Yle: Lapsiperheiden asunnottomuuden uhka lisääntynyt
Lapsiperheiden asunnottomuus on lisääntynyt, erityisesti nuorten vanhempien ja yksinhuoltajien keskuudessa.
Nuoret vanhemmat ja yksinhuoltajat kärsivät eniten
Hallituksen tekemät sosiaaliturvan leikkaukset ja heikko työllisyystilanne ovat vaikeuttaneet varsinkin niiden perheiden tilannetta, joissa raha on jo ennestään ollut tiukilla.
Degermanin mukaan yhtä suuria sosiaaliturvaan kohdistuvia leikkauksia ei ole tehty 1990-luvun laman jälkeen.
– Leikkaukset ovat vaikuttaneet erityisesti yksinhuoltajaperheisiin ja nuorten vanhempien perheisiin.
Yleisesti ajatellen pienituloisten velkaantuneisuus on lisääntynyt. Asumisessa vuokrarästien määrät ja häädöt ovat tänä vuonna lisääntyneet, Degerman luettelee.
Näistä syntyy ikävä kehä.
– Jos joudutaan vaikka hakemaan toimeentulotukea, velkoja ei siinä hyväksytä menoina. Ne ