Olen joutumassa irtisanotuksi mieheni kanssa. Hädissämme olemme kun uskova tuilla ja vuokralla elävä nainen sanoo että meidän on pakko myydä oma kotimme jotta saamme työttömyystuet? Ei saa omistaa mitään. Mitä järkeä on tehdä perhe asunnottomaksi. Meilläneinole velkaa asunnosta. Pitäähän sitä asua perheen jossain. Uskova ystävä saa ilmestyksiä ylhäältä. Onko Uskova oikeassa
Uskova ystävä sanoo
7
110
Vastaukset
- Anonyymi
Jos kuuluu ammattiliittoon, niin rahaa tulee ovista ja ikkunoista huolimatta omaisuudesta tai osinkotuloista. Juuri siksi liittoon kuulutaan että sieltä saadaan rahaa kun työttmyys uhkaa. Eihän ammattiliitoissa olisi muutoin mitään järkeä jos ne eivät ajaisi jäsenistön etua, vaan pelkästään siellä olisi rikkaat herra lihottamassa itseään.
Asia tosin ei liity uskoon millään tavalla, vaan on politiikkaa ja vaikka on omalla tavallaan sosialismia, niin järjetetty tosiaan niin, että vaikka saisi miljoonan osingon tai pääomatuloja, eivät ne vaikuta liiton korvauksiin. Mutta jos tekee ohjessa satasen työn, niin siitä pitää tehdä kauhea selvitys.- Anonyymi
Uskovainen setäni sanoo, ettei ovia ja ikkunoita kannata pistää myyntiin ennen kevättä.
- Anonyymi
Hyvä, että otit hädässäsi yhteyttä tänne. Aina kannattaa suhtautua epäilevästi uskovaisten väittämiin.
- Anonyymi
"Onko Uskova oikeassa"
Uskovakin voi olla oikeassa joissakin asioissa joskus. Esimerkiksi uskova työkaveri osasi kertoa miten Renault Meagnen etuparkkivalon saa vaihdettua ilman verenvuodatusta. - Anonyymi
Nyt on väärää puhetta tuon uskovaisen naisen taholta. Ei pidä uskoa kaikkia ilmestyksiä.
Ne on ensin koeteltava.
Jos kuuluu ammattiliittoon, saa työttömyyskorvausta. Ainakin jonkun aikaa.
Myös liittoon kuulumaton saa korvausta.
Täytyy vaan olla sitten aktiivinen työn haussa.
Kyllä on melkoinen järkytys joutua irtisanotuksi.
Mutta käyttäkää sekin aika hyväksi ja etsikää uutta työtä. - Anonyymi
ArtoTTT
Ja provoillen päivään taas... - Anonyymi
Jumala puhuu nykyään raamatun välityksellä. Ei muuten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224114
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu323478Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543334Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu163303Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232900Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod272657Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122331MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S291757