Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
Ilm. 14:1
Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. [Ilm. 7:3,4]
Ilm. 14:3
Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. [Ilm. 5:9]
Jeesuksen verellä ostettu.
Piskuinen lauma
10
153
Vastaukset
- Anonyymi
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]- Anonyymi
Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset. Korvausteologian mukaan juutalaisilla ei olisi pelastushistoriallista merkitystä.
- Anonyymi
Ei siellä pyhässä kaupungissa ole muita kuin Israelin heimon ihmisiä ja
12 oikeata apostolia. Paavalin nimeä ei edes mainita.
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]- Anonyymi
Ilm. 21:21
Porttitorneina oli kaksitoista helmeä -- kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi.
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista PORTTIA , ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
- Anonyymi
Jehovantodistajat opettaa, että vain he ovat ne 144.000 pelastuvaa Sionin vuorella.
Kyllä Raamattu puhuu, että 144.000 ovat kaiki Israelin 12 heimon jälkeläisiä.- Anonyymi
Kaikilla Jenkkilahoilla on omat pyhät kirjat ja "raamatut", mihinkä ne oppinsa perustaa.
- Anonyymi
Jeesuksen verellä ostettiin Saatanan synnin vankilasta 144.000 Kaikista Israelin heimoista.
Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:
Ilm. 14:1
Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. [Ilm. 7:3,4]
Ilm. 14:3
Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. [Ilm. 5:9]- Anonyymi
Jeesus ei käytä enää tavallista miehen nimeään.
lm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei käytä enää tavallista miehen nimeään.
lm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.Kukaan Jumalan Kolmesta eri Persoonasta ei paljastanut taivaallista nimeään, ettei se olisi tullut pilkatuksi.
Osa enkeleistä palasti nimensä, mutta ei kaikki.
Tuom. 13:18
Mutta Herran enkeli vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni? Minun nimeni on salattu ja ihmeellinen."
- Anonyymi
Helposti unohtuu, että Jeesus tuli Israelin kadonneiden lampaiden vuoksi heitä pelastamaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2263337- 592837
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I252453Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182451Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve721934Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841850Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401812Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191805Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911662Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli68994