Venäläiskylän yhteinen ulkohuussi varastettiin, syyllinen myönsi motiivinsa suorassa lähetyksessä.
Venäjän Tšeljabinskin alueella sijaitsevassa Novoukrainskyin kylässä tapahtui uudenvuoden juhlapyhinä katala varkaus, jonka uhriksi joutui paikallinen terveys- ja synnytyskeskus. Keskuksen yhteiskäytössä olevan ulkokäymälärakennuksen kerrotaan tulleen varastetuksi.
Keskuksen käytössä ei aikaisemmin ollut omaa toimivaa vessaa, joten puinen käymälärakennus pystytettiin keskuksen pihalle vuonna 2019. Keskuksen työntekijät huomasivat käymälän olevan tiessään palatessaan töihin lomilta.
Kanava haastattelee teosta epäiltyä, Vladimiriksi esittäytyvää ihmistä. Skonetshnajan kysyessä asiasta Vladimir kiistää ryövänneensä ulkohuussin, mutta kertoo miksi teki niin.
– Onko totta, että varastit yhteisökäymälän?, Skonetshnaja kysyy.
– En, Vladimir vastaa.
– Rehellisesti, teit sen koska sinulla ei ollut polttopuita?, Skonetshnaja jatkaa.
– Kyllä, Vladimir toteaa.
Paikallinen käräjäoikeus syyttää Vladimiria kylän omaisuuden varastamisesta. Terveys- ja synnytyskeskuksen henkilöstö joutuu asioimaan paikallisten kotien vessoissa. Kylän johtoporras ei halua rakentaa uutta käymälää.
Kyllä on Venäjällä hygienia kohdillaan!!!
https://www.karjalainen.fi/uutissuomalainen/5731061

Vastaukset 6
Vanhimmat
Polttopuiksi meni siis.
Putin voisi lopettaa lännen "natsien" etsimisen ja kaiken uhon ja paskan puhumisen ja keskittyä oman kansansa tuomiseen edes 1900-luvulle.
Onkohan siellä paskahuussissa ollut paperia ja käsidesiä. Kävijät sentään ripuloimassa matkalla terveyskeskukseen. Hyi hitto mikä kehitysmaa.
Venäjän kansa elää 50-70 vuotta länttä jäljessä ja ero kasvaa koko ajan. Moskovsn kehätien sisällä kyllä elelevät leveästi kansalta kavalletuilla rahoilla.
Suomalaisilla valittavilla tukivassareilla on pitkä matka tuohon kurjuuteen.
Mitä naapuriseuralainen sanoo tuohon?