Kirjani Raamatun kertomuksia vai "Jeesus ja me".

Anonyymi-ap

Minulla on kokemuksia kummastakin kirjasta.
Olen lukenut ensin mainittua ( kustantaja JT:t )sisarilleni ja veljilleni ja jälkimmäistä ( kustantaja päiväosakeyhtiö )lapsenlapsi puolilleni.
Kirjani raamatun kertomuksia oli kuulioille "pakkopullaa"varsinkin eräät luvut.
"Jeesus ja me " kirja oli haluttu. Pienet,noin 5- vuotiaat lapset pyysivät, kun heiltä kysyin:" Mitä haluatte, että luen teille"?
"Lue Jeesu- kirjaa."
Heidän toiveensa toteutin mielelläni.

9

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta Mustanaamio ja Aku Ankka ovat paljon totuudellisempiä kirjallisia tuotteita satuolennoista. Ainoastaan Peräilmaa käsitellään pipliassa asiantuntevammin.

    • Anonyymi

      Ja lapset tiesivät vaihtoehdoiksi vartiotornin taikka "Jeesus kirjan"

      Ennenhän valtakunnansalien vessoissa oli raaskut varattuina sitä varten, että kun pikkulapsia tuotiin ja he eivät ymmärtäneet puheita eivätkä mitään saaneet sanoa tai tehdä, rupesivat parkumaan hädissään, niin heidät tuli viedä vessaan ja piiskata hiljaisiksi.

      • Anonyymi

        Tai palvelusvalvoja vihan puuskassa tukisti 5 vuotiasta lastani minun silmieni alla.
        Kun toivuin järkytyksestä kävelin tuon äijän perässä ja sanoin: " tässä ja nyt, valitse;vedän sua turpaan tai kutsun poliisit."
        Äijä alkoi niiskuttamaan,joko iski äkillinen nuha tai alkoi itkemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova jätkä. Et siis saa viisivuotiasta itse kuriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova jätkä. Et siis saa viisivuotiasta itse kuriin.

        5 vuotiaan ainut ongelma oli se, että hän ihmispaljoudessa tönäisi hienohelma palvelusvalvojan muijjaa.
        Eikä sanonut mulle asiasta mitään vaan kävi vain kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova jätkä. Et siis saa viisivuotiasta itse kuriin.

        Olet ilmoitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5 vuotiaan ainut ongelma oli se, että hän ihmispaljoudessa tönäisi hienohelma palvelusvalvojan muijjaa.
        Eikä sanonut mulle asiasta mitään vaan kävi vain kiinni.

        Itse tiedän kaksi tapausta, jossa ilman valvontaa juoksevat lapset törmäsivät vanhempaan ihmiseen sillä seurauksella, että vanhukset kaatuivat. Toisella murtui lonkka eikä ja toinen vietiin ambulanssilla konventtipaikalta pois (en tiedä miten kävi). Tapahtui vapaan kasvatuksen rantautuessa yleisemmin Suomeen 1980-luvun puolessa välissä.

        "Vanhan liiton" yleisönpalvelijat ja muutkin seurakunnan vastuuveljet toimivat yleisötilaisuuksissa tuolloin aika suoraviivaisesti suojellessaan yhteisön hauraampia jäseniä välinpitämättömien vanhempien antaessa kupeensa hedelmien tehdä mielensä mukaan.

        > Eikä sanonut mulle asiasta mitään vaan kävi vain kiinni >

        Oli varmaan seurannut "5-vuotiaan ainutta ongelmaa" jo jonkun aikaa ja katsoi, että vanhemman halu puuttua tilanteeseen oli vajavaista ja tarve lisätörmäilyjen estämiseksi vaati välittömän puuttumisen tilanteeseen. Ei tuohonkaan aikaan helposti puututtu vieraan lapsen toimintaan fyysisesti. Tosin valistunut arvaus, koska en ollut paikalla mutta kirjoittajan reaktio kertoo jotain ajankohdan kasvatustaidoista ja -valmiudesta.

        Kas kun eivät ilmoittaneet asiaa poliisille? Sen verran vakava tapaus?
        Ainiin, mutta tehän pelkäätte poliisia. Vellihousuja kun olette.
        Tai juttusi on pelkkää satuilua tapasi mukaan.
        Sehän on tehtäväsi järjestössä.
        Et ollut paikalla et, ja siitä huolimatta teet analyysejä.
        Oletko "sikitso"?
        Teidän joukoissa niitä riittää.
        Luulosairas pelle.

    • Anonyymi00010
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5091
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1751
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1463
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1147
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      302
      969
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      820
    Aihe