Jehovan todistajat menettivät valtiontuen Ruotsissa

Anonyymi-ap

Järjestöltä evättiin Ruotsissa valtiontuki uuden lain perusteella. Lain mukaan uskonnoille myönnetään valtiontukea, jos ne täyttävät tietyt demokraattiset ja ihmisoikeudelliset vaatimukset. Karttamissääntö ei myötäile näitä vaatimuksia, joten ei tipu eikä lirise. Toisena merkittävänä syynä tuen eväämiseen mainitaan seksuaalivähemmistöjen syrjiminen.

Koska päätöksestä voi vielä valittaa, on selvää, että järjestö joka on aina kehuskellut sillä, ettei se ruinaa rahaa muualta, taistelee viimeiseen saakka, jotta se saisi ruinattua rahaa muualta.

Järjestö on Ruotsin lisäksi tikun nokassa myös Norjassa ja Ranskassa. Ranskassa valtio tutkii parhaillaan karttamissääntöä, käytännön epäillään täyttävän henkisen väkivallän määritelmän. Jota se tietysti onkin.

27

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • HOHOHOHOOOHOHOOOO. Hyviä uutisia heti aamusta. Kyllä jehova-setä on nyt tyrttyyntynyt, kun ei tule ruotsista enää rahuskia.

      • Anonyymi

        Minunkin puolestani:
        BUAHAH HAHHAHHAA.
        Siitäs saivat,mokomakin kultti.

      • Anonyymi

        Jehova-setä valjastaa parhaat juristinsa ja propagandaosastonsa valehtelemaan koko voimallaan, jotta Ruotsin rahahanat saataisiin taas valumaan myös järjestön suuntaan.

        Jehova-setä kun on sellainen setä, että vaikka hän pystyy mihin vain, niin ilman rahaa hänkään ei pysty yhtään mihinkään.

        Kevennyksenä:

        "Vuonna 1879 Vartiotorni-lehdessä, jota uskollinen ja ymmärtäväinen orjaluokka alkoi tuolloin julkaista nimellä ”Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut” (Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence), sanottiin: ”Me uskomme, että JEHOVA tukee ’Siionin Vartiotornia’, ja koska näin on, niin se ei milloinkaan kerjää eikä pyydä ihmisiltä avustusta. Jos Hän, joka sanoo: ’Kaikki vuorten kulta ja hopea on minun’, ei anna tarvittavia varoja, niin me ymmärrämme, että on aika lakkauttaa julkaiseminen.”" (Vartiotorni 1. marraskuuta 2007 sivu 17)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jehova-setä kun on sellainen setä, että vaikka hän pystyy mihin vain, niin ilman rahaa hänkään ei pysty yhtään mihinkään."

        Nämä uskontojen opettamat taivaalliset sky daddyt, tai tyrannit, tuppaavat olemaan tällaisia.

    • Anonyymi

      Vapaus, veljeys ja tasa-arvo sekä ikuinen oikeudenmukaisuus ovat sellainen uskonto ja maailmankatsomus jonka rinnalla ei voi esiintyä muinaisten kulttuurien pyhiä käytöstapoja ja uskoja? Jo kauan sitten otettiin esim. Egyptiltä pois sen oma uskonto ja käytöstavat. Ne perustuivat Eevaan eikä Aadamiin. Eevan suositukset käytöstavoiksi ovat liian tiukat.

      Vapauden ongelmia on neljäs peto joka syö koko maailman sekä edessä olevana vitsauksena: Sota, nälkä ja rutto. Kyse on paljon pyhien kirjojen lukutavasta ja selittämiskyvystä. Aatami kykenee selittämään mutta Eeva on kirjaimellinen.

      Eeva on kielillä puhuja mutta Aatami selittäjä ja tulkitsija. Paikka paikoin Eevalla on suuri valta, mutta Aadami on Euroopassa saanut suuren jalansijan.

      On Korkeimman Pyhien linjoja kolme

      Aadami - Job - Eurooppa - kielten tulkinta
      Eeva - Nooa - Aabraham - kielillä puhuminen
      Saatana - Daniel- Intia - tiedon sanat ja näyt

      Kuka on kaunopuheinen ja kuka on neuvonantaja ja kuka on profeetta on noita kolmea ylempänä mutta valitettavasti nuo kolme ovat enää jäljellä ja käytettävissä Pyhän Hengen armolahjoista.

      Tiedon Sanat 2100-2400
      Kielten tulkinta 2400-2700
      Kielten puhuminen 2700-3000

      Jehovan todistajien syrjiminen on hieman Eevan vallan mitätöimistä verrattuna Aadamiin.
      Noiden kahden maailmankatsomus eivät voi olla vallassa rinta rinnan. Vapauden muuttaminen tiukoiksi käytöstavoiksi jälleen on melko mahdotonta ennen Kaikkein Pyhimmän voitelemista 2780 jkr.

      Eeva tulee nousemaan ylösnousemuksen lähestyessä 3333 jkr. Mutta vapaus on tärkeää ennen sitä jotta Tieto kehittyy täydelliseksi.

      Kielillä puhuminen kehittyy vasta sitten myöhemmin.

      • Anonyymi

        Liittyi taas ihan veetusti ketjun aiheeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyi taas ihan veetusti ketjun aiheeseen.

        Kyllä. Ranskan vallankumous toi Eurooppaan uskon vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon sekä Aatamiin. Ne jotka antoi tuomion Jehoville ovat vallankumouksen lapsia.

        Jehovat puolestaan noudattavat Eevan käytöstapaoppia. Tuota oppia selvitetään tarkoin Etiopialaisessa teoksessa Queen of Sheba ja se Eevan oppi oli Aabrahamillakin.

        Aadamin opin perusta löytyy teoksesta Jobin testamentti. Jota EU ja sen tuomioistuimet noudattaa.

        Ehkä vaikea tajuta, mutta pitää tuntea paljon lähdeteoksia ja olla johdatus.

        Koraani, Daniel, Jesaja 3, Hesekiel, Jobin testamentti, Queen of Sheba, Hare Krishna teokset ja Hermeettiset teokset. Kun ne tuntee saa kokonaiskuvan tilanteesta.

        Ranskan vallankumous on avainasemassa. Se on Danielissa 70 vuosiviikkoa jolloin Ikuinen oikeudenmukaisuus tuodaan voimaan.
        Oikeuslaitos uskoo vallankumouksen arvoihin. Kun taas Jehovat uskoo Eevasta alkaneeseen käytöstapa ja oppi perinteeseen.

        Ai tämän takiako heiltä evättiin valtiontuki Ruotsissa?

        Ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai tämän takiako heiltä evättiin valtiontuki Ruotsissa?

        Ok.

        Kyllä. Yhdysvalloissakin on kaksi eri puoluetta. Republikaanit ja demokraatit. Molemmilla on erilainen maailmankatsomus.

        Se mitä Trump tekee noudattaa republikaanien linjaa kun taas kulisseissa demokraattien Obama koko ajan arvostelee Trumpin politiikkaa.

        Demokraatit ovat liberaaleja
        Republikaanit konservatiiveja

        Yhteiskuntasopimus, perustuslait ja ihmisoikeudet ovat porvariston ja vallankumouksen näkemys.

        Monarkia sekä teokratia omaa aivan toisen näkemyksen. Ja esim. Islam ei kai koskaan yhtynyt täysin Ikuiseen oikeudenmukaisuuteen vaan painotti enemmän SUNNAN rakkaudellisia käytöstapoja.

        Tietenkin vallankumouksen oikeudenmukaisuuden tulee voittaa. Mutta tuo voitto ei välttämättä ole kaikkialla maailmassa lopullinen. Voidaan perustella toisenlainen kanta myös.

        Ainut mitä tässä voidaan perustella on että olet sekaisin.

        Mene muualle spämmäämään hölynpölyä mikä ei liity mihinkään millään tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainut mitä tässä voidaan perustella on että olet sekaisin.

        Mene muualle spämmäämään hölynpölyä mikä ei liity mihinkään millään tavalla.

        Meni yli hilseen vai? Mene suorittamaan johonkin kansalaisopistoon ne oppimäärät mitkä peruskoulusta on jäänyt suorittamatta.......

        Juttuni oli liiankin yksinkertaista ja suoraviivaista viivan piirtämistä. Pikkulapsikin kykenee parempaan.

        En ota kantaa KARTTAMISEEN sen enempää. Se on hyvin ikävää että ei pääse kokouksissa käymään Jehovaa lähestyen karttamisen vuoksi. Mutta itse olen asia keskeinen tyyppi eikä ihmissuhde keskeisyys merkitse minulle mitään. Mitä vähemmän joutuu tekemisiin muiden kanssa sitä parempi.

        Ihmissuhde keskeisyys ja riippuvuus muista ihmisistä johtaa usein shakaalimaiseen hyväksikäyttämiseen mikä myös on ongelma oikeudenmukaisuuden kannalta.

        EU oikeus on lapsellisen sinisilmäinen kun ei ota huomioon shakaalien saalistustekniikan tuomaa epäoikeudenmukaisuutta. Pikku vesselit ovat ahneita petoja ja hyväksikäyttäjiä.

        Siunausta, rauhaa ja menestystä!

    • Anonyymi

      Tämähän hyvä uutinen on. Järjestö epäilemättä kääntää kaikki kivet ei-ruinatakseen rahaa ja on valmis vuosien vääntöön sekä valehtelemaan mitä vain. Lopputuloksesta ei voi sanoa vielä mitään varmaa, mutta ainakin todistajien käytännöt saavat julkisuutta. Mielenkiintoista myös nähdä, tuleeko jotain oppimuutoksia, ainakin kosmeettisia.

      • Anonyymi

        Aloitukseen vain sen verran että: KJÄH KJÄH KJÄH.

    • Anonyymi

      Todistajat maksavat veroja ja ovat oikeutettuja valtion avustuksiin. Olisi hyvä jos tämä saisi karttamiseen, seksuaali vähemmistöön suhtautumiseen muutosta.

      • Anonyymi

        Todistajat maksavat veroja, koska jokaisen pitää niitä maksaa. Tämä ei silti tarkoita, että Jehovan todistajien järjestöä pitäisi tukea valtion varoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistajat maksavat veroja, koska jokaisen pitää niitä maksaa. Tämä ei silti tarkoita, että Jehovan todistajien järjestöä pitäisi tukea valtion varoista.

        Maksaako JT sakki järjestö Suomessa veroja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksaako JT sakki järjestö Suomessa veroja?

        järjestö toimii verovapaasti, mikä on erityisen kummallista. Se pitäisi verottaa bisneksenä ja periä vielä haittavero lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        järjestö toimii verovapaasti, mikä on erityisen kummallista. Se pitäisi verottaa bisneksenä ja periä vielä haittavero lisäksi.

        Ja takautuvasti 110 vuoden ajalta, korkoineen.

    • Anonyymi

      Muualla maailmassa Jehovat saatetaan tilille. Meillä Suomessa ei ketään kiinnosta niin että tapahtuisi jotain konkreettista.

      • Anonyymi

        Lakimuutoksia hillitsee se, että jehovien touhut muistuttavat monelta osaltaan lestojen käytäntöjä ja lestoillahan on aika paljon poliittista valtaa.

    • Anonyymi

      Suomen ex todistajat ovat nössöjä lähes kaikki heidän hankkeensa menneet pieleen, kun lähdetään kiihko edellä niin järki unohtuu.

      • Anonyymi

        Minulla ei ainakaan mikään ole mennyt pieleen.
        Mukavia,leppoisia eläkepäiviä vietän.
        Jos olisin ollut JT, eläisin köyhyydessä,jossakin veneen alla.

      • Anonyymi

        Suomessa on tässä suhteessa vähän eri asia, kun järjestö ei saa täällä rahaa valtiolta. Jos saisi, tilanne olisi hieman eri ja asialle olisi varmasti yritetty saada rotia jo aikaa sitten.

    • Anonyymi

      Anonyymi 2025-11-07 17:40:09

      "järjestö toimii verovapaasti, mikä on erityisen kummallista. Se pitäisi verottaa bisneksenä"

      Järjestöhän on perustanut Irlantiin sijoitusyhtiön rahoillensa, tai ainakin osalle varojaan.

      Kuinka jt:t keskenään juttelevat siitä ?

      Arvelen että eivät tiedä, eikä kuulukaan tietää, ja siten kysyttäessä kieltäisivät sen, koska nythän maailmanloppu pian.

    • Hyvä hyvä hyvä! Markka takaisin Suomeen niin saadaan avustuksia ja tosi seuraa!? Saa neitsyet näivettyä rikkapuutarhoihinsa.
      Tuntemattoman saatanan järjestö on ollut jo pulassa kauan!

    • Juu on. Siksi jt perustivat Hernevellikonsernin Borneoon. Sillä siellä hehkuvan aurinkon alla satemetsän siimeksessä sateessa kasvanut herne on ylivoimaisen kaunisäänistä. Myyvät jo osakkeita 30 hopeatetradrakmaa kipale. Saa kymmenen hernevellipurkkia kaupanpäällisiksi. juudas ja jeesuskin kuulemma jo kävivät osakeostoksilla Tyrnävän torilla.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5499
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      300
      1898
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe