Sauli Niinistöä ylistetään Venäjällä

" Presidentti Sauli Niinistön eiliset kommentit keskusteluyhteyden avaamisesta Venäjän kanssa nousivat otsikoihin Venäjällä. Niinistön ehdotuksen noteerasivat muun muassa valtiollinen uutistoimisto Tass, RBK, Kommersant ja Gazeta.
Niinistö kommentoi sitä, että EU on menettänyt asemansa suurvaltana Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän päättäessä maapallon kohtalosta.
Paradoksaalisesti osallistuminen Ukrainan sotilaalliseen konfliktiin on entisestään heikentänyt EU:n jo ennen sitä alkanutta roolin heikkenemistä maailmanpolitiikassa, koska EU on katkaissut suhteet ”suuren kolmion” jäseneen Venäjään, "
Näin lyhykäisyydessään.

Niinistö tunnustetaan älykkääksi ja kokeneeksi politiikoksi, jonka sanomaa kuunnellaan.
Sodat on saatava loppumaan, etenkin bisnessodat. Tuntuu, että Trumppi puhaltaa täysin palkein vauhtia bisnessotiin. Suomi ei todellakaan jää viattomaksi sivusta seuraajaksi. Suomi vaan on ominut yleisesti hyväksyttävän kannan kuten yleensäkin. Näinhän koko EU toimii ! Valtion koko ei kuitenkaan ratkaise sen asennetta.
Olisi todellakin suotavaa, jos myös Elina Valtonen näyttäytyisi vähemmän jyrkkänä ja lokeroivana ulkoministerinä silloin kun keskusteluyhteys Venäjään on avattava eikä vain nojattava turvalliseen yleiseen kantaan. Mitä isommat edellä, räpiköi pienemmät perässä ?
Sodat on saatava loppumaan, tässä ei ole muita vaihtoehtoja.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/aaf30912-4c33-40bd-b95c-2107c6fb00f1
18196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

No, eikö se ole kenestäkään muusta outoa, että eu, tuo Suomen pokkuroima "laitos" on hiljaa ja jutut "hoitaa" Trumppi ja Englanti?? Eikö ne ämmät eu:ssa uskalla, osaa vai mikä on syy?

Äänestä
  • Justiinsa niin . Ursula von der Layen ei ole vakuuttava. Enemmän Ranskan Macronkin olisi.
    Tai mitä mepit tekee EU.ssa kun velkainen Suomi on edelleenkin nettomaksajana, mutta köyhien eteläisen Euroopan maiden talouteen ei mitenkään puututa ?
    Vaikka Orpon droonimuuri olikin älytön raha-anomus, edes sitäkään ei annettu ! Eteläisen Euroopan elätettävät EU-maat älähti heti. Hekin haluaa sellaisen muurin.
    Jotakin tällaisessa EU:ssa on pahasti mätää. Onko sinne haalittu kepein perustein liikaa köyhiä maita elätettäviksi vai mikä ?
    Huonoa kokoonpanoa kun ei edes etevimmätkään johtajat pelasta.

    Äänestä

  • Minusta tämä Venäjän reagointi asiaan paljastaa vain Venäjän heikkouden asioissa. Ovat vähän kuin nälässä pidetty kansa, joka suurennuslasin avulla etsien etsii, jotain, mikä kuulostaa enemmän mieleiseltä ja sitten siihen reagoidaan. Kaipaavat vain kehuja itsestään ja niitä oman kilven kirkastajia?

    Ei kissa kiitoksilla elä, mut Venäjä elää. Sen tämäkin todistaa ja sitten elo jatkuu kurjuuden keskellä, kun Putin taas kiristää pelisääntöjä Venäjän sisällä. Vankila kutsuu monia jo todella mitättömän kuuloisilta teoilta, siten saadaan kansa pidettyä kurissa ja nuhteessa.

    Äänestä

Kokoomuslaiset yleensä pyörittää sotabisnestä ja siksi käskyttävät Niinistöä olemaan hiljaa mistään keskusteluyhteyksistä Putinille.

Äänestä

Nyrwiztö on perzeeztä.

Kuka olikaan liittämäzzä meitä eu:hun?
Eurovaluuttaa?
Natoon?


Saksalaiaten perseiden nuolijana nyrwiztö on samaa kastia kuin ryti-mannerheim-hiler.

Kaikki samaa skeidaa

Äänestä
  • Sinä sitä skeidaa haastatkin oikein hehtomitalla!! Jos ei ole mitään järkevää ehdotusta sanoa, niin turha alkaa panetella ketään!
    Hyvä, kun olemme NATOSSA!! Se antaa meille oinkinlaisen turvan tuota Putinin aggressioita vastaan! Se herra on tosi arvaamaton ja tuokin Ukrainan tuhoaminen aivan älytön temppu! Mitä tuo Putin luulee voittavansa tuolla Ukrainan tuhoamisella?? Saa vain vihaa maatansa kohtaan aikaan!

    Typeristä typerin valtiomies on tuo herra PUTIN!!

    Äänestä

Niinistö on ihan oikeassa hyvä Sauli

Äänestä
  • Niinistön sekä korkea koulutus että sivistys ja lempeä luonne teki hänestä hyvän presidentin.

    Äänestä

EU:lta puuttuu iskukykyinen armeija, aseet ja vahva johtaja. Ilman niitä EU:n on ajan haaskausta keskustella Venäjän kanssa.

Äänestä
  • Juu, " koordinoitua keskustelua" , just tulee telkasta. Buahahahahahah. Se siitä Suomen pressasta. Pekka Haavistokin lähestyy varovaisemmin ja diplomaattisemmin aihetta.

    Äänestä

Ööö, niin.
Ööö, toki.
Ööö, sieltä on porukkaa tulossa rajan yli Suomeen.
Ööö, Saleen on.

1Äänestä

Putinin Venäjä ottaa kaiken irti uutisista, jotka ovat vähänkään myönteisiä Venäjälle. Niistäkin kerrotaan vain se osa, joka maata miellyttää, ja sanavalinnat tehdään harkinnalla, mitä jätetään kertomatta.
Venäläisille ei juurikaan hyviä uutisia ole kertoa, joten valtionmedia osaa etsiä pienetkin myönteiset asiat.

Äänestä

Niinistö viisas. Olen aina sanonut Eu:sta ettei siitä ole mihinkään, vain pullonkorkit jne. on tärkeämpiä, mitään ensisijaisesti tärkeää ei pystytää päättämään ja nopeasti.

Äänestä
  • EU on liian hajanainen ja on otettu jäseniksi persaukisia, joita me nettomaat sitten velkarahalla elätetään.

    Äänestä

Kuka sinne Venäjälle uskaltaa lähteä?
Venäjä-vihaa lietsottu ja kansalaiset odottaa, että joku lähtisi lyömään nyrkkiä pöytään Puuttinin eteen?
Ei taida onnistua. Meidänkin pressa repinyt leukojaan Venäjän kyljessä usean vuoden ajan. Ei taida Stubbista olla Venäjälle lähtiäksi? Parempi lähteä golffia pelaamaan täysin vastakkaiseen suuntaan?

Äänestä

"Sodat on saatava loppumaan, tässä ei ole muita vaihtoehtoja."

Myypä tuo ajatus Venäjän johtajalle, jonka nimeä en vaivaudu enää mainostamaan.

Niinistö on kyllä sikäli oikeassa, että keskusteluyhteys on hyvä pitää olemassa myös silloin kun ei ole vastapuolen kanssa samaa mieltä. Näinhän hän toimi ilmoittaessaan Venäjää johtavalle vallankaapanneelle KG-everstille, että Suomi on nyt liittymässä Naton jäseneksi eikä edes yritä tehdä sitä Venäjältä salaa.

Sodassa on kyse ennen kaikkea Venäjän ja Ukrainan keskinäisestä välienselvittelystä, jossa takana on molempien erilaiset historiatulkinnat itsestään.

Uskon, että raja Suomen ja Venäjän välillä vielä aukeaa. Kansalaistason yhteyksiä helpotetaan. Valitettavasti luottamus Venäjän valtioon on kärsinyt kolauksen, josta Venäjä itse tulee kärsimään pitkään eikä siihen ole syynä Suomen rajan väliaikainen sulkeutuminen. Euroopan riippuvuus Venäjän öljystä ja kaasusta on nyt tietoisesti päätetty katkaista, ja kaupan suuntaaminen Intiaan ja Kiinaan ei tule paikkaamaan vahinkoa, joka on jo tapahtunut. Vihreä siirtymä on petrokratialle toinen kuolinisku, ja Kiina on satsannut siihenkin todella paljon.

Äänestä

Kohta Sanna kiirehtii kertomaan ,että keskustelu yhteyden avaaminen on alunperin hänen ideansa jonka hän esitti muistaakseen ruisrockin jatkoilla pari vuotta sitten.Vai oliko se viime vuonna Naziman synttäreillä,voi olla että olikin jossain muualla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

" Presidentti Sauli Niinistön eiliset kommentit keskusteluyhteyden avaamisesta Venäjän kanssa nousivat otsikoihin Venäjällä. Niinistön ehdotuksen noteerasivat muun muassa valtiollinen uutistoimisto Tass, RBK, Kommersant ja Gazeta.
Niinistö kommentoi sitä, että EU on menettänyt asemansa suurvaltana Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän päättäessä maapallon kohtalosta.
Paradoksaalisesti osallistuminen Ukrainan sotilaalliseen konfliktiin on entisestään heikentänyt EU:n jo ennen sitä alkanutta roolin heikkenemistä maailmanpolitiikassa, koska EU on katkaissut suhteet ”suuren kolmion” jäseneen Venäjään, "
Näin lyhykäisyydessään.

Niinistö tunnustetaan älykkääksi ja kokeneeksi politiikoksi, jonka sanomaa kuunnellaan.
Sodat on saatava loppumaan, etenkin bisnessodat. Tuntuu, että Trumppi puhaltaa täysin palkein vauhtia bisnessotiin. Suomi ei todellakaan jää viattomaksi sivusta seuraajaksi. Suomi vaan on ominut yleisesti hyväksyttävän kannan kuten yleensäkin. Näinhän koko EU toimii ! Valtion koko ei kuitenkaan ratkaise sen asennetta.
Olisi todellakin suotavaa, jos myös Elina Valtonen näyttäytyisi vähemmän jyrkkänä ja lokeroivana ulkoministerinä silloin kun keskusteluyhteys Venäjään on avattava eikä vain nojattava turvalliseen yleiseen kantaan. Mitä isommat edellä, räpiköi pienemmät perässä ?
Sodat on saatava loppumaan, tässä ei ole muita vaihtoehtoja.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/aaf30912-4c33-40bd-b95c-2107c6fb00f1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu