Meiltä on kerätty maksut moneen kertaan!!!

Markkinaoikeus on kumonnut Energiaviraston aiemman päätöksen Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin järjestelmäsuojan maksuja koskevassa asiassa.

Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima ja kantaverkkoyhtiö Fingrid ovat olleet eri mieltä siitä, kumman kuuluisi maksaa Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan kustannuksia. Molemmat olivat valittaneet Energiaviraston päätöksestä, joka liittyi maksujen määräytymisperusteisiin.

Perjantaina markkinaoikeus kumosi päätöksen ja palautti asian takaisin Energiaviraston käsiteltäväksi. Oikeus muun muassa katsoi, että päätökseen on liittynyt puutteellisuutta ja tulkinnanvaraisuutta.

OL3:n järjestelmäsuoja on Fingridin mukaan tekninen järjestely, jolla mahdollistetaan Olkiluoto 3 -voimalaitoksen sähköntuotanto yli sähköjärjestelmän mahdollistaman 1 300 megawatin maksimiarvon.
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sähkön "oikea" hinta vaihtelee suuresti riippuen sopimustyypistä, ajankohdasta ja markkinatilanteesta, eikä yhtä ainoaa oikeaa hintaa ole. Vuonna 2024 pörssisähkön keskihinta oli noin \(5,68\) snt/kWh, mutta tuntihinnat heilahtelevat ja voivat nousta korkeammalle kulutushuippujen aikana. Kiinteähintaiset sopimukset tarjoavat ennakoitavuutta, mutta niiden hinta voi olla korkeampi kuin pörssisähkön keskimääräinen hinta. Tässä tietoja eri sopimustyypeistä ja hintatasoista: Pörssisähkö: Hinta vaihtelee vuorokauden ja markkinoiden mukaan, ollen usein halvempaa yöllä. Vuonna 2024 keskimääräinen pörssihinta oli \(5,68\) snt/kWh, mutta todellinen hinta riippuu kulutuksesi ajoittamisesta.Kiinteähintainen sopimus: Hinta on ennakoitavissa pitkäksi ajaksi, mikä tarjoaa vakautta. Vuonna 2026 futuurihinnat ennakoivat 24 kuukauden sopimusten olevan välillä \(7,08,5\) snt/kWh.Hintojen vertailu: Sähkön hinta-arviot vaihtelevat riippuen sopimustyypistä ja sähköyhtiön marginaaleista. Voit vertailla eri sopimuksia kilpailutuspalveluiden avulla. Mitä sinun kannattaa ottaa huomioon? Jos arvostat ennakoitavuutta: Valitse kiinteähintainen sopimus, jos haluat välttää hintavaihteluita.Jos pystyt ajoittamaan kulutustasi: Pörssisähkö voi olla edullisempi, jos pystyt siirtämään suurimman osan kulutuksestasi edullisemmille tunneille.Tulevaisuuden ennusteet: Sähkömarkkinoilla on epävarmuutta, ja futuurihinnat ennustavat hintavaihteluita. Huom! Annetut hinnat ovat esimerkkejä ja voivat vaihdella. Muista aina tarkistaa ajankohtaiset ja todelliset hinnat suoraan sähköyhtiöiltä tai kilpailutuspalveluista.

Äänestä

1300 MW saa ottaa kauan odotetusta 1600 MW:n myllystä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Markkinaoikeus on kumonnut Energiaviraston aiemman päätöksen Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin järjestelmäsuojan maksuja koskevassa asiassa.

Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima ja kantaverkkoyhtiö Fingrid ovat olleet eri mieltä siitä, kumman kuuluisi maksaa Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan kustannuksia. Molemmat olivat valittaneet Energiaviraston päätöksestä, joka liittyi maksujen määräytymisperusteisiin.

Perjantaina markkinaoikeus kumosi päätöksen ja palautti asian takaisin Energiaviraston käsiteltäväksi. Oikeus muun muassa katsoi, että päätökseen on liittynyt puutteellisuutta ja tulkinnanvaraisuutta.

OL3:n järjestelmäsuoja on Fingridin mukaan tekninen järjestely, jolla mahdollistetaan Olkiluoto 3 -voimalaitoksen sähköntuotanto yli sähköjärjestelmän mahdollistaman 1 300 megawatin maksimiarvon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu