Miksi hyvinvointialueet eivät käytä rahaa oikein?

Taas kerran televisiossa puhuttiin hyvinvointialueiden ongelmista.
Siinä tuli selväksi, että:
1 Ongelmat saadaan kuntoon 150-650 miljoonalla
2 Vaikka hyvinvointialueille on annettu sitä varten rahaa, niin ne käyttävät sen muuhun

Koko rahasumma on 27 miljardia.
150 miljoonaa on vain 0,5%
650 miljoonaa on vain 2,4%

En usko, etteikö noin valtavista rahamääristä löydy kohteita, jotka on tärkeämpi kuin terveydenhoidon kuntoon laittaminen.

Vuodelle 2026 alueet saavat 870 miljoonaa lisää rahaa.
Se riittää kattamaan kaikkien julkisesti sanottujen ongelmia ratkaisun jopa kuusinkertaisesti.

On mielenkiintoista nähdä, mihin se raha menee.
Edellisestä 2000 miljoonan lisäyksestä ei tainnut riittää yhtään terveydenhoitoon, vaikka se raha siihen annettiinkin.
35303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Taisit katsoa eilistä ajankohtaisohjelmaa.
Oulun yliopiston professori ihmetteli hieman, miten sote kehittyy kun mainitsemasi summa annataan yksityisille ja samalla viedään julkiselta puolelta rahaa.

Lisäksi ohjelmassa kannatettiin parlamentaarista terveydenhuollon kehittämistä, jolloin hommaan saataisiin pitkäjännitteinen kehittyminen, eikä kuten nyt käy, veivataan edestakaisin asioita ja nyt yksityisen lääkärien suuntaan.

Äänestä
  • Rahaa käytetään moneen asiaan. Sillä maksetaan koulutusta, rakennetaan siltoja ja puolueillekin jaetaan muutama miljoona.

    Väite siitä, että muualle käytetty raha olisi juuri se raha, joka puuttuu julkisesta terveydenhoidosta on paskapuhetta. Kukaan täysjärkinen ei usko, että Hailuodon sillan rahat olisivat juuri ne ainoat rahat, joilla Sote olisi voitu pelastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Rahaa käytetään moneen asiaan. Sillä maksetaan koulutusta, rakennetaan siltoja ja puolueillekin jaetaan muutama miljoona.

    Väite siitä, että muualle käytetty raha olisi juuri se raha, joka puuttuu julkisesta terveydenhoidosta on paskapuhetta. Kukaan täysjärkinen ei usko, että Hailuodon sillan rahat olisivat juuri ne ainoat rahat, joilla Sote olisi voitu pelastaa.

    Totta.

    Sotealueet voivat jatkaa silmänkääntöleikkiä loputtomiin aina nimeämällä jonkun kohteen valtion budjetista ja sanomalla, ettei me tehdä omaa työtä koska maatilamatkailu saa rahaa tai merivoimat uuden aluksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Totta.

    Sotealueet voivat jatkaa silmänkääntöleikkiä loputtomiin aina nimeämällä jonkun kohteen valtion budjetista ja sanomalla, ettei me tehdä omaa työtä koska maatilamatkailu saa rahaa tai merivoimat uuden aluksen.

    Jotkut toopet kuitenkin nielevät sen selityksen ja alkavatsyytämään maatilamatkailuyrittäjiä siitä, ettei alueilta liikene 0,005 osaa kaikesta omasta rahastaan siihen, että koko terveydenhoito saataisiin kuntoon.

    Äänestä

Orpo 5.2.2022
"Me teimme sen! Me voitimme historian ensimmäiset aluevaalit selvällä erolla kilpailijoihin..."

"Hallituksen sotehimmeli ei ollut meistä paras tai toimivin vaihtoehto, mutta me aiomme tehdä siitä mahdollisimman hyvän. Emme tyydy kiireettömän hoidon hitauteen, vaan haluamme purkaa jonot. Emme tahdo pöhöttää järjestelmää, vaan tarjota ratkaisuja, joilla jokainen saa tarvitsemansa palvelut."

https://www.kokoomus.fi/petteri-orpo-nyt-on-aika-tehda-muutos/

Ilmeisesti Orpo ei saanut lupauksestaan huolimatta pöhötystä kuntoon.

Äänestä
  • Orpo antoi rahat, mutta koska niitä ei voi korvamerkitä, alueet käyttivät ne muuhun tarkoitukseen.

    Alueet pelaavat peliä saadakseen verotusoikeuden ja sitten SDP:n johdolle ostetaan uudet Bemarit

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Orpo antoi rahat, mutta koska niitä ei voi korvamerkitä, alueet käyttivät ne muuhun tarkoitukseen.

    Alueet pelaavat peliä saadakseen verotusoikeuden ja sitten SDP:n johdolle ostetaan uudet Bemarit

    Kyse on vain parista prosenttia koko budjetista.
    Se on helppo löytää, mutta ei ole halua käyttää sitä parantamalla hoitoa. Jos hoito on hyvää, ei voi enää perustella loputonta kiimaa saada lisää ja lisää rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Orpo antoi rahat, mutta koska niitä ei voi korvamerkitä, alueet käyttivät ne muuhun tarkoitukseen.

    Alueet pelaavat peliä saadakseen verotusoikeuden ja sitten SDP:n johdolle ostetaan uudet Bemarit

    Orpo antoi rahat yksityisille.

    Äänestä

  • Minun näkökulmastani on ihme, että Orpo on pääministeri. Totuus on, että SoTe uudistus on täydellisesti epäonnistunut. Orpo itse on toiminut niin, että Sote on sorrettu suohon! Ja pysyy siellä. Juuri näin on tapahtunut. Orpo ja hänen tukijansa ovat toiminet tehokkaasti, että näin tapahtuu. Suo on siellä ja vetelä täällä. Täydellisen uudistuksen. Voitte arvailla. kummalla puolella on ollut Orpo. Pääministerin pitää tietää mistä tämä nykytilanne johtuu! Tietääköhän? Taitaa tietää!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Minun näkökulmastani on ihme, että Orpo on pääministeri. Totuus on, että SoTe uudistus on täydellisesti epäonnistunut. Orpo itse on toiminut niin, että Sote on sorrettu suohon! Ja pysyy siellä. Juuri näin on tapahtunut. Orpo ja hänen tukijansa ovat toiminet tehokkaasti, että näin tapahtuu. Suo on siellä ja vetelä täällä. Täydellisen uudistuksen. Voitte arvailla. kummalla puolella on ollut Orpo. Pääministerin pitää tietää mistä tämä nykytilanne johtuu! Tietääköhän? Taitaa tietää!

    Orpoa ei voi syyttää.

    Muistatko, mitä Marin itse kertoi rahoituksen epäonnistumisesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Orpo antoi rahat yksityisille.

    Tai kouluille tai tienpitoon.

    Valtion rahaa käytetään moneen tarkoitukseen eikä se ole pois hyvinvointialueilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tai kouluille tai tienpitoon.

    Valtion rahaa käytetään moneen tarkoitukseen eikä se ole pois hyvinvointialueilta.

    Jos raha leikataan hyvinvointialueilta ja budjetoidaan kelatukihölmöilyyn, jolla ei saavutettu mitään kuin osinkoja terveysyhtiöille, on se pois hyvinvointialueilta. 120 miljoonaa hukkui turhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Orpo antoi rahat yksityisille.

    KOKOOMUS KUITTAA PÄIVÄRAHAA EI tarvitse maksaa veroo

    Näin paljon Valtion eläkerahastosta otetaan

    Valtion eläkerahaston sijoitussalkun koko oli viime vuonna 24,2 miljardia euroa. Valtion eläketurvan piirissä olevien eläkevastuut ovat 101 miljardia euroa.

    Rahastosta tuloutetaan valtiolle vuosittain varoja, joilla maksetaan osa valtion palveluksessa olleiden eläkkeistä ja muista valtion eläketurvan rahoitukseen kuuluvista eläkkeistä.

    Viime vuonna rahastosta tuloutettiin valtiolle 2 274 miljoonaa euroa. Se vastasi 41 prosenttia valtion kontolla olevasta eläkemenosta. Summa ylitti työnantajilta ja työntekijöiltä perittyinä eläkemaksuina tulleet varat 565 miljoonalla eurolla.

    Osuus, joka rahastosta otetaan valtion eläkemenojen tilkkeeksi, kasvaa vuoteen 2028 mennessä 45 prosenttiin.

    Mitä enemmän rahastosta otetaan varoja, sitä paremmaksi valtion budjetin tasapaino muuttuu. Eläkevarojen ottaminen valtion budjettiin kuitenkin pienentää eläkke

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Orpo antoi rahat yksityisille.

    Jos julkulle antaa, rahat menevät päällekkäisten johtajain palkkoihin ja palkkioihin.
    Toisin kun yksityisyrittäjyydessä jossa sellaiseen ei ole mahdollisuutta, jos
    nimittäin haluaa menestyä alallaan ja toiminnassaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Orpo antoi rahat, mutta koska niitä ei voi korvamerkitä, alueet käyttivät ne muuhun tarkoitukseen.

    Alueet pelaavat peliä saadakseen verotusoikeuden ja sitten SDP:n johdolle ostetaan uudet Bemarit

    Totta kai ne rahat voi korvamerkitä johonkin tiettyyn tarkoitukseen.

