ja jolloin temppelin esirippu repesi ylhäältä alas asti.
Jos Jumala ei olisi ratkaisevasti puuttunut ihmiskunnan syntiongelmaan, olisimme kaikki tuhon omia. Vaikka Jumala on pyhä ja kiivas, hän on myös rakkaus ja hänen rakkautensa kohdistuu siihen, mikä on mennyt pilalle. Jumalan rakkaus poikkeaa ihmisen rakkaudesta siinä, että se kohdistuu sellaiseen, mikä ei ole hänen rakkautensa arvoista. Jumala ei katsonut toimettomana ihmisen ahdinkoa, vaan hän näki hyväksi pelastaa ihmisen.
Se tapahtui sovittamalla kaikkien ihmisten kaikkina aikoina tekemät synnit yhdellä kerralla. Paavali ilmaisee tämän koko maailmaa koskevan Jumalan pelastustyön selvästi ja ytimekkäästi: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan” (2. Kor. 5:19).
Sovitus on valmis. Siksi meille sanotaan: ”Antakaa sovittaa itsenne.”Risti on ollut loukkaus sekä juutalaisille että pakanoille. ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta
joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1. Kor. 1:21-24.)
Nykyisin esiintyy opetusta, että evankeliumin ydin ei olisikaan sovituksen hetki, vaan jokin muu tapahtuma. Siksi on alettu korostaa muita sinänsä oikeita asioita. Mutta samalla on pääasia, sovitus, hämärtynyt. On huomattava, ettei sovitus tapahtunut tyhjässä seimessä, tyhjällä ristillä, tyhjässä haudassa, ei myöskään ylösnousemuksessa eikä helluntaissa. Sovitus tapahtui sillä hetkellä, jolloin Jeesus antoi henkensä ja jolloin temppelin esirippu repesi ylhäältä alas asti.
Uudelleen muotoillut ”evankeliumit” eivät salaa ristin työtä, Kristusta meidän edestämme, vaan siirtävät painopisteensiihen, mitä meissä tapahtuu. Kuin huomaamatta Kristus meissä syrjäyttää Kristuksen meidän edestämme. Varsinkin nuoria ihmisiä houkutellaan Jumalan valtakuntaan painottamalla sitä, että heistä tulee merkittävä muutosvoima ja että he tulevat luomaan kokonaan uuden ”kulttuurin”, joka muuttaa maailman. Paavalin evankeliumin ydin on sana rististä. ”Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1. Kor. 1:17-18.) Kaikki evankeliumin nimessä tapahtuvat julistukset ovat väärennöksiä, ellei sana rististä ole niissä pääsanoma. Paavali kirjoitti galatalaisille: ”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” (Gal. 3:1).
( Lähde: Paavo Lievonen/Ote kirjasta Armo on koti. 2010. )
s-seutulainen
Sovitus tapahtui sillä hetkellä, jolloin Jeesus antoi henkensä ...
7
75
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Paavali oli murhamies ja yritti opeillaan liioitella sen pelastuksen ja armon kanssa, ettei olisi joutunut tuomituksi murhista.
Ei se sovitus tullut kenellekään automaattisesti henkilökohtaiseksi sovitukseksi Jeesuksen kuollessa. Se on vasta optio.
Jumala sovittaa perisyntiin kuolleen ihmisen Kristillisessä kasteessa, mikä on tallessa alkuperäisissä vanhoissa kristillisissä kirkoissa. Ei lahkoissa.
1.Piet.3
"veden kantamana" ....ei veteen upottamalla...upotus tarkoittaa aina jotakin pahaa.
19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Uusi liitto Kristuksen verensuojassa alkaa kasteesta. Ei muutoin. - AnonyymiUUSI
Paavalia ei saatu vastuuseen edes Juutalaisen Jumalanmiehen Stefanoksen murhasta.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen. - AnonyymiUUSI
Paavali oli vielä tappohommissa, kun Jeesus lähetti oikeat apostolinsa kastamaan kaikki kansat, myös pakanakansat, kaikki ihmiset sisälle pelastukseen ja sitten kastetuille tuli opettaa käskyt ja kehotus niiden pitämiseen.
Jeesuksen järjestys: Ensin kaste ja vasta sitten käskyjen opetus.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - AnonyymiUUSI
Se, mitä Jeesus Kristus teki ja sai aikaan ristillä,
on kertakaikkisen tyhjentävän valmista ja täydellistä.
"Se on täytetty" kuului ristiltä. Mikä on täytetty?
Jumalan pelastusoperaatio oli täyttynyt sen viimeistä
piirtoa myöten. Jumala teki sen, pelasti meidät. Kaikkea
ei vielä nähdä eikä koeta tapahtuneen, mutta kaikki tapahtui
jo 2000 vuotta sitten ristillä. Ihmisen pelastus on valmis
Hänessä. Jeesuksen ylösnousemus sinetöi pelastuksemme.
Tämä pelastus tulee näkyviin konkreettisesti tulevaisuudessa
jolloin Jeesus tulee takaisin ja ottaa hallituksen ja vallan.
Siis ...
Jeesus tuli Jumalasta pelastamaan meitä syntisiä ihmisiä.
Hän tuli Jumalasta meille pelastukseksi ja Pelastajaksi.
Hän täytti Jumalan pyhän lain vaatimuksen ja lahjoitti meille
tämän täyttymyksen, laki on täytetty Hänessä ja jokaisessa
ihmisessä, jossa Jeesus saa asua Pyhässä Hengessä ja Sanassa.
Koska Jumala on Pelastajamme ja pelastuksemme,
pelastuksemme on varma ja luja Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa.
Olen tullut aloitustekstin kanssa samaan tulokseen, että
meidän syntimme olivat itse asiassa Jumalan ongelma.
Mutta Hän ratkaisi tämän ongelmansa Golgatalla kertakaikkisesti
ja lopullisesti. Miksi Hän ratkaisi sen? Siksi, koska kukaan ihminen
ei siihen kyennyt eikä pysty.
Näistä asioista lisää
https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690088
https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439645147
Mvh J - K - AnonyymiUUSI
ei kyllä aku ankka lainaa sulkaa viimeisellä tuomiolla
- AnonyymiUUSI
Narsimin oireita. Typerällä jumalalla on typerät konstit itsensä hillitsemiseen.
- AnonyymiUUSI
Viimeisellä vedenjakajalla on jokainen ihminen yksin Jeesuksen Kristuksen varassa.
s-seutulainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3610535Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12510118- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776314Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304872- 554697
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1144041Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253393- 623117
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2203039