lopullinen ja aukoton ratkaisu huoruuden houkutuksia vastaan, sorry vaan.

    Tutkimus, että seksiä harrastetaan n. 2 krt viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    40 %:ssa parisuhteista on tuo 2 krt, muissa on hiljaisempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Hei,
    Minulla on tullut mieleen tästä sinun hoitamisesta, että kyseessä on saattanut olla sellainen asia, jos nämä hoitajat ovat tienneet kenestä olet kiinnostunut, ihastunut.
    He halusivat tuhota sinun mahdollisuudet saada hänet. Antoivat ymmärtää, että vietit
    ovat sinulla ykkösjuttu ja se mitä sinä haet parisuhteelta. He ovat voineet sitten laittaa, tämän hoitamisen jälkeen sinusta sellaisen juorun liikkeelle, ja sinun ihastuskin on sen kuullut.
    Et olisi ensimmäinen tapaus, jossa hoitajat ovat tuhonneet ihmisten mahdollisuuksia solmia avioliittoja.

    kyllähän tämä vl usko on saatanasta ei sellaista muuten tapahdu

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    "seksiä harrastetaan joka yö"

    Noin yksinäinen nuorimies saattaa haaveilla. Ehkä vastanainut nuoripari muutamasta yöstä muutamaan viikkoon, mutta pidemmissä parisuhteissa voi olla aikoja, ettei viikkoihin tai kuukausiin aviovuoteessa tehdä muuta kuin nukutaan. Voi olla, että puolisoiden halut eivät kohtaa, jolloin pornon ja itsetyydytyksen houkutukset ovat lähellä, ja pahimmassa tapauksessa jopa puolison pettäminen. Seksuaalista pidättäytymistä tarvitaan siten aviossakin. Avioliitto ei ole lopullinen ja aukoton ratkaisu huoruuden houkutuksia vastaan, sorry vaan.

    päivä mies vaan cäliin seuroissa se vietti on niin valtava

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    ja sitten porno videot käyntiin ja nussitaan lapsia kun se vietti on niin valtava

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    ja sitten porno videot käyntiin ja nussitaan lapsia kun se vietti on niin valtava

    ainoastaan vl uskossa voi niin tapahtua muut joutuu helvettiin kun se vietti on niin valtava

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    ainoastaan vl uskossa voi niin tapahtua muut joutuu helvettiin kun se vietti on niin valtava

    Pedofiileillä vietti valtava

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    päivä mies vaan cäliin seuroissa se vietti on niin valtava

    Ei se vietti ole koskaan niiiin valtava ollut, että olisi pitänyt alentua seksuaaliseen häirintään limaisilla puheilla, niin kuin sille yhdelle palstalaiselle oli tehty - se on ehdottomasti väärin, vaikka tekijä olisi uskoa tunnustava. Aika tasapainottaa sitä vietin voimaakin, tosin sinulla mennee sen kanssa aikaa, jos olet vasta kolmissakymmenissä. Sitten noihin pedofiilijuttuihin, niin enpä usko, että normaalivietillä varustetulla miehellä on minkäänlaista viettiä lapsiin. Pedofiilinen vietti on seksuaalinen häiriö, jolla ei ole mitään biologista tarkoituksenmukaisuutta. Sama pätee myös homoseksuaaliseen viettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Tuolloin ei valitettavasti ymmärtänyt kyseenalaistaa puhujien tarkoitusperiä eli sitä, että puhujuus ei välttämättä tarkoita uskovaisuutta. Nyt sen todella ymmärtää, että irstaspuheiset huorah..vat myös puhujat ovat innokkaita puhuttelemaan ja siunaamaan muita. Huvittavin selitys ja vastaus siihen kysymykseen, että mitä joku mykkähoito koski on. että puhujat katsoivat arvovaltansa vähentyneen ja siksi järjestivät hoitoja / tyydyttivät viettejään.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Hei,
    Minulla on tullut mieleen tästä sinun hoitamisesta, että kyseessä on saattanut olla sellainen asia, jos nämä hoitajat ovat tienneet kenestä olet kiinnostunut, ihastunut.
    He halusivat tuhota sinun mahdollisuudet saada hänet. Antoivat ymmärtää, että vietit
    ovat sinulla ykkösjuttu ja se mitä sinä haet parisuhteelta. He ovat voineet sitten laittaa, tämän hoitamisen jälkeen sinusta sellaisen juorun liikkeelle, ja sinun ihastuskin on sen kuullut.
    Et olisi ensimmäinen tapaus, jossa hoitajat ovat tuhonneet ihmisten mahdollisuuksia solmia avioliittoja.

    Jokainen toisen ihmissuhteita kateuksillaan tekohoidoilla tuhonnut on hienotunteisesti ilmaistuna "hoitoperkel.".

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Tuolloin ei valitettavasti ymmärtänyt kyseenalaistaa puhujien tarkoitusperiä eli sitä, että puhujuus ei välttämättä tarkoita uskovaisuutta. Nyt sen todella ymmärtää, että irstaspuheiset huorah..vat myös puhujat ovat innokkaita puhuttelemaan ja siunaamaan muita. Huvittavin selitys ja vastaus siihen kysymykseen, että mitä joku mykkähoito koski on. että puhujat katsoivat arvovaltansa vähentyneen ja siksi järjestivät hoitoja / tyydyttivät viettejään.

    Minusta on erikoista, että vl-liikkeessä ollaan todella vastaan sitä, jos vl-nainen tutustuu epäuskoiseen mieheen. Ei saa edes tutustua, sekin on jo syntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    "nylkyttämään" ei kait kuitenkaan niinko koirat.

    Tuota läskiper*että ei kyllä viitti ku koira takkaapäin, hyi hel...

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    "seksiä harrastetaan joka yö"

    Noin yksinäinen nuorimies saattaa haaveilla. Ehkä vastanainut nuoripari muutamasta yöstä muutamaan viikkoon, mutta pidemmissä parisuhteissa voi olla aikoja, ettei viikkoihin tai kuukausiin aviovuoteessa tehdä muuta kuin nukutaan. Voi olla, että puolisoiden halut eivät kohtaa, jolloin pornon ja itsetyydytyksen houkutukset ovat lähellä, ja pahimmassa tapauksessa jopa puolison pettäminen. Seksuaalista pidättäytymistä tarvitaan siten aviossakin. Avioliitto ei ole lopullinen ja aukoton ratkaisu huoruuden houkutuksia vastaan, sorry vaan.

    Ennen wanhat kokeneet aviomiehet kerto että kunnolla pas*alla käynti on ihaninta mitä voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Tutkimus, että seksiä harrastetaan n. 2 krt viikossa.

    Kuka nuin palijo vihtii ja jaksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00363 kirjoitti:

    Ennen wanhat kokeneet aviomiehet kerto että kunnolla pas*alla käynti on ihaninta mitä voi olla.

    onko se ihanaa

    Äänestä

  • Kun puolisonne on kuollut tiedätte mitä yksinäisyys on.

    Äänestä

  • Anonyymi00362 kirjoitti:

    Tuota läskiper*että ei kyllä viitti ku koira takkaapäin, hyi hel...

    Olihan epäkohteliaasti kirjoitettu. Suomalaiset on Euroopan kolmanneksi lihavin kansa. Suomalaisista naisista noin 60 % on ylipainoisia ja 30 % lihavia ja lähes puolella on vyötärölihavuutta.

    Äänestä

Se yksinäisyys on aina läsnä, miksi minulla ei ole puolisoa.

Äänestä
  • kysy miellummin miksi ne eroaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    kysy miellummin miksi ne eroaa

    ne weoaa sen takia koska kaikki valtias jeesus syrjäytettiin ja sen sijaan vl uskoo ihmiseen eikä jeesukseen

    Äänestä

  • niin sanoppa muuta yksinäisiä on paljon eikä ne kohtaa

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    niin sanoppa muuta yksinäisiä on paljon eikä ne kohtaa

    ei sitä tiedä vaikka rukoilis niin ei saa

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    ei sitä tiedä vaikka rukoilis niin ei saa

    pitää vaan olla yksin

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    pitää vaan olla yksin

    ja joudut vierestä seuraamaan kun parhaat viedään päältä

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ja joudut vierestä seuraamaan kun parhaat viedään päältä

    on se vaan vittumainen tilanne kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    on se vaan vittumainen tilanne kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa

    ja kun joku ryn epeli tuleevielä sanomaan että olet ruma

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ja kun joku ryn epeli tuleevielä sanomaan että olet ruma

    niin kyllä siinä miettii kuinka viisas jumala on ja kuinka se on luonut ihmisen kun sen ruma perkele luomus nyt ei ollutkaan niin hyvä että sille olis puoliso annettu

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    niin kyllä siinä miettii kuinka viisas jumala on ja kuinka se on luonut ihmisen kun sen ruma perkele luomus nyt ei ollutkaan niin hyvä että sille olis puoliso annettu

    hänen jumalan sanan saarnaaja tulee sanoo et olet ruma

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    hänen jumalan sanan saarnaaja tulee sanoo et olet ruma

    tai muuta ala arvoista paskaa

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    tai muuta ala arvoista paskaa

    herran perkele ei olekkaan nyt hänen mielestä valittu vaan jäte läjä

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    herran perkele ei olekkaan nyt hänen mielestä valittu vaan jäte läjä

    tämä vl usko on se oikea mitä ne toitottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    tämä vl usko on se oikea mitä ne toitottaa

    ja jeesuksen nimessä ja veressä tulee kaupan päälle kun on saanut vähän arvostella

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    ja jeesuksen nimessä ja veressä tulee kaupan päälle kun on saanut vähän arvostella

    otappa siitä armoa kun me tarjoamme

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    otappa siitä armoa kun me tarjoamme

    ihan jumalan suusta

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    ihan jumalan suusta

    miksi olet yksin kysytään vielä kun vellu määrittelee mikä on oikein vielä jumalan suusta

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    miksi olet yksin kysytään vielä kun vellu määrittelee mikä on oikein vielä jumalan suusta

    olikohan niillä velluilla jumalan lappu persessä kun ne tuli suvareista

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    olikohan niillä velluilla jumalan lappu persessä kun ne tuli suvareista

    rikollinen uskonto

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    rikollinen uskonto

    niin kauan kun vellu sanoo okevansa uskovainen se valehgelee

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    niin kauan kun vellu sanoo okevansa uskovainen se valehgelee

    oikea nimitys niille vanhoillis harhainen

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    oikea nimitys niille vanhoillis harhainen

    tai vaino harhaisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    tai vaino harhaisuus

    kumpaa se nyt on enemmän ne vainoo uskovaisia ja ovat valeessa ekäviä harha uskoisia

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    kumpaa se nyt on enemmän ne vainoo uskovaisia ja ovat valeessa ekäviä harha uskoisia

    vaino harhainen se on vl

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    vaino harhainen se on vl

    jos pitäisi dignosoida sairaus niin papereissa lukee vanhoillis harhainen

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    pitää vaan olla yksin

    Ja minä olen niin onnellinen itseni kanssa!

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    minäkin olisin onnellinen jos sais yli määräset hätistettyä pois kun miehen pitää sumuttaa nainen vihille et sais olla rauhassa

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    minäkin olisin onnellinen jos sais yli määräset hätistettyä pois kun miehen pitää sumuttaa nainen vihille et sais olla rauhassa

    kävelevät ovesta sisään ja kyllä eivät tule edes juttelemaan

    Äänestä

  • pitäs olla rikas ja paljon omaisuutta sais naisen ja heti

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    pitäs olla rikas ja paljon omaisuutta sais naisen ja heti

    kun on hirveä hinku naimisiin eikä löydy ketään niin voi vaan ymmärtää et jos ei halua naimisiin sellaisen naiset mieluummin ottaa ne kattoo että se ei yritä mitään ja naisia parveilee sen ympärillä ja sitä netissä ne huokailee et kun ovat yksinäisiä kun se haluttu uros on naimisissa ja selvittelevät mitä kummalkisempia tarinoita että ovat yksin toi hoito mies juttu oli kaikkein kummallisiin kun ei saanut sitä yhtä miestä ei varmaan kyseinen mies edes yrittänyt mitään vaan joutui naimisiin epä olennaisen naisen kanssa jolla ei ollut telkkaria

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Ja minä olen niin onnellinen itseni kanssa!

    Onhan niitäkin, avioliittoon kelpaamattomia, Jeesuskin niistä sanoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    minäkin olen varmaan kelvoton jos jeesus niin sanoi mene pois sinä joka et ole kelvollinen naimisiin olet häpeä pilkku

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    minäkin olen varmaan kelvoton jos jeesus niin sanoi mene pois sinä joka et ole kelvollinen naimisiin olet häpeä pilkku

    mikä surkeus kurjuus ei ole puolisoa ja sit joutuu kuuntelemaan et on kelvoton kyllähän olen kuullut noin sanat muiltakin ja kaiken päälle päälle jumala sanoo katso nyt itseäsi sinulla ei ole omaisuutta ja kaiken lisäksi olet rumakin

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    mikä surkeus kurjuus ei ole puolisoa ja sit joutuu kuuntelemaan et on kelvoton kyllähän olen kuullut noin sanat muiltakin ja kaiken päälle päälle jumala sanoo katso nyt itseäsi sinulla ei ole omaisuutta ja kaiken lisäksi olet rumakin

    kyllä jumala varmaan hyväksyy homot kun on kelvoton pari suhteeseen niin varmaan miehet minut huolii siitä ei varmaan jumala pahastu se vaan sanoo sinä kelvoton pysy kaukana naisista ja ole yksi yksin olihan tarkoittaa homo joka on yksinäinen käy sitten harrastamassa seksiä kortsun kanssa ilo talossa kun se siemen maahan heittäminen on synti mitään onanian syntiä ei tapahdu kun ei ole lapsen teko mielessä kyllä se pillun puute vaikuttaa yksinäisellä homo miehellä kun ei voi muuta kun harrastaa irto suhteita pari suhde kun ei ole joka miehen niin harrastaa irto suhteita eikä joudu sitoutumaan koska on kelpaamaton

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    eikä tarvitse välittää mitä partnerille kuuluu koska on kelpaamaton

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    eikä tarvitse välittää mitä partnerille kuuluu koska on kelpaamaton

    tätä se jeesus tarkoitti

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Onhan niitäkin, avioliittoon kelpaamattomia, Jeesuskin niistä sanoin.

    On myös avioliittoon kelpaamattomia aviossa olevia.

    Äänestä

Entä yksinäisen vanhuus, ei ole lapsia, jotka muistais.

Äänestä

Ensin jää ilman avioliittoa, siihen kuuluvaa seksiä, sitten ilman lapsia.
Ne on niin isoja asioita, kerran yks puhuja paljasti totuuden, se sanoi, ettå uskon jälkeen suurin siunaus pn aviopuoliso.

Äänestä
  • niin kun ei ole siunausta ei ole puolisoa voi herran perkele

    Äänestä

  • mikä totuus se ettei ihmisen ole hyvä elää yksin vai ja sen päälle kehui seksi kertojen määrän

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    mikä totuus se ettei ihmisen ole hyvä elää yksin vai ja sen päälle kehui seksi kertojen määrän

    vai paljastaako isä tyttärelleen sen hää vuoteessa

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    mikä totuus se ettei ihmisen ole hyvä elää yksin vai ja sen päälle kehui seksi kertojen määrän

    Parempi yksin, ehdottomasti!

    Äänestä

Ei ihmistä ole tehty elämään yksin.

Äänestä
  • ei ole mut siitä naimisissa olevat tuskin välittää

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ei ole mut siitä naimisissa olevat tuskin välittää

    mut mulle sanottiin että naista ei tarvi antaa syntejä anteeksi

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    mut mulle sanottiin että naista ei tarvi antaa syntejä anteeksi

    et mun mielestä yksinäiset on jees kun ei tarvi evankeliumia kuulla

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    et mun mielestä yksinäiset on jees kun ei tarvi evankeliumia kuulla

    voi soittaa kaverille

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    voi soittaa kaverille

    et sen takia ei kannata pari suhteeseen mennä et se on uskovainen voi ottaa maailmasta ja soittaa kaverille

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    sänky hommatkun sujuu paremmin

    sänky hommatkin sujuu paremmin

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    sänky hommatkin sujuu paremmin

    pari suteessa ei merkkaa uskonto mitään koska jos ihmisillä on saman laiset arvot se on pää asia

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    sänky hommatkun sujuu paremmin

    jos on samanlaiset arvot se on tärkeempi kjin uskonto

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    jos on samanlaiset arvot se on tärkeempi kjin uskonto

    mutta eipä taida paljon arvoja olla jos on eri uskossa

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    mutta eipä taida paljon arvoja olla jos on eri uskossa

    Usko ei takaa yhteisön arvojen mukaista elämää, vaan päinvastoin väärin mielletty vapaus antaa luvan käyttäytyä miten huvittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ei ole mut siitä naimisissa olevat tuskin välittää

    Ei, vaan ovat kateellisia sinkuille!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    ei ole mut siitä naimisissa olevat tuskin välittää

    Välittäähän ne tai ainakin jotkut. Jopa puhujat juoksevat yksinäisen perässä "muka hoitohommissa", vaikka todellinen syy on aivan muu.

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Välittäähän ne tai ainakin jotkut. Jopa puhujat juoksevat yksinäisen perässä "muka hoitohommissa", vaikka todellinen syy on aivan muu.

    ei vaan yrittävät estää ettei sinkku vaikka harrasta itse tyydytystä onhan se ikävä jos sinkku pääsee tyydyttämään itteensä hoito miehen valvovan silmän alta

    Äänestä

  • Anonyymi00400 kirjoitti:

    todellinen syy on se ettei sinkku pääse kierotuneeseen suhteeseen vastakkaisen suku puolen kanssa vaikka outo silmä pelia tai himokkaat katseet

    Äänestä

  • Anonyymi00400 kirjoitti:

    ei vaan yrittävät estää ettei sinkku vaikka harrasta itse tyydytystä onhan se ikävä jos sinkku pääsee tyydyttämään itteensä hoito miehen valvovan silmän alta

    Kuinka moni hoitomiehistä oli käteenvetjä. Tässä kysymys, jonka aion vielä esittää kasvotusten, kun saan siihen tilaisuuden.

    Äänestä

et voi antaa neuvoja kenellekään mokoma hapan akka kun ette voi asettua yksinäisen asemaan voitte vetää käteenne

Äänestä

Perheväkivalta on kyllä lisääntynyt. Monesti kumppani jopa surmaa pulisinsa.

Äänestä
  • sehän on vain hyvä lisä sisällötön elämä on tylsä

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    sehän on vain hyvä lisä sisällötön elämä on tylsä

    ei siinä lisää tarvita kun ukko on uskoton tai akka lähtee

    Äänestä

  • muuten kyllä surmaamisesta puuttuu järki kokonaan

    Äänestä

>> SRK julkaisee tosi hyviä kirjoja ja äänitteitä. Moni täystyöllistetty perheen kanssa voi vain haaveilla sellaisesta.>>

MInä luen Stephen Kingin kirjoittamia kirjoja.

Ja juon mehulla laimennettua viiniä.

Ja kokoan palapelejä.

Ja teen pelejä Qbasicilla.

Äänestä
  • osaatko yhdistellä sanoja keksin kielen jota voisi käyttää lähde koodilla mut siihen tarvitaa salasta tietoa koska se muuttuu joka lauseesta otetaan joku sana joja roimii vihjeenä kone muodoataa loput sanat

    Äänestä

  • siinä rulee sitten sellista tekstiä joka ei välttämättä aihwuta harmia kuulijassa sanoin kaverille siitä se sanoi ohhoh vähän diippiä ja kun suomensin sen että pessimisti laskee data luvusta sanan se loukkaantu

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    siinä rulee sitten sellista tekstiä joka ei välttämättä aihwuta harmia kuulijassa sanoin kaverille siitä se sanoi ohhoh vähän diippiä ja kun suomensin sen että pessimisti laskee data luvusta sanan se loukkaantu

    jos haluat voin sanoa sen luku arvot

    Äänestä

Sinkkuna paras, pysykää niin. Saatte elää kunnon vapaata elämää! Minutkin harhautti naimisissa olevat menemään lopulta naimisiin, se oli kuulemma hieno homma. Nyt ollaan tässä kus*ssa "kunnes kuolema erottaa". Elämä on yhtä hel*ettiä, tästä voisi lähtä vaikka heti pois.

Äänestä
  • Kannattaa lähteä heti pois, jos se on tuollaista.

    Äänestä

  • Anna kun arvaan. Puhelias. Laiska. Syyttää muita paitsi itseään. Puhuu kovaan ääneen ja usein?

    Äänestä

  • kunnes kuolema heidät erortaa takauma tarvitsee kovan sysäyksen herättääkseen henkiin mieli teon josta pääsee irti toivomalla toisen parasta vaikka tulevaisuus on taattu pyöreä raha lipas auttaa sopivasti tuolla elämässä kiikun kaakun eläviä vaihtamaan hää vuodetta jossa ihmeelliset asiat soutavat puolelta toiselle loukussa olevien sanonta tapojen huomassa veri sukulaiset päättävät todellakin olemaan inhimillisesti tajunnan tason ollessa alhaalla

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Anna kun arvaan. Puhelias. Laiska. Syyttää muita paitsi itseään. Puhuu kovaan ääneen ja usein?

    varvas kipeänä pulpetin kannen takana oleva sika ootkii mobnet tuohtuneet reppanat kuorsaamaan päivä unia jalo peuran juostessa lähistöllä väärin ymmärretty kissa tarvitsee maikan huolen oidon helmassa suitsevaa kynttilää jonka liekki alas tuoduissa leikki kentän muuleissa aiheutta massoittain sopu suhtaisia polemiikin poikasia vakio kertoimella haarastettu teko nivel veistelee kadun kulmassa vitsejä mutkikkaita sanonta tapoja kääntyilemällä edes takaisin kuin sovitettu rukkanen hullun käsissä joista hiekka valuu tiima lasin läpi kovaa kuin touhukas hevonen

    Äänestä

  • sinua ei ole jukaan pakottanut moni itkee tilannetta että olisipa asiat yhtä hyvin kun sulla häpeä olet saannut utsellesi ouolison ja pikku asiosta väännät hirveetä valitusta eikö yhtään pikku pojan mielessä käy että lapsellinen käytöksesi on typerää valittamista kun elämässä on saatu kaikki näköjään ei se sun tyytyväisyys ole kauhean mairittelevaa olettaen ettet ole tullut väärään paikkaan esittelemään itse tehtyä ongelmaasi

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    sinua ei ole jukaan pakottanut moni itkee tilannetta että olisipa asiat yhtä hyvin kun sulla häpeä olet saannut utsellesi ouolison ja pikku asiosta väännät hirveetä valitusta eikö yhtään pikku pojan mielessä käy että lapsellinen käytöksesi on typerää valittamista kun elämässä on saatu kaikki näköjään ei se sun tyytyväisyys ole kauhean mairittelevaa olettaen ettet ole tullut väärään paikkaan esittelemään itse tehtyä ongelmaasi

    tai yhteisössä alas päin katsova näitä yksinäisiä kohtaan tapahtuva käytös on säälittävää moni itkee puolison kaipuuta ja sääli pisteitä ei heru tuollaisen arvo maailman pohjalta ja kiireellä mennään naimisiin ja sotketaan ihmisten suhde kuviot epä kunnioittavalla käytöksellä paljonkohan myötä mielistä suhtautumista pitäisi osoittaa ihmisille jotka tämän "oukean uskon" vaikuttamina solmivat suhteita potkimalla toisia päähän

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    potkimalla lähinnä sen takia että halvrksiva asenne lähimmäistä kohtaan seura puheen vaikuttamana kertoo kyllä mikä tämä "vain me uskon" oikeellisuudesta meneekö se nyt niin kuin puhuja sanoo vai onko siihen tullut lapsi lisää

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    potkimalla lähinnä sen takia että halvrksiva asenne lähimmäistä kohtaan seura puheen vaikuttamana kertoo kyllä mikä tämä "vain me uskon" oikeellisuudesta meneekö se nyt niin kuin puhuja sanoo vai onko siihen tullut lapsi lisää

    krr krr näitä ivallisia hymyjä kyllä osoittaa kjinka tarpeellista on käydä seuroissa kun näkee niitten naamoja ryllä käydessä

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    krr krr näitä ivallisia hymyjä kyllä osoittaa kjinka tarpeellista on käydä seuroissa kun näkee niitten naamoja ryllä käydessä

    itse kuulijat sillä jumalan pojan lahjoittamalla uskolla ovat omat ongelmansa aiheuttaneet eikä tarvi muita syytellä jos vankkumaton luottamus seura kunta äitiin kirvoittaa tuollaista suhtautumista muihin ihmisiin

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    itse kuulijat sillä jumalan pojan lahjoittamalla uskolla ovat omat ongelmansa aiheuttaneet eikä tarvi muita syytellä jos vankkumaton luottamus seura kunta äitiin kirvoittaa tuollaista suhtautumista muihin ihmisiin

    perhe on jumalan valta kunnan ydin näjöjään jos lapsista kasvaa hullttioita ja ala jokilaisuus näköjään sitten ovat tämä ala jumalan valta kunnan jäseniä jonka puhuja on masinoinut itselleen "puoliso on uskon jälkeen se suurin" hokemallaan

    Äänestä

  • Otan aidosti osaa, vaikka se ei paljoa auta. Onneksi en ole suostunut tekemään kompromissejä, vaikka vaihtoehtoja on kyllä ollut. Ja kun vastaan ei ole kävellyt juuri sitä jalat alta vievää sankaria, saan tulla ja mennä ihan miten huvittaa. Se on ihanaa. Eihän sitä kuitenkaan tiedä. Hirvittävintä, mitä voi kuvitella on tajuta olevansa väärän henkilön kanssa elämän pituisessa liitossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Otan aidosti osaa, vaikka se ei paljoa auta. Onneksi en ole suostunut tekemään kompromissejä, vaikka vaihtoehtoja on kyllä ollut. Ja kun vastaan ei ole kävellyt juuri sitä jalat alta vievää sankaria, saan tulla ja mennä ihan miten huvittaa. Se on ihanaa. Eihän sitä kuitenkaan tiedä. Hirvittävintä, mitä voi kuvitella on tajuta olevansa väärän henkilön kanssa elämän pituisessa liitossa.

    vihki kaavalla se onnistuu myymällä seksi orjaksi kun,sehän on käytäntö monessa uskonnossa ja sitten voi heittää happoa naamalle jos kunnia väki vallan uhri ei jostakin syystä tajua tilanteen vakavuutta ja alkaa pelehtimään eri suhdanteilla mukamas heittelehtien puolelta toiselle väärin ymmärryksen paratiisissa jossa käärme viekoittelee halukkaita sieluja toimimaan väörin

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    eri pois koska asian konservatiivisuus vaatii niin

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Otan aidosti osaa, vaikka se ei paljoa auta. Onneksi en ole suostunut tekemään kompromissejä, vaikka vaihtoehtoja on kyllä ollut. Ja kun vastaan ei ole kävellyt juuri sitä jalat alta vievää sankaria, saan tulla ja mennä ihan miten huvittaa. Se on ihanaa. Eihän sitä kuitenkaan tiedä. Hirvittävintä, mitä voi kuvitella on tajuta olevansa väärän henkilön kanssa elämän pituisessa liitossa.

    Onpa erikoinen kirjoitus, normisti vl- naisilla mahdottomuus tutustua vl -miehiin. Siksi olen ajatellut, että myös vl-liikkeen ulkopuolelta voi löytyä sopiva mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Onpa erikoinen kirjoitus, normisti vl- naisilla mahdottomuus tutustua vl -miehiin. Siksi olen ajatellut, että myös vl-liikkeen ulkopuolelta voi löytyä sopiva mies.

    Mikä tekee mahdottomaksi vl-naisillle tutustua vl-miehiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Tyhjästä on huono nyhjästä, seuroissa pari vapaata minun ikäistä miestä, kymmeniä minun ikäisiä vapaita naisia.
    Tarkoittaako raamatun sanat ditten tätä, kymmenen naists tarttuu yhteen mieheen, vai miten se meni

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Tyhjästä on huono nyhjästä, seuroissa pari vapaata minun ikäistä miestä, kymmeniä minun ikäisiä vapaita naisia.
    Tarkoittaako raamatun sanat ditten tätä, kymmenen naists tarttuu yhteen mieheen, vai miten se meni

    :D Ei ihan se perinteinen tulkinta. Tuo voi olla paikkakuntakohtaistakin, tiedän aika paljon vapaita varttuneita poikamiehiäkin. Harmi, etteivät tiet kohtaa. SRK:lla oli ainakin joskus yksinäisten leirejä, sellaistakin voisi kokeilla. Jos yksin eläminen tuntuu hyvälle elämäntilanteelle, ei tietenkään kandee kiirehtiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Mikä tekee mahdottomaksi vl-naisillle tutustua vl-miehiin?

    Yksi syy on naimisissa olevät vanhat ihmissuhteita höiriköivöt ukkomiehet/puhujat.

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    naimisissa olevat puhujat yleensä kehottavat naimisiin menemään mutta naiset ovat niin kiintyneitä isäänsä että se on mahdotonta jos naisen kieroutunut mieli on isäänsä kohtaan

    Joo, ne järjestelevät avioliittoja, kyllä niihin kuuluu myös hoitonaisia, yksinäisten asiat kiinnostavat erittäin paljon hoitajia. Onhan se, kun on saanut otteen jostakin yksinäisestä, pidetään kiinni, kynsin, hampain.

    Äänestä

  • Anonyymi00403 kirjoitti:

    naimisissa olevat puhujat yleensä kehottavat naimisiin menemään mutta naiset ovat niin kiintyneitä isäänsä että se on mahdotonta jos naisen kieroutunut mieli on isäänsä kohtaan

    yleensä nuoret ovat kiintyneitä isiinsä ja hluto miehet yrittävät irrottaa ne toisistansa lähettää puhe muehiä asialle mut yleensä ne ovat kyynisiä ja näkevät isiä ja äitejä joka paikassa siksi ne jäävät yksin

    Äänestä

  • Anonyymi00403 kirjoitti:

    naimisissa olevat puhujat yleensä kehottavat naimisiin menemään mutta naiset ovat niin kiintyneitä isäänsä että se on mahdotonta jos naisen kieroutunut mieli on isäänsä kohtaan

    Tuo pitää varmaakin jossakin mielessä paikkansakin. Jos oma isä on ollut karismaattinen, ystävällinen, kohtelias, rehellinen, kaikki huomioon ottava ja katseen kestävä komistus, niin rima on todella korkealla ja täytyisi löytyä yhtä hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00403 kirjoitti:

    naimisissa olevat puhujat yleensä kehottavat naimisiin menemään mutta naiset ovat niin kiintyneitä isäänsä että se on mahdotonta jos naisen kieroutunut mieli on isäänsä kohtaan

    "naimisissa olevat puhujat yleensä kehottavat naimisiin menemään"

    ...tai fantasioivat mielessään seksisuhteita ja järjestävät tekaistuja hoitotilanteita, joissa kuvailevat kiinnostuksen kohteelleen kasvotusten omaa viettielämäänsä...tai fantasioivat mielessään seksisuhteitaja järjestävät tekaistuja mykkähoitotilanteita keskimällään / kokemallaan syyllä "kyllä sitä voi muutenkin"/ilman seurustelusuhdetta. Nämä eivät ole puhjiksi kelvollisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00415 kirjoitti:

    Vaikka olisit joutunut itse tuollaisen ruman häiriköinnin kohteeksi ja on ymmärrettävää, että asia painaa, en pidä tavastasi kirjoittaa ikään kuin tuo olisi joku normaali käytäntö vl-liikkeessä. En ole lukenut muista puhuttelun varjolla tapahtuneista seksuaalisista häirinnöistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00418 kirjoitti:

    Asiakokonaisuus on todella vakava. En ymmärtä, miten voi noin väärin asian ymmärtää. Koko ajan olen kuitenkin painottanut, että tapaukseen liityy 3-4 päätekijää. En myönnä antaneeni aihetta tuohon tulkintaasi, joka.on joka tapauksessa väärinkäsitys enkä usko, että se on laajempi käsitys.

    Äänestä

  • Anonyymi00418 kirjoitti:

    Vaikka olisit joutunut itse tuollaisen ruman häiriköinnin kohteeksi ja on ymmärrettävää, että asia painaa, en pidä tavastasi kirjoittaa ikään kuin tuo olisi joku normaali käytäntö vl-liikkeessä. En ole lukenut muista puhuttelun varjolla tapahtuneista seksuaalisista häirinnöistä.

    "En ole lukenut muista puhuttelun varjolla tapahtuneista seksuaalisista häirinnöistä."

    Nytpä sitten luit. Ja joka ikinen kirjoitettu sana asiasta on totta. Tapauskokonaisuudesta on "kirjan verran" kirjoitettua materiaalia eikä totuus asiasta muutu miksikään.

    Äänestä

Itse olisin saanut puolison useammankin kerran.

Mutta....

Ensimmäinen kerta oli kun olin 13 vuotias ja rukoushuoneella katsoin yhtä nuorta naista muutaman vuoden vanhempi katsoin ja ajattelin että enpä ole koskaan nähnyt noin rumaa naista ja tyttöpä katsoi silmät pyöreänä takaisin ajatellen että olen ihastunut ja sen jälkeen yritti seuraavat 10vuotta saada miestä minusta itselleen. En toki rohjennut sanoa totuutta ja asia vaivaa vieläkin toisinaan, kehtaanko ylipäätään edes mennä edes avioon, mitä tyttö siitä tuumaa tai siis nainen nykyään niin että vieläkö hän on perässäni. Asia oli hieman kiusallinen. Ei ole kiva särkeä uskollista sydäntä. Toisaalta mikä tekee niin uskolliseksi vaikka toinen ei anna vastakaikua ensimmäisen kerran jälkeen? Ehkä salaliitto takana? Yrittikö joku tyrkyttää häntä minulle? Valvovan silmän alle ehkäpä...

Äänestä
  • Jos ei Jumala vahvista asiaa niin antaa olla sillä se on ainakin minusta mahdoton ajatus että Jumala antaisi yhdelle kristitylle miehelle useamman naisen. Ja kun vielä lapsena kävin seuroissa ja ei vielä ollut selvillä mihin ammattiin ajaudun eli oli viellä teoriassa mahdollista että saattaisin tulla rikkaaksi niin silloin olisi ehkä useampikin nainen tai tyttö silloin ollut kiinnostunut tai nuori nainen tarkennan, niin asiahan on silleen sä vähän ristiriidassa sen asian kanssa kun pitäisi yhden kanssa avioitua eli siis neljänkö kanssa kaksi maailmasta ja kolme rukoushuoneelta oikeastaan heitä taisi olla kuusi tai seitsemän muistuu mieleen sitä mukaan kuin kirjoitan. Niin haluaako Jumala nyt antaa seitsemän vaimoa yhdelle? Niin ei.

    Ja tietenkin miehen vastuulla on viedä asiaa eteenpäin eli sitten jos jättää asian sillensä ja vaan odottaa niin ei naiset kotiovelle kävele.

    Mutta minä ajattelenkin asian niin että jos Jumala antaa minun päättää niistä seitsemästä niin minä päätän olla yksin ensiksi siksi koska en tiedä, en ole itsekään mikään kaikista komein ja älykkäin mutta kyllä sitä varmaan saa vaimokseen vaatia naisellisen näköistä kenellä ei niinkuin ole miehen ruumis vai saako vaatia ei varmaan kristillisyys edellä vaikka en siitäkään ole ihan varma kuinka kristittyjä olivat... Niin ja toiseksi minä ajattelen että se on aika paljon jos Jumala jättää ihmisen harteille päättää loppuelämänsä kumppani. Siinä kuitenkin olla loppuelämä yhdessä ja kaikki lapset jotka kuitenkin menee kerran iankaikkisen tuomion eteen. Niin ei ole kiva synnyttää lapsia kadotukseen se on vähän julmaa ja itsekästä.

    Niin loppujen lopuksi minä ajattelen että jos Jumala ei erityisesti vahvista tai kerro tämä on puolisosi niin sitten on parempi kuolla yksin. Elämä on kuitenkin aika turhaa kaikin puolin ja tasapuolisesti kaikille. Ei varmaan kannata yhdestä elämänkumppanista tehdä niin suurta numeroa. Ukrainan sodassa on kuollut varmaan yli miljoona miestä. He eivät ilmeisesti ansainneet parempaa elämää, ansaitsenko minä, mikä tekee minusta paremman kuin he?

    Naiset halveksuu muutenkin rakkautta koska heissä on perkele. Niinkuin suurimmassa osassa miehessä ne avioituu mieluummin perkeleen kuin rakkauden kanssa. Ja toiseksi miehelle on annettu liian suuri vastuu elatuksesta. Jos lapsilisä yhdestä lapsesta on onko edes 100 euroa kuukaudessa niin muutamasta lapsesta tulee jo useamman sadan euron tappiot kuukaudessa jos miettii että yhteen lapseen menee vähintään 400kuukaudessa ja lapsilisä 100euroa kk niin viiteen lapseen tulee 5x300 on 1500euroa kk tappiota ja jos laskee että ylimääräistä jää ehkä 200 kuukaudessa ja sitten pitäisi vielä isompi talo ostaa niin se on mahdoton yhtälö kun miettii vielä että ehkäisy on kuoleman synti. 10 lasta on miinus 3000 kuukaudessa. 15 miinus 4500 eli vuodessa on ulosotossa 30 000-55 000

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Jos ei Jumala vahvista asiaa niin antaa olla sillä se on ainakin minusta mahdoton ajatus että Jumala antaisi yhdelle kristitylle miehelle useamman naisen. Ja kun vielä lapsena kävin seuroissa ja ei vielä ollut selvillä mihin ammattiin ajaudun eli oli viellä teoriassa mahdollista että saattaisin tulla rikkaaksi niin silloin olisi ehkä useampikin nainen tai tyttö silloin ollut kiinnostunut tai nuori nainen tarkennan, niin asiahan on silleen sä vähän ristiriidassa sen asian kanssa kun pitäisi yhden kanssa avioitua eli siis neljänkö kanssa kaksi maailmasta ja kolme rukoushuoneelta oikeastaan heitä taisi olla kuusi tai seitsemän muistuu mieleen sitä mukaan kuin kirjoitan. Niin haluaako Jumala nyt antaa seitsemän vaimoa yhdelle? Niin ei.

    tottakai se mies tekee alotteen sehän on vl uskon ydin on se vaan ihme kun parit eroaa kun mies tekee alotteen vähän sääkittää se akka ruma varmaan joka kyttää ryllä säälin ilme päöllä eikä osaa tehdä alotetta

    Äänestä

  • Ry.llä ei kannata katsoa ketään pitempään, siitä seuraa ongelmia, koska seuroissa on paljon naisia, jotka eivät ole missään tekemisissä miesten kanssa. Katseet vaan puhuvat, vuosikausia ja tätä SRK pitää normaalina.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Ry.llä ei kannata katsoa ketään pitempään, siitä seuraa ongelmia, koska seuroissa on paljon naisia, jotka eivät ole missään tekemisissä miesten kanssa. Katseet vaan puhuvat, vuosikausia ja tätä SRK pitää normaalina.

    näin se menee srkn masinoima uskonto ei panosta uskollisuuteen vaan pinnallisuuteen pitää nämä tuijottelijat suodattaa pois koska he eivät vakavalla mielellä katso vaan pitää panostaa pitkä aikaseen suhteeseen

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    näin se menee srkn masinoima uskonto ei panosta uskollisuuteen vaan pinnallisuuteen pitää nämä tuijottelijat suodattaa pois koska he eivät vakavalla mielellä katso vaan pitää panostaa pitkä aikaseen suhteeseen

    Kyllä ne naiset on vakavalla mielellä, miehiä on vain muutama ja naisia lukemattomia. Suurin osa naisista ei koskaan pääse tutustumaan yhteenkään mieheen.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kyllä ne naiset on vakavalla mielellä, miehiä on vain muutama ja naisia lukemattomia. Suurin osa naisista ei koskaan pääse tutustumaan yhteenkään mieheen.

    kyllä se niin on että naiset eivät voi avioitua koska vanhempia yksinäisiä miehiä jotka ovat rikkaita ei ole koska ne muutamat nuoremmat ovat kiireellä menneet naimisiin ja nämä rikkaita miehiä katselevat ovat joutuneet valitsemaan yksinäisyyden kun rahaa ei ole seura puheissa opetetaan hyvät sisaret ja veljet ottakaa rikas mies minä rakkaudella neuvon teitä älkää ottako köyhää siitä seuraa vain ongelmia kuilu vain kasvaa rikkaiden ja köyhien välillä ja me emme halua että joukkoomme eksyy köyhiä jotka pilaavat uskomme ja tulevat sisälle jumalan valta kuntaa joka ei ole ennenkään sietänyt köyhiä

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    tässä tiemme eroavat pyrkikää rahaan ja hyvin vointiin sillä tulee vaikeat ajat jossa köyhät poistetaan keskuudessamme heillä ei ole ennenkään ollut sijaa keskuudessamme eikä tule olemaan heissä on tulevaisuus jota uskomme ei kestä ja he saattavat meidät peri katoon ja se on kestämätön paikka jumalan valta kunnalle tappakaa köyhöt

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    köyhät

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    köyhät

    no ei vaan

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    no ei vaan

    kun ei törmää niin minkäs voit

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    kun ei törmää niin minkäs voit

    on varmasti kun ei kohtaa

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    on varmasti kun ei kohtaa

    Vl-liikkeessä naisen pitää on tosi aktiivinen, jos aikoo saada miehen.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Vl-liikkeessä naisen pitää on tosi aktiivinen, jos aikoo saada miehen.

    no kun suurinta osaa ei edes kiinnosta

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    on varmasti kun ei kohtaa

    kuka nyt hullua ottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Jos ei Jumala vahvista asiaa niin antaa olla sillä se on ainakin minusta mahdoton ajatus että Jumala antaisi yhdelle kristitylle miehelle useamman naisen. Ja kun vielä lapsena kävin seuroissa ja ei vielä ollut selvillä mihin ammattiin ajaudun eli oli viellä teoriassa mahdollista että saattaisin tulla rikkaaksi niin silloin olisi ehkä useampikin nainen tai tyttö silloin ollut kiinnostunut tai nuori nainen tarkennan, niin asiahan on silleen sä vähän ristiriidassa sen asian kanssa kun pitäisi yhden kanssa avioitua eli siis neljänkö kanssa kaksi maailmasta ja kolme rukoushuoneelta oikeastaan heitä taisi olla kuusi tai seitsemän muistuu mieleen sitä mukaan kuin kirjoitan. Niin haluaako Jumala nyt antaa seitsemän vaimoa yhdelle? Niin ei.

    Ja tietenkin miehen vastuulla on viedä asiaa eteenpäin eli sitten jos jättää asian sillensä ja vaan odottaa niin ei naiset kotiovelle kävele.

    Mutta minä ajattelenkin asian niin että jos Jumala antaa minun päättää niistä seitsemästä niin minä päätän olla yksin ensiksi siksi koska en tiedä, en ole itsekään mikään kaikista komein ja älykkäin mutta kyllä sitä varmaan saa vaimokseen vaatia naisellisen näköistä kenellä ei niinkuin ole miehen ruumis vai saako vaatia ei varmaan kristillisyys edellä vaikka en siitäkään ole ihan varma kuinka kristittyjä olivat... Niin ja toiseksi minä ajattelen että se on aika paljon jos Jumala jättää ihmisen harteille päättää loppuelämänsä kumppani. Siinä kuitenkin olla loppuelämä yhdessä ja kaikki lapset jotka kuitenkin menee kerran iankaikkisen tuomion eteen. Niin ei ole kiva synnyttää lapsia kadotukseen se on vähän julmaa ja itsekästä.

    Niin loppujen lopuksi minä ajattelen että jos Jumala ei erityisesti vahvista tai kerro tämä on puolisosi niin sitten on parempi kuolla yksin. Elämä on kuitenkin aika turhaa kaikin puolin ja tasapuolisesti kaikille. Ei varmaan kannata yhdestä elämänkumppanista tehdä niin suurta numeroa. Ukrainan sodassa on kuollut varmaan yli miljoona miestä. He eivät ilmeisesti ansainneet parempaa elämää, ansaitsenko minä, mikä tekee minusta paremman kuin he?

    Naiset halveksuu muutenkin rakkautta koska heissä on perkele. Niinkuin suurimmassa osassa miehessä ne avioituu mieluummin perkeleen kuin rakkauden kanssa. Ja toiseksi miehelle on annettu liian suuri vastuu elatuksesta. Jos lapsilisä yhdestä lapsesta on onko edes 100 euroa kuukaudessa niin muutamasta lapsesta tulee jo useamman sadan euron tappiot kuukaudessa jos miettii että yhteen lapseen menee vähintään 400kuukaudessa ja lapsilisä 100euroa kk niin viiteen lapseen tulee 5x300 on 1500euroa kk tappiota ja jos laskee että ylimääräistä jää ehkä 200 kuukaudessa ja sitten pitäisi vielä isompi talo ostaa niin se on mahdoton yhtälö kun miettii vielä että ehkäisy on kuoleman synti. 10 lasta on miinus 3000 kuukaudessa. 15 miinus 4500 eli vuodessa on ulosotossa 30 000-55 000

    viisaita sanoja veli hyvä

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    viisaita sanoja veli hyvä

    5 % naisista aviituu rakkauden takia lout seksi tai rahan perässä

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    5 % naisista aviituu rakkauden takia lout seksi tai rahan perässä

    tai ei niistä tiedä hyvksi käyttäjiä suurin osa naisista on

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    nainenhan on perus olemukseltaan sekaisin päästään että johtuu varmaan niiden kuukautisista jos käyttäisivät terveys siteitä moni nainen olisi huomattavasti tavallisempi ja heidän edes ottamuksensa olisivat suurempia kuin käännetty taka puoli

    Ainakin ne naiset joita minä tunnen, ei ole yhtään hyväksikäyttäjää. Riippuu varmaan piireistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    nainenhan on perus olemukseltaan sekaisin päästään että johtuu varmaan niiden kuukautisista jos käyttäisivät terveys siteitä moni nainen olisi huomattavasti tavallisempi ja heidän edes ottamuksensa olisivat suurempia kuin käännetty taka puoli

    jonka inhimullinen seikka vaikuttaa olevan hukassa

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    jonka inhimullinen seikka vaikuttaa olevan hukassa

    kumpaakin osa puolta ajatwllen

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    kumpaakin osa puolta ajatwllen

    koaka uhriuruminwn wi tässä asiassa auta vaan tahdon voimalla moni pääsisi loppu tulokseen jonka yhdyntä tuottaa tulosta

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    koaka uhriuruminwn wi tässä asiassa auta vaan tahdon voimalla moni pääsisi loppu tulokseen jonka yhdyntä tuottaa tulosta

    vakio pano on toideiden täyttymys ja sen pidättyminen mukavuus alueelta aiheutaa paska myrskyn jonka kuuluminen pistää listan vaihtumaan seinän laidalta mustaksi ja violetiksi koska vaihde vuodet suuntaavat tarkoitus periä olettomiksi säännöksi tulleiden viha rakkaus vaikuttimien alueella

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    lokkien veistämöllä sateen kaari papu kaija lakkaa olemasta tasa puolinen ja vihon viimeinen näköis patsas viiraa mukisematta tosi miesten palleja jotka näennöisesti nykjuvat taka puoli nenän alla

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    lokkien veistämöllä sateen kaari papu kaija lakkaa olemasta tasa puolinen ja vihon viimeinen näköis patsas viiraa mukisematta tosi miesten palleja jotka näennöisesti nykjuvat taka puoli nenän alla

    ja kwrtovat satuja telkkarissa

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    ja kwrtovat satuja telkkarissa

    kwetovat

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    kwetovat

    kertovat

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    kertovat

    tympii

    Äänestä

  • onnettomien

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    ja kwrtovat satuja telkkarissa

    Tv on kielletty siell voi nähdä elokuvia rakkaudesta, ei seölaista pysty kattomaan, iteltä puuttuu kaikki kokemus

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    tai ei niistä tiedä hyvksi käyttäjiä suurin osa naisista on

    Onneksi maailma ei sentään noin ikävä ole!

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    no kun suurinta osaa ei edes kiinnosta

    Jos älykkyys on se valinnan ehdottomasti tärkein ehto, niin ei kauaa jaksa olla kiinostunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Ry.llä ei kannata katsoa ketään pitempään, siitä seuraa ongelmia, koska seuroissa on paljon naisia, jotka eivät ole missään tekemisissä miesten kanssa. Katseet vaan puhuvat, vuosikausia ja tätä SRK pitää normaalina.

    Tästä tulee mieleen yksi todella surullinen tarina. Eräs yksinäinen nainen oli ihastunut ry:llä erääseen mieheen ja kuten tavanomaista "tutustuminen" oli pelkkää viatonta silmäpeliä. Hei, tuolla hän taas istuu, mennään sinne, voi nyt hän katsoi minua, nyt hän tuli vieriseen pöytään, näitkö jne. Kuviteltua silmäpeliä käytiin loppujen lopuksi seitsemän vuotta ja se lopoui siihen, että mies alkoi seurustelemaan toisen naisen kanssa. Pettymys oli valtava. Monestihan kaikki on pelkkää kuvittelua ja pilvillinnojen rakentelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    pettymyksestä pääsee eroon itsekkin katselin erästä naista 7 vuotta hän sanoo rakastavansa minua mutta kaikki on vain kuvittelua oikeesti siinä ei ole mitään todellista vaan kaikki on vain kuvittelua

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    kaikki on vain minun kuvittelua ja häntä ottaa se päähän siksi se sanoo rakastavansa minua kun haluaa päästä minusta eroon

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    kaikki on vain minun kuvittelua ja häntä ottaa se päähän siksi se sanoo rakastavansa minua kun haluaa päästä minusta eroon

    ei ole mitään rakkautta kaikki on vain kuvittelua

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    pettymyksestä pääsee eroon itsekkin katselin erästä naista 7 vuotta hän sanoo rakastavansa minua mutta kaikki on vain kuvittelua oikeesti siinä ei ole mitään todellista vaan kaikki on vain kuvittelua

    Kyllä on miehen vika, jos ei ota kontaktia naiseen, johon on ihastunut.
    Ry.llä naiset eivät uskalla toimia, koska heitä on niin paljon ja miehiä niin vähän.
    Naiset vaan katselevat, pelaavat silmäpeliä sen seitsemän vuotta tai enemmäkin jos mies vaan katsahtaakin takasin, tai riittää sekin, ettei se ole vielä ketään löytänyt.
    Tämmöistä kivaa peliä pelataan seuroissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    ei ole mitään rakkautta kaikki on vain kuvittelua

    kun menee huonosti sitä sanoo rakastavansa kun asiat on paremmin se olikin vain tarve saada rakkautta ja kaikki on hyvin

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    kun menee huonosti sitä sanoo rakastavansa kun asiat on paremmin se olikin vain tarve saada rakkautta ja kaikki on hyvin

    kun itse en olkut rakastunut häneen vaan kuvittelin rakastavani ja lupasin jo junalalle rakastavani häntä maailman loppuun saakka

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    kun itse en olkut rakastunut häneen vaan kuvittelin rakastavani ja lupasin jo junalalle rakastavani häntä maailman loppuun saakka

    mutta minulle valkeni että ei jumala ole meitä tarkottanut yhteen vaan se oli kuvittelua

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    mutta minulle valkeni että ei jumala ole meitä tarkottanut yhteen vaan se oli kuvittelua

    sitten kun huomasin sen jonkun ryn hyypuön seurassa sanoin sinä saatana naisten turmelija ryn mulkku viet ihmisiltä ouolison ja kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    mse oli jo hurjimnissa mieli kuvissa daavid ja lupasin koko ryn syökseä peri katoon sen mukana

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    olin niin ala maissa et itse tunto lähti ja totesin et olin epä rehellinen en ollut se mitä se mussa näki vaan täysi mulkku

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    olin niin ala maissa et itse tunto lähti ja totesin et olin epä rehellinen en ollut se mitä se mussa näki vaan täysi mulkku

    mut se ei haitannut koska näin hänessä valoa

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Tästä tulee mieleen yksi todella surullinen tarina. Eräs yksinäinen nainen oli ihastunut ry:llä erääseen mieheen ja kuten tavanomaista "tutustuminen" oli pelkkää viatonta silmäpeliä. Hei, tuolla hän taas istuu, mennään sinne, voi nyt hän katsoi minua, nyt hän tuli vieriseen pöytään, näitkö jne. Kuviteltua silmäpeliä käytiin loppujen lopuksi seitsemän vuotta ja se lopoui siihen, että mies alkoi seurustelemaan toisen naisen kanssa. Pettymys oli valtava. Monestihan kaikki on pelkkää kuvittelua ja pilvillinnojen rakentelua.

    Tämmöistähän se on suurimmalla osalla naisia, "normaalia"kanssakäymistä miesten kanssa.
    Sitten kun ikää tulee, loppuu tuokin "ilo", on vain kyynisiä naisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    mut se ei haitannut koska näin hänessä valoa

    sit se alko pelleilee mun kustannuksella kun tajusi et oon inhottava ihminen

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Kyllä on miehen vika, jos ei ota kontaktia naiseen, johon on ihastunut.
    Ry.llä naiset eivät uskalla toimia, koska heitä on niin paljon ja miehiä niin vähän.
    Naiset vaan katselevat, pelaavat silmäpeliä sen seitsemän vuotta tai enemmäkin jos mies vaan katsahtaakin takasin, tai riittää sekin, ettei se ole vielä ketään löytänyt.
    Tämmöistä kivaa peliä pelataan seuroissa.

    ei mua kiinnosta naiset jos ne eivät ole vähän riettaita rietas nainen on uskovainen ryn naiset eivät ole uskovaisia siksi ne ei kykene pari suhteeseen miehen kanssa jo se osoittaa niitten kyvyttömyyttä pari suhteeseen ettei ne ota kontaktia vaan kuvittelevat että joku mies on niistä kiinnostunut eivätkä kykene kuin katse kontaktiin joka taas on hyvä jos kiinnostaa katsella tyhjiä katseita

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    kun ryn naisen tyhjä katse tuijottaa tekee mieli juosta pois

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    kun ryn naisen tyhjä katse tuijottaa tekee mieli juosta pois

    Tekee pahaa, koko saastainen systeemi mikä ry.llä on. Puistattaa oikein, tyhjiä katseita seitsemän vuotta.

    Äänestä

  • pää sääntöisesti naista wi pidä koskaan lähesryä mutta on siellä typeriä naisia jotka tuo itteänsä tyrkylle

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    pää sääntöisesti naista wi pidä koskaan lähesryä mutta on siellä typeriä naisia jotka tuo itteänsä tyrkylle

    ne onkin epä uskoisia

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    ne onkin epä uskoisia

    sellaista normaalia naista joka kaataa kahvin kuppiin ja syryttää sikarin suu pieleen ei ole

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    sellaista normaalia naista joka kaataa kahvin kuppiin ja syryttää sikarin suu pieleen ei ole

    helena sentään tarjos joskus ruokaa ja oli vielä huolissaan kun ei maistunu kun kerran seurustelin lesta idiootin kanssa joka loukkaantu kun ei ruoka maistunu näitä lesta hörhöjä on liike pullollaan

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    pää sääntöisesti naista wi pidä koskaan lähesryä mutta on siellä typeriä naisia jotka tuo itteänsä tyrkylle

    Kat sitä pitäis tejdä muutakin kuin rukoilla sitä aviomiestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Siitä tulee vielä suurempi sotku, jos ja kun avioliittoonsa täysin kyllästyneet ukkomiehet / puhujat alkavat aktiivisesti järjestelemään toisten ystävyys-ja seurustelusuhteita. Koko toiminnasta on Jumalan johdatus kaukana kun Jumalan roolin valinneet ukkomiehet höösäävät rikkoen valtavan määrän ihmissuhteita. Ja tämä rietas toiminta vielä hyväksytään.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Kat sitä pitäis tejdä muutakin kuin rukoilla sitä aviomiestä.

    Voit kuunnella välillä SRK äänikirkoja

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Tekee pahaa, koko saastainen systeemi mikä ry.llä on. Puistattaa oikein, tyhjiä katseita seitsemän vuotta.

    jatkuvaa silmä peliä ja naulojen hautaamista arkkuun sit tosi paikan tullen juoksee pois yksikin tumma tukka kyyläs kahvi pöydästä sitten kun joku keittiön työn tekijä tuli juttelemaan mun kanssa niin tämä tuijotti vihaisena muuta se ei osannut kuin tuijottaa odolla katseella sai varmaan siitä tyydytystä kun suhtauduin siihen jalo mielisesti ei olis pitäny olis pitäny se jättää kyynisenä puremaan hammasta vieläkään ei anteeksi pyyntöä ole kuulunut sitten se katto marttyyri ilme eteisessä kun ei osannut tulla pyytämään anteeksi totta kai poika porukka oli parkkeerannu sen ympärille jotka sitten tuijotti mua ikään kuin heillä olisi lupa nyt jutella tälle kun se itse oli aloite kyvytön

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    ja eilen seuroissa järjestys mies parkkeeras suoraan sen eteen ja se otti sivu loikan kuin olisi saanut sätkyn

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    ja eilen seuroissa järjestys mies parkkeeras suoraan sen eteen ja se otti sivu loikan kuin olisi saanut sätkyn

    ryn touhu on outoa kai senkin tarkotuksena oli osottaa mutä se oli miehiään

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    ryn touhu on outoa kai senkin tarkotuksena oli osottaa mutä se oli miehiään

    yksi kerta se vilkuili ryllä kun joku mainitsi helenan nimen ihan kuin niillä olisi joku kuudes aisti millä ne seuraa toisten tekemisiä

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    yksi kerta se vilkuili ryllä kun joku mainitsi helenan nimen ihan kuin niillä olisi joku kuudes aisti millä ne seuraa toisten tekemisiä

    mutta kun pysyy sopivasti kaukana eikä lähde niitten peliin mukaan pysyy kuivilla

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    mutta kun pysyy sopivasti kaukana eikä lähde niitten peliin mukaan pysyy kuivilla

    ne pelaa jotain pari suhde peliä ja yht äkkiä kyin olisin elämän lähde syvä ne saa virtaa pelwhtiä ryn miesten kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    ne pelaa jotain pari suhde peliä ja yht äkkiä kyin olisin elämän lähde syvä ne saa virtaa pelwhtiä ryn miesten kanssa

    vilja saa mennä sen naisen seuraan

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    pettymyksestä pääsee eroon itsekkin katselin erästä naista 7 vuotta hän sanoo rakastavansa minua mutta kaikki on vain kuvittelua oikeesti siinä ei ole mitään todellista vaan kaikki on vain kuvittelua

    Oletpa ollut tyhmä, katsellut naista setsemän vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    mse oli jo hurjimnissa mieli kuvissa daavid ja lupasin koko ryn syökseä peri katoon sen mukana

    Rakkauden apostoli ja Daavitti - raamatun miehiä.

    Äänestä

  • lukkun ottamatta mun sukulaisia jotka ovat fiksuja

    Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    lukkun ottamatta mun sukulaisia jotka ovat fiksuja

    kaikki maailman muut naiset ovat tyhmiä

    Äänestä

  • Anonyymi00299 kirjoitti:

    kaikki maailman muut naiset ovat tyhmiä

    paitsi minä

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Oletpa ollut tyhmä, katsellut naista setsemän vuotta.

    Ois kannattanut lähestyä jotenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    sitten kun huomasin sen jonkun ryn hyypuön seurassa sanoin sinä saatana naisten turmelija ryn mulkku viet ihmisiltä ouolison ja kaikki

    Osuvasti kirjoitettu, vaikka en tapausta tunnekaan - vastaavia tapauksia löytyy!

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Tämmöistähän se on suurimmalla osalla naisia, "normaalia"kanssakäymistä miesten kanssa.
    Sitten kun ikää tulee, loppuu tuokin "ilo", on vain kyynisiä naisia.

    "Tämmöistähän se on suurimmalla osalla naisia, "normaalia"kanssakäymistä miesten kanssa."

    Miten toimintamallin voisi muuttaa? Kaikki ymmärtävät sen, että "tapa" on epänormaali ja saa voimaan pahoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    "Tämmöistähän se on suurimmalla osalla naisia, "normaalia"kanssakäymistä miesten kanssa."

    Miten toimintamallin voisi muuttaa? Kaikki ymmärtävät sen, että "tapa" on epänormaali ja saa voimaan pahoin.

    ei sitä voi tyytyä kun kattelee kun johdatus ei ole mukana

    Äänestä

  • Anonyymi00439 kirjoitti:

    ei sitä voi tyytyä kun kattelee kun johdatus ei ole mukana

    Monissa tapauksissa tutustumisella on niin monia ulkoisia häiriötekijöitä, että harvemmin ja todella harvoin voidaan puhua mistään johdatuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00441 kirjoitti:

    Monissa tapauksissa tutustumisella on niin monia ulkoisia häiriötekijöitä, että harvemmin ja todella harvoin voidaan puhua mistään johdatuksesta.

    Seuroissa kehotetaan rukoilemaan, mutta kyllä sitä aktiivisuutta täytyy olla puolin ja toisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00444 kirjoitti:

    Seuroissa kehotetaan rukoilemaan, mutta kyllä sitä aktiivisuutta täytyy olla puolin ja toisin.

    Tutustuminen yhteisössä on sairasta. Jos nsinen uskaltautuu keskusteluun miespuolisten kanssa, leimataan "yrittäjäksi". Seurapenkissä kiukuillaan ketä on paijalla ja missä kukin istuu. Seurojen jälkeen slkaa iltakylärumpa kuka pääsee mihinkin vai pääseekö mihlnkään. Monesti kaikki meno täysin turhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00449 kirjoitti:

    tytöistä ja pojista on kova kamppailu kuka saa kenetkin paidat revitään päältä ja itketään monesti kutsutaan hoito mies paikalle ja se saarnaakin et ei saa herättää kateutta

    Mikä kumma siinä on, ettei nainen voi olla aktiivinen, missä se on kielletty.

    Äänestä

  • Anonyymi00450 kirjoitti:

    tytöistä ja pojista on kova kamppailu kuka saa kenetkin paidat revitään päältä ja itketään monesti kutsutaan hoito mies paikalle ja se saarnaakin et ei saa herättää kateutta

    kateuden kohteelle järjestetään hoito kokous jossa se tulee uskoon sen jälkeen ei uskallwta vilkuilla enään ympärille seura sali jaetaan kahtia toisella puolella istuu tytöt toisella pojat ja on päivä mies välissä

    Äänestä

  • Anonyymi00451 kirjoitti:

    Mikä kumma siinä on, ettei nainen voi olla aktiivinen, missä se on kielletty.

    se on suomalaisessa pakana kulttuurissa

    Äänestä

  • Anonyymi00453 kirjoitti:

    se on suomalaisessa pakana kulttuurissa

    Kannattais herätä 2000 - luvulle.
    Ei kait sellaista naista kannata ottaakkaan, joka ei ole itsekin aktiivinen tutustumisessa.

    Äänestä

yksinäinen antaa neuvoja naimisissa olevalle hoida sinä omat asiasi ja ole edes auttamassa ihmisiä solmimaan parisuhteita äläkä jauha turhan päiväistä sontaasi

Äänestä
  • kuuntele vaikka srkn ääni kirjoja ja muita äänitteitä jos et kykene siihen

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    kuuntele vaikka srkn ääni kirjoja ja muita äänitteitä jos et kykene siihen

    tai vaikka ilman srkta

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    tai vaikka ilman srkta

    kyllä tota osaa ilman srktakin olla

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    kuuntele vaikka srkn ääni kirjoja ja muita äänitteitä jos et kykene siihen

    Vl-liikkeen ulkopuolelta voi löytää ihan mukavia miehiä, kannattaa ainakin tutustua ja pyytää seuroihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Vl-liikkeen ulkopuolelta voi löytää ihan mukavia miehiä, kannattaa ainakin tutustua ja pyytää seuroihin.

    ei kannata pyytää lestadiolaiset naiset on mulle varattu niullä on kova kilpailu kuka mut saa loput jää nuolee näppejään ja ne varmasti tyytyvät osaansa kun eivät mua saaneet

    Äänestä

  • Anonyymi00302 kirjoitti:

    ei kannata pyytää lestadiolaiset naiset on mulle varattu niullä on kova kilpailu kuka mut saa loput jää nuolee näppejään ja ne varmasti tyytyvät osaansa kun eivät mua saaneet

    Kilpailua ei ole, ainakaan naisista.

    Äänestä

SRK antaa yksinäisille avioitumisneuvoja.

Äänestä

Kaleva oli haastatellut 26.10. kahta vl-sinkkua. Muutama heidän ajatuksensa: Halutaan elää omannäköistä elämää eikä ottaa puolisoksi ketä tahansa. Puolison pitää tuoda lisäarvoa elämään, eikä parisuhdettta voi aloittaa siksi, että täytyy olla joku. Levollisuutta omaan elämäntilanteeseen tuo myös usko, sillä perheasiatkin ovat Jumalan käsissä. Ajattelen, että Jumala on nähnyt tämän elämän paremmaksi minulle... jne.

1Äänestä
  • Oliko lehdessä haastateltujen nimet, jos oli niin en usko kertomukseen. En usko, että ovat avoimesti kertoneet, mitä oikeadti ajattelevat siitä, että vl-liikkeessä ei ole tarpeeksi miehiä. Naiset jää yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Oliko lehdessä haastateltujen nimet, jos oli niin en usko kertomukseen. En usko, että ovat avoimesti kertoneet, mitä oikeadti ajattelevat siitä, että vl-liikkeessä ei ole tarpeeksi miehiä. Naiset jää yksin.

    Lehdessä oli nimet kuvien kanssa. Toinen oli nainen, toinen mies. Seisoivat Oulun ry:n edessä, tulossa oli 130-vuotisjuhla. Nainen kuului juhlassa laulavaan kuoroon, mies oli kanttori tai esilaulaja. - Onko tosiaan noin vaikea uskoa, että vl:t pohjimmiltaan luottavat Jumalan johdatukseen myös perheasioissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Kyllä olen rukoillut ja tiedät, että niin ovat tehneet lukuisat muutkin yksinäiset naiset.
    Ikää vaan on kertynyt, vauvahaaveet jääneet ja jääkö mieskin.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Liikkeeseen kuuluu myös yksinäisiä miehiä, ei vain naisia. Jumala ei aina vastaa rukouksiin kuten ihminen luulee hänelle olevan parasta. Rukoukseen voi liittää myös: tapahtukoon sinun tahtosi.

    Elämässä ei kannata keskittyä haikailemaan sitä, mitä ei ole, vaan voi nähdä sen kaiken hyvän, mitä on jo saaanut, tämä pätee moniin muihinkin asioihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Kyllä olen rukoillut ja tiedät, että niin ovat tehneet lukuisat muutkin yksinäiset naiset.
    Ikää vaan on kertynyt, vauvahaaveet jääneet ja jääkö mieskin.

    Koettelee varmasti uskoa, kun huokaus on jäänyt vastausta vaille. Miksi, sitä en tiedä, mutta yritetään ainakin luottaa, että ylhäällä on joku, joka tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Kyllä olen rukoillut ja tiedät, että niin ovat tehneet lukuisat muutkin yksinäiset naiset.
    Ikää vaan on kertynyt, vauvahaaveet jääneet ja jääkö mieskin.

    Kyllä se mieskin jää vaan haaveeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Kyllä se mieskin jää vaan haaveeksi.

    Monet on löytäneet aviopuolison myös vl-liikkeen ulkopuolelta.
    Miksi sitäkin asiaa pidetään niin pahana, myös heillä voi olla kiinnostusta uskomisen asioista.

    Minua ahdistaa se, että vl-liike on niin sulkeutunut, raamatun mukaan pitäisi mennä ulkopuolisten ihmisten sekaan, monillakin voi olla kysymystä uskon asioihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Tuohon kysymykseen, miksi ei epäuskoista puolisoa. Paavali kirjoittaa: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi" (2. Kor. 6:14). Mooseksen kirjassa avataan, miksi eriuskoisen kanssa avioituminen on vaarallista: "Jos otat pojillesi vaimoiksi heidän tyttäriään, jotka palvovat jumaliaan irstain menoin, nämä viettelevät myös poikasi samoihin palvontamenoihin" (2. Moos. 34:16). Siten kun usko on elämän tärkein asia, ei lähde kokeilemaan, miten kävisi. Mutta kyllähän se hiljaiseksi vetää, kun miettii, että kenties tuhannet huokaukset tuntuvat jääneen kuulematta...

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Kirjoitinkin, että heillä voi olla kiinnostusta uskomisen asioista, miksi sitä et halua huomioida.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Kirjoitinkin, että heillä voi olla kiinnostusta uskomisen asioista, miksi sitä et halua huomioida.

    Hyvä pointti tuokin. On sellaisiakin esimerkkejä, että vastakkaista sukupuolta oleva ystävä on löytänyt Jumalan valtakuntaan juurikin tulevan aviopuolisonsa kutsun kautta. Mutta kyllähän siitä vähän turhan paljon tulee paineita, jos pitäisi itselleen puoliso "käännyttää". Ja onhan niitä naimaparannuksiakin, jossa kylvetty sanan siemen ei ole osunut hedelmälliseen maaperään. Oras on kyllä lähtenyt kasvamaan, mutta kuivettunut heti ensimmäisissä helteissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Tuohon kysymykseen, miksi ei epäuskoista puolisoa. Paavali kirjoittaa: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi" (2. Kor. 6:14). Mooseksen kirjassa avataan, miksi eriuskoisen kanssa avioituminen on vaarallista: "Jos otat pojillesi vaimoiksi heidän tyttäriään, jotka palvovat jumaliaan irstain menoin, nämä viettelevät myös poikasi samoihin palvontamenoihin" (2. Moos. 34:16). Siten kun usko on elämän tärkein asia, ei lähde kokeilemaan, miten kävisi. Mutta kyllähän se hiljaiseksi vetää, kun miettii, että kenties tuhannet huokaukset tuntuvat jääneen kuulematta...

    Ei kannata kaunistella asioita raamatunlausein, koska irstautta ja viettelijöitä löytyy kyllä ihan yhteisön sisältäkin jopa puhujista. Ihmisen käytöksen sanelee aivan muu kuin usko, jos ihminen on seksuaalisesti häiriintynyt ja vielä umpikiero valehtelija.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Ei kannata kaunistella asioita raamatunlausein, koska irstautta ja viettelijöitä löytyy kyllä ihan yhteisön sisältäkin jopa puhujista. Ihmisen käytöksen sanelee aivan muu kuin usko, jos ihminen on seksuaalisesti häiriintynyt ja vielä umpikiero valehtelija.

    Tuossa raamatunkohdassa tarkoitetaan hengellistä irstautta eli eriuskoisen puolison vakaumuksen omaksumista. Kaksinaismoralisteja on varmasti aina kaikissa joukoissa. Luultavasti irstaita on sentään vähemmän joukossa, jossa irstautta pidetään syntinä kuin julkijumalattomissa, jotka eivät sitä välttämättä näe vääräksi. Epäuskoisen puolison ottaminen ei kuitenkaan muutu Jumalan hyväksymäksi sillä, että ajattelee, että onhan vl:issakin jopa puhujissa irstailijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Ei kannata puolustella näitä vl-liikkeen irstaita puhujia ja on niita riviporukassakin. Eiköhän se oma pesä kannata ensiksi puhdistaa. Uskovainen nainen on kuvitellut, että menee uskovaisen kanssa naimisiin ja se onkin irstailija, joka irstailee nuoren viattoman naisen edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    En ole puolustellut ketään irstailijaa. Lainasin vain kahta raamatunkohtaa siitä, ettei uskovaisen tule ottaa epäuskoista/eriuskoista puolisoa. Sinä intouduit toivomaan puhdistuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Monet on löytäneet aviopuolison myös vl-liikkeen ulkopuolelta.
    Miksi sitäkin asiaa pidetään niin pahana, myös heillä voi olla kiinnostusta uskomisen asioista.

    Minua ahdistaa se, että vl-liike on niin sulkeutunut, raamatun mukaan pitäisi mennä ulkopuolisten ihmisten sekaan, monillakin voi olla kysymystä uskon asioihin.

    "Minua ahdistaa se, että vl-liike on niin sulkeutunut"

    Alempana on tuolle yksi selitys: "Eiköhän se oma pesä kannata ensiksi puhdistaa."

    Vl:t ovat arkoja saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta ulkopuolisille, koska omassakin pesässä on puhdistettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    En ole puolustellut ketään irstailijaa. Lainasin vain kahta raamatunkohtaa siitä, ettei uskovaisen tule ottaa epäuskoista/eriuskoista puolisoa. Sinä intouduit toivomaan puhdistuksia.

    Olipa outo kommentti. Yhteisössä on niin paljon mätäpsiseita, että pesä pitäisi ehdottomasti puhdistaa. Ensiksi ei-esimerkilliset irstsilevat kaksimieliset puhujat pois tehtävästä keskustelematta. Ihminen ei pohjimmiltaan muutu miksikään.
    Tämä on todella tärkeä ja varteenotettava neuvo "Eiköhän se oma pesä kannata ensiksi puhdistaa."

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Puhujantehtävästä pitää poistaa, jos ei käyttäydy tehtävän edellyttämällä tavalla nuhteettomasti, mutta ei vain yhden ihmisen väitteen perusteella: "Älä ota huomioon seurakunnanvanhimmasta esitettyä syytöstä, ellei sitä tue kaksi tai kolme todistajaa" (1. Tim. 5:19). Syytös voi olla oikea tai väärä, ja se tulee todistaa. Puhujia on vapautettu tehtävästä eri syistä; omasta pyynnöstä, sopimattoman käytöksen perusteella tai väärän opetuksen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Ei varmasti ole vain yhden mielipide.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    "Minua ahdistaa se, että vl-liike on niin sulkeutunut"

    Alempana on tuolle yksi selitys: "Eiköhän se oma pesä kannata ensiksi puhdistaa."

    Vl:t ovat arkoja saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta ulkopuolisille, koska omassakin pesässä on puhdistettavaa.

    "Vl:t ovat arkoja saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta ulkopuolisille, koska omassakin pesässä on puhdistettavaa."

    Pitää paikkansa, vl-uskovaiset ovat käpertyneen oman porukan ympärille, Jeesus kohtasi koko ajan ihmisiä, jotka eivät uskoneet ja auttoi heitä uskomaan evankeliumia.

    Syynä näen juurikin sen, että omaa pesää ei olla puhdistettu, hoitokokoukset on edelleen selvittämättä.
    Heidän seasta nousee irstaita puhujia, vai miten se raamatunkohta meni.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Ei varmasti ole vain yhden mielipide.

    Toimintaohjeet tällaisiin tilanteisiin löytyvät Kristuksen kirkkolaista, Matt. 18:15-18. Jos olet jo lähestynyt asiassa kahden kesken, niin seuraava vaihe on 2-3 todistajan kanssa. Kyllähän se rohkeutta vaatii, mutta niin tulisi Jeesuksen opetuksen mukaan toimia. Rukoilen sinulle voimia.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Varmasti vaatii rohkeutta, mahdoton tilanne, käsittääkseni hoitajia oli kaksi ja hoidettuna ollut oli yksin siellä siivouskomerossa, hänellä ei ole todistajia.
    Nänhän ne hoitajat toimii, heillä on todistajat ains mukana ja hoidettu on yksin. SRK rules.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Varmasti vaatii rohkeutta, mahdoton tilanne, käsittääkseni hoitajia oli kaksi ja hoidettuna ollut oli yksin siellä siivouskomerossa, hänellä ei ole todistajia.
    Nänhän ne hoitajat toimii, heillä on todistajat ains mukana ja hoidettu on yksin. SRK rules.

    Tarkalleen näin tapsus meni/alkoi...
    Tapahtui 80-luvulla…
    Hoitoprosessissa on neljä pääkokoontumista, joissa olin mukana - yhteen en osallistunut, neljä aktiivista päätekijää: kolme ukkomiestä /silloinen ry:n puheenjohtaja, puhuja (a)/rakkauden apostoli ja puhuja/myöhemmin (b) ja naiskätyri. Puhuja (a) oli mukana 1., 2. j a 4. tilaisuudessa. Lisäksi tapaukseen liittyy muita erilaisia kohtaamisia ja tilanteita.

    1. Hoito?/Tästä kaikki alkoi…
    Olin parikymppinen hyvin energinen ja kaikessa mukana oleva naisen alku. Saavuin rauhanyhdistykselle ilmoitettuihin pihan siivoustalkoisiin. Harava reippaasti käteen ja töihin! Pahaa aavistamatta ja ennakolta mitään tietämättä eräs nyt jo kuollut puhuja (a) tuli luokseni ja sanoi, että ois` puhuttelu. Olin täysin ymmälläni, mutta pakkohan oli mennä. Puhuja (a) vei minut siivouskomeroon, jossa oli noin kymmenen vuotta minua vanhempi nainen. Sain istumapaikan naisen vierestä ja vastapäätä puhujaa (a). Minulle ei selvinnyt vajaan puolen tunnin aikana mistä oli kysymys. Nainen tuhersi itkua, josta en ymmärtänyt mitään, koska emme juurikaan olleet tekemisissä. Yksi asia jäi minua syvästi ihmetyttämään. Puhuja (a) kuvaili minulle omaa viettielämäänsä ja omana kokemuksenaan, että kun se oikea tulee vastaan niin se vietti on niin valtava, niin valtava...??? En ollut seurusteluaikeissakaan, mutta ystäväpiiriä kyllä oli. Puhuja (a) pakotti minut pyytämään anteeksi naiselta??? Kun sitten "tilaisuus" loppui, puhuja (a) selitti minulle kahden kesken, että minun tulee välttää keskustelua rauhanyhdistyksellä miespuolisen/miespuolisten henkilöiden kanssa, koska nainen on kateudesta sairas.

    Kaikki puhujan (a) antamat neuvot olivat asiattomia ja/tai täysin vääriä/valhetta.
    - ry:n siivoustalkoot olivatkin puhutteluansa siivouskomerossa
    - puhuja kuvaili viettielämäänsä ja viettikokemuksiaan
    - ohje, että puoliso tulisi valita vain ja ainoastaan viettien perusteella
    - pakotti pyytämään anteeksi kadehtijalta ja myöhemmin kahdelta muulta/Hoito 2.
    - kielsi minua keskustelemasta ry:llä miespuolisten kavereitteni kanssa
    - usutti kateelliset naiset kimppuuni/ kyttäämään ja kiusaamaan, mihin puhuja (a) myös itse ja puhuja (b) osallistuvat tehtailemalla mykkähoitoja eri kokoonpanoilla. Tämä tapaus oli alkusysäys kaikelle. Naisten kateus ja miesten himot käännettiin huoleksi minun tunnontilastani, mistä naiset ja myös ukkomiehet innostuivat. He rupesivat tehtailemaan mykkähoitoja eri kokoonpanoilla, joissa kukaan ei suostunut koskaan kertomaan, mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    "Vl:t ovat arkoja saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta ulkopuolisille, koska omassakin pesässä on puhdistettavaa."

    Pitää paikkansa, vl-uskovaiset ovat käpertyneen oman porukan ympärille, Jeesus kohtasi koko ajan ihmisiä, jotka eivät uskoneet ja auttoi heitä uskomaan evankeliumia.

    Syynä näen juurikin sen, että omaa pesää ei olla puhdistettu, hoitokokoukset on edelleen selvittämättä.
    Heidän seasta nousee irstaita puhujia, vai miten se raamatunkohta meni.

    Oma tulkintani asiasta on eri kuin sinulla. Omassakin pesässä (Jumalan näkyvä seurakunta) riittää selviteltävää maailman loppuun asti, koska Jumalan valtakunnan verkoista nousee ajan lopulla niin terveitä kuin mätiä kaloja, Jumalan valtakunnan pellossa kasvaa ohdakkeita nisujen seassa, Yljän tullessa on viisi viisasta ja viisi tyhmää neitsyttä, ja hurskaatkin tekevät syntiä. Maailma vihaa Kristuksen omia, minkä vuoksi vl:ia pidetään kollektiivisesti syyllisinä kaikkiin vl:ten keksittyihin ja todellisiin synteihin. "Voi teitä, jos maailma teitä kiittää!" Yleistävästä kollektiivisesta syyllistämisestä seuraa, että vl:na on mm. tuomitsijaoletettu, pedofiilioletettu, petkuttajaoletettu, häiritsijäoletettu tai kaksinaismoralistioletettu. Suurin osa vl:ista on lapsuudenkristittyjä, jotka on kiusaamisella traumatisoitu vl-uskon kaikkien keksittyjen ja todellisten syntien kantamiseen jo lapsena. Se on raskas säkki. Kun vl-liikettä kutsutaan vaikkapa rikolllisjärjestöksi erittäin vakavasti otettavassa ympäristössä, sehän aiheuttaa tunteen, että kutsu vl-uskoon mielletään rikollisjärjestöön kutsuksi. Parannuksen kautta vl-uskoon tulleet ovat usein etenkin aluksi avoimia uskostaan. Muutaman kerran sylkykupiksi jouduttuaan hekin tosin käyvät varovaisemmiksi, vaikka aikuisiällä koettu syrjintä ei olekaan yhtä traumatisoivaa kuin lapsena koettu.

    Mikä tulee hoitokokouksiin, niin vaikka en voi sanoa ymmärtäväni kaikkia nimenomaan erityisesti 1970-luvun "puhdistuksiin" liittyviä ilmiöitä, en ole löytänyt Raamatusta käsitettä väärä sitominen. Vääristä todistuksista ja syytöksistä puhutaan, mutta sellaisten perusteella tehtävän väärän sitomisen ei pitäisi Raamatun perusteella olevan mahdollista. Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa" (Matt. 18:18). Jos siis sitomisia ei ole tapahtunut taivaassa, ne ovat vääriä, josta seuraa, että vl-joukko ei voi olla Jumalan seurakunta. Jos siihen tulokseen tulen, eroan porukasta enkä jää itkemään, ettei pidetä uskovaisena. Mutta koska kuulen Hyvän Paimenen äänen Jeesuksen nimessä ja veressä vl-joukossa, uskon tämän olevan Jumalan seurakunta. Ulkopuolisten harjoittaman vl-joukon syntien kaivelun motiivi vaikuttaisi olevan raivo käsityksestä, jonka mukaan ollaan ainoita oikeita. Tavallaan ymmärrän loukkaantumisen ko. käsitykseen, tavallaan en, koska itseäni ei kiinnosta tuon taivaallista, mitä muissa hengellisyyksissä ajatellaan uskoni taivaskelpoisuudesta. Sen sijaan vl:ten kaikista synneistä syyllistäminen ei ole jäänyt vaikutuksista, se on todella tehokasta ja äärimmäisen traumatisoivaa henkistä väkivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Tarkalleen näin tapsus meni/alkoi...
    Tapahtui 80-luvulla…
    Hoitoprosessissa on neljä pääkokoontumista, joissa olin mukana - yhteen en osallistunut, neljä aktiivista päätekijää: kolme ukkomiestä /silloinen ry:n puheenjohtaja, puhuja (a)/rakkauden apostoli ja puhuja/myöhemmin (b) ja naiskätyri. Puhuja (a) oli mukana 1., 2. j a 4. tilaisuudessa. Lisäksi tapaukseen liittyy muita erilaisia kohtaamisia ja tilanteita.

    1. Hoito?/Tästä kaikki alkoi…
    Olin parikymppinen hyvin energinen ja kaikessa mukana oleva naisen alku. Saavuin rauhanyhdistykselle ilmoitettuihin pihan siivoustalkoisiin. Harava reippaasti käteen ja töihin! Pahaa aavistamatta ja ennakolta mitään tietämättä eräs nyt jo kuollut puhuja (a) tuli luokseni ja sanoi, että ois` puhuttelu. Olin täysin ymmälläni, mutta pakkohan oli mennä. Puhuja (a) vei minut siivouskomeroon, jossa oli noin kymmenen vuotta minua vanhempi nainen. Sain istumapaikan naisen vierestä ja vastapäätä puhujaa (a). Minulle ei selvinnyt vajaan puolen tunnin aikana mistä oli kysymys. Nainen tuhersi itkua, josta en ymmärtänyt mitään, koska emme juurikaan olleet tekemisissä. Yksi asia jäi minua syvästi ihmetyttämään. Puhuja (a) kuvaili minulle omaa viettielämäänsä ja omana kokemuksenaan, että kun se oikea tulee vastaan niin se vietti on niin valtava, niin valtava...??? En ollut seurusteluaikeissakaan, mutta ystäväpiiriä kyllä oli. Puhuja (a) pakotti minut pyytämään anteeksi naiselta??? Kun sitten "tilaisuus" loppui, puhuja (a) selitti minulle kahden kesken, että minun tulee välttää keskustelua rauhanyhdistyksellä miespuolisen/miespuolisten henkilöiden kanssa, koska nainen on kateudesta sairas.

    Kaikki puhujan (a) antamat neuvot olivat asiattomia ja/tai täysin vääriä/valhetta.
    - ry:n siivoustalkoot olivatkin puhutteluansa siivouskomerossa
    - puhuja kuvaili viettielämäänsä ja viettikokemuksiaan
    - ohje, että puoliso tulisi valita vain ja ainoastaan viettien perusteella
    - pakotti pyytämään anteeksi kadehtijalta ja myöhemmin kahdelta muulta/Hoito 2.
    - kielsi minua keskustelemasta ry:llä miespuolisten kavereitteni kanssa
    - usutti kateelliset naiset kimppuuni/ kyttäämään ja kiusaamaan, mihin puhuja (a) myös itse ja puhuja (b) osallistuvat tehtailemalla mykkähoitoja eri kokoonpanoilla. Tämä tapaus oli alkusysäys kaikelle. Naisten kateus ja miesten himot käännettiin huoleksi minun tunnontilastani, mistä naiset ja myös ukkomiehet innostuivat. He rupesivat tehtailemaan mykkähoitoja eri kokoonpanoilla, joissa kukaan ei suostunut koskaan kertomaan, mistä on kysymys.

    Olen lukenut tapauksesta tältä palstalta jo aiemmin. Käsitykseni mukaan asiasta on lähetetty asianosaisille kirjallisia selvityspyyntöjä ilman vastausta. Käsitykseni mukaan asiasta on kerrottu toisen paikkakunnan puhujalle, joka oli asiasta kuultuaan todennut, että niin tehnyt puhuja saa siivota jälkensä, mutta niin ei ole tapahtunut. Niin ikään olen lukenut, että ko. häirinnän kohteella on asialleen todistajia, koska se ei jäänyt vain yksittäiseksi häirinnäksi siivouskomerossa. Tässä ei pitäisi jäädä odottamaan häiritsijän tunnon heräämistä, sitä ei ehkä tapahdu ilman lisätoimia koskaan. Kristuksen kirkkolain mukaan seuraava vaihe olisi lähestyä 2-3 todistajan kanssa, koska useatkaan kahdenkeskiset nuhteet eivät ole johtaneet "veljen voittamiseen". Tähän tarvitaan rohkeutta, sitä voi rukoilla Jumalalta.

    Vuosia sitten kuuntelin nuorena miehenä suunnilleen itseni ikäisen tutun (aikuinen nuori vl-mies) juttuja, miten hän oli kertonut TET:ssa olleille yläasteikäisille tytöille juttuja, jotka eivät mielestäni olleet asiallisia, vaan mielestäni juurikin limaisia juttuja. Kommentoin, että olipa törkeää käytöstä. Sen jälkeen hän ei enää kertoillut minulle mitään vastaavia juttuja, mutta pahoin pelkään, että hän oppi vain valikoimaan, ettei minulle kannata tuollaisia jutella. Ko. henkilö ei ole nykyään vl.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Kiitos järkevistä neuvoista! Ja ne lienevät ollee ainoa tapa edetä. On tästä asiasta tekstiä täällä muuallakin ja hyvin olet perillä. Mutta kun huomaa, että joku kirjoittaja ei ehkä ole kovin paljon lukennut palstaa ja hänellä on osittain väärä käsitys, haluaa oikaista sen.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Toivottavasti saat asiassa edes jonkinlaisen selvyyden ja rauhan, koska selvästi asia vaivaa. Se, että lainaan raamatunkohtaa, jossa kerrotaan epäjumalanpalvojien riettaista menoista, ei tarkoita, etteikö riettautta voisi esiintyä myös näkyvässä Jumalan seurakunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Oma tulkintani asiasta on eri kuin sinulla. Omassakin pesässä (Jumalan näkyvä seurakunta) riittää selviteltävää maailman loppuun asti, koska Jumalan valtakunnan verkoista nousee ajan lopulla niin terveitä kuin mätiä kaloja, Jumalan valtakunnan pellossa kasvaa ohdakkeita nisujen seassa, Yljän tullessa on viisi viisasta ja viisi tyhmää neitsyttä, ja hurskaatkin tekevät syntiä. Maailma vihaa Kristuksen omia, minkä vuoksi vl:ia pidetään kollektiivisesti syyllisinä kaikkiin vl:ten keksittyihin ja todellisiin synteihin. "Voi teitä, jos maailma teitä kiittää!" Yleistävästä kollektiivisesta syyllistämisestä seuraa, että vl:na on mm. tuomitsijaoletettu, pedofiilioletettu, petkuttajaoletettu, häiritsijäoletettu tai kaksinaismoralistioletettu. Suurin osa vl:ista on lapsuudenkristittyjä, jotka on kiusaamisella traumatisoitu vl-uskon kaikkien keksittyjen ja todellisten syntien kantamiseen jo lapsena. Se on raskas säkki. Kun vl-liikettä kutsutaan vaikkapa rikolllisjärjestöksi erittäin vakavasti otettavassa ympäristössä, sehän aiheuttaa tunteen, että kutsu vl-uskoon mielletään rikollisjärjestöön kutsuksi. Parannuksen kautta vl-uskoon tulleet ovat usein etenkin aluksi avoimia uskostaan. Muutaman kerran sylkykupiksi jouduttuaan hekin tosin käyvät varovaisemmiksi, vaikka aikuisiällä koettu syrjintä ei olekaan yhtä traumatisoivaa kuin lapsena koettu.

    Mikä tulee hoitokokouksiin, niin vaikka en voi sanoa ymmärtäväni kaikkia nimenomaan erityisesti 1970-luvun "puhdistuksiin" liittyviä ilmiöitä, en ole löytänyt Raamatusta käsitettä väärä sitominen. Vääristä todistuksista ja syytöksistä puhutaan, mutta sellaisten perusteella tehtävän väärän sitomisen ei pitäisi Raamatun perusteella olevan mahdollista. Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa" (Matt. 18:18). Jos siis sitomisia ei ole tapahtunut taivaassa, ne ovat vääriä, josta seuraa, että vl-joukko ei voi olla Jumalan seurakunta. Jos siihen tulokseen tulen, eroan porukasta enkä jää itkemään, ettei pidetä uskovaisena. Mutta koska kuulen Hyvän Paimenen äänen Jeesuksen nimessä ja veressä vl-joukossa, uskon tämän olevan Jumalan seurakunta. Ulkopuolisten harjoittaman vl-joukon syntien kaivelun motiivi vaikuttaisi olevan raivo käsityksestä, jonka mukaan ollaan ainoita oikeita. Tavallaan ymmärrän loukkaantumisen ko. käsitykseen, tavallaan en, koska itseäni ei kiinnosta tuon taivaallista, mitä muissa hengellisyyksissä ajatellaan uskoni taivaskelpoisuudesta. Sen sijaan vl:ten kaikista synneistä syyllistäminen ei ole jäänyt vaikutuksista, se on todella tehokasta ja äärimmäisen traumatisoivaa henkistä väkivaltaa.

    Sinun kannattaisi uskoa, että vl-usko oli erilaista ennen hoitokokouksia. Tiedän paikkakunnan, kun oli isot seurat koululla, sinne tuli koko kylä kuulemaan jumalansanaa.
    Sitten tuli hoitokokoukset, uskovainen ei enää saanut olla epäuskoisten kanssa tekemisissä yms. Kyllä epäuskoiset alkoivat vihaamaan uskovaisia. Ja kaikki johtu hoitokokousista. Katso syntisin silmin -ohjelma. Takkula oli nähty menevän kirkkoon, kun ei ollut uskovainen pappi, siotä hoitokokous. Aivan sairasta hommaa.
    Kun homma oli tuommoista, uskovaiset eristettiin epäuskoisista, se oli hoitokokousten tarkoitus ja siinä ne onnistuivat.
    Vl-liike ei puhdista omaa pesää, eli myönnä, että hoitokokoukset olivat aivan väärin. Vihanpito jatkuu vl-liikettä kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00287 kirjoitti:

    Vl-ihmiset pyörii itsesäälissä, että heitä pilkataan. Katsotaa SRK, se ei halua selvittää hoitokokouksia, pilkkä ja iva kohdistuu vl- ihmisiin niin kauan, kunnes totuutta katsotaan silmiin ja tunnustetaan hoitokokousvääryys.

    Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Vl-ihmiset pyörii itsesäälissä, että heitä pilkataan. Katsotaa SRK, se ei halua selvittää hoitokokouksia, pilkkä ja iva kohdistuu vl- ihmisiin niin kauan, kunnes totuutta katsotaan silmiin ja tunnustetaan hoitokokousvääryys.

    Olet täysin oikeassa! Turhaan ei asioita / väryyksiä pidetä esillä. Myöskään negatiivinen arvostelu ei ole väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00287 kirjoitti:

    Sinun kannattaisi uskoa, että vl-usko oli erilaista ennen hoitokokouksia. Tiedän paikkakunnan, kun oli isot seurat koululla, sinne tuli koko kylä kuulemaan jumalansanaa.
    Sitten tuli hoitokokoukset, uskovainen ei enää saanut olla epäuskoisten kanssa tekemisissä yms. Kyllä epäuskoiset alkoivat vihaamaan uskovaisia. Ja kaikki johtu hoitokokousista. Katso syntisin silmin -ohjelma. Takkula oli nähty menevän kirkkoon, kun ei ollut uskovainen pappi, siotä hoitokokous. Aivan sairasta hommaa.
    Kun homma oli tuommoista, uskovaiset eristettiin epäuskoisista, se oli hoitokokousten tarkoitus ja siinä ne onnistuivat.
    Vl-liike ei puhdista omaa pesää, eli myönnä, että hoitokokoukset olivat aivan väärin. Vihanpito jatkuu vl-liikettä kohtaan.

    Olen katsonut sen Karpon dokkarin jo vuosia sitten. Tältä palstalta olen lukenut tuhansia viestejä hoitokokouksista. Omissa kokemuksissani ei ole kuvaamaasi eristäytymistä, mieluummin toisin päin eli jonkinasteista eristämistä siksi, että on vl. Minulla ei ala-asteella ollut kuin epäuskoisia kavereita enkä koskaan kuullut, että ei olisi saanut olla. Yläasteella olin naurettava hylkiö, "riisitautinen lesta". Lapsuudenkodissani oli 1980-luvulla kotiseuroissa myös epäuskoisia seuravieraita, tosin mieluummin yksittäisiä eikä koko naapurusto. Muistan olleeni mukana kirkossa jumalanpalveluksissa, joissa ei ollut vl-pappia enkä koskaan kuullut, että kirkossa käyntiä olisi paheksuttu. Vl-uskosta ei tosiaankaan uskaltanut hiiskua mitään, siitä sai lällättelyä ihan puhumattakin. En jaksa toistaa, millaisia käsityksiä vl:ista saa esim. tämän palstan panetteluiden perusteella, mutta aion toistaa listaa niin pitkään, että tyhminkin tajuaa todellisen syyn uskon häpeämiseen. Luultavasti samat paskapuheet pyörivät suullisina juoruina 1980- ja 90-luvuilla ja me sen ajan lapset sitten jouduimme niiden seurauksena kiusaamisen kohteeksi, kuka enemmän, kuka vähemmän. Ei se auta, vaikka hoitokokouksia ei enää juuri ole, kun ollaan ainoita oikeita. Se on se anteeksiantamaton synti maailman silmissä ja erityisesti muiden kristittyjen silmissä. Ihan sama miten päin on, mutta jos ei katso ahtaasta portista mahtuvan muillakin vakaumuksilla, niin sitten kärsiköön. Ja kyllähän sitä kärsitäänkin, mutta helpottavaa kuitenkin, että tällä palstalla voi sanan säilällä paljastaa näitä maailman metkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Sun kaaleen ei mene se, että hoitokokouksista johtuu se, että sinua on kiusattu koulussa. Minä kävin koulua ennen hoitokokouksia, eikä minua kiusannut kuin kommunistiopettajat.

    Turha sinulle on selittää pidä SRK:n linja loppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00320 kirjoitti:

    Sun kaaleen ei mene se, että hoitokokouksista johtuu se, että sinua on kiusattu koulussa. Minä kävin koulua ennen hoitokokouksia, eikä minua kiusannut kuin kommunistiopettajat.

    Turha sinulle on selittää pidä SRK:n linja loppuun asti.

    Jos kirjoittaa maailman kanssa samassa rintamassa Pyhän Hengen neuvoista Jumalan seurakunnassa ivallisesti "SRK:n syntilistana", ei varmastikaan joudu maailman ivan kohteeksi. Nimenomaan maailman viha on elävän uskon tuntomerkki - ei maailman kiitos, se kohdistuu maailman omille: "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä." (Joh. 15:18-19.)

    Olen aina ajatellut olevani ainoita oikeita uskovaisia, joten ilman muuta maailma kokee minun ansainneen kohtelun tämän anteeksiantamattoman synnin vuoksi. Jumalan edessä se ei ole synti, mutta maailman edessä on. Jumala ei siitä tuomitse, mutta maailma tuomitsee. Kristuksen tuoksun tuntevat kaikki: "Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän." (2. Kor. 2:15-16.) Kukapa kuoleman hajua rakastaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Huomaan, että SRK:lla on henkilö/henkilöitä, jotka vastailevat täällä kirjoituksiin.
    Se ei poista sitä, että hoitokokoukset olivat väärin. Vaikka SRK kuinka haluaa väittää, että ne olivat Pyhän Hengen työtä, niin se on järkyttävä vale.

    Äänestä

  • Anonyymi00326 kirjoitti:

    Minua on aiemminkin epäilty SRK:n mieheksi. Huti menee, mutta vl olen, tai kuten vl-liikkeen eriseuroissa jotkut tykkäävät ilmaista: SRK-lestadiolainen.

    Minulle ei ole selvää, miltä osin hoitokokoukset olivat oikein ja miltä osin mentiin vikaan. Raamatusta en kuitenkaan löydä väärää sitomista, minkä vuoksi uskon, ettei Jumala ole valittujensa sallinut tulla erotetuiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Monet on löytäneet aviopuolison myös vl-liikkeen ulkopuolelta.
    Miksi sitäkin asiaa pidetään niin pahana, myös heillä voi olla kiinnostusta uskomisen asioista.

    Minua ahdistaa se, että vl-liike on niin sulkeutunut, raamatun mukaan pitäisi mennä ulkopuolisten ihmisten sekaan, monillakin voi olla kysymystä uskon asioihin.

    Siihen, että sitä pidetään niin pahana, on yhtenä syynä se, että jotkut haluavat varmistaa toisen kierroksen tarjonnan.

    Äänestä

  • Anonyymi00335 kirjoitti:

    Siihen, että sitä pidetään niin pahana, on yhtenä syynä se, että jotkut haluavat varmistaa toisen kierroksen tarjonnan.

    Kaikenlaisia päättelyketjuja... Usko tai älä, meissä aviossa elävissä vl-miehissä on sellaisiakin, jotka voisivat elää yksinkin. Hyväntuulinen puoliso on kiva. Kuten tiedetään, kuormittuneena ihanakaan ihminen ei ole ihanimmillaan ja pitkä molemminpuolinen kuormitus voi myrkyttää uskovaistenkin parisuhteen niin, että siitä selviämiseksi tarvitaan JSNV:n lisäksi ammattiapua. Siinä pitäisi sitten hoitaa ja kasvattaa lapsia ja joka paikassa korostetaan, että perheen hyvinvoinnin ydin on puolisoiden hyvinvoiva parisuhde. Koen, että plussia on matkan varrella kokonaisuutena miinuksia enemmän, mutta kyllä vaikeimpia vuosia on vaikeaa muistella hirmu myönteisesti. Toki hyviäkin hetkiä mahtuu huonoimpiinkin vuosiin. Onneksi pahimman yli on päästy. Jos nyt leskeksi jäisin, niin tuskinpa uusiin naimisiin menisin, mutta vannomatta paras.

    Ainakin itse suhtaudun epäuskoisen puolison ottamiseen kielteisesti siitä syystä, että olen sen oppinut niin vl-opetuksesta kuin Raamatusta olevan synti. Omien kokemusteni perusteella näen yhteisen arvopohjan puuttumisen erittäin ongelmallisena, kun kiistoja tulee yhteisestä arvopohjasta huolimattakin. Mutta en pidä syntinä a) tutustumista vastakkaista sukupuolta olevaan epäuskoiseen, b) uskon asioista puhumista hänelle, c) ry:lle kutsumista ja d) evankeliumin saarnaamista hänelle. Jos niin onnellisesti kävisi, että epäuskoinen ystävä saisi parannuksen armon, niin hänestä voisi joku saada itselleen uskovaisen puolison. Kuitenkin jos rakastuu epäuskoiseen, tunne on molemminpuolinen eikä epäuskoinen käsitä elävää uskoa, niin kyllähän siinä mitataan, kumpiko on tärkeämpi, elävä usko vai tämä epäuskoinen kumppani. Toki epäuskoisen kanssa avioitumisen voi saada anteeksi siinä missä muutkin synnit. Miten aito sellainen katumus on, jossa suunnitelmallisesti tehdään syntiä ajatellen, että pyydän sitten anteeksi? En rupea arvioimaan katumusta enkä tunnontilaa, jos joku haluaa anteeksi pyytää. Kun anteeksi pyydetään, niin anteeksi annetaan. En silti näe harkittua avioitumista samanlaisena hetkellisestä heikkoudesta lankeamisena kuin vaikkapa riidassa toiselle rumasti sanomista.

    Mielestäni on puusilmäistä ajatella että avioliitto on hyvä osa ja naimattomuus huono osa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. On surullista, että puolisoa rukoilleen huokaukset ovat jääneet toivottua vastausta vaille. Silti on mahdollista, että hänen osansa on parempi kuin aviossa elävän. Varmasti jokainen toivoo olevansa rakastettu. Toisaalta näin, toisaalta noin, toisaalta niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Minua on aiemminkin epäilty SRK:n mieheksi. Huti menee, mutta vl olen, tai kuten vl-liikkeen eriseuroissa jotkut tykkäävät ilmaista: SRK-lestadiolainen.

    Minulle ei ole selvää, miltä osin hoitokokoukset olivat oikein ja miltä osin mentiin vikaan. Raamatusta en kuitenkaan löydä väärää sitomista, minkä vuoksi uskon, ettei Jumala ole valittujensa sallinut tulla erotetuiksi.

    Raamatussa on paljon, nuhdellaan seurakunnan enkeleitä, miten he ovat väärään menneet. Lue esim. ilmestyskirjasta. Sardin seurakunnan enkelikin oli kuollut ja on siellä muitakin.
    SRK:ta on nuhdeltu paljon, että se meni väärään hoitokouksissa, mutta se ei ole halunnut alkaa korjaamaan tekemisiään.

    Sinulla on sellainen kuva, että hoitokokoukset eivät olleet väärin. Täälläkin on tuotu esille, että kaikki puhujat eivät lähteneet mukaan hoitoihin. Sen kuulee puheestakin, milloin kuuluu armo ja evankeliumi kirkkaana ja milloin taas tukeudutaan neuvomaan, miten kuuluisi elää.

    Äänestä

  • Anonyymi00345 kirjoitti:

    Tiedän, että erotetut ovat sitä mieltä, että erottamiset olivat vääriä. Raamattu ei puhu vääristä sitomisista ja Jeesuksen itsensä mukaan Hän kokoaa lampaansa yhteen lammashuoneeseen, jossa palaamatta jääneet erotetut eivät ole. Seurakunta hoitaa puhujat - jos opetus ei vastaa vl-opetusta, niin puhuja voidaan vapauttaa tehtävästään. Neuvojakin on tärkeää jakaa, itse asiassa sitä enemmän, mitä lähempänä Jeesuksen toinen tuleminen on. Tärkeintä on ydinsanoma syntien anteeksiannosta Jeesuksen nimessä ja veressä. En koe noudattavani mitään ulkoista sääntölistaa, vaan pyrin elämään vl-opetuksen mukaan ihan vapaaehtoisesti. Ei esim. ole ikinä tehnyt mieli maistaa alkoholia, lukuun ottamatta sitä ehtoollisviinitilkkaa, jonka koen tärkeäksi silloin tällöin uskon vahvistuksena, mutta ei siksi, että on viiniä, vaan Herran Jeesuksen muistoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00358 kirjoitti:

    Kuunteleppa noita saarnoja, mitä onegas laittaa meidän kuunneltavaksi, kuulet kyllä minkälaisia saarnoja sieltä kuuluu.
    Siitä voisikin tehdä oman aloituksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00359 kirjoitti:

    Kuuntelen vl-saarnoja viikottain seuroissa tai nettiseuroissa. Hyvän Paimenen ääni kuuluu niissä. Onegasin linkkien kautta en ole käynyt kuuntelemassa, mutta jos ne johtavat normaaleihin seurapuheisiin, niin olen varmasti perillä, mistä puhutaan. Haluatko sanoa saarnoista muuta kuin että koet toisissa olevan neuvoja ja toisissa ei? Se voi olla ihan sattumaakin, usein teksti ohjaa saarnan sisältöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00359 kirjoitti:

    Kuunteleppa noita saarnoja, mitä onegas laittaa meidän kuunneltavaksi, kuulet kyllä minkälaisia saarnoja sieltä kuuluu.
    Siitä voisikin tehdä oman aloituksen.

    hyvin puhuvat

    Äänestä

  • Anonyymi00326 kirjoitti:

    Huomaan, että SRK:lla on henkilö/henkilöitä, jotka vastailevat täällä kirjoituksiin.
    Se ei poista sitä, että hoitokokoukset olivat väärin. Vaikka SRK kuinka haluaa väittää, että ne olivat Pyhän Hengen työtä, niin se on järkyttävä vale.

    On hoitotapauksia, joista puhuttaessa, on oikeampaa puhua "Kiima Hengen" työstä. Ja tämä on totuus, jota on vaikea myöntää.

    Äänestä

  • "Halutaan elää omannäköistä elämää eikä ottaa puolisoksi ketä tahansa. Puolison pitää tuoda lisäarvoa elämään, eikä parisuhdettta voi aloittaa siksi, että täytyy olla joku."

    Tärkeitä syitä!

    Äänestä

  • Tällä periaatteella - että täytyy olla joku - on solmittu monta avioliitoa sosiaalisen painostuksen vuoksi. Eivät todellakaan ole mitään rakkausavioliittoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00396 kirjoitti:

    Tällä periaatteella - että täytyy olla joku - on solmittu monta avioliitoa sosiaalisen painostuksen vuoksi. Eivät todellakaan ole mitään rakkausavioliittoja.

    parempi kaksin kuin yksin moni yksin eläjä saa kadehtia näitä pari suhteita ne ovat menestyjä ja yksin eläjä on rupsahtanut pöllö

    Äänestä

  • Anonyymi00397 kirjoitti:

    parempi kaksin kuin yksin moni yksin eläjä saa kadehtia näitä pari suhteita ne ovat menestyjä ja yksin eläjä on rupsahtanut pöllö

    Totuus on aivan toinen.

    Äänestä

Riippupillut kakkkitietävinä on hanakoita antaa vinkkejä.

Äänestä

Tuossa voi olla se ongelma, isolla olla, ertä uskontokuntiin yleensä kuulumattomat=ei fanaattiset henkilöt eivät edes katso kovinkaan uskonnollisen ihmisen suuntaan, koska pitävät sellaista hyvin outona, epänormaalina.

Äänestä
  • Ihmisiä on monenlaisia, on myös heitä, joita keskustelut uskoon liittyvistä asioista kiinnostaa.

    Kannattaa olla avoin omasta uskosta, kertoa mitä se merkitsee itselle.

    Äänestä

olen otettu tästä vaikka sen toden tuntuinen sanoma hämärtää tajuntaani jonka kyseen alainen muoto ei pitkässä aika joksussa tuota ymmärystä tajuta menetelmää jonka toteutuminen arki elämässä vaatii heikon itse tunnon korottamisen sopivalla tasolla olevasta poikkeamasta huolimatta melkoisia haasteita jos itse aiheutetut ongelmat tasoittuvat mukaansa tempaavilla jutuilla joiden häiriö tekijät minimaalisesti rakentavat omaa rajaansa hetkittäin vaihtuvan suhdanteen huomassa siksi mietinnöissä olevat seikat unohdettuna uusiin kuvioihin riippuvat vain olo suhteiden pakosta jossa ei mikään ole mahdotonta

Äänestä
  • vaikka tuulahdus sekoittaa ajatuksen juoksua välillä konkreettisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    vaikka tuulahdus sekoittaa ajatuksen juoksua välillä konkreettisesti

    synkät pilvet ihannoivat raakaa ilmaa jonka leviäminen taivuttaa mielen kannattimen rautaa tulessa josta irti päästämällä voi vaikuttaa tuleviin ongelmiin lähtö kohtaisesti sekä itkemällä että juoksuttamalla naurun lähteen ojaan robotti imuri ei kuvioissaan tee sik sakkia kuten porvaristo olettaa vaan tarpoo heikon ihmeen ryydyttamään maton harjalle poimimaan sammuneita toiveita joiden unohduksiin vaipunut kuvitelma saa aikaiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    tuijottava hanki jäätää sielun sopukoista murheen patoamalla sen ohi kulkevaksi vuodeksi jos ei tajua sen itse pintaista retoriikkaa menetelmien puitteissa huolittua saanti ansiota syödyksi tervan kera loppumattomalla hävikillä kahden kaupassa vainotulla tomaatilla josta ylitse pursuava jalo aines sekoittuu ilta hämärään

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    pehmeiden arvojen haju koskettaa sielua josta yli pääseminen tapahtuu kauto keinossa ilmestyvän profeetan muisteloissa olevalla sankari tarulla jonka hohde ei sammu ennen ansioluettelon täyttyvässä hurmuossa saatua saalista

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    pehmeiden arvojen haju koskettaa sielua josta yli pääseminen tapahtuu kauto keinossa ilmestyvän profeetan muisteloissa olevalla sankari tarulla jonka hohde ei sammu ennen ansioluettelon täyttyvässä hurmuossa saatua saalista

    josta peruuttamalla lohduton näky valaisee kadun rötöksellä jos epäilyksen alla tahtoo elää

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    josta peruuttamalla lohduton näky valaisee kadun rötöksellä jos epäilyksen alla tahtoo elää

    kopea mönkijä kuski vaigtaa suoremnan tien renkaidensa alle ja mäen rinteen alla talo törröttää

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    kopea mönkijä kuski vaigtaa suoremnan tien renkaidensa alle ja mäen rinteen alla talo törröttää

    eteenpäin pyrkivän mielessä ja koetin kivi kannustaa sopivasti kohottamalla katseen maastosta mutkitellen saapuvaa herraa vastaan joka kirjottaa rapsut vaihtuvista valoista lähteneen maasto puvun taskuun muistutukseksi yli nopeudesta josta kihara hiuksinen napsii itselleen källin jonka itse aiheutti

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    mokomaki hiki maja ja konta siko koko mäki

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    mokomaki hiki maja ja konta siko koko mäki

    lauletaan taka perin ja peruutus vaihde kytkeyryy silmään josta itkemällä vankkurit lähtevät liikkeelle suuntana kohti tulevaisuus ja terapia

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    lauletaan taka perin ja peruutus vaihde kytkeyryy silmään josta itkemällä vankkurit lähtevät liikkeelle suuntana kohti tulevaisuus ja terapia

    loppiaisen aattona sakastisaa vietetty hetki masentaa ja suun gramman painoiset henkselit ihastuttavat raksa hommiin lähtevää itse kurin kanssa painivaa jalkaa jonka taka painoinen askellus uhmaa sikiävää autenttista liikkeelle lähtijää mörököllin laittaessa jäitä hassuun pinoon portailla josta kanta päähän ulottuva laite potkaisee ne nurin

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    petos huomataan pian ja valheen paljastin raksuttaa sutta ja sekundaa miksi häihin lähtijät varovat astumasta harhaan

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    petos huomataan pian ja valheen paljastin raksuttaa sutta ja sekundaa miksi häihin lähtijät varovat astumasta harhaan

    moni muu usea ja harva tajuaa tilanteen vakavuuden ja kissan kelloja soittava sopuli pysähtyy tarpeilleen koti koloonsa sillan alle rientää harakka koska maastoutunut suoja väri ilmenee reko tapahtuman tulkessa ovelle myymään laitumelta kerätyn sikäläisen lihaa jonka pää asiallinen sanoma viestii possun paistin olevan kypsää ruoka pöytään ahdettujen rinta pielessä varastoiminen aiheuttaa sätkivän joulu lahjan kanssa kilpailevan riiviön edes ottamuksen josta pääsemällä leikit loppuvat siihen ja mäkelän rinteen uima halli odottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    getsemanen öljyväri riippuu seinällä kun messun tois sijainen huuto meklari kopauttaa päänsä pönttöön ja sikäläinen varvas kipeänä juoksee kehumaan rakentavia sutenöörin aikaan saatuja hedelmiä kosken korva pullo lipeää mahaan aiheuttaen ripulin josta pois pääseminen sakkaa ensi askelilla haisevaan vasta lauseeseen jonka ulottuva sentin mittainen kikkare hymyssä suin syödyn aterian jälkeen harhauttaa poissa olevana pidoista jonka itse kulisseissa pysyvä vessa hätä hädän hetkellä aiheuttaa

    Äänestä

Riippupillut kaikkitietävinä on hanakoita antamaan neuvoja

Äänestä

Tämån kaiken kauheuden takana on hoitokokoukset, jolloin hoidettiin ulos suuri määrä nuoria miehiä, joten suuri määrä naisia on jäänyt ilman aviopuolisoa.

Ilestyskirjasta hoitomiehille.

1 Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut.
2 Ole valpas ja vahvista niitä muita, jotka kuolemallansa ovat; sillä en minä löytänyt sinun tekojas täydellisiksi Jumalan edessä.
3 Niin ajattele siis, kuinka sinä saanut ja kuullut olet, ja pidä se, ja tee parannus. Ellet sinä siis valvo, niin minä tulen sinun päälles niinkuin varas, ja et sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päälles tulen.
4 Sinulla on myös muutamat nimet Sardissa, jotka ei ole vaatteitansa saastuttaneet: niiden pitää minun kanssani valkeissa vaatteissa vaeltaman; sillä he ovat mahdolliset.
5 Joka voittaa, se pitää valkeilla vaatteilla puetettaman, ja en minä pyyhi hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä tahdon tunnustaa hänen nimensä minun Isäni edessä ja hänen enkeleinsä edessä.
6 Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Äänestä
  • Vanhuksilla ajan taju pakkaa hämärtymään. 1970-luvun hoitokokousten aikaan parikymppiset nuoret miehet ovat nykyään vähän vaille 70-vuotiaita pappoja, joten ei tuosta selitykseksi 30-50-vuotiaiden naimattomien vl:ten sukupuolijakaumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Vanhuksilla ajan taju pakkaa hämärtymään. 1970-luvun hoitokokousten aikaan parikymppiset nuoret miehet ovat nykyään vähän vaille 70-vuotiaita pappoja, joten ei tuosta selitykseksi 30-50-vuotiaiden naimattomien vl:ten sukupuolijakaumaan.

    Yritäppä arvata, paljonko näitä yli 60 - vuotiaita vanhojapiikoja on, sekö on nyt selitys, että ovat nyt jo niin vanhoja, kertoo kyllä sinusta todella paljon.
    Niinko vanhemmilla yksinäisillä naisilla ei olisi tunteita, etteikö heidän elämällä olisi mitään väliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    En osaa sanoa, koska en itse ole kiinnittänyt huomiota sellaiseen, että naimattomia vl-naisia olisi merkittävästi enemmän kuin naimattomia vl-miehiä. En ole asiaa myöskään osannut ajatella, itse tiedän myös naimattomia vl-miehiä. Tämän keskustelun perusteella aion kiinnittää asiaan huomiota ja tarkkailla omin havainnoin, onko keskustelussa esitetyssä perää. Ilman muuta yli 60-vuotiaiden tunteet ovat yhtä arvokkaita kuin alle 60-vuotiaiden tunteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Kyllä tuo sinun edellinen viesti oli niin ala-arvoinen, etkä edes anteeksi pyytänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Minusta vanhemmilla yksinäisillä naisilla on ollut kovin osa vl-liikkeessä, hoitokokousten takia he menettivät perheen, joka on uskomisen jälkeen tärkein asia elämässä.
    Täällä vielä joku ilkkui, että 70-vuotiaiden vanhusten horinoita, eihän he ole mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Kyllä tuo sinun edellinen viesti oli niin ala-arvoinen, etkä edes anteeksi pyytänyt.

    Mitä ala-arvoista siinä oli? Oikaisin virheellistä selitysyritystä matemaattisella faktalla ja arvelin virheellisen selityksen syyksi vanhuksille tyypillistä ajan tajun hämärtymistä, jossa vanhatkin asiat tuntuvat tapahtuneen kuin eilen. Itsellänikin rupeaa jo tällaista olemaan, vaikka en nyt ihan vanhus ole, paitsi tietysti omien teinien mielestä. En edes tiedä, pitääkö paikkansa, että miehiä olisi erotettu hoitokokouksissa enemmän kuin naisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00229 kirjoitti:

    Minusta on ihmeellistä, että niin tietävästi kirjoitat hoitokokouksista, jos et niistä tiedä mitään. Kannattaa olla kantaa ottamatta.
    Hoitokokouksissa on niin monen sielu revitty palasiksi.

    Tuntuu jopa, että olet SRK äänitorvena, vaikka et asioita tiedä, puolustay vaan hoitomiehiä henkeen ja vereen.

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Sehän on vain hyvä, että edes minä ymmärrän edes jollain tavalla hoitokokouksia, niin on jotain näkemyksiä, jotka voi laulaa suohon. Olen toki lukenut hoitokokouksista, vaikka en niissä ole ollut. Hoitokokouksista tietoni perustuvat SRK:n julkaisuista ja netistä luettuun sekä vähäisessä määriin kuultuun tietoon. Tarkastellaanpa alkuperäistä väitettä kriittisesti:

    "Tämån kaiken kauheuden takana on hoitokokoukset, jolloin hoidettiin ulos suuri määrä nuoria miehiä, joten suuri määrä naisia on jäänyt ilman aviopuolisoa."

    Erotettujen sukupuolijakaumasta en muista lukeneeni muualta kuin täältä - täällä esitetty voi pitää tai olla pitämättä paikkaansa. Jos se pitää paikkansa, hoitokokousten vaikutus puolisotta jäämiseen on kohtuudella arvioitavissa. Lähdetään laskelmissa siitä, minkä ikäisiin asialla on ollut vaikutusta. 2025 miinus 1979 = 46 vuotta. Hoitokokousten huippuvuotena 1979 tasan 20-vuotias nuori aikuinen on siten nyt 66-vuotias eläkeläisoletettu. Oletettavasti siten korkeintaan noin yli 65-vuotiaista ja sitä vanhemmista yksinäisistä vl-naisista on naimattomia sen vuoksi, että 1970-luvulla olisi nuoria miehiä erotettu enemmän kuin nuoria naisia.

    Siirrytään määräarviointiin. Jostain muistan lukeneeni, että yhteensä erotettuja olisi ollut noin tuhat, joista merkittävä määrä palasi takaisin 1980-luvun alkuvuosina. Oletetaan, että pysyvästi vl-liikkeen ulkopuolelle jäi 500 henkeä.

    Entäpä ikäjakauma? Arvioidaan 20-30-vuotiaiden pysyvästi vl-liikkeen ulkopuolelle jääneiden vl:ten määräksi 100 henkeä, 30-40-vuotiaiden 100 henkeä, 40-50-vuotiaiden 100 henkeä, 50-60-vuotiaiden 100 henkeä ja yli 60-vuotiaiden 100 henkeä.

    Entäpä naimattomien määrä. Tyypillisesti naimattomia on eniten nuorissa. Arvioidaan, että 20-vuotiaista erotetuista olisi ollut naimattomia puolet eli 50 henkeä sekä yli 30-vuotiaista 1/8 eli 50 henkeä, jolloin erotetuissa olisi ollut naimattomia yhteensä 100 henkeä.

    Oletetaan, että palstalla erotettujen sukupuolijakaumasta esitetty pitää paikkaansa ja miehiä olisi erotettu naisia enemmän. Oletetaan, että erotetuista 100 naimattomasta olisi ollut 80 miestä ja 20 naista.

    Siten 1970-luvulla pysyvästi erotetuista naimattomista olisi jäänyt ilman puolisoa laskennallisesti 60 vl-naista sen vuoksi, että hoitokokouksissa olisi miehiä erotettu enemmän kuin naisia. Tämä on tietty harmillinen tilanne, mutta puolison löytymättä jääminen on kyllä olennaisesti laajempi ilmiö. Minusta tuntuu, että ilman puolisoa eläviä yli 30-vuotiaita vl:ia on vähintään satoja, luultavasti tuhansia.

    Siten esitetty hoitokokousselitys ei selitä kuin korkeintaan vähäisessä määrin ilman puolisoa jäämistä. En kuitenkaan tosiaankaan tiedä, että pitääkö edes paikkaansa, että erotetuissa olisi ollut enemmän miehiä kuin naisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    En viitsi edes sun selostusta lukea, on se niin epäselvä. Sinun kannattaa uskoa, ettet tiedä hoitokokousajoista mitään, niin ole sitte hiljaa.
    Silloin lähti valtavan paljon nuoria poikia pois vl-liikkeestä, ei niitä edes hoidettu, mutta kun se ilmapiiri kiristyi hoitokokusten takia, niin ne lakkasivat käymästä seuroissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Kiitos tiedosta, tuo on minulle uusi tieto, mikäli pitää paikkaansa ja kuulostaa ainakin mahdolliselle. Joo, et ehkä ole sellainen ihminen, joka innostuu omien väitteiden kriittiseen tilastolliseen tarkasteluun ja onhan se viesti monine lukuineen raskaslukuinen. Eikö kuitenkin ole vähän hullunkurista väittää, että vuonna 2025 alle 60-vuotiaissa vl-naisissa olisi hoitokokousten seurauksena ilman puolisoa jääneitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Kyllä se ilmapiiri hoitokokousten jälkeenkin oli hyvin ahdistava, ihmisten piti noudattaa SRK:syntilistaa.

    Nyt olen näkemässä, että nuoret elävät vähän vapaammin. Nuoria miehiäkin näkee seuroissa, vai onko edelleen niin, että nuorissakin naisia on paljon enemmäm kuin miehiä.

    Sitä minä ihmettelen, kun niin paljon puolustat hoitokokouksia, etkä ole edes elänyt niitä aikoja. Kannattaa todellakin lukea, mitä ihmiset on kirjoittaneet niistä, sehä oli järkyttävää toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    "ihmisten piti noudattaa SRK:syntilistaa"

    Tarkoitatko "syntilistalla" Pyhän Hengen neuvoja seurakunnassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Kyllä se ilmapiiri hoitokokousten jälkeenkin oli hyvin ahdistava, ihmisten piti noudattaa SRK:syntilistaa.

    Nyt olen näkemässä, että nuoret elävät vähän vapaammin. Nuoria miehiäkin näkee seuroissa, vai onko edelleen niin, että nuorissakin naisia on paljon enemmäm kuin miehiä.

    Sitä minä ihmettelen, kun niin paljon puolustat hoitokokouksia, etkä ole edes elänyt niitä aikoja. Kannattaa todellakin lukea, mitä ihmiset on kirjoittaneet niistä, sehä oli järkyttävää toimintaa.

    "Nuoria miehiäkin näkee seuroissa, vai onko edelleen niin, että nuorissakin naisia on paljon enemmäm kuin miehiä."

    Itse en ole kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta tällä palstalla on kirjoitettu, että naimattomia varttuneita naisia olisi selvästi naimattomia varttuneita miehiä enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00324 kirjoitti:

    mutta ei sitä ihmiset kohtaa kun seuroissa ei käy kuin uskovaisia jotka haluu olla uskovaisia kiimaiset naiset jäävät kotiin

    Äänestä

  • Anonyymi00336 kirjoitti:

    mutta ei sitä ihmiset kohtaa kun seuroissa ei käy kuin uskovaisia jotka haluu olla uskovaisia kiimaiset naiset jäävät kotiin

    Olipas rietas ja paikkansa pitämätön sinun itse keksimäsi vailla totuuspohjaa oleva kommentti!

    Äänestä

  • Anonyymi00344 kirjoitti:

    Olipas rietas ja paikkansa pitämätön sinun itse keksimäsi vailla totuuspohjaa oleva kommentti!

    ei kyllä se pitää paikkansa kiimaiset naiset pysyvät kotona heitä ei seuroissa näy

    Äänestä

  • Anonyymi00346 kirjoitti:

    ei kyllä se pitää paikkansa kiimaiset naiset pysyvät kotona heitä ei seuroissa näy

    Voisin kirjoittaa nyt tähän elävän eslmerkin "etupenkki-istujasta", joka lyhyesti ilmaistuna kerran työpaikalla kohtaamisessa kerskui kuinka eräs mies kehui, että hänellä on varmaan komia. Kun sitten yritin kysyä, mitä tuo mies sillä tarkoitti, nainen meni tulipunaiseksi eikä vastannut mitään.

    Äänestä

Tässä ajassa useimmilla ei ole avioliittoa. Mutta niille, jotka siitä ovat Herran tähden luopuneet on sitä luvassa moninkertaisesti tulevassa.

(Luuk. 18:29)

Äänestä
  • olipa kaunis kirjoitus

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    olipa kaunis kirjoitus

    Tuo raamatunkohta on kaunis, mutta ei poista sitä, mikä kärsimyksen hoitomiehet aiheuttivat tuhansille naisille, hoitamalla vl-liikkeestä ulos nuoret miehet/pojat, ne ei alkaneet noudattaan SRK syntilistaa. Lukekaa minkälainen on kososlainen henki, ettei pääse unohtuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Kososlainen henki
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14656923/einari-lepisto-krjoitti-1-8-1979

    Äänestä

  • Tuntuu pahalta, jos tämän raamatunkohdan on laittanut vl-mies, joka elää onnellisessa avioliitossa, jolla on lapsia ympärillään.

    Kirjoittaa tuollaisen raamatunlauseen yksinäisille naisille luettavaksi, että he tyytyisivät kohtaloonsa.

    Sanon kuitenkin teille naiset, ettei hoitomiehet voi enää määrittää teidän kohtaloa, kannattaa katsoa myös vl-liikkeen ulkopuolelle, sieltä voi löytyä sopiva mies. Kun pidätte uskon ja hyvän omantunnon, niin myös epäuskoisiin ihmisiin voi tutustua, heidätkin on Jumala luonut Taivasta varten. Keskustelkaa uskomisen asioista avoimesti, kun rukouksen mielellä kuljette, elämää ja paljon hyviä päiviä on vielä edessä päin.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Tuntuu pahalta, jos tämän raamatunkohdan on laittanut vl-mies, joka elää onnellisessa avioliitossa, jolla on lapsia ympärillään.

    mua toi raamatun kohta kosketti olen tosi mies mutta minulle ei ole suotu puolisoa koska olen niin paha joudun tyytymään onneeni vailla rakkautta ehkä kuolen niinkuin paavali yksinäisenä ja unohdettuna tämä elämä on kurjaa ja enään voi enään kaunis raamatun lause pelastaa elämäni onneksi on tuollainen kirja kirjoitettu josta löytyy lohdun sanoja kaikille yksinäisille raamattua ei olisi kirjoitettu jos kaikki olisivat naimisissa heillä olisi huolehtiva ja rakastava vaimo jolta saisi aina lohtua elämän tilanteisiin voisi onnellisena elää elämän loppuun saakka

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    viljakin unohti minut se hylkäs mut ja olen tosi surullinen

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    viljakin unohti minut se hylkäs mut ja olen tosi surullinen

    tämä on varmasti maailman loppu tuho tulee ja kohta maailma on sodassa todella kurjaa

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    tämä on varmasti maailman loppu tuho tulee ja kohta maailma on sodassa todella kurjaa

    tämän muistan aina yhtä rakastin jota en koskaan saannut

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    tämän muistan aina yhtä rakastin jota en koskaan saannut

    vain enkeli laulu taivaasta voi virvoittaa mielen se laulaa hoosiannaa

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    vain enkeli laulu taivaasta voi virvoittaa mielen se laulaa hoosiannaa

    ne tulee hakemaan mut ens yönä saan jättää tämän maallisen majan ja pääsen voittajana perille

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    ne tulee hakemaan mut ens yönä saan jättää tämän maallisen majan ja pääsen voittajana perille

    tämä elämä on ohi kaikki nähty ja koettu pääsen abrahamin helmaannykkumaan köyhän lazaruksen otsalle laitetaan virvoittava riepu ja rikas mies katsoo alhaalta ruonelasta että mene kertomaan daavidille sinne oulun rylle kuinka se saattoi peri katoon sokean miehen jolla ei ollut lanttia eläessään

    Äänestä

  • Anonyymi00256 kirjoitti:

    sitren tulee maailman loppu ukkosen jylinät ja salamat riehuvat taivaalla sataa tulikiveä verellä sekoitettua ja laava virrat peittävät kaiken alleen

    Äänestä

  • Anonyymi00257 kirjoitti:

    sitren tulee maailman loppu ukkosen jylinät ja salamat riehuvat taivaalla sataa tulikiveä verellä sekoitettua ja laava virrat peittävät kaiken alleen

    köyhä lazarus kattoo kun paha saa palkkansa ja kaikki syntiset kootaan tuomiolle

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    köyhä lazarus kattoo kun paha saa palkkansa ja kaikki syntiset kootaan tuomiolle

    ei vaan aurinko paistaa ja linnut laulaa koittaa kevät uusi huomen ja karitsat telmivät niityllä vailla huolta ja murhetta ja herran päivänö kehrääväiset kootaan suurelle laitumelle vilvoittavien vetten äärelle ja joka paikan koristaa kukkanen lapset telmivät nurmikolla ja isä ja äiti hymyssä suin huutavat lapset stömään kaikki on täynnä onnea ja autuutta mitään ei ouutu ja maailma puhkeaa kukkaan ja kaikki laulavat mieli täynnä toivoa ja ilman täyttää rakkaus josta koko luoma kunta kertoo

    Äänestä

  • Anonyymi00259 kirjoitti:

    tai sitten kaikki oli vain kuvitelmaa lazarus kuolee kotiinsa tyytyväisenä menetetystä hetkestä jota ei koskaan tullut

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Tuntuu pahalta, jos tämän raamatunkohdan on laittanut vl-mies, joka elää onnellisessa avioliitossa, jolla on lapsia ympärillään.

    Kirjoittaa tuollaisen raamatunlauseen yksinäisille naisille luettavaksi, että he tyytyisivät kohtaloonsa.

    Sanon kuitenkin teille naiset, ettei hoitomiehet voi enää määrittää teidän kohtaloa, kannattaa katsoa myös vl-liikkeen ulkopuolelle, sieltä voi löytyä sopiva mies. Kun pidätte uskon ja hyvän omantunnon, niin myös epäuskoisiin ihmisiin voi tutustua, heidätkin on Jumala luonut Taivasta varten. Keskustelkaa uskomisen asioista avoimesti, kun rukouksen mielellä kuljette, elämää ja paljon hyviä päiviä on vielä edessä päin.

    on se järkyttävää tuollaisia tekstejä etsitään raamatusta kiduttamaan nuoria naisia joilla on valta puolison kaipuu tämä on sairasta vain mielen vikainen voi kirjottaa tuollaista tekstiä hänet on ehdottomasti passitettava mieli sairaalaan ja laitettava niin kova lääkitys päälle kuin mahdollista ja laitettava lepo siteisiin vähintään kahdeksaksi vuoro kaudeksi

    Ei tota kohtaa ole raamatussa se on valehtelija kyseisessä kohdassa pitää jättää kaikki aviopuolisoa myöten jumalan valta kunnan tähden että saisi sata kertaisesti ja ian kaikkien elämän sen lisäksi

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    on se järkyttävää tuollaisia tekstejä etsitään raamatusta kiduttamaan nuoria naisia joilla on valta puolison kaipuu tämä on sairasta vain mielen vikainen voi kirjottaa tuollaista tekstiä hänet on ehdottomasti passitettava mieli sairaalaan ja laitettava niin kova lääkitys päälle kuin mahdollista ja laitettava lepo siteisiin vähintään kahdeksaksi vuoro kaudeksi

    Niin, tämä ketjuhan on sellainen, missä avioliitossa olevat miehet neuvovat yksinäisiä naisia, tuo raamatunkohtakin löytyi, tyytykää te osaanne.
    Todellisuudessa nämä neuvoja antavat miehet ei iki kuunaan olisi tyytyneet siihen osaan, johon tuhannet naiset joutuivat hoitokokousten uhreina.

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    kun ei kysesistä kohtaa ole raamatussa

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    kun ei kysesistä kohtaa ole raamatussa

    sanotaan vain että luopua kaikesta aviopuolisoa myöten eli jos olet naimisissa pitää luopua aviopuolisosta jumalan valta kunnan tähden ja saa sata uutta tilalle

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    sanotaan vain että luopua kaikesta aviopuolisoa myöten eli jos olet naimisissa pitää luopua aviopuolisosta jumalan valta kunnan tähden ja saa sata uutta tilalle

    eli vl oppi yks avoisuudesta on hevon paskaa

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    eli vl oppi yks avoisuudesta on hevon paskaa

    Jeshua sanoi hänelle, ”amen, minä sanon teille, ettei ole ketään, joka on jättänyt kodin, tai sisaret tai
    veljet, tai vaimon tai lapset, Jumalan kuningaskunnan tähden”,
    Eikä saisi ottaa vastaan MONINKERTAISESTI tässä määräajassa, ja iankaikkista elämää siinä tulevassa
    maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    voi pitää vaikka sata vaimoa ja on uskovainen

    Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    voi pitää vaikka sata vaimoa ja on uskovainen

    vl tarinat oikeasta puolisosta höpö höp juttuja kaikki naiset kelpaa se vaan on vl rasismia etteikö joku kelpaa vaimoksi

    Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    vl tarinat oikeasta puolisosta höpö höp juttuja kaikki naiset kelpaa se vaan on vl rasismia etteikö joku kelpaa vaimoksi

    eikä kyseisessä raamatun kohdassa ollut et uskon takia voi jo jättää vl naiset ja katella maailmasta puolison se tukee sitä

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    eikä kyseisessä raamatun kohdassa ollut et uskon takia voi jo jättää vl naiset ja katella maailmasta puolison se tukee sitä

    et katelkaa rauhassa muita kuin vl puolisoita uskon takia voi sen tehdä

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    et katelkaa rauhassa muita kuin vl puolisoita uskon takia voi sen tehdä

    Jeshua sanoi hänelle, ”amen, minä sanon teille, ettei ole ketään, joka on jättänyt kodin, tai sisaret tai
    veljet, tai vaimon tai lapset, Jumalan KUNINGASKUNNAN tähden”,

    Äänestä

  • Anonyymi00276 kirjoitti:

    eli niitä epä uskosia voi olla vaikka sata

    Äänestä

  • Anonyymi00276 kirjoitti:

    Jeshua sanoi hänelle, ”amen, minä sanon teille, ettei ole ketään, joka on jättänyt kodin, tai sisaret tai
    veljet, tai vaimon tai lapset, Jumalan KUNINGASKUNNAN tähden”,

    Eikä saisi ottaa vastaan MONINKERTAISESTI tässä määräajassa, ja iankaikkista elämää siinä tulevassa
    maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    eli uskon takia voi jättää vl vaimon ja ottaa epä uskoisen tilalle

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    Eikä saisi ottaa vastaan MONINKERTAISESTI tässä määräajassa, ja iankaikkista elämää siinä tulevassa
    maailmassa.

    eli kyseinen raamatun kohta jopa todistaa vl uskon vääräksi

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    kun ihmisestä tulee uskovainen se eroaa lahkosta parannusta ei voi tehdä vl uskoon vaan pois siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    eli kyseinen raamatun kohta jopa todistaa vl uskon vääräksi

    jos vl ei tunnusta että miehellä voi olla kaksi vaimoa vl evan keliumi herjaa jeesusta

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    Eikä saisi ottaa vastaan MONINKERTAISESTI tässä määräajassa, ja iankaikkista elämää siinä tulevassa
    maailmassa.

    Joo, kyllä se luuk. 18:29 jatkuu juuri noin, Jeesus lupasi, että saa moninkertaisti tässä ajassa ja iankaikkisen elämän taivaassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Joo, kyllä se luuk. 18:29 jatkuu juuri noin, Jeesus lupasi, että saa moninkertaisti tässä ajassa ja iankaikkisen elämän taivaassa.

    joo mut sano et pitää luopuu kaikesta myös avio puolisosta

    Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    joo mut sano et pitää luopuu kaikesta myös avio puolisosta

    jos vl ihminen haluu tehdä parannuksen sen pitää luopua vaimosta ja sanoo sille ala kalppia ja sit se saa uusen tilalle

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Niin, tämä ketjuhan on sellainen, missä avioliitossa olevat miehet neuvovat yksinäisiä naisia, tuo raamatunkohtakin löytyi, tyytykää te osaanne.
    Todellisuudessa nämä neuvoja antavat miehet ei iki kuunaan olisi tyytyneet siihen osaan, johon tuhannet naiset joutuivat hoitokokousten uhreina.

    Avioliitosta on monesti aivan liian ruusuinen kuva ja tämä ketju viestittää negatiivisesta yksinaisyydestä. Täytyy huomioida, että yksinäinen voi olla myös avioliitossa. Ja mitä noihin hoitomiehiin tulee niin kovin ruusuiselta ei heidänkään perhe-elämä näyttäydy, jos aikaa ja mielenkiintoa jää nuorten naisten perässä juoksemiseen. Hoitomiehet antoivat todella huonoa kuvaa avioliiton pyhyydestä ja ainutkertaisuudesta. Tämä on vakava asia. Sen verran on pakoonjuoksijana kokemusta näistä ukkomiehistä, että voin rehellisesti sanoa, että yhtäkään en olisi heistä huolinut, vaikka olisivat olleet "tarjolla" jo ennen avioliittoaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00291 kirjoitti:

    ... ja nuorempia.

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Niin, tämä ketjuhan on sellainen, missä avioliitossa olevat miehet neuvovat yksinäisiä naisia, tuo raamatunkohtakin löytyi, tyytykää te osaanne.
    Todellisuudessa nämä neuvoja antavat miehet ei iki kuunaan olisi tyytyneet siihen osaan, johon tuhannet naiset joutuivat hoitokokousten uhreina.

    Luulen, että itse olisin hyvin voinut elää yksinkin, puolensa ja puolensa. Toki olen kiitollinen puolisosta ja lapsista, mutta on ollut paljonkin matkan varrella myös hetkiä, jolloin se yksin elävän osa on tuntunut paremmalta. Tuon "pyssyn" olisi kyllä voinut yksinäisenä kastroida, jos sillä ei kerran mitään tee. Ja onhan sitä aviossakin ollut aikoja, jolloin on ihan jonninjoutavat käyttämättömät kassit lisäpainona. Sori, vähän lähti laukalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00293 kirjoitti:

    näin ne aviossa olevat kerskuvat pano puuhista sinäkin naisten nielijä olisit saanut olla yksin ja nyt tulet tänne yksinäisille naisille karistamaan heidän tulevaisuuden unelmia latistamalla avioliiton tuomaa onnea kiittämättömillä jutuillasi

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    vaan oli se hyvä muistutus näille tyhmille neitsyille jotka hinkuaa pari suhteeseen kulkevat laput silmillä ajatellen et hoito miehet olivat väärässä jahdatessaan heitä heidän parasta ajattelivat ja pelastivat monet vanhat piiat kauhealta kärsimykseltä jos olisivat joutuneet naimisiin hoito miehiä saa kiittää ilman heitä monet olisivat uskossa haaks rikkoon joutuneet ja kauhea tuli meri olisi ollut odotettavissa kiitos ja vielä kerran kiitos hoito miehet teette arvokasta työtä josta saa moni matka mies iloita

    Äänestä

  • Anonyymi00295 kirjoitti:

    vaan silti saan minä tuskailla monissa vaivoissa jonka avio liiton suoma turva ei minulle anna vaan saan kuunnella rauhallista musiikkia ja miettiä olenko ainut tässä maailman kaikkeudessa jolle ilkeä ja paha hoito mies ei anna puolisoa vaan saan vaipua synkkyyteen jonka verhoama tulevaisuus on toivoa antavan pimyden keskellä lohduton näky ja josta selviämällä kaaottinen mieleni ei koskaan toivu

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    on se järkyttävää tuollaisia tekstejä etsitään raamatusta kiduttamaan nuoria naisia joilla on valta puolison kaipuu tämä on sairasta vain mielen vikainen voi kirjottaa tuollaista tekstiä hänet on ehdottomasti passitettava mieli sairaalaan ja laitettava niin kova lääkitys päälle kuin mahdollista ja laitettava lepo siteisiin vähintään kahdeksaksi vuoro kaudeksi

    Varsinki, kun itse on naimisissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Tuntuu pahalta, jos tämän raamatunkohdan on laittanut vl-mies, joka elää onnellisessa avioliitossa, jolla on lapsia ympärillään.

    Kirjoittaa tuollaisen raamatunlauseen yksinäisille naisille luettavaksi, että he tyytyisivät kohtaloonsa.

    Sanon kuitenkin teille naiset, ettei hoitomiehet voi enää määrittää teidän kohtaloa, kannattaa katsoa myös vl-liikkeen ulkopuolelle, sieltä voi löytyä sopiva mies. Kun pidätte uskon ja hyvän omantunnon, niin myös epäuskoisiin ihmisiin voi tutustua, heidätkin on Jumala luonut Taivasta varten. Keskustelkaa uskomisen asioista avoimesti, kun rukouksen mielellä kuljette, elämää ja paljon hyviä päiviä on vielä edessä päin.

    se on hyvä vaan että kokenut ja valistunut mies käy täällä kommentoimassa koska olemme tyhmiä emmekä tajua ilman viisaita neuvoja mikä on kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    se on hyvä vaan että kokenut ja valistunut mies käy täällä kommentoimassa koska olemme tyhmiä emmekä tajua ilman viisaita neuvoja mikä on kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu

    hän voi parhaassa tapauksessa katella epä uskoisia naisia ja tuoda niitä seuroihin lestadiolaisten naisten ei kannata katella miehiä ollenkaan vaan tyytyä osaansa autuas kohtu on synnyttämätön eikä lapsia synnyttävän voi uskoa pääsevän taivaaseen koska seksi on huoruuden synti johon ne voi joutua

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    eikä mieskään voi harrastaa seksiä koska ian kaikkinen kruunu vii kadota naisen matkaan jos lipeää avio vuoteesta

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    eikä mieskään voi harrastaa seksiä koska ian kaikkinen kruunu vii kadota naisen matkaan jos lipeää avio vuoteesta

    ainoastaan nunnat ja munkit voi harrastaa seksiä

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    näin ne aviossa olevat kerskuvat pano puuhista sinäkin naisten nielijä olisit saanut olla yksin ja nyt tulet tänne yksinäisille naisille karistamaan heidän tulevaisuuden unelmia latistamalla avioliiton tuomaa onnea kiittämättömillä jutuillasi

    En kyllä ymmärtänyt tuota kerskumisena, vaan täysin rehellisenä ulostulona asiassa. Ihan annan 10 pistettä tuosta. Ihmiset ovat erilaisia ja saman viestin/asian voi eri ihmiset tulkita eri tavoin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00295 kirjoitti:

    vaan oli se hyvä muistutus näille tyhmille neitsyille jotka hinkuaa pari suhteeseen kulkevat laput silmillä ajatellen et hoito miehet olivat väärässä jahdatessaan heitä heidän parasta ajattelivat ja pelastivat monet vanhat piiat kauhealta kärsimykseltä jos olisivat joutuneet naimisiin hoito miehiä saa kiittää ilman heitä monet olisivat uskossa haaks rikkoon joutuneet ja kauhea tuli meri olisi ollut odotettavissa kiitos ja vielä kerran kiitos hoito miehet teette arvokasta työtä josta saa moni matka mies iloita

    Jokainen asiansa korjaamatta jättänyt hoitomies- ja nainen on luopio.

    1Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Tunnen monta.

    Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Jokainen asiansa korjaamatta jättänyt hoitomies- ja nainen on luopio.

    ei ne luopioita olleet vaan pelastajia moni elämä pelastu kauheilta asioilta

    Äänestä

  • Anonyymi00398 kirjoitti:

    Hoitokokoukset olivat kauheita asioita, ihmisiä heitettiin saatanan haltuun.
    Ne, jotka hoidettiin kososlaisesta hengestä, joutuvat tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00398 kirjoitti:

    ei ne luopioita olleet vaan pelastajia moni elämä pelastu kauheilta asioilta

    Uskotko joulupukkiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00398 kirjoitti:

    ei ne luopioita olleet vaan pelastajia moni elämä pelastu kauheilta asioilta

    Jokainen asiansa korjaamatta jättänyt hoitomies- ja nainen on luopio, mikä tarkoittaa sitä, että heillä ei oke omaatuntoa. Se on Jumalan työ.

    Äänestä

Niinpä,ja mikään pakko ei ole jäädä lahkoon joka pakattaa tiettyyn muottiin. Olet vapaa sielu tekemään mitä vain. Kenelläkään ei ole oikeutta sinua orjuuttaa ja pienentää johonkin pikkiriikkiseen laatikkoon laittaa. Lennä /elä/koe/ja opi. Sinun elämä,ei kenenkään autoriteetin pakkopaidassa kituminen.🤷‍♀️

Äänestä
  • Ja vaikka kyseisestä lahkosta lähdet,olet Jumalan Lapsi. Kipinä alkulähteestä. He itsekkäässä oikeassaolemisessaan ei voi varastaa sinulta sydämmen uskoasi.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Ja vaikka kyseisestä lahkosta lähdet,olet Jumalan Lapsi. Kipinä alkulähteestä. He itsekkäässä oikeassaolemisessaan ei voi varastaa sinulta sydämmen uskoasi.🤷‍♀️

    kyllähän se vähän harmittaa kun elävää evan keliumia ei saarnata muualla

    Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    kyllähän se vähän harmittaa kun elävää evan keliumia ei saarnata muualla

    Kyllähän se on outoa, ettei evankeliumia saa saarnata muille kuin vl-ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Kyllähän se on outoa, ettei evankeliumia saa saarnata muille kuin vl-ihmisille.

    Melko lailla kaikissa vl-saarnoissa tarjotaan evankeliumia kaikille kuulijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Melko lailla kaikissa vl-saarnoissa tarjotaan evankeliumia kaikille kuulijoille.

    Sinä olet tuonut esiin, ettei epäuskoisiin saa tutustua, eikä heille vedä evankeliumin sanomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00327 kirjoitti:

    Harva ottaa evankeliumin vastaan nettilähetyksen kautta, kyllä se tutustuminen ja omasta uskosta puhuminen yleensä vie keskustelun syvällisiin asioihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00327 kirjoitti:

    Sinä olet tuonut esiin, ettei epäuskoisiin saa tutustua, eikä heille vedä evankeliumin sanomaa.

    Missä olen sellaista tuonut esille?

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    Missä olen sellaista tuonut esille?

    Koko ajan olet tuonut esille, että vl-naiset eivät saa tutustua epäuskoisiin miehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    eivät ne halua tutustua jos ei jumala ole tarkoittanut puolisoa ollaan mielummin ilman

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Koko ajan olet tuonut esille, että vl-naiset eivät saa tutustua epäuskoisiin miehiin.

    Kopioitko tähän ne kommentit, joista olet päätynyt ko. johtopäätökseen. Voidaan sitten tarkastella, olenko todella kirjoittanut niin vai onko kyseessä virheellinen tulkinta kirjoittamastani. On eri asia etsiä aviomiestä epäuskoisista kuin tutustua epäuskoisiin miehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Noniin, päästiin yhteisymmärrykseen. Epäuskoisiin voi tutustua ja se olisi jopa suositeltavaa viedä heille evankeliumia, mihin tehtävään Jeesus on meidätkin lähettänyt.

    Rukoillaan, että Jumala antaisi vielä herätyksen aikoja täällä rakkaassa Suomessakin. Ei se kuitenkaan tapahdu, jos me ei mennä ihmisten pariin tutustumaan ja puhumaan tästä kalleimmasta uskon asiasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00356 kirjoitti:

    Näköjään tästä asiasta, ihan yllätyin.

    Äänestä

Olipas outo aloitus ja vielä vedetty noi "uskonnot" mukaan...
Kahden, jo aikuisen lapsen vanhempana, toisaalta muistan ajatelleeni, ettei olisi kuolemaan asti huolta lapsista, heistä on aina vaikka he elävät "normaalia" eli töissä ja pärjäävät, mutta aina huolehtii.. Ainoa mitä elämässäni olen saanut todella aikaiseksi *ei itsestään selvyys), on lapseni, niin rakkaat vaikka huolehdin koko ajan, mutta ei äidin ja isän huoli lastensa elämistä pääty kuin vasta kuolemaan.

Äänestä
  • Aloitus on tosi outo, minkähänlainen suhde hänellä on omiin lapsiin. Tottakait lapset ovat kaikki kaikessa niille, jotka lapsia on saanut. Aviopuoliso ja lapset, niitä ei voi millään mitata.

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Aloitus on tosi outo, minkähänlainen suhde hänellä on omiin lapsiin. Tottakait lapset ovat kaikki kaikessa niille, jotka lapsia on saanut. Aviopuoliso ja lapset, niitä ei voi millään mitata.

    Kirjoitus oli alunperin vastaus toisessa ketjussa, jossa yksinäiset eivät nähneet elämässään mitään elämisen arvoista ja kuinka kaikki vapaa-aika kuluu vain ry:n työvuoroissa. Haluttiin siis tuoda esille kaikki se hyvä, mitä yksinäisellä on, että he itsekin osaisivat katsoa myös elämän valoisaa puolta. Niinhän meidän kaikkien kannattaa tehdä, olipa elämäntilanteemme mikä hyvänsä.

    1Äänestä

  • aloitus oli hyvin järkeen käypä vieraita miehiä ei kannata katella ja kannattaa käydä seuroisaa sieltä sen puolison löytää

    Äänestä

  • Anonyymi00306 kirjoitti:

    aloitus oli hyvin järkeen käypä vieraita miehiä ei kannata katella ja kannattaa käydä seuroisaa sieltä sen puolison löytää

    Tämä viesti on taas naimisissa olevalta vl-mieheltä, kylläpä yksinäisten naisten asiat kiinnostaa kovasti häntä.

    Kyllähän se mies on vieras, ennenkuin tutustut siiheen. Rohkeutta tarvitaan, että uskaltaa tutustua.

    Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Kirjoitus oli alunperin vastaus toisessa ketjussa, jossa yksinäiset eivät nähneet elämässään mitään elämisen arvoista ja kuinka kaikki vapaa-aika kuluu vain ry:n työvuoroissa. Haluttiin siis tuoda esille kaikki se hyvä, mitä yksinäisellä on, että he itsekin osaisivat katsoa myös elämän valoisaa puolta. Niinhän meidän kaikkien kannattaa tehdä, olipa elämäntilanteemme mikä hyvänsä.

    Täyttä asiaa olet kirjoittanut. Mikä ihmeen himo joillakin on parittaa naimattomia vl-naisia ulkopuolisille? Varmasti jokainen yksinäisyyden kanssa kipuileva vl-nainen tai vl-mies tietää, että vapaassa maassa voi puolison katsoa mistä vain. Niin ikään tiedetään vl-opetus, että puolison tulisi olla vl. Oletettavasti myös yksinäinen vl haluaa nimenomaan vl-puolison, jotta olisi yhteinen arvopohja. Itse en ainakaan olisi voinut kuvitellakaan muuta kuin vl:ta puolisoksi. Ei todellakaan jaksaisi kuunnella omassa kodissa ivaa "SRK:n syntilistan" mukaan elämisestä. Ja jos ei ole samat uskon arvot, niin vaikeaa on löytää yhteistä säveltä avioliiton merkittävimpiin kuuluvasta lapsiasiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Laitetaan nyt se SRK:n syntilista tähän
    https://scratchpad.fandom.com/wiki/Synnit

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Täyttä asiaa olet kirjoittanut. Mikä ihmeen himo joillakin on parittaa naimattomia vl-naisia ulkopuolisille? Varmasti jokainen yksinäisyyden kanssa kipuileva vl-nainen tai vl-mies tietää, että vapaassa maassa voi puolison katsoa mistä vain. Niin ikään tiedetään vl-opetus, että puolison tulisi olla vl. Oletettavasti myös yksinäinen vl haluaa nimenomaan vl-puolison, jotta olisi yhteinen arvopohja. Itse en ainakaan olisi voinut kuvitellakaan muuta kuin vl:ta puolisoksi. Ei todellakaan jaksaisi kuunnella omassa kodissa ivaa "SRK:n syntilistan" mukaan elämisestä. Ja jos ei ole samat uskon arvot, niin vaikeaa on löytää yhteistä säveltä avioliiton merkittävimpiin kuuluvasta lapsiasiasta.

    Minua vaivaa se, että vl- liike on niin sulkeutunut. Epäuskoisilla on kysymystä uskomisen asioista, miksi vl-uskovaisille riittää se, että itse vaan on uskovainen, itse vaan pelastuu, muista ihmisistä ei välitetä, heidän sieluntilasta ei välitetä, vaikka Jeesus nimenomaan käski viedä evankeliumia eteenpäin.
    Miksi epäuskoisia koko ajan haukutaan, tässäkin ketjussa tuotu esille, että joutunut kiusatuksi. Onko kaikki epäuskoiset kiusanneet, entä jos jollakin olisi kysymystä uskomisen asioista.

    Sitten harmittaa, kun niin paljon vl-naisia jäi ilman puolisoa hoitokokousten takia. Olisi mukava, jo he tutustuisivat vl-liikkeen ulkopuolisiin miehiin, kertoisivat omasta uskostaan heille, koska ihmisillä oikeasti on kysymystä uskomisen asioista, miksi heihin ei voi tutustua ja kutsua seuroihin.
    Ihmettelen tätä valtavaa vastustusta tähän asiaan. Eihän sitä tarvitse mennä naimisiin, jos tutustuu ihmisiin, jotka ei kuulu vl- liikkeeseen ja lopuksi, ei unohdeta, että meidän jokaisen pitäisi viedä evankeliumia eteenpäin.

    Vl-liike on käpertynyt itseensä, Jeesuksen lähetyskäsky on unohtunut, syynä näen hoitokokoukset. Vl-ihmiset häpeää itseään ja uskoaan ja se johtuu hoitokokouksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00332 kirjoitti:

    "Epäuskoisilla on kysymystä uskomisen asioista"

    Olen ollut kehno työmies Herran viinimäessä, mutta sentään yrittänyt tällä palstalla kutsua ry:lle sellaisia, joilla vaikuttaa aidosti olevan kiinnostusta vl-uskoa kohtaan.

    "Miksi epäuskoisia koko ajan haukutaan, tässäkin ketjussa tuotu esille, että joutunut kiusatuksi."

    Epäuskoisten kiusaamisesta kertominen ei ole haukkumista! Palstalla vl:ia on paneteltu mm. tuomitsijoiksi, pedofiileiksi, remppahuijareiksi, kaksinaismoralisteiksi, häiritsijöiksi ja mafiaksi. Kaikki epäuskoiset eivät panettele, moni suhtautuu myönteisestikin. Palstan ulkopuolisten kirjoitukset ovat kuitenkin enimmäkseen kielteisiä.

    "Olisi mukava, jo he tutustuisivat vl-liikkeen ulkopuolisiin miehiin, kertoisivat omasta uskostaan heille, koska ihmisillä oikeasti on kysymystä uskomisen asioista, miksi heihin ei voi tutustua ja kutsua seuroihin."

    Voi tutustua ja kutsua seuroihin, se on suositeltavaakin. Ja yhtä lailla vl-liikkeen ulkopuolisille naisille voi kertoa uskosta ja kutsua seuroihin. Vierastan vain yli-innokkuutta toisten puolisoasioiden järjestelyissä. Eiköhän se puoliso löydy, jos niin on tarkoitettu.

    se on hyvä ettei saa tutustua epä uskoiseen vaarallisilla vesillä kulkemiseen tarvitaan kokomusta jota vain miehillä on

    Äänestä

  • Anonyymi00334 kirjoitti:

    "Epäuskoisilla on kysymystä uskomisen asioista"

    Olen ollut kehno työmies Herran viinimäessä, mutta sentään yrittänyt tällä palstalla kutsua ry:lle sellaisia, joilla vaikuttaa aidosti olevan kiinnostusta vl-uskoa kohtaan.

    "Miksi epäuskoisia koko ajan haukutaan, tässäkin ketjussa tuotu esille, että joutunut kiusatuksi."

    Epäuskoisten kiusaamisesta kertominen ei ole haukkumista! Palstalla vl:ia on paneteltu mm. tuomitsijoiksi, pedofiileiksi, remppahuijareiksi, kaksinaismoralisteiksi, häiritsijöiksi ja mafiaksi. Kaikki epäuskoiset eivät panettele, moni suhtautuu myönteisestikin. Palstan ulkopuolisten kirjoitukset ovat kuitenkin enimmäkseen kielteisiä.

    "Olisi mukava, jo he tutustuisivat vl-liikkeen ulkopuolisiin miehiin, kertoisivat omasta uskostaan heille, koska ihmisillä oikeasti on kysymystä uskomisen asioista, miksi heihin ei voi tutustua ja kutsua seuroihin."

    Voi tutustua ja kutsua seuroihin, se on suositeltavaakin. Ja yhtä lailla vl-liikkeen ulkopuolisille naisille voi kertoa uskosta ja kutsua seuroihin. Vierastan vain yli-innokkuutta toisten puolisoasioiden järjestelyissä. Eiköhän se puoliso löydy, jos niin on tarkoitettu.

    Samat ajatukset. Vl:t tekevät lähetystyötä ympäri maailmaa, mm. nettisivut www.kingdomofpeace.net. Yksittäiset Jumalan lapset tekevät myös lähimmäisilleen läheystyötä silloin kun saavat siihen rohkeutta, mitä totisesti vaaditaan nykyisessä mielipideilmastossa. Mutta kuten todettu, ei kaikki ry:n ulkopuolella olevat suhtaudu kielteisesti, riippuu ihmisestä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Täyttä asiaa olet kirjoittanut. Mikä ihmeen himo joillakin on parittaa naimattomia vl-naisia ulkopuolisille? Varmasti jokainen yksinäisyyden kanssa kipuileva vl-nainen tai vl-mies tietää, että vapaassa maassa voi puolison katsoa mistä vain. Niin ikään tiedetään vl-opetus, että puolison tulisi olla vl. Oletettavasti myös yksinäinen vl haluaa nimenomaan vl-puolison, jotta olisi yhteinen arvopohja. Itse en ainakaan olisi voinut kuvitellakaan muuta kuin vl:ta puolisoksi. Ei todellakaan jaksaisi kuunnella omassa kodissa ivaa "SRK:n syntilistan" mukaan elämisestä. Ja jos ei ole samat uskon arvot, niin vaikeaa on löytää yhteistä säveltä avioliiton merkittävimpiin kuuluvasta lapsiasiasta.

    totta puhut puolison synti lista kasvaa mitä epä uskoisempi se on

    Äänestä

  • Anonyymi00339 kirjoitti:

    Samat ajatukset. Vl:t tekevät lähetystyötä ympäri maailmaa, mm. nettisivut www.kingdomofpeace.net. Yksittäiset Jumalan lapset tekevät myös lähimmäisilleen läheystyötä silloin kun saavat siihen rohkeutta, mitä totisesti vaaditaan nykyisessä mielipideilmastossa. Mutta kuten todettu, ei kaikki ry:n ulkopuolella olevat suhtaudu kielteisesti, riippuu ihmisestä.

    kyllä niitä varmasti ottaa päähän kun vl on oikeessa ei ole olemassa uskovaista epä uskoista

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Täyttä asiaa olet kirjoittanut. Mikä ihmeen himo joillakin on parittaa naimattomia vl-naisia ulkopuolisille? Varmasti jokainen yksinäisyyden kanssa kipuileva vl-nainen tai vl-mies tietää, että vapaassa maassa voi puolison katsoa mistä vain. Niin ikään tiedetään vl-opetus, että puolison tulisi olla vl. Oletettavasti myös yksinäinen vl haluaa nimenomaan vl-puolison, jotta olisi yhteinen arvopohja. Itse en ainakaan olisi voinut kuvitellakaan muuta kuin vl:ta puolisoksi. Ei todellakaan jaksaisi kuunnella omassa kodissa ivaa "SRK:n syntilistan" mukaan elämisestä. Ja jos ei ole samat uskon arvot, niin vaikeaa on löytää yhteistä säveltä avioliiton merkittävimpiin kuuluvasta lapsiasiasta.

    on se vaarallista kun nainen haluaa käyttää kortsua ja mies sanoo että otetaan lapset vastaan epä uskoiset eivät tiedä miten lapsia tehdään

    Äänestä

  • Anonyymi00350 kirjoitti:

    on se vaarallista kun nainen haluaa käyttää kortsua ja mies sanoo että otetaan lapset vastaan epä uskoiset eivät tiedä miten lapsia tehdään

    naisen täytyy synnyttää kymmenen lssta ja epä uskoinen ei halua siinä vaan synti lista kasvaa ja lopulta nainen on niin syntinen että siitä pitää ottaa avio ero

    Äänestä

  • Anonyymi00312 kirjoitti:

    Tämä viesti on taas naimisissa olevalta vl-mieheltä, kylläpä yksinäisten naisten asiat kiinnostaa kovasti häntä.

    Kyllähän se mies on vieras, ennenkuin tutustut siiheen. Rohkeutta tarvitaan, että uskaltaa tutustua.

    Rohkeutta tarvitaan tutustumiseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00366 kirjoitti:

    Rohkeutta tarvitaan tutustumiseen!

    Älkää hävetkö itseänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Älkää hävetkö itseänne.

    Salaisuus onkin siinä, että alat luottaan itseesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00370 kirjoitti:

    Salaisuus onkin siinä, että alat luottaan itseesi.

    itseesi ei voi luottaa vaan pitää luottaa jumalaan et se antaa puolison jos antaa mitään ei kannata tehdä eikä yrittää mitään se tulee jos on tullakseen

    Äänestä

  • Anonyymi00372 kirjoitti:

    itseesi ei voi luottaa vaan pitää luottaa jumalaan et se antaa puolison jos antaa mitään ei kannata tehdä eikä yrittää mitään se tulee jos on tullakseen

    Hän avasi oven uuteen,
    Vaikka pelotti.
    Tarttui tilaisuuteen,
    Vaikkei tiennyt tulevasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00378 kirjoitti:

    Hän avasi oven uuteen,
    Vaikka pelotti.
    Tarttui tilaisuuteen,
    Vaikkei tiennyt tulevasta.

    Oli valmis vastaanottamaan,
    Avasi ovensa, mielensa, sydämensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00379 kirjoitti:

    Oli valmis vastaanottamaan,
    Avasi ovensa, mielensa, sydämensä.

    Koskaan ei ole liian myöhästä
    Elää onnellisena
    Elämänsä loppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Koskaan ei ole liian myöhästä
    Elää onnellisena
    Elämänsä loppuun asti.

    tämäkin jonkun mieli sairaan kääkän tekstiä

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Joka aamu sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
    Jatkaa nukkumista unelmiesi kanssa
    tai herätä ja jahdata niitä.

    Voisitko perustella mielipiteesi, koska viesti sisältää totuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00399 kirjoitti:

    Joka aamu sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
    Jatkaa nukkumista unelmiesi kanssa
    tai herätä ja jahdata niitä.

    Elämä on nyt, mitään et saa mukaasi.

    Äänestä

Elämä on tehty elettäväksi,ei kaapin nurkassa nyhjättäväksi. Kuunnelkaa Jutchu: jos ei kaadu. Jos ei kaadu ei myöskään opi. Kyseenalaistakaa ne,jotka teitä omalla sydämmellä ajattelemaan estevät.🤷‍♀️

Äänestä
  • Lapsikin haistaa ja maistaa jokaista kiveä/ötökkää/hiekkaa jne. minkä käteen saa. On utelias ja tahtoo kokea/nähdä/tuntea ihan itse. Ennakkoluulotonta uteliaisuutta ja loputonta tahtoa oppia! Samalla luottamusta siihen että äiti/ja isä ei hylkää/rankaise,vaan aina rakastaa ja kannustaa. Tässä on lapsen usko,vai oletteko eri mieltä?🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Lapsikin haistaa ja maistaa jokaista kiveä/ötökkää/hiekkaa jne. minkä käteen saa. On utelias ja tahtoo kokea/nähdä/tuntea ihan itse. Ennakkoluulotonta uteliaisuutta ja loputonta tahtoa oppia! Samalla luottamusta siihen että äiti/ja isä ei hylkää/rankaise,vaan aina rakastaa ja kannustaa. Tässä on lapsen usko,vai oletteko eri mieltä?🤷‍♀️

    Lestaadiolais lapsi tulee hyljätyksi heti syntymästä kun äidillä on niin mahdottoman rankkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00322 kirjoitti:

    Lestaadiolais lapsi tulee hyljätyksi heti syntymästä kun äidillä on niin mahdottoman rankkaa.

    isä pitää huolta jos äiti ei jaksa

    1Äänestä

  • Anonyymi00352 kirjoitti:

    isä pitää huolta jos äiti ei jaksa

    Tuollaisia aikoja on ollut, että lapset ovat olleet enemmän isän kuin äidin hoidossa. Siinähän sitä kehittyy suhde myös isään. Aiemmilla sukupolvilla isä usein jäi etäisemmäksi.

    Äänestä

Naimisissa olevana oon kateellinen sinkuille kun saavat elää vapaana.

Äänestä
  • sanot noin vain siksi että oot kateellinen sinkuille jotka voivat mennä naimisiin oikean kanssa et oikeesti suo heille onnea jos olisit välittävä toivoisit heille puolisoa mut nyt kateellisena täällä mariset

    Äänestä

  • Mulle totesi tuon jotenkin eräs vl että aahh, ihana varmasti elää rauhassa, vaikenee ole todellakaan vl..Moni haaveilee näköjään siitäkin, se varmaan johtuu aviollisists ongelmista.. tuntuu että jyn puuttuu, jtn on pielessä.. kuitenkin parisuhteessavoi olla puolensa, onkin , todella hyvätkin, mikäli se ei perustu vanhempien määräämiseen, heidän valinnoissa, vaan aitoon rakkauteen. Vanhemmat varmasti liikaa myös väliajoin hokevat uskontoa, miyä olen kuullut ja pitäytyvät raamatun sanassa. Eikö ymmärrys yllä suvaitsevaisuuteen, sopii kysyä. Uskonnollinen näköksnta on aikaansaanut myös ongelmia, sekin on hyvä muistaa, itse kelläin.

    Äänestä

  • Avioliittosi on vankila, minkälainen aviopuoliso sinulla on.

    Äänestä

  • ei varmaan vihki tilaisuudessa arvannut et siitä tulee ruma ja läski

    Äänestä

  • Anonyymi00377 kirjoitti:

    ei varmaan vihki tilaisuudessa arvannut et siitä tulee ruma ja läski

    Oli eri "silmälasit" päässä.

    Äänestä

Täällä on muuten mielenkiintoista puhetta avioliitoista, kirkosta jne. En ole ymmärtänytkään , että näistä asioista näin keskustellaan. Hyvä. Niistähän pitääkin pystyä keskustelemaan, kuten muistakin asioista, mitään asiaa väheksymättä . Kritisointikin on hyväksi , kirkonkin . Aivan kuten uskonnollisuuden varjopuolet, nekin pitää uskaltaa kyetä näkemään. Kun niissä kaikissa asioissa on plussat ja miinukset, vähän ninkuin rillit, plus-ja miinuspuolensa.

Äänestä
  • Olet oikeassa, näistäkin vl-liikkeessä yksin elävien asioista pitää uskaltaa kirjoittaa niin kuin ne oikeasti ovat.
    Hoitokokousten takia tuhansia naisia jäi ilman aviopuolisoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00417 kirjoitti:

    Olet oikeassa, näistäkin vl-liikkeessä yksin elävien asioista pitää uskaltaa kirjoittaa niin kuin ne oikeasti ovat.
    Hoitokokousten takia tuhansia naisia jäi ilman aviopuolisoa.

    Voitko tarkentaa mitä noissa tilaisuuksissa tapahtui? Olen jonkin verran paneutunut mm. Hengelliseen väkivaltaan, mutta en tarkalleen ottaen ole perillä eri uskonnollisten liikkeiden toimintatavoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00421 kirjoitti:

    Laita hakusanaksi hoitokokoukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00421 kirjoitti:

    Voitko tarkentaa mitä noissa tilaisuuksissa tapahtui? Olen jonkin verran paneutunut mm. Hengelliseen väkivaltaan, mutta en tarkalleen ottaen ole perillä eri uskonnollisten liikkeiden toimintatavoista.

    Hoitokokouksissa 1970-luvulla erotettiin noin tuhat vl:ta liikkeestä sitomalla heidät synteihinsä Matt. 18:18:n perusteella. Yleensä syynä oli se, ettei tehty parannusta väärästä hengestä. Joku kertoi tässä viestiketjussa, että silloin olisi paljon nuoria miehiä eronnut omin jaloin yhteisöstä ahdistavan ilmapiirin vuoksi ja vl-naisia siksi jäänyt ilman puolisoa. En ole varmistanut, onko tieto luotettava. Hoitokokouksia on ollut 1970-luvun jälkeenkin, mutta huomattavasti vähemmän. Tällä hetkellä ne ovat melko harvinaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00436 kirjoitti:

    Nuoria miehiä ei eronnut sen enempää kuin muitakaan, eiköhän ole väärä tieto.

    Äänestä

  • Anonyymi00437 kirjoitti:

    Nuoria miehiä ei eronnut sen enempää kuin muitakaan, eiköhän ole väärä tieto.

    Nuoria eroaa edelleen paljon, ehkä onkin niin, että vl-uskoon jää kiltit tytöt.

    Äänestä

Kari tapio on ihana.🤗 Aitomikael ja Jutshu esim, kpl palapeli .🤷‍♀️

Äänestä
  • Näissä kappaleissa puhuu Rakkaus.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00420 kirjoitti:

    Näissä kappaleissa puhuu Rakkaus.🤷‍♀️

    Tarkoitin Juha Tapioa

    Äänestä

  • Anonyymi00423 kirjoitti:

    Tarkoitin Juha Tapioa

    Samaa minäkin😄 sori😅 juha tapio on yksi suosikeista ollut kautta aikojen. Nyt on tullut tuo aitomikael ja jutchu. Aivan mahtavia kappaleita!🤗🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00425 kirjoitti:

    on ihania näitä ei seuroissa kuule vaihdan sen takia porukkaa kun elävää uskoa ei ole siionin lauluissa ne ovat kuluneet puhki ja hätä varana voi joskus kuunnella jos tulee tiukka paikka eikä seuroihin kannata muutenkaan mennä koska ei ole mitään yhdistävää tekiää musiikki yleensä yhdistää mut seuroissa ei musiikkia enää kuule

    Äänestä

  • Anonyymi00427 kirjoitti:

    Siioninlaulut muutettu, ei niitä pysty laulaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00425 kirjoitti:

    Samaa minäkin😄 sori😅 juha tapio on yksi suosikeista ollut kautta aikojen. Nyt on tullut tuo aitomikael ja jutchu. Aivan mahtavia kappaleita!🤗🤷‍♀️

    Jutcu, niin puhuttelevia kappaleita, Kiitos, olipa mukava kun löysin ne.

    Äänestä

  • Anonyymi00428 kirjoitti:

    Siioninlaulut muutettu, ei niitä pysty laulaan.

    ihana rauhan ranta on ihana laulu

    Äänestä

  • Anonyymi00429 kirjoitti:

    Jutcu, niin puhuttelevia kappaleita, Kiitos, olipa mukava kun löysin ne.

    Eikös. Etenki ,palapeli,jos ei kaadu ja ongelma. Todella voimaannuttavia. Aitomikaelin yöperhoset,oodi elämälle ja uuden aamun ihme. Niissä on sellainen ihana nöyrä kiitollisuus🤗.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00442 kirjoitti:

    Eikös. Etenki ,palapeli,jos ei kaadu ja ongelma. Todella voimaannuttavia. Aitomikaelin yöperhoset,oodi elämälle ja uuden aamun ihme. Niissä on sellainen ihana nöyrä kiitollisuus🤗.🤷‍♀️

    Ps. Lauleskelen kyllä siionin laulujakin,ei lauluissa mitään vikaa ole.Ne on meille kaikille,ei varattu yksinoikeudella lestadiolaisille. Ja laulan muutenkin jatkuvasti😄 .Esim , katsothan lintua oksalla puun,sellaisia positiivisia lauluja.🤷‍♀️

    Äänestä

Yksinäinen ei tarvitse seurakuntaa eikä puoluetta. Ne ovat joukkoliikkeitä. Jeesuskin liikkui porukoissa. Opetuslapset myös. Kukaan heistä ei osannut ajatella yksinäisen elämän kannalta, koska arvostivat vain seurassa viihtyviä. Raamatussa on muitakin kohtia, mikä ei huomioi yksin likkuvan oikeuksia tai viisautta. Uskovaisetkin liikkuvat yleensä kaksin. Eivät ole itsenäisiä aikuisia.

Yksinäisellä ei ole johtajaa. Hän ei tarvitse sellaista.

1Äänestä
  • jumala sanoi ettei yksin ole hyvä olla siksi se loi puolison jeesuskin oli yksin kaikki rakastivat jeesusta siksi se halus että ihminen löytää puolison sit kun se löytyy niitä on kaksi unelmien täytyttymys mies johtaa naista siksi yksinäisyys ei vaihde vuosien jälkeen vaivaa

    Äänestä

jumalanterve vaan munkin puolesta.😇

Äänestä
  • Jumalan terve!🤗

    Äänestä

Teille neuvo perheettömältä: Kasvattakaa lapsenne hyvin. Keiden sukupolvet tämän maailman ovat tällaiseksi ajaneet?

Äänestä
  • venäläiset on hyvä koti opettaja kun suomalainen lapsi anoo armoa venäläisen sotilaan edessä ja pyytää anteeksi sitä kenkästään päähän videoidaan ympäri maailman ja kerrotaan että näin suomalainen asetetaan kuuntelemaan mielivaltaisesti kohtelemalla oman tunnon ääntä

    Äänestä

Naimisissa olevat antaa neuvoja yksinäisille=laji toveri ei tilan lisä

Äänestä

Työpaikallakin voi olla aktiivisempi ja tutustua työkavereihin. Keskustelut voivat johtaa uskonasioihin.

Äänestä

Rukoile,
Luota Jumalaan,
Hän on antanut sinulle omannäköisen tien,

Ole rohkea,
Unelmoi,
Avaa uusia ovia.

Äänestä

Uusia hyviä biisejä Sinulle.Darca ja Savolainen🤗.🤷‍♀️

1Äänestä
  • Varsinkin Savolaisella lauluja minun mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00457 kirjoitti:

    Varsinkin Savolaisella lauluja minun mieleen.

    Savolaisen ,Valo/ pisara/en enää vaikene. Tulee mieleen sanat, Parempi umpihanki kuin viitoitetun tien vanki. Kaikista uskonsuuntien sillisalaatista on löydettävä oma lapsen sydämmenusko. Se ei ole sidottu mihinkään oikeassaolemisiin.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00458 kirjoitti:

    Savolaisen ,Valo/ pisara/en enää vaikene. Tulee mieleen sanat, Parempi umpihanki kuin viitoitetun tien vanki. Kaikista uskonsuuntien sillisalaatista on löydettävä oma lapsen sydämmenusko. Se ei ole sidottu mihinkään oikeassaolemisiin.🤷‍♀️

    Varsinki tuo, enää en vaikene.

    Äänestä

  • Anonyymi00459 kirjoitti:

    Varsinki tuo, enää en vaikene.

    Juurikin näin. Halaus Sinulle. Olet Rakas/Arvokas ja kipinä ltsestään Jumalasta . Kukaan ei sinulta sitä pois vie,eikä kennäkään ole sellaista valtaa/ oikeutta viedä.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00460 kirjoitti:

    Juurikin näin. Halaus Sinulle. Olet Rakas/Arvokas ja kipinä ltsestään Jumalasta . Kukaan ei sinulta sitä pois vie,eikä kennäkään ole sellaista valtaa/ oikeutta viedä.🤷‍♀️

    Savolainen, Valo. Siinä on kerrottu kaikki.

    Äänestä

Riippupilluja olisi hyvä kuunnella.

Äänestä

Naimisissa olevat antaa neuvoja yksinäisille=pesin tiscaaminen costetaan

Äänestä

Laulujen laulu 5
Tällainen on minun rakkaani

9 Muut: Millä tavoin sinun rakkaasi on muita parempi, sinä naisista kaunein? Millä tavoin sinun rakkaasi eroaa muista, kun noin meitä vannotat?
10 Neito: Minun rakkaani on komea ja verevä, hän erottuu tuhansien joukosta!
11 Hänen kasvonsa hohtavat kuin kulta, hänen kiharansa ovat korpinmustat, tuuheat kuin taatelin kukinnot.
12 Hänen silmänsä ovat kuin kaksi kyyhkystä, jotka lepäävät puron äärellä, kuin kyyhkyt, jotka maidossa kylvettyään istuvat maljan reunalla.
13 Hänen poskensa tuoksuvat kuin yrttitarha, tuoksuvat kuin voiderasia, hänen huulensa ovat liljankukat, niillä helmeilee kirkas mirha.
14 Hänen käsivartensa ovat kultatangot, Tarsisin kivillä kirjaillut. Hänen vatsansa on norsunluinen kilpi, jota peittävät safiirit.
15 Hänen säärensä ovat marmoripylväät, kultajalustalle pystytetyt. Hän on näöltään kuin Libanonin vuoret, ylväs kuin setripuu.
16 Hänen suunsa maistuu makealta -- kaikki hänessä houkuttaa! Tällainen on minun rakkaani, tällainen on minun ystäväni, Jerusalemin tytöt!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Te yksinäiset, käyttäkää ihmeessä hyväksenne se mahdollisuus mikä teillä on! Ette ole sidottuja perheeseen ja lasten elättämiseen ja kasvattamiseen. Voitte käyttää kaikki rahanne itsellenne ja työajan ulkopuolisen ajan myös. Ei kenenkään vapaa-aika kulu kokonaan seurojen työvuoroissa. Harrastakaa, matkustakaa, nähkää ihmisiä! On aikaa lukea, esim. SRK julkaisee tosi hyviä kirjoja ja äänitteitä. Moni täystyöllistetty perheen kanssa voi vain haaveilla sellaisesta.

Pitää muistaa, että Jumala tietää, mikä kenellekin on milloinkin parasta, missä elämänvaiheessa on perheellinen tai perheetön vai onko koko ikänsä. Siitä osasta mikä on annettu, kannattaa etsiä aina se valoisa puoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu