Pekka Visuri 2.11.2025
Marraskuun alussa 2025 alkoi yhä ilmeisemmin näyttää siltä, että Ukrainan sodassa on jo käsillä loppuvaihe. Se voi tietenkin kestää vielä pitkään ja sisältää uusia käänteitä, mutta sitten toimitaan jälleen uusilla ehdoilla.
Rintamatiedot kertovat, että Itä-Ukrainassa Pokrovskin kaupunkiin ja lähiympäristöön on saarrettu tuhansia Ukrainan armeijan sotilaita eikä heidän pelastamisekseen ole saatavilla tarvittavia reservejä. Samantapainen tilanne on kehittynyt pohjoisempana Kupianskin kaupungin alueelle.
Tuoreissa arvioissa Pokrovskin taistelua on verrattu asetelmaltaan ja vaikutuksiltaan Stalingradin taisteluun marraskuussa 1942, jolloin puna-armeija saartoi yllättäen alkaneella hyökkäyksellä 300 000 saksalaista ja liittolaismaiden sotilasta. Jäljelle jääneet 100 000 sotilasta antautuivat helmikuun alussa 1943. Mittakaava on nyt erilainen, mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä noissa asetelmissa kyllä erottuu.
Vähittäisen kehityksen tulos
Sodissa ratkaisutaistelut harvoin alkavat yllättäen ja sattumalta vaan ovat pidemmän kehityksen tuloksia. Ukrainassa Venäjän hyökkäyksellä helmikuussa 2022 alkanut sota tai pikemminkin jo vuonna 2014 alkaneen sisällissodan dramaattinen laajeneminen oli aluksi sarja verraten pienten joukkojen rajoitettuja sotatoimia. Venäjä aloitti hyökkäyksen ilman kunnollisia valmisteluja vain 150 000 sotilaan voimin, mikä ei riittänyt Kiovan valtaamiseen puhumattakaan laajemmista tavoitteista. Mustanmeren rannikon valtaamiseen Krimiltä itään voimat kyllä riittivät. Sitten nähtiin nopeita liikkeitä ja painopisteiden vaihteluja, kunnes syksyllä rintamat vähitellen kiinteytyivät ja joukkojen vahvuudet kasvoivat.
Kesällä 2023 Ukrainan armeija yritti länsimaiden vahvalla tuella aloitetulla vastahyökkäyksellä murtaa Venäjän puolustuksen etelässä ja edetä Mustanmeren rannikolle. Yritys epäonnistui ja kulutti parhaita joukkoja niin, ettei siitä enää kunnolla toivuttu.
Venäjä sai alkuvaiheiden raskaiden epäonnistumisten jälkeen asevoimiensa uudistamisen ja sotateollisuuden vahvistamisen käyntiin jo loppusyksyllä 2022. Menestyksellisen puolustusvaiheen jälkeen vuonna 2023 venäläisillä oli myös hyökkäyksiin kykeneviä joukkoja, mutta niitä käytettiin varovasti. Puolustuksen voima suhteessa hyökkäykseen oli kasvanut niin suureksi, että rintamalinjat eivät juuri liikkuneet.
Vuonna 2024 tiedustelu oli kehittynyt paljolti droonien ansiosta siinä määrin, että joukkojen liikkeet paljastuivat helposti. Lisäksi aseistettuja drooneja käytettiin puolustuksen tukena nopeasti tuhomaan havaittuja kohteita, joten taistelualue tyhjeni entisestään. Puhuttiin noin 10 kilometrin ”tappovyöhykkeestä”, missä droonien käyttö oli tehokasta.
Maavoimien voimasuhteet olivat suurin piirtein tasan: molemmin puolin oli rintamilla noin 700 000 sotilasta. Venäjällä on kuitenkin ollut koko ajan selvä ylivoima ilmasodankäynnissä. Lisäksi on otettava huomioon, että venäläisten joukkojen koulutustaso ja organisointi taistelutoimintaan oli jo monien tarkkailijoiden havaintojen mukaan kehittynyt selvästi paremmaksi kuin Ukrainalla.
Sotaväsymys alkoi tuntua lännessä
Kun Venäjä ensiksi oli todennut alkuvaiheen strategisten oletustensa epäonnistumisen, Ukraina ja sen läntiset tukijat joutuivat puolestaan huomaamaan vuonna 2024 oman strategiansa pettäneen. Venäjän eristäminen ei onnistunut, kun suuri joukko valtioita joko asettui sen tueksi tai jatkoi ainakin taloudellista yhteistyötä. Näistä merkittävin ryhmittymä olivat BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka), joiden asukasluku kattoi lähes puolet maailman väkiluvusta ja yli 40 prosenttia tuotantokyvystä.
Venäjän talous ei romahtanut laajamittaisista pakotteista vaan pikemminkin kykeni kasvattamaan tuotantoa ja suuntaamaan sitä tehokkaasti sodankäynnin palvelukseen. Venäjällä oli pitkältä ajalta kokemuksia aseteollisuuden tuotannon tehostamisesta sotatilanteessa. Kapasiteettia oli ylläpidetty valmiina aloittamaan sotatarvikkeiden massatuotanto verraten lyhyessä ajassa, ja aseistuksen mallisto oli siihen sopivaa. Lisäksi on otettava huomioon, että myös tekninen taso Venäjällä erityisesti ohjusteknologiassa, tykistössä, panssarivaunuissa ja elektronisen sodankäynnin alalla oli maailman huippuluokkaa, eikä raaka-aineista ollut pulaa.
Länsimaat tukivat Ukrainaa rahallisesti sekä antamalla ase- ja koulutusapua. Aseita toimitettiin suoraan varastoista ja jopa joukoilta, mistä seurauksena oli tavaton mallikirjavuus ja huollon ongelmat. Ymmärrettävästi myös eri maiden asevoimat luopuivat aluksi lähinnä vanhemmasta varustuksestaan, ja uuden materiaalin saaminen tuotantoon oli erittäin hidasta.
Ukrainan tukena oli lisäksi läntinen valtamedia, jolla oli laajat verkostot ja massiivinen tuotantovolyymi. Sotapropaganda oli tehokasta, mutta siihen liittyi myös pahoja ongelmia. Kaupallisen median toimintalogiikka suosi näyttävyyttä ja uutiskiinnostavuutta, mikä helposti johti vääristymiin ajatellen strategista tarkoituksenmukaisuutta. Huomi
Marraskuun alussa 2025 alkoi yhä ilmeisemmin näyttää siltä, että Ukrainan sodassa on jo käsillä loppuvaihe. Se voi tietenkin kestää vielä pitkään ja sisältää uusia käänteitä, mutta sitten toimitaan jälleen uusilla ehdoilla.
Rintamatiedot kertovat, että Itä-Ukrainassa Pokrovskin kaupunkiin ja lähiympäristöön on saarrettu tuhansia Ukrainan armeijan sotilaita eikä heidän pelastamisekseen ole saatavilla tarvittavia reservejä. Samantapainen tilanne on kehittynyt pohjoisempana Kupianskin kaupungin alueelle.
Tuoreissa arvioissa Pokrovskin taistelua on verrattu asetelmaltaan ja vaikutuksiltaan Stalingradin taisteluun marraskuussa 1942, jolloin puna-armeija saartoi yllättäen alkaneella hyökkäyksellä 300 000 saksalaista ja liittolaismaiden sotilasta. Jäljelle jääneet 100 000 sotilasta antautuivat helmikuun alussa 1943. Mittakaava on nyt erilainen, mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä noissa asetelmissa kyllä erottuu.
Vähittäisen kehityksen tulos
Sodissa ratkaisutaistelut harvoin alkavat yllättäen ja sattumalta vaan ovat pidemmän kehityksen tuloksia. Ukrainassa Venäjän hyökkäyksellä helmikuussa 2022 alkanut sota tai pikemminkin jo vuonna 2014 alkaneen sisällissodan dramaattinen laajeneminen oli aluksi sarja verraten pienten joukkojen rajoitettuja sotatoimia. Venäjä aloitti hyökkäyksen ilman kunnollisia valmisteluja vain 150 000 sotilaan voimin, mikä ei riittänyt Kiovan valtaamiseen puhumattakaan laajemmista tavoitteista. Mustanmeren rannikon valtaamiseen Krimiltä itään voimat kyllä riittivät. Sitten nähtiin nopeita liikkeitä ja painopisteiden vaihteluja, kunnes syksyllä rintamat vähitellen kiinteytyivät ja joukkojen vahvuudet kasvoivat.
Kesällä 2023 Ukrainan armeija yritti länsimaiden vahvalla tuella aloitetulla vastahyökkäyksellä murtaa Venäjän puolustuksen etelässä ja edetä Mustanmeren rannikolle. Yritys epäonnistui ja kulutti parhaita joukkoja niin, ettei siitä enää kunnolla toivuttu.
Venäjä sai alkuvaiheiden raskaiden epäonnistumisten jälkeen asevoimiensa uudistamisen ja sotateollisuuden vahvistamisen käyntiin jo loppusyksyllä 2022. Menestyksellisen puolustusvaiheen jälkeen vuonna 2023 venäläisillä oli myös hyökkäyksiin kykeneviä joukkoja, mutta niitä käytettiin varovasti. Puolustuksen voima suhteessa hyökkäykseen oli kasvanut niin suureksi, että rintamalinjat eivät juuri liikkuneet.
Vuonna 2024 tiedustelu oli kehittynyt paljolti droonien ansiosta siinä määrin, että joukkojen liikkeet paljastuivat helposti. Lisäksi aseistettuja drooneja käytettiin puolustuksen tukena nopeasti tuhomaan havaittuja kohteita, joten taistelualue tyhjeni entisestään. Puhuttiin noin 10 kilometrin ”tappovyöhykkeestä”, missä droonien käyttö oli tehokasta.
Maavoimien voimasuhteet olivat suurin piirtein tasan: molemmin puolin oli rintamilla noin 700 000 sotilasta. Venäjällä on kuitenkin ollut koko ajan selvä ylivoima ilmasodankäynnissä. Lisäksi on otettava huomioon, että venäläisten joukkojen koulutustaso ja organisointi taistelutoimintaan oli jo monien tarkkailijoiden havaintojen mukaan kehittynyt selvästi paremmaksi kuin Ukrainalla.
Sotaväsymys alkoi tuntua lännessä
Kun Venäjä ensiksi oli todennut alkuvaiheen strategisten oletustensa epäonnistumisen, Ukraina ja sen läntiset tukijat joutuivat puolestaan huomaamaan vuonna 2024 oman strategiansa pettäneen. Venäjän eristäminen ei onnistunut, kun suuri joukko valtioita joko asettui sen tueksi tai jatkoi ainakin taloudellista yhteistyötä. Näistä merkittävin ryhmittymä olivat BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka), joiden asukasluku kattoi lähes puolet maailman väkiluvusta ja yli 40 prosenttia tuotantokyvystä.
Venäjän talous ei romahtanut laajamittaisista pakotteista vaan pikemminkin kykeni kasvattamaan tuotantoa ja suuntaamaan sitä tehokkaasti sodankäynnin palvelukseen. Venäjällä oli pitkältä ajalta kokemuksia aseteollisuuden tuotannon tehostamisesta sotatilanteessa. Kapasiteettia oli ylläpidetty valmiina aloittamaan sotatarvikkeiden massatuotanto verraten lyhyessä ajassa, ja aseistuksen mallisto oli siihen sopivaa. Lisäksi on otettava huomioon, että myös tekninen taso Venäjällä erityisesti ohjusteknologiassa, tykistössä, panssarivaunuissa ja elektronisen sodankäynnin alalla oli maailman huippuluokkaa, eikä raaka-aineista ollut pulaa.
Länsimaat tukivat Ukrainaa rahallisesti sekä antamalla ase- ja koulutusapua. Aseita toimitettiin suoraan varastoista ja jopa joukoilta, mistä seurauksena oli tavaton mallikirjavuus ja huollon ongelmat. Ymmärrettävästi myös eri maiden asevoimat luopuivat aluksi lähinnä vanhemmasta varustuksestaan, ja uuden materiaalin saaminen tuotantoon oli erittäin hidasta.
Ukrainan tukena oli lisäksi läntinen valtamedia, jolla oli laajat verkostot ja massiivinen tuotantovolyymi. Sotapropaganda oli tehokasta, mutta siihen liittyi myös pahoja ongelmia. Kaupallisen median toimintalogiikka suosi näyttävyyttä ja uutiskiinnostavuutta, mikä helposti johti vääristymiin ajatellen strategista tarkoituksenmukaisuutta. Huomi
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin.
Paljon totuutta.