    Äänestä

JOHTAJIEN PALKOISTA 50 % POIS TULEE JO 5 000 000 e säästö

Äänestä
  • Vielä parempi on tehdä tutkittuun tietoon perustuva päätös ja vähentää alueiden määrä kuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vielä parempi on tehdä tutkittuun tietoon perustuva päätös ja vähentää alueiden määrä kuuteen.

    Tai valvoa paremmin ja tarkemmin mihin rahat oikeasti menevät.

    Äänestä

Hyvinvointialueilla ei ole rahapulaa.

Niillä on pari miljardia euroa laskuttamattomia tuloja.

Äänestä
  • Miten hyvinvointialuella on varaa maksaa mielettömiä summia eronneille johtajilleen jos kerran rahat on loppu?

    Äänestä

  • Johan sen media toikin julki mihin ne rahat ovat menneet.
    Kehtaavat vielä irstailla satakertaisilla tuloillaan, josta olisi varaa
    maksaa paljon enemmänkin veroja ja pelastaa vähintäänkin
    koulutus ja terveydenhoito suomessa.

    Äänestä

Ja ajatelkaas, OrpoPersu (Purra Orpo) rautatie, Turkkuseen.
Kokonaisarvio 3 000 000 000€, mutta tuskin pysyy siinä.

Kannattamaton.

Mitähän luulette, eikö nämä ole niitä arvovalintoja jos mitkä.
Turkulaiset ensin ja suomen sairaat sitten.

Äänestä

Jos kerran kaikki terveydenhoidon ongelmat voidaan poistaa käyttämällä pari prosenttia hyvinvointalueiden budjeteista eri tavalla, niin vika ei ole rahan määrässä vaan sen käytössä.

Onneksi johtajat vaihtuvat, mutta ihmettelen, miksi johtajilta ei vaadita kokemusta yritysten johtamisesta. Parin kymmen vuoden kokemus yritysjohdosta ei ole kohtuuton vaatimus, kun kerran kyse on siitä, miten 27 miljardia käytetään.

Lääkärit ja poliitikot eivät selvästikään osaa johtaa koska jopa neljännes rahoista käytetään hoitoihin, joista ei ole mitään hyötyä tai hyöty on pienempi kuin haitat.

Äänestä
  • Yritysjohtajan tausta olisi hyvä koska yritykset pystyvät elämään tilanteissa, joissa muutokset ovat paljon suurempia kuin hyvinvointialueilla ikinä tulevat olemaan.

    Yritysten investoinnit ja rahavirrat voivat vaihdella kymmeniä prosentteja, mutta silti pystytään tekemään se, mikä pitääkin.

    Hyvinvointialueilla asiakkaiden määrä on vakio tai muuttuu hyvin hitaasti ja vieläpä niin, että sen voi ennustaa vuosien päähän. Rahavirtakin on aina taattu ja kasvaa joka vuosi, vaikka johto olisi kuinpa kyvytöntä. Markkinointia ei tarvitse tehdä eikä kilpailijoita ole.
    Kaiken kuukuraksi asiakkaat voi pistää jonoon, joka kestää kuukausia tai vuosia eikä ole pelkoa siitä, että ne menisivät muualle.

    Hyvinvointialueen johtaminen on lasten leikkiä verrattuna mihin tahansa normaalissa kilpailutilanteessa olevaan yritykseen tai edes kebab grilliin. Siitä huolimatta olisi tärkeää, että johdolla on osaamista koska vaikka alueita ei saisikaan konkurssiin, niin ne voivat tuhlata järjettömän suuren summan hyödyttömiin tai jopa haitallisiin asioihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Yritysjohtajan tausta olisi hyvä koska yritykset pystyvät elämään tilanteissa, joissa muutokset ovat paljon suurempia kuin hyvinvointialueilla ikinä tulevat olemaan.

    Yritysten investoinnit ja rahavirrat voivat vaihdella kymmeniä prosentteja, mutta silti pystytään tekemään se, mikä pitääkin.

    Hyvinvointialueilla asiakkaiden määrä on vakio tai muuttuu hyvin hitaasti ja vieläpä niin, että sen voi ennustaa vuosien päähän. Rahavirtakin on aina taattu ja kasvaa joka vuosi, vaikka johto olisi kuinpa kyvytöntä. Markkinointia ei tarvitse tehdä eikä kilpailijoita ole.
    Kaiken kuukuraksi asiakkaat voi pistää jonoon, joka kestää kuukausia tai vuosia eikä ole pelkoa siitä, että ne menisivät muualle.

    Hyvinvointialueen johtaminen on lasten leikkiä verrattuna mihin tahansa normaalissa kilpailutilanteessa olevaan yritykseen tai edes kebab grilliin. Siitä huolimatta olisi tärkeää, että johdolla on osaamista koska vaikka alueita ei saisikaan konkurssiin, niin ne voivat tuhlata järjettömän suuren summan hyödyttömiin tai jopa haitallisiin asioihin.

    Siinä on hyvä työpaikka monelle. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita ja koulutuksesta voidaan tinkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Siinä on hyvä työpaikka monelle. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita ja koulutuksesta voidaan tinkiä.

    Alepan kesäkassa on riittävä taloudellinen osaaminen, jos jäsenkirja on kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Alepan kesäkassa on riittävä taloudellinen osaaminen, jos jäsenkirja on kunnossa.

    Oliko nykyinen valtiovarainministeri Purra opiskeluaikana Alepan kassana, vai mitä meinaat?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Oliko nykyinen valtiovarainministeri Purra opiskeluaikana Alepan kassana, vai mitä meinaat?

    En tiedä.
    Tietääkö joku?

    Marin taisi ainakin olla, mutta tuskin on ainoa, joka on ollut kaupassa kesätöissä.
    Tosin useimmilla on myös syvempää kokemusta oikeista töistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    En tiedä.
    Tietääkö joku?

    Marin taisi ainakin olla, mutta tuskin on ainoa, joka on ollut kaupassa kesätöissä.
    Tosin useimmilla on myös syvempää kokemusta oikeista töistä.

    Purra oli opiskeluaikana töissä yliopiston tutkimusavustajana.

    Ennen opiskeluja vuoropäällikkönä mäkkärillä. Varmaan on muitakin hommia

    Äänestä

Mitä rahaa? Rahaa ei ole.

Äänestä

Hallitus vei pois 750 miljoonaa julkisen talouden soteesta. Yksityiset terveysjätit saivat lisää rahaa. Kaikki pitää ykstyistää ettää saadaan verovapaat osingot. Kikkailua hallitus harrastaa. Kaikki saavat hoitoa mihin hintaan , mahdollisimman kalliilla tietysti. Ompa meillä hallitus,ajattelevat kansaa . Kusevat silmään ja nauravat sykkyrässä.

Äänestä
  • Ei ole viety yhtään vaan enemmän on jatkuvasti annettu soteen.
    Jos valtion budjetissa riittää rahaa muillekin, niin ei sitä voi käyttää tekosyynä sille, että käyttää omansa huonosti.

    Äänestä

Alustoja voi käyttää oikeinkin ei se ole kovin vaikeaa.
Ankkurinappi

Äänestä

Suurimmat sairaalat rakennettu uusiksi ei kai niitä moneen kertaan tarvitse rakentaa kustannukset noinOLI 12 MRD Kuka vastaa rahanmenosta oikeeseen paikkaan ettei vaan mene MONEN TUNNIN RATAAN Salaa vaikka muuta kerrotaan kansalle

Äänestä
  • Sairaalat vanhenevat rakennuksina aika nopeasti. Esimerkiksi tämän päivän sängyt eivät mahdu ovista eikä hisseihin. Leikkaussaleihin saada sopimaan kaikkia nykyään tarvittavia laitteita.

    Hoidon tason parantuessa sairaalan koko kasvaa ja se tarkoittaa väistämättä verkoston harventumista. Lääkäreitä ei riitä kaikkialle, vaikka seiniä olisikin.

    Esimerkiksi vain 170.000 asukkaan Lapin hyvinvointialue ei väkimäärältään ole kuin keskikokoinen kaupunki. Sen kokoiseen kaupunkiin ei saada päteviä lääkäreitä edes yhtä sairaalaa varten saati sitten kolmea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taas kerran televisiossa puhuttiin hyvinvointialueiden ongelmista.
Siinä tuli selväksi, että:
1 Ongelmat saadaan kuntoon 150-650 miljoonalla
2 Vaikka hyvinvointialueille on annettu sitä varten rahaa, niin ne käyttävät sen muuhun

Koko rahasumma on 27 miljardia.
150 miljoonaa on vain 0,5%
650 miljoonaa on vain 2,4%

En usko, etteikö noin valtavista rahamääristä löydy kohteita, jotka on tärkeämpi kuin terveydenhoidon kuntoon laittaminen.

Vuodelle 2026 alueet saavat 870 miljoonaa lisää rahaa.
Se riittää kattamaan kaikkien julkisesti sanottujen ongelmia ratkaisun jopa kuusinkertaisesti.

On mielenkiintoista nähdä, mihin se raha menee.
Edellisestä 2000 miljoonan lisäyksestä ei tainnut riittää yhtään terveydenhoitoon, vaikka se raha siihen annettiinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu