vittuun niiltä bussikaistoilta. En tiedä mikä siinä on kun aina on bussikaistat tukossa näitä työmatkalaisten henkilöautoja, ja siten kun käy liikennevaloissa sanomassa että hei tää on bussikaista, niin sietä tulee vastaus että mulla on kiire ja lujempaahan mä kuitenkin ajan. Ja sit taas joudut seuraavissa valoissa pysäyttämään tämän saman auton perään vaikka valot ovat jo vihreät. Osaan muuten aika hyvin ulkoa Helsingin liikennevalot ja tiedän aika hyvin miten kannattaa kiihdyttää ettei tarvitsisi pysähtyä turhaan. Mutta kun aina on näitä kiirreellisiä mulkkuja joiden takia koko pääkaupunkiseuden liikenne on tukossa ruuhka-aikana kun poukkoillaan kaistoilta toisille.
Sit vielä sellaista asiaa henkilöauton kuljettajille, että jos ja kun pysäytätte bussipysäkille niin ajaisitte aivan sen bussipysäkin etupäähän, että siihen sen jälkeen mahtuisi vielä linja-autokin, esim sörnäisten pysäkille mahtuu 4-5 linja-autoa kerrallaan mutta kun siinä on yksi henkilöauto sopivasti niin siihen ei mahdu kuin kaksi linja-autoa niin että niillä vielä voisi lähteä siltä pysäkiltä ennen kuin se henkilöauto lähtee
Sit vielä sellaista asiaa henkilöauton kuljettajille, että jos ja kun pysäytätte bussipysäkille niin ajaisitte aivan sen bussipysäkin etupäähän, että siihen sen jälkeen mahtuisi vielä linja-autokin, esim sörnäisten pysäkille mahtuu 4-5 linja-autoa kerrallaan mutta kun siinä on yksi henkilöauto sopivasti niin siihen ei mahdu kuin kaksi linja-autoa niin että niillä vielä voisi lähteä siltä pysäkiltä ennen kuin se henkilöauto lähtee
Vastaukset 6
Vanhimmat
aattelin vaan toivotella sulle kestämistä, en itse bussikuski oo eikä mulla oo kiire koskaan minnekkään, mut mul on paljon bussikuski kavereita ja sitä kautta tiedän kuin v-mäinen työ teillä välillä osaa olla pelkästää henkilöautojenkin takia plus siihen ne matkustajatkin..=) koita jaksaa..=)
...joita olen noudattanut kyllä tähän päivään asti.
Vastaavasti te bussikuskit voisitte käyttää vilkkua aktiivisemmin pysäkiltä lähtiessänne. Valitettavan moni kuski tekee seuraavalla tavalla:
1) Odotellaan kunnes matkustajat ovat tulleet sisään ja ovet on suljettu.
2) Kytkin pohjaan, ykkönen silmään, käännetään pyörät ja kaasua.
3) Tässä vaiheessa ryhdytään vilkuttamaan oikealle.
Ei paljoa lohduta, sillä näkeehän sen muutenkin kun n 1 tonnia peltiä on lähdössä liikkeelle. Liian myöhäinen vilkunkäyttö aiheuttaa henkilöautoilijalle turhaa stressiä ja joskus vaaratilanteitakin.
Suotavaa olisi jos vilkun laittaisi päälle muutamaa sekuntia ennen liikkeelle lähtöä. Helpottaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse arvailla että vieläkö siellä joku maksaa lippuaan vai ollaanko sitä liittymässä liikenteeseen.
Monet bussikuskit osaavat homman nappiin, kiitokset heille siitä.
> 3) Tässä vaiheessa ryhdytään vilkuttamaan
> oikealle.
Ei vaan siis vasemmalle. Ajatuskatkos.
"2) Kytkin pohjaan, ykkönen silmään, käännetään pyörät ja kaasua."
Eikö niissä busseissa oo tätänykyä automaatti vaihteet... ;^)
Miksi julkistaliikennettä täytyy suosia keinotekoisesti? Ei tälläistä järjestelmää ole missään sivistysvaltiossa. Kyllä Helsingin ruuhkat johtuvat siitä, että väylät ovat ruuhka-aikaan vajaakäytössä (1/3 bussit/taksit, 1/3 ratikat). Yksityisautoilijat veronmaksajina käyttävät hiljaista protestia ja ajavat bussikaistoilla. Kyykytetty on jo ihan tarpeeksi. Kyllä joukkoliikenteen käyttäjät täytyy laittaa samalle viivalle kuin muutkin tienkäyttäjät!
Mielestäni Suomessa voitaisiin mennä samaan systeemiin, jota on kokeiltu ulkomaillakin eli jos autossa on vähintään kolme matkustajaa, se saa käyttää bussikaistaa.
Katelkaapa huvikseen ruuhka-aikana, kuinka monessa autossa istuu vain yksi äijä ja miettikää, paljonko ruuhkat vähenisivät jos samaan suuntaan menijät käyttäisivät kimppakyytiä.