Huomaa että kansa on paikoin jopa hurmioitunut meidän tekemisestä, ja nukkuvat heräävät kun tajuavat että saatiin Suomi takas aikuisten oikeasti!
Hesarin gallupissa luvassa parin prosentin nousua
Anonyymi-ap
4112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lukikin luvassa. Etsin jo tämän päivän hesarista gallupia m.
Varsin moni heikommallakin reaalitodellisuuden hahmottamiskyvyllä varustettu ihminen kyllä huomasi asetelman epäsuhdan. Perussuomalaisuus aukeaa oman kokemuksen lisäksi ihmisille juuri näin.
Mikä vielä oleellisempaa: Pääkaupunkiseudulla autetaan selkeästi muuta maata innokkaammin ikäihmisiä ja pakolaisia.
Johtuuko hurmio kenties tästä nimimerkki-Riikan vanhasta kirjoituksesta: Käväistiin eilen Kaisaniemen leikkipuistossa. Hymyilevä somalipoika sanoi meille "Päivää!" ja antoi vaalimainoksen. Koin noin kaksi sekuntia jonkinlaista suvaitsevaisuus-syndroomaa, päässä suhisi ja aloin nauraa - olihan se kuitenkin eka kerta, kun joku somali lähestyi minua kohteliaasti, hammasrivi loistaen. Poislähtiessä siippa totesi jotain niistä notkuvista pigmenttikeräytymistä. Päättelimme, että luonto vetää heitä sinne - puskat on niin hyvät. 10 tuntia myöhemmin pääsivät taas tosikäyttöön. Soo soo tuhmat puskat.
Siippa samaa maata?