Käännekohta Saksan ja Neuvostoliiton suhteissa

Saksan ja Neuvostoliiton väliset suhteet alkoivat heiketä jo ennen Molotovin vierailua Berliinissä marraskuussa 1940, tämä käy ilmi mm. USA: n Moskovan suurlähettilään lähettämästä sähkeestä USA: n ulkoministerille 15.11.1940

761.62/804: Sähke

Neuvostoliiton suurlähettiläs ( Steinhardt ) ulkoministerille
Moskova , 15. marraskuuta 1940 – klo 16.00
[Vastaanotettu klo 23.07]
1547. Molotovin Berliinin-vierailun merkityksen kannalta olen useista lähteistä saanut tietää, että puolueen propagandapuhujat ovat viime aikoina paikallisissa puoluekokouksissa omaksuneet Saksalle huomattavasti epäsuotuisamman linjan. Kahdesta luotettavana pitämästäni lähteestä olen saanut tietää, että Moskovassa ennen 7. marraskuuta pidettyä juhlaa pidetyssä paikallisessa puoluekokouksessa puhuja korosti brittiläisten ilmapommitusten onnistumista Saksaan ja sitä, missä määrin nämä pommit vaikuttivat Saksan sotateollisuuteen; että tällä hetkellä Saksan mahdollisuudet voittaa sota ovat vähitellen heikkenemässä ja että ainoa maa, joka todella "voittaa sodan", olisi Neuvostoliitto. Vielä merkittävämpi, jos se pitää paikkansa, on luotettavasta lähteestä saamani raportti, jonka mukaan 7. marraskuuta annettiin uusia ohjeita maanalaisille kommunistisen puolueen järjestöille Saksassa ja muissa saksalaisten joukkojen miehittämissä maissa. Raportin mukaan nämä uudet ohjeet ohjasivat Saksan sisäisiä puoluesoluja työskentelemään Saksan hallitusta ja miehitettyjen maiden, myös Itävallan, sisällä olevia soluja vastaan ​​näiden maiden vapauttamiseksi Saksan herruudesta, eikä ollut enää mitään syytä salata ulkomaisilta kommunisteilta, että Neuvostoliiton ja Saksan suhteet eivät enää olleet entisensä.

Vaikka tämän raportin paikkansapitävyyttä on tietenkin mahdotonta tarkistaa, sille antaa jonkin verran uskottavuutta se, että vastoin tapaa ei ole Kommunistisen Internationaalin pääsihteerin Dimitrovin 54 artikkelia...[Sivu 583]julkaistiin tänä vuonna marraskuun 7. vuosipäivänä, mikä saattaa viitata siihen, että Kominternin politiikassa on tapahtunut jonkin verran muutosta, joka sodan alusta tähän päivään asti, kuten ministeriö tietää, on suurelta osin omistettu sodanvastaiselle propagandalle Saksaa vastustavissa maissa ja puolueettomissa maissa. Olisin kiitollinen, jos ministeriö ilmoittaisi minulle tässä yhteydessä, onko Amerikan kommunistisen puolueen virallisessa linjassa tapahtunut havaittavia muutoksia sodan ja Ison-Britannian avustamisen suhteen.

Vaikka edellä mainituilla tiedoilla, jos ne pitävät paikkansa, on ehdottomasti merkitystä, niitä ei mielestäni pidä tulkita ennakoivan mitään välitöntä muutosta Neuvostoliiton virallisessa suhtautumisessa tai politiikassa Saksaa kohtaan, vaan mielenkiintoisena ilmentymänä Neuvostoliiton ulkoasioiden kaksijakoisuudesta.

Steinhardt