Suomen talous on sotien jälkeen ollut vertailussa muihin maihin hyvin vientivetoista. Olemme sen vuoksi riippuvaisia siitä, miten vientikohdemaillamme menee. Venäjän taloudesta olimme riippuvaisia NL:n aikana ja se oli suhteellisen tärkeä myös sen jälkeen varsinkin Itä-Suomelle. Saksa on tärkeä vientimaa Suomelle ja siellä talous on sakannut. Nyt Saksan valtio on alkanut poikkeuksellisesti subventoida talouttaan, mikä tuo toivoa myös Suomelle. USAn osuus vientimaana on koko ajan kasvanut ja viimeksi sieltä saatiin merkittävä jäänmurtajatilaus, jolle voi tulla vielä jatkoa. Toisaalta Trumpin tullipolitiikka heikentää myös Suomen taloutta.
Mutta tässä on nyt tarkoitus kirjoittaa uudesta nousevasta uhasta, joka tulee USAsta ja voi vuoden 2009 finanssikriisin tavoin horjuttaa koko maailmantaloutta. Se näkymä ei ole mitenkään lupaava Orpon hallitukselle eikä Suomelle. Kyse on samasta kuin Suomessakin eli kasvaneesta valtionvelasta ja sen tuomista ongelmista.
USAn valtionvelan suuruus yli 38 000 miljardia dollaria, mikä on noin 400 kertaa suurempi kuin Suomen valtionvelka. Suhteessa BKT:hen velka on noin 125 %, mikä ylittää reilusti sekin Suomen tason. Suuri ongelma on siinä, että kun esim. USAn puolustusmenojen osuus liittovaltion budjetista on 15 %, velkojen korkojen osuus alkaa olla jo sitä suurempi. Korkomenojen määrän kasvu rajoittaa muiden menojen kasvutilaa.
USAlla on kaksi mahdollisuutta ratkaista ongelma. Päätökset ovat FEDin käsissä, mutta politiikan paine on taustalla. Ensimmäinen mahdollisuus on hillitä lainanottoa nostamalla korkoja. Trump on kiukuissaan jo siitä, ettei korkoja ole laskettu hänen toivomassaan vauhdissa. Poliittinen paine ei ainakaan nyt suosi korkojen nostoja. Verojen korotukset ovat USAn osalta aina epäsuosittuja ja pois laskuista. Trump ei kaihda millaan lailla ylikuumentaa taloutta. Liittovaltion menoja karsittu kovalla kädellä, mutta sillä ei ongelmaa ratkaista, koska esim. puolustumenoihin ei varmasti kosketa. Kaikki nämä tiet ovat tukossa ja epärealistisia varsinkin Trumpin hallinnon aikana.
Toinen mahdollisuus on se, millä USAn kokoinen itsenäinen talous voi hoitaa velkaongelmaansa eli rahan printtaaminen. FED on printannut rahaa hurjalla vauhdilla koko finanssikriisin jälkeisen ajan talouden elvyttämiseksi. Nyt tämä keino olisi siis mahdollista ottaa käyttöön velkaongelman hoitamiseksi. Yksinkertaista sinänsä, koska rahan painamisen kustannukset ovat olemattomat. Uuden rahan painaminen ylikuumentuneessa taloudessa tuo kuitenkin mukanaan uuden ongelman eli hyperinflaation vaaran. Rahapolitiikka on inflaation kasvun pääsyy yleensä aina. Talous kyllä kasvaa mutta hinnat nousevat kasvua kovemmalla vauhdilla, kun rahaa on niin, ettei p-lle taivu. USAssa on jo pitkään totuttu siihen, että FED rahapolitiikallaan ratkaisee ongelmat. Myös nyt muuta keinoa tuskin nähdään, sillä USAssa säästöjen yms. vaatiminen lienee poliittinen itsemurha. Trumpia velka tuskin huolettaa lainkaan. Ja siinä piilee nyt suuri vaara.
USAssa korkojen odotetaan laskevan. Mutta markkinat opponoivat tätä. USAn pitkien 30 vuoden velkakirjojen korot ovat nousussa. Markkinat eivät siis luota poliitikkojen ja FEDin viesteihin. Markkinoiden epäluottamus on ensimmäinen varoitusmerkki tulevasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.