Matelijan tummuus riippuu maastosta

Anonyymi-ap

Tummimmat lajit viihtyvät metsäseuduilla. Viileissä oloissa käärme tai lisko voi nauttia tumman selän keräämästä auringonlämmöstä, mutta jos paahdetta on ylenpalttisesti, etua on vaaleasta tai muuten hyvin valoa heijastavasta selästä.

Voisi siis luulla, että tropiikin lajit olisivat kirkasselkäisempiä kuin pohjolan. Niin ei kuitenkaan ole, havaitsivat ruotsalaiset, belgialaiset ja alankomaalaiset tutkijat.

He perehtyivät koko suomumatelijoiden lahkoon, jonka käärmeet ja liskot muodostavat, ja vertasivat eri lajien selän värin heijastavuutta niiden elinympäristöihin ja elintapoihin.

Selvisi, että yksittäisen lisko- tai käärmesuvun eri lajien välillä saattoi erottua eri ympäristötekijöiden vaikutuksia. Mutta ainoa selän väriin vaikuttava tekijä kautta koko suomumatelijoiden lahkon oli elinympäristön avoimuus.

Avomaaston lajit ovat keskimäärin heijastavampia kuin peitteisen, tutkijat raportoivat Nature Communications -lehdessä.

Muinoin heijastavuus on yleistynyt kuivan ilmaston kausilla, ja myös nykyisin kirkkain lajisto elää autiomaissa, aroilla ja preerioilla. Tummimmat lajit viihtyvät metsäseuduilla niin trooppisella, lauhkealla kuin viileällä vyöhykkeellä.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000011582719.html

0

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        21
        3600
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        30
        3413
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        50
        3371
      4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        51
        3045
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        122
        2849
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        21
        2608
      7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        114
        2332
      8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2145
      9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1737
      10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

        "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
        Maailman menoa
        134
        1370
      Aihe