Islamuskoiset miehet eivät halua poimia marjoja - "emme ole rottia"

Anonyymi-ap

Expressen on käynyt kyselemässä Tukholmna ghettolähiöissä, että sopisiko marjanpoiminta Norlannissa - ei tunnu sopivan.

Ruotsalainen journalisti Anna Gullberg matkusti Tukholman Tenstaan selvittääkseen, miksi Norrlandin metsissä marjoja keräävät thaimaalaiset, kun samaan aikaan työttömät maahanmuuttajat viettävät aikaa kahviloissa Tenstan keskustassa.

Kun hän esitti kysymyksen paikallisessa kahvilassa istuville arabitaustaisille miehille, tunnelma kiristyi hetkessä. Erityisesti 43-vuotias Jafar reagoi voimakkaasti. ”Olen taistellut turvallisuuden puolesta. Olen taistellut vakauden puolesta. Olen taistellut kaiken puolesta”, hän sanoi Expressenille.

Gullbergin selvityksessä kävi ilmi, että Jafar on saanut verovaroin rahoitetun metrojunankuljettajan koulutuksen, johon sisältyi palkka koulutusajalta sekä työtakuu anteliailla ehdoilla. Kun toimittaja kysyi, voisivatko hänen ystävänsä harkita marjanpoimintaa, Jafar nauroi. ”He istuvat kotona ja saavat rahaa. Miksi heidän pitäisi yhtäkkiä lähteä etsimään töitä?”

Liian helposti saa ilmaista rahaa, mutta toki islamuskoisille miehille joku marjanpoiminta on alentavaa.

20

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaiettu totuus, länsimaissa ei likainen ja raskas työ käy mussemiehille, jotain aniharvaa poikkeusta lukuunottamatta.

      • Anonyymi

        Vuonna 2021 julkaistu arabimaiden tutkimus osoitti, että kaikissa seitsemässä tutkitussa valtiossa fyysinen työ yhdistettiin voimakkaaseen sosiaaliseen häpeään – ellei kyse ollut julkisesti rahoitetusta istumatyöstä.


      • Anonyymi

        Miksi tehdä töitä, kun voi elää tukien varassa. Pankkiautomaatista voi nostaa rahaa.


    • Anonyymi

      Arabian prinssien pitäisi muka alkaa marjoja keräämään, se on naisille, ja koirille.

    • Anonyymi

      Kun maahanmuuttajat saa oleskelu luvan niin jakarit tippuu heti kädestä
      Nähty kymmeniä kertoja

      Suomen päättäjät ei ymmärrä että kehitysmaalaiselle Suomen sos tuki on tähtitieteellinen määrä rahaa kun kehitysmaissa keskimääräinen päivä ansio 2 dollaria

      • Anonyymi

        Noin se juuri on.


    • Anonyymi

      Rottia ne on. Kuvaannollisesti, oikeat rotat on ahkeria ja sinnikkäitä kuin myös älykkäitä toisin kuin ihmisrotat.

    • Anonyymi

      Vähän semmoisia vätyksiä ?

    • Anonyymi

      Islam rotat ovat vain vaarallisia…

      • Anonyymi

        Ja pitävät itseään muita parempina. Rasistisia rottia siis ovat.


    • Anonyymi

      sitähän se puuro kenraalikin sanoi tämä on koirille ja naisille

    • Anonyymi

      menkää käymään esim Itä-pasilassa
      siellä on kerrostaloja joista kukaan ei käy työssä
      Eikä kukaan ole KOSKAAN käynyt työssä

      No missä ne on ?

      ne kuluttaa aikaa shoppailemalla Triplassa, moskeijassa ja Kelassa

    • Anonyymi

      Tuista puolet pois, niin voi alkaa työt kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Persuilta tuet pois?


      • Anonyymi

        Eduskunnan vasemmistonaisten mielestä muslimimiesten tuet ovat jo nyt liian alhaiset, siitä se haloo nousisi.


    • Anonyymi

      Eräs toinen kommentoija sanoi heidän poimivan mieluummin neitsyitä.

    • Anonyymi

      Kiviläjän kierto ja kumartelu on näille kaikki kaikessa, sekä otsan hiertäminen santaanpehva pystyssä

    • Anonyymi

      suomessa maahanmuuttajille maksetaan tutkimuksen mukaan kolme kertaa enemmän sos tukia kuin suomalaisille
      ja luonnollisesti uusimmat parhaat kalleimmat asunnot pk-seudulla

      siis miksi vaivaisi itseään TYÖNTEOLLA

    • Anonyymi

      Pimiällä markkinalla tienaa heti paremmin. On niitä hämäräkauppoja jolla tienesti tulee paljon helpommin ja nopeammin. Ei ole tarvetta kyykkiä marjametsässä. Siitä on huolen pitäneet päättäjä ruokkijat.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      52
      8344
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      152
      7724
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3929
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      95
      3923
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      111
      3775
    6. 55
      3293
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      75
      3269
    8. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      241
      2649
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      38
      2637
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      53
      1784
    Aihe