Kertokaa Persuja äänestävät ja kannattavat?

On teillä asian ydin ja ihailu "vornaset" ja "turtiaiset". Vai kovasti äänessä olevat puolueen "puppelipojat" maahanmuuttajineen. Joskus tuntuu että puolue pitää heitä äänestäneitä pilkkanaan ja pelleinä. Kovasti ollaan olevinaan isänmaallisia ja normaalia elämää kannattavia mutta sitten itse ollaan ihan muuta.

Tästä voisi kirjoittaa pitkäkin todellisuuden mutta sen postamista voisi jo moni huijattu tai itse kohde vaatia poistettavaksi.
8143
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä löytynyt yhtään Turtiaista Perussuomalaisten listalta, joten vaikea ottaa kantaa tuohon.

Se, että suomalainen joutuu puolustamaan itseään yhä pahenevalta äärivihervasemmiston vihalta, on kurjaa. Nämä äärivihervassudemut käyvät nykyään jopa poliisien kimppuun!!! Ei ollut ministeri Juusollakaan asiaa äärivasemmiston hallitsemaan kuntaan, kuin poliisisaattueessa kertomaan, mitä äärivihervassudemujen SUSI-Sote tarkoittaa, kun se KESKITTÄÄ PALVELUITA 21+1 Susi-sotealueelle. Ilmeisesti joku äärivihervassudemujen kannattaja KUVITTELI ETTÄ PALVELUT PARANEVAT KUN NIITÄ KARSITAAN!!!?? ja äänesti äärivihervassudemut uudelleen viime aluevaaleissa karsimaan palveluista!!!!!!!

Äänestä
  • Perussuomalainen ei ole synonyymi suomalaisuudelle, Perussuomalaiset on pieni lahkolaisten sakki koko suomalaisuuden kirjossa.

    3Äänestä

Sen mitä on tullut seurattua niin ei voi kun ihmetellä miten Persuihin on kasaantunut tuo kansa huonoin ja epänormaalein osa.

1Äänestä
  • Eipä pidä näköjään paikkaansa tuokaan väitteesi... kun luki viestisi.

    Äänestä

  • Tässäkin äärivihervassudemujen suunnalta käyty keskustelun taso kertoo jotain ihan muuta.

    Äänestä

halla ja puistokemisti

Äänestä
  • Ihanko ITTE tuonkin aivopierun keksit? Kertoo kyllä paljon ääärivasureista....

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ihanko ITTE tuonkin aivopierun keksit? Kertoo kyllä paljon ääärivasureista....

    Näkyy menevän tunteisiin kun ymmärtää oman tyhmyyden. Siis tuossa aijemminkin.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On teillä asian ydin ja ihailu "vornaset" ja "turtiaiset". Vai kovasti äänessä olevat puolueen "puppelipojat" maahanmuuttajineen. Joskus tuntuu että puolue pitää heitä äänestäneitä pilkkanaan ja pelleinä. Kovasti ollaan olevinaan isänmaallisia ja normaalia elämää kannattavia mutta sitten itse ollaan ihan muuta.

Tästä voisi kirjoittaa pitkäkin todellisuuden mutta sen postamista voisi jo moni huijattu tai itse kohde vaatia poistettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu