Normaalit ihmiset ovat Eliitin orjia myös suomessa

Kun katsoo miten kahtia jakautunut nykyinen yhteiskunta on, niin ei voi muuta todeta kuin että Eliitin orjia me olemme. Harva on niin rikas, että voi sanoa tulevansa toimeen omillaan ja olevansa "taloudellisesti riippumaton". Suurin osa on jo köyhiä tai keskiluokkaa. Unelma "paremmasta elämästä" ei toteudu monilla koskaan. Kun katsoo miten poliitikot härskisti kahmivat itselleen rahoja, tukia ja erilaisia palkkioita tulee sellainen olo, että ei tässä touhussa ole mitään järkeä. Ex-kansanedustajat saavat sopeuttamistukea jopa yli 20 vuotta ilman työnhaku velvoitetta. Samaan aikaan moni köyhä ja työtön ei saa mitään muuta tukea kuin kelan työmarkkinatuen joka on nettona vaivaiset 595,36 euroa per kk ja elämme jo vuotta 2025. Mikä tässä yhteiskunnassa on vialla kun se kohtelee kansalaisiaan näin? Meillä olisi asiat paljon paremmin, jos köyhiä tuettaisiin edes kohtuullisesti. Mikään ei tule koskaan muuttumaan paremmaksi. Meille kerrotaan vain valeita, joihin meidän pitäisi uskoa. Ei kyse ole rahasta, kyse on halusta, ei haluta auttaa heikkoja.
9291
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yhteiskunta on muuttunut kokoajan vain kovemmaksi sen heikoimmassa asemassa olevia kohtaan. Ei olisi uskonut, millaiseksi maaksi suomi on Orpon hallituksen aikana muuttunut. Kyllä tämä on häpeällistä touhua.

1Äänestä
  • Epä isänmaallinen ja maanpetturi

    Äänestä

  • Joo. Olen miettinyt, että täytyisi varmaan heidänkin turvallisuuden tunnetta alkaa horjuttaan, jollakin tavalla. Ei väkivallalla uhkailua vaan rehellisin keinoin. Mulla on ainakin yksi idea😉

    Äänestä

Niin ainakin eliitillä kova pyrkimys siihen.

Äänestä

Älä selitä. Olet kuitenkin rikas. Tai ainakin keskituloinen. On rahaa millä mällätä.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Oikeasti köyhällä ei ole varaa tulla nettiin vikisemään tai pätemään.

    Äänestä

"Olen miettinyt, että täytyisi varmaan heidänkin turvallisuuden tunnetta alkaa horjuttaan, jollakin tavalla. Ei väkivallalla uhkailua vaan rehellisin keinoin. Mulla on ainakin yksi idea"

Natoon mentiin selkeästi paniikkiratkaisuna.

Mutta.

Miettinyt monasti että paljonkohan painoi vaakakupissa se, että tiedostivat kansan ehkä olevan vähemmän maanpuolustustahtoinen viimeisen neljännesvuosisadan jatkuneen päähänpotkimsen seurauksena.

Äänestä

Saastaiset eliitit pitää lynkata. Petteri Orpon pää pitää leikata giljotiinilla irti!

Äänestä

Rikkaat haluavat kaksiluokkaisen yhteiskunnan jossa on 1. Rikkaat ja 2. Mustat orjat. Keskiluokasta hankkiudutaan eroon.

Ettekö huomaa mitä on tapahtumassa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun katsoo miten kahtia jakautunut nykyinen yhteiskunta on, niin ei voi muuta todeta kuin että Eliitin orjia me olemme. Harva on niin rikas, että voi sanoa tulevansa toimeen omillaan ja olevansa "taloudellisesti riippumaton". Suurin osa on jo köyhiä tai keskiluokkaa. Unelma "paremmasta elämästä" ei toteudu monilla koskaan. Kun katsoo miten poliitikot härskisti kahmivat itselleen rahoja, tukia ja erilaisia palkkioita tulee sellainen olo, että ei tässä touhussa ole mitään järkeä. Ex-kansanedustajat saavat sopeuttamistukea jopa yli 20 vuotta ilman työnhaku velvoitetta. Samaan aikaan moni köyhä ja työtön ei saa mitään muuta tukea kuin kelan työmarkkinatuen joka on nettona vaivaiset 595,36 euroa per kk ja elämme jo vuotta 2025. Mikä tässä yhteiskunnassa on vialla kun se kohtelee kansalaisiaan näin? Meillä olisi asiat paljon paremmin, jos köyhiä tuettaisiin edes kohtuullisesti. Mikään ei tule koskaan muuttumaan paremmaksi. Meille kerrotaan vain valeita, joihin meidän pitäisi uskoa. Ei kyse ole rahasta, kyse on halusta, ei haluta auttaa heikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu