Suomi ei voi yksipuolisesti luopua kellojen siirrosta, vaan ratkaisu on tehtävä EU-tasolla.
Siispä: siirtelemisiin!
Miksi juhannus siirrettiin 24 päivästä: Varmaan jotkut täällä muistaa oikean 24 pv:n juhannuksen, kun lauantaitkin oli osin työpäiviä.
-Työmarkkinajärjestöt esittivät aloitteen, koska yhtenäisempi työviikko katsottiin hyödylliseksi.
Juhannus viikonloppuun: Aiemmin juhannus oli aina kiinteästi 24. kesäkuuta, viikonpäivästä riippumatta. 2026 Jussin päivä on keskiviikkona. 2028 jussin päivä on lauantaina.
Juhannus on ikivanha keskikesän juhla, jota vietettiin maassamme alun perin säänjumala Ukon juhlana. Juhlan tarkoituksena oli varmistaa maataloudesta elantonsa saaneen väestön tulevan vuoden sato ja hedelmällisyys.
Keskikesän valoisaa aattoiltaa, vuoden lyhintä yötä vietetään usein luonnon äärellä. Osa kaupunkilaisista lähtee edelleen kohti kesäpaikkaa . Juhannusaatto on virallinen vapaapäivä, joten juhannuksena voi viettää niin sanottua pitkää viikonloppua.
Nykyajan juhannusruokia ovat uudet perunat ja kala sekä erilaiset grilliruoat.
Aattoiltana nostetaan Suomen lippu salkoon, ja se saa liehua poikkeuksellisesti seuraavaan iltaan asti. Juhannuspäivä on Suomen lipun päivä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin 1 v 1954. Ei muistikuvaa.
Ikävä juttu tuo