Kainuun rajavartiosto tutkii epäiltyä törkeää laittoman maahantulon järjestämistä.
Tämän lisäksi esitutkinnan aikana on tullut rikosepäily törkeästä kiskonnasta sekä ihmiskaupasta.
Kainuun rajavartiosto epäilee, että kahden Sotkamoon rekisteröidyn metsäalan yrityksen kautta on järjestetty Suomeen tai Suomen kautta henkilöitä, joiden viisumit tai oleskeluluvat on haettu valheellisen tiedon avulla.
Maahan on saapunut tutkinnassa olevien yritysten viisumeilla ja oleskeluvilla yhteensä 179 henkilöä.
Kainuun rajavartiosto kertoo tiedotteessaan, että kaikille maahan saapuneille henkilöille ei ole ollut tutkinnan kohteina olevissa yrityksissä tosiasiallisesti tarjota metsäalan töitä.
Epäillyn rikoksen tutkinta on käynnistynyt aluehallintoviraston tarkastuksessa ilmenneiden havaintojen sekä rajavartiolaitokselle ja poliisille tulleiden vihjeiden perusteella.
Rikoksesta epäiltynä on useita henkilöitä. Epäillystä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä on tällä hetkellä vangittuna viisi henkilöä.
Tutkinnassa asianomistajan asemassa olevat henkilöt on ohjattu viranomaisavun piiriin.
Epäillyn rikoksen esitutkinta on kesken. Esitutkinnasta tiedotetaan lisää myöhemmin, kun se on tutkinnan kannalta mahdollista.
Epäilty laiton toiminta on ajoittunut vuosille 2024–2025.
Juttu päivittyy.
YLE

Vastaukset 11
Vanhimmat
tuosta pitää langettaa kaikki sosiaalietu, jonka veronmaksaja menetti näille tuoduille lankeaa pakkotyöllä maksettavaksi , sitten kuolee jos kuolee ennen kun summa on kasassa
Laittoman maahanmuuton järjestäneet vankilaan ja jos ovat itsekin maahanmuuttajia, niin palautus kotimaahan.
rer
elinkeinoelämänliiton mainostamaa yrittäjä maahanmuuttoa
4345
Alussa oli suo, kuokka ja Abdullah
erer565
dede
sxx22334
fgff
eeee