Suomen profeetta:-"Olen hyljännyt helluntaiherätyksen".

Anonyymi-ap

Hän lausui hiljattain seuraavaa:

"Herätys on minun vallassani,tämön on Jumalani minulle luvannut.
Olen saanut hellareilta paperit psykoosista ja pedofiliasta.
Psykoosipaperit kolmekymmentä vuotta ja pedofiliapaperit kymmenisen vuotta.
Ei toimi hommat niin,että tönitään sitä pienintä hiekkalaatikolla ja tullaan myöhemmin sanomaan:-"Tule vain".
Ainoastaan psykopaatit,jotka ovat henkisesti kymmenvuotiaan tasolla,käyttäytyvät niin.
Voitte Suomen hellarit unohtaa herätyksen,sillä sitä ei tule.
Omen sulkenut herätyksen hengen osalta taivaan neljäksikymmeneksi vuodeksi.
Olen jo yli viidenkymmenenkolmen,te pilasitte elämästäni tähän mennessä kolmekymmentä vuotta,pitäisikö minun järjestää teille kolmeksi vuodeksi Ylivainiolainen näytös?!
Olen tavannut Suomen rikkaimmat ja kuuluisimmat ihmiset ja hellareista on tullut minulle pelkästään kirottu mieliharmi.
Soetkoot hengelliset silmänne,Aamen".

68

1276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Herran on mukana edellisessä tilaisuudessa mukailtiin edeltätiedettyä laulua,

    • Anonyymi

      Kiitos Herralle virsilauluista.
      Nämä helluntaiherätyksen uudemmat Siionin virret ovat parempia kuin evank.lut.kirkon.
      Kyllä soivat kuin Ylivainionkin päivinä ja Akseli Puhakaisen.
      Takkaloo.

    • Anonyymi

      Profeetta kertoi kirjoittavansa levy-yhtiölle Halloeeen lauluja.

      • Anonyymi

        Allah on Suuri!

        Polvistu viidesti Mekkaan ja pellistä yhtä monta kertaa Wasinghtoniin!


      • 🎃🎃🎃👍


    • Anonyymi

      Ronkoteus on suurin.

    • Anonyymi

      Tukoholman profetuan herätys päättyy piakkoin.

      • Nii.😇


    • Anonyymi

      Pirkko Vesavaara ja Aulikki Hartikainen eivät ole koskaan saaneet voitelus Jumalaltamme.

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus harjoittaa preterismiä,koska on ekumeniassa hellariporttokirkkonsa kanssa.

    • Anonyymi

      Tuo pitää paikkansa.
      Helluntaiherätyksen jakoi kahtia toukokuussa 1984 saapunut Tukholman profetia.
      Valtansa jo hankkineet tiesivät,että Pyhä Henki tulisi tipauttamaan heidät erittäin korkeilta paikoilta.
      Kun ei ole profeetan virkaa,eikä oikein mitään muutakaan,niin hankitaan omaa ylemmyyden tunnetta pönkääviä virkoja.
      Piispanahan olisi kivaa olla,kun on päästy vallan makuun.

    • Anonyymi

      Sudet lampaiden vaatteissa, tappoivat paljon puhutun ja Jumalan luvatun herätyksen. Tämän herätyksen piti lähteä Lapista noin 25 vuotta sitten. Ei srk:n keskeltä, vaan kaduilta, toreilta, kaupan kassajonoista, huoltoasemilta, ym. mistä olisi Rakkauden siivittämänä tullut myös srk:n keskelle, herättäen srk:talaiset.

    • Anonyymi

      Herra on kyllä helluntaiseurassa, joitakin poikkeuksia on tosin.

    • Anonyymi

      Helluntaiseura ei ole Herrassa.
      Porttokirkon syntyminen ja sen kanssa veljeily on saastuttanut molemmat.

    • Anonyymi

      Suomen profeetta sanoi myös,että aikoo ajaa alas kokkolalaisen turkistuotannon TÄYDELLISESTI.

      • Anonyymi

        Höpöä. Osaatko erottaa sanat teoista?


    • Anonyymi

      Jokainenhan sen osaa.

    • Anonyymi

      Älä höpötä,turkisala Kokkolassa on jo käytännössä päättynyt.

    • Anonyymi

      Olen työskennellyt Krp:lle,mikä sinun feministitutkijana on vaikea ymmärtää.

      • Anonyymi

        Tehdäänpä nyt kaksi asiaa selväksi: minä en ole feministi etkä sinä ole työskennellyt poliisissa. Missään roolissa, koskaan. Arvaa, mistä tiedän?


    • Anonyymi

      No?

      • Anonyymi

        Lue aloitustekstisi.


    • Suomen Pohatta Rules OK.😇👍

    • Anonyymi

      Olet tavannut Suomen rikkaimmat ja kuuluisimmat ihmiset? Et sinä ole. Eikä sellainen ole mikään saavutus. Täyttä tyhjyyttä.

    • Anonyymi

      Feministeilöä on Raamattummekin mukaan lyhyt pinna,alkavat häröilemään kun eivät löydäkään vieraasta miehestä isän korviketta.
      Akan tyttäret.

      • Anonyymi

        Raamatussa ei noin sanota.
        Usko nyt jo, eivät kaikki ihmiset ole feministejä jotka ovat eri mieltä kanssasi. Tuollainen lyömäase ei tehoa keneenkään😃


    • Anonyymi

      Naisista ainoastaan n1% ovat feministejä.

      Jostakin syystä sama määrä,kuin psykopaatteja.

      • Anonyymi

        Eli turhaan häröilet feministeistä. Et vain siedä sitä, että joku on eri mieltä kanssasi ja leimaat, kun et muuhun pysty.


    • Anonyymi

      "Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan".

      • Anonyymi

        "Riittävästi kohotettu pullataikina maistuu hyvältä voinokareen kanssa."


    • Anonyymi

      "Pitkäänkö kerskujat kerskutte,hullut vihaatte tietoa"?

      • Anonyymi

        "Pitkäänkö kirjoitat höpötyksiä suomi kaksineljälle?"


    • Anonyymi

      "Voi minua,ellen minä evankeliumia julista".

      • Anonyymi

        "Voi sinua, jos tuomitsemasta muita lakkaisit ja peiliin itse katsoisit, karvaan totuuden nähdä voisit"


    • Anonyymi

      Jätetään ne lauluntekstit niille,jotka oikeastikin osaavat.

    • Anonyymi

      Sos.dem kansanedustaja Tommy Taberman sanoi aikoinaan eduskunnasta,että se on "julkisuusbordelli".
      Samaa voi sanoa tänä päivänä Suomen suurimmasta helluntaiporttokirkosta,eli Helsingin Saalemista.

      Vanhemmiston tilalle tuotu "seurakuntaneuvosto",johon kuuluu paljon naisia.

      Profeetan sanojen mukaan "täysi belsebubin pesä".

    • Anonyymi

      On mielenkiintoista,mikä naisia vetää alttareille korvakoruineen ja ihonmyötäisine farkkuineen.
      Eikö niiden miehet edes ymmärrä hävetä?

    • Anonyymi

      Kun on anopin kutsusta käännytty hellareihin,seurakuntaneuvoston alaisuuteen,kuka siinä enää häpeämään?

    • Anonyymi

      Suomen profeetta sanoi hiljattain,että Jumalamme kielsi häneltä helluntaiherätyksen koko loppuelämänsä ajaksi.

    • Anonyymi

      Ylivainion aika tavallaan vetelee viimeisiään.
      Kun se aikakausi unohtuu,seurauksena on Suomessa Pyhän Hengen ilmiöiden täydellinen kuihtuminen.
      Siinain autiomaa on tullut tämän kuolevan helluntaiherätyksen osaksi.
      Jopa entisaijat tullaan muistamaan tahallaan väärin ja sinne tukitaan kaikkia naisia,joiden suuret tekonsa
      "olivat ihmeellisellä tavalla piilossa heidän elämänsä aikana,mutta tulivat oudosti ilmi vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen.

    • Anonyymi

      Feminismi jyllää hellareissa.

    • Anonyymi

      Porttokirkko tulee saamaan tuomionsa.
      Havittelivat kuuluisuutta ja rahaa,mutta menettivät maineensa.

    • Anonyymi00055

      Jeribeamin synti kuuluu ja näkyy.

    • Anonyymi00056

      Onko tämä "Suomen profeetta"edes kunnolla kuulunut Helluntaiherätykseen, oikein kirjoilla.?

      • Anonyymi00058

        Mitä tarkoittaa "kuulua kunnolla helluntaiherätykseen"?!

        Ainoa oikea oppi on SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN HELLUNTAILAISUUS.
        Muistakaa pyhittää sapatti,adventismi on preterismiä.


    • Anonyymi00057

      Ei koskaan,koska ei huolittu.
      Eikä aio milloinkaan liittyäkään niihin sekopäihin.

    • Anonyymi00059

      Suomen Profeetta sanoi olevansa valmis taistelemaan Suomea vastaan,Venäjän riveissä.

      • Anonyymi00060

        Jos niin on, kannattaa muuttaa naapuriin.


    • Oikia Suomen Pohatta kertoo oikiat lotto numerot.🎩🎲🎲💶

    • Anonyymi00061

      Helluntaiheeätys rosvoaa köyhien rahat.

    • Anonyymi00062

      Valtakunta joka riitautuu itsensä kanssa,ei voi pysyä pystyssä.

      (heöluntaiherätys/helöuntaikirkko).

      Älkää hyvät ihmiset rahoittako helluntailaiauutta,ne ainoastaan nauravat hyväuskoisuudellenne.

    • Anonyymi00063

      Suomi on hyljämnyt Jumalan...helluntaikirkko.

      Kovin tulee nyt tuomion henki,ei nouse herätystä.
      Sota saattaa tulla jo piankin.
      Venäjä on kokoomuslainen.

    • Anonyymi00064

      Suomi hyysää sos.dem.ukrainan kansalaisia ja ylenkatsoo Venäjän maan,sekä oman profeettansa jonka yritti murhata.
      Ei ihme,ettei ole Suomella siunausta.

      Ei auta omatekoiset ennustajaeukot Suomen siionin asiaa.

      Eipä ole profeetalle puolustajia hellareista löytynyt.

      Piispan virat ovat tärkeämpiä ja oman kunnian tavoittelu helluntailaisilla,kuin mitä Suomen yhteisten etujen ajaminen.

      • Anonyymi00066

        Kuka sinut on yrittänyt murhata?


    • Anonyymi00065

      Tämä keskusteluketju yrittää hyvin pumpata herätyksen henkeä,mutta se vain ei pysy pystyssä.
      Pumpatkaa kovemmin,terävä keskustelu tuo herätystä ainakin vähän lähemmäksi.

    • Anonyymi00067

      Puoliyö lienee jo.

    • Anonyymi00068

      Herran Kirkkaus on poistunut Suomen Siionin yltä.

    • Anonyymi00069

      Nyt on erämaa vaellus alkanut.
      Jumala on antanut Tuomionsa.
      Ylivainiolaiseen herätykseen kuluu seuraavat 40 vuotta.

    • Anonyymi00070

      Helluntaiherätys on punakaartilaisten kirottu pesä.

    • Anonyymi00071

      Ylivainion jälkeen on kohkattu herätyksestä viisikymmentä vuotta,monen sanoeaaa itsestään:
      "Minä se olen"
      Mm Jukka Rokka,Veijo Piipponen,Reijo Telaranta,Olavi Kokkonen yms.
      Mitään ei ole tapahtunut.

    • Anonyymi00072

      Myöskin Turun herätys on peruttu.

    • Anonyymi00073

      Kälviällä alkaa tapahtumaan ihmeitä,mutta siitäkin syyttävät Suomen profeettaa.

      Meedian ja Persian demonienkeli on lyöty.

    • Anonyymi00074

      Eli lisää hulluja päätyy hoitoon.

    • Anonyymi00075

      Helluntaiherätys on tullut tiensä päähän.
      Sen pastorit ja vanhimmat ovat psykopaatteja huoraajia ja juoppoja.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4913
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1555
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1469
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1391
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1119
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1027
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      947
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      729
    Aihe