Taivaaseen kova hinku uskovaisilla

Uskovaiset ovat siinä suhteessa itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Uskon että aika tulee siellä taivaassa pitkäksi .
Itse olen kova työntekijä joten haluan palata tänne maan päälle opiskelemaan elämän koulua ja tekemään työtä ihmiskunnan puolesta.
17177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ihmiskunnan puolesta kun tekee työtä, niin on kuin Trumpi lopettaa kansanmurhan ja yrittää saada sotia loppumaan. Silloin yrittää saadaa loppumaan rikokset ihmisyyttä vastaan ja se tosiaan hyvä tavoite.

Sillä voi vaikka vahingossa päästä taivaaseen.

Äänestä
  • Trumppi ei ole tehnyt mitään tämän ihmiskunnan puolesta. Ainoastaan itsensä ja rikkaiden kaveriensa puolesta on tehnyt ahkerasti työtä. Trumppi on suorastaan "kävelevä rikos ihmisyyttä sekä luontoa vastaan".

    Trumppihan yrittää saada aikaan kaaosta ja sisällissotaa ja on julistanut puolet Amerikkalaisistakin vihollisikseen eli kaikki ne, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä, ovat hänen vihollisiaan, jopa liittolaisistakin on tullut hänen vihollisiaan...Grönlanti, Tanska, Kanada, Kolumbia, Argentiina, Panama, Suezin kanava, Euroopan maat...Trumppi uhkailee kaikkia.

    Ainoastaan diktaattorit ovat hänen ystäviään Putin, Netanjahu, Kim Jong-un jne vaikka eivät aina aivan hänen pillinsä mukaan toimisikaan, sillä heillä on kuitenkin yhteinen agenda olla "vahvoja johtajia" eli diktaattoreja ja tarvitsevat siksi toisiaan. Sekä tietenkin aivan ökyrikkaat ovat Trumpin ystäviä, kunhan vain ovat samaa mieltä hänen kanssaan ja tukevat hänen diktatuuripyrkimyksiään.

    Riemu siitä, että Trumppi "lopetti kansanmurhan" on hieman ennenaikaista ja ajoittui "sopivasti" siihen vaiheeseen, kun koko Gaza on ehditty jo tuhota, sillä se tarjoaa nyt Trumpille ja kumppaneilleen mahtavat bisnesnäkymät eli mahdollisuuden rikastua entisestään...

    Demokratian tuhoaminen on Trumpin päämääränä, jolloin hän on täyttänyt lupauksensa kannattajilleen, ettei heidän tarvitse enää äänestää. Korkeintaan jotain feikki-/"varastettuja vaaleja" Venäjän tapaan Trumppi ja republikaanien Project 2025 porukka voi järjestää jatkossa ylläpitääkseen harhaa, että amerikkalaiset ovat Trumpin "diktatuuridemokratian" kannattajia.

    Äänestä

On tuonpuoleinen joka on tässä ympärillämme.
Sinne mennään kaikki.
Tuonpuoleinen on koko universum joten tilaa on.
T.aloittaja

Äänestä

Taitaa sulla olla vielä promilleja. Niin tyypillinen luterilainen aloitus viikonloppuna. Ei mitään uutta.

Äänestä
  • Onhan aloitus hämmentävä ja uutta ylöstempausta odottaville.

    Äänestä

Minä en usko, että aika Taivaassa tulee pitkäksi.
Ilm 22 ; 3
Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä.

Äänestä
  • Itsellä on se kuva, että taivas on myös avaruusmatkailua. Pystyy tustumaan vieraisiin planeettoihin. Mikael myös rastauroi näitä sodan jäljiltä olevia planeettoja. Itse ilmoittauduin remppa ryhmään.

    Mielenkiinnolla odotan, mitä se taivas on!

    Mb_76

    Äänestä

  • Ei tuonpuoleosessa ole uskontoja.
    Hyvä niin, ei tule riitaa ja eripuraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei tuonpuoleosessa ole uskontoja.
    Hyvä niin, ei tule riitaa ja eripuraa.

    Olen lukenut myös,että siellä ollaan sukupuolettomia.Sielä menee siis viimeisetkin kimmokkkeet hurjista seksi orgioistaMikä harmi🙄

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olen lukenut myös,että siellä ollaan sukupuolettomia.Sielä menee siis viimeisetkin kimmokkkeet hurjista seksi orgioistaMikä harmi🙄

    No siellä voi kuitenkin seurata livenä helvetin kidutusorgioita, joten eikö tämä kompensoi jonkin verran seksiorgioiden puutetta ?

    Äänestä

Joillakin on kova hinku helvettiin. Siellä on sitä kielen pureksimista ajankuluksi.

Äänestä
  • Taivaassa ollaan Isättömiä orpoja, kun rakastavan taivaallisen Isän koko loppuikuisuus kuluu helvetissä jumalattomien sadistisissa kidutussessioissa.

    Mutta pelastuneetkin voivat nähdä aina halutessaan Isäänsä sekä viihdyttää itseään seuraamalla, miten esim Jumala kiduttaa heidän jumalattomia lapsiaan tai vanhempiaan siellä iankaiken, koska taivaan ja helvetin välillä on vain "suuri juopa", jonka yli voi seurata tätä ikuisuuden kestävää rankaisutapahtumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Taivaassa ollaan Isättömiä orpoja, kun rakastavan taivaallisen Isän koko loppuikuisuus kuluu helvetissä jumalattomien sadistisissa kidutussessioissa.

    Mutta pelastuneetkin voivat nähdä aina halutessaan Isäänsä sekä viihdyttää itseään seuraamalla, miten esim Jumala kiduttaa heidän jumalattomia lapsiaan tai vanhempiaan siellä iankaiken, koska taivaan ja helvetin välillä on vain "suuri juopa", jonka yli voi seurata tätä ikuisuuden kestävää rankaisutapahtumaa.

    Suuri juopa oli tuonelan ja Aabrahamin helman välissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Suuri juopa oli tuonelan ja Aabrahamin helman välissä.

    Eikö taivaan ja helvetin välillä olekaan mitään juopaa, jonka yli voi katsella ?

    No milloinkas tämä jumalattomien siirtyminen tuonelasta helvettiin sekä pelastuneiden siirtyminen Aabrahamin helmasta taivaaseen tapahtuukaan ?

    Äänestä

Tuonpuoleisessa ollaan henkiolentoja. Ei siis liharuumista.
Siellä ei materiaalia mitä täällä maan päällä on.
Vain pohjaton Universum missä liikumme ajatuksen voimalla.

Äänestä
  • "Tuonpuoleisessa ollaan henkiolentoja. Ei siis liharuumista."

    Hmmm...vertauksessa kyllä kerrotaan, että rikkaalla miehellä oli kieli ja Lasaruksella sormenpää...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Tuonpuoleisessa ollaan henkiolentoja. Ei siis liharuumista."

    Hmmm...vertauksessa kyllä kerrotaan, että rikkaalla miehellä oli kieli ja Lasaruksella sormenpää...

    Jos taivaassa olisi lihaa ja luuta olevia "sieluja". Ja materiaalia niin senhän täytyisi olla planeetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uskovaiset ovat siinä suhteessa itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Uskon että aika tulee siellä taivaassa pitkäksi .
Itse olen kova työntekijä joten haluan palata tänne maan päälle opiskelemaan elämän koulua ja tekemään työtä ihmiskunnan puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu