😲 Evankelioidaan jatkuvasti vuositolkulla "uskovia" kokouksissa.
Tarvitseeko "pelastusvarmoja" edes evankelioida ?
"evankelistat"
29
592
Vastaukset
- Anonyymi
Kokouksia järjestetään, että saataisiin kolehtituloja. Hallintomiehet joutuvat huolehtimaan taloudesta. On mm. kiinteistökuluja ja palkkakuluja.
Puolestaan useimpien kokouksissa käyvien ja niissä istuvien tapa on patologisia laatua ja ovat tuulella käyviä. - Anonyymi
Tullaan kokoukseen tapaamaan tuttuja ja kyttämään muita.
Rahuhrit täytyy antaa salassa.
-"olipa hyvä kokous"
Jälkeenpäin ei edes muisteta mistä silä puhuttiin. - Anonyymi
Se on perinne. Aina joskus on uskosta osaton paikalla. Teinit tarvitsevat herätystä saadakseen kasteen. Tosin muodin ja ryhmäpaineen vuoksi suurin osa kastetaan teininä, vaikka ei uskota.
- Anonyymi
Onhan se hyvä yrittää lahkolaisia "evankelioida" mutta se jää yritykseksi.
- Anonyymi
Evankelistat toivovat ulkopuolisia kokouksiin. Esim. Lähetysseurakunta järjesti ulkopuolisissa tiloissa suuria kokouksia, joihin tuli ulkopuolisia. Joskus Viktor Klimenko lauloi. Myös hänen veljensä, Fladimir Klimenko oli laulumiehiä, esiintyi.Sitten siellä oli joku nais-oopperalaulaja. Hänellä oli ihana ääni. Muistan joulukonsertin, jossa hän lauloi.
- Anonyymi
Matt.13:12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Matt.25:29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Mark.4:25 Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Luuk.19:26 Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
- Anonyymi
Pakkovauvakastettujen olisi syytä itse lukea evankeljumeita ja saada kuunnella evankelionti saarnoja, jotta he pääsisivät valkeuteen eikä tarvitsisi kirjoitella tänne jumalattomuuksia!
- Anonyymi
Oikeita evankelistoja saa etsiä tänään! Olen nähnyt ajat, kun heitä oli ja heillö oli kutsumus tehtäväänsä.
Kyllä helluntaipirkko on hengen sammuttanut, eikä evankeliointia edes suoriteta, Miten suoritettaisiin, kun pästöröidyt eivät edes ole kutsumustietoisia, eivätkä Jumalan armoittamia!
Evankeliumi julistetaan siitä hädästä käsin, joka hukkuvista sieluista on ja sellaista hätää ei ole edes helluntaissa.
Kiertävät eläkevaarit käyvät luennoimassa "Raamatun kauniita kertomuksia" ja naiset ovat nostattaneet itsensä pästööreiksi ja ilman kutsumusta ja armoitusta!!
Silloin väki saa vaeltaa surutta helvettiin!!
DoctorT - Anonyymi
Gal.6:10 Koska siis meillä aika on, niin tehkäämme jokaiselle hyvää, mutta enimmiten niille, jotka meidän kanssaveljemme uskossa ovat. BiBLIA (1776)
- Anonyymi
Sananl.21:13 Joka tukitsee korvansa köyhän huudolta, hänen pitää myös huutaman, ja ei kuultaman. Biblia (1776)
- Anonyymi
Ps.25:13 Hänen sielunsa asuu hyvyydessä, ja hänen sikiänsä omistaa maan. Ps.37:9 Sillä pahat hävitetään; mutta Herraa odottavaiset perivät maan. Ps.37:11 Mutta siviät perivät maan, iloitsevat suuessa rauhassa. Ps.37:22 Sillä hänen siuattunsa perivät maan; mutta hänen kirottunsa pitää hävitettämän. Ps.37:29 Hurskaat perivät maan, ja asuvat siinä ijankaikkisesti. Biblia (1776)
- Anonyymi
ei mutta rahaa
- Anonyymi
Tohtoreita riittää uskollisille palstoillekin? Törmäsin sellaiseen tuolla YouTubessakin.
Mitenkäs se menikään..."Joka itsensä ylentää... jne...?
Nimimerkki tarkoittanee että ihminen katsoo omaavansa ylivertaisen älyn ja ymmärryksen suhteessa muihin? Voiko se muuta voi merkitä? - Anonyymi
Tiedätkö miten käärme aloittaa puheensa...
"rakkaat ystävät".
Tekeytyvät "apostoleiksi".- Anonyymi
>> tekeytyvät evankelistoiksi.
- Anonyymi
Jumala varoittaa Raamatussa
- viekkaista puhujista
- saatanan kavalista juonista
Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat: - Anonyymi
Jos seurakunta ei evankelioi se on kuollut seurakunta!
Luterilaiset eivät evankelioi! - Anonyymi
Matt.20:28 Niinkuin ei Ihmisen Poika tullut, että häntä piti palveltaman, mutta että hän palvelis, ja antais henkensä lunastukseksi monen edestä. Mark.10:45 Sillä ei myös Ihmisen Poika tullut, että häntä palveltaisiin, mutta palvelemaan ja antaman henkensä lunastuksen hinnaksi monen edestä. 1Tim.2:6 Joka itsensä kaikkein edestä lunastuksen hinnaksi on antanut, että senkaltaista piti ajallansa saarnattaman. Biblia (1776) 2Kor.5:15.
- Anonyymi
Uudestikastetut jehovantodistajat evankelioivat ahkerasti.
Ottakoon hellarit oppia heiltä ja jehovien käytöstavatkin ovat fiksumpia kuin hulluntailaisilla. - Anonyymi
Seurakuntaan tulee "evankelista" kaukaa evankelioimaan helluntaiseurakunnan jäseniä.
- Anonyymi
Luterilaisuus ei ole Kristuksen oppia eikä luterilaisuus perustu Raamattuun, vaan luterilaisuus on Raamatun kertomuksia ja pakanuutta.
Luterilaisen opin mukaan luonnollinen vesi luo ikuisen elämän. Pelastuakseen luterilaisuudessa kristityksi kastettavan ei tarvitse uskoa.
Pelastukseen riittää kummien ja vanhempien usko ja teot. Pelastus ja uudesti syntyminen tapahtuu aina kastekaavan noudattaen ja kastekaavan ulkopuolella ei ole pelastusta.
Mutta mitä sanoo Jumalan ilmoitus? Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.
Toisin sanoen Sana osoittaa luterilaisuuden eksytykseksi. Luterilaisuudessa jokainen tietää, miten ja koska ihminen pelastuu. Luterilaisen sakramentin eli vedenvalelun kautta kukaan ei synny uudesti. - Anonyymi
Pelsstusvarmoja luterilaisia pitää evankelioida!
- Anonyymi
Evankelista keskittyy evankeliumin perusasioihin (1 Kor 15:1-5; Hepr 6:1). Niitä ovat Kristuksen ristinkuolema, ylösnousemus, niiden merkitys, parannus ja usko. Evankeliumin kautta ihminen saa voiton synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.
Helluntailaisia pitää evankelioida että he irtautuisivat henkivalloista ja synnin vallasta. - Anonyymi
Monet helluntaievankelistat keskittyvät helluntaikasteen tuomaan pelastukseen (pelastusvarmuuteen) ja (uudestikaste oppiin).
Mun miälestä HELL uskonto ja lutsku uskonto on molemmat yhtä hyviä ihmisten keksimiä uskontoja. 😇
- Anonyymi
"" Tarvitseeko "pelastusvarmoja" edes evankelioida ?""
Kumpa saisi rehellisen vastauksen luotettavalta helluntaipastorilta.
Käärmeet pysyköön kolossaan ja vaietkoon.- Anonyymi
"Tarvitseeko "pelastusvarmoja" edes evankelioida ?""
Luterilaiset ovat jumalattomia pelastusvarmoja, joten evankeliointi jatkuu onhan heitä 3,5 miljoonaa.
- Anonyymi
Ilm.16:15 Katso, minä tulen niinkuin varas: autuas on se, joka valvoo ja kätkee vaatteensa, ettei hän alasti kävisi, ettei hänen häpiänsä nähtäisi. Biblia (1776) Ilm.3:18.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2509322Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52801Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2051925Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051920- 1391401
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601387Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281317Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931006- 71911
- 40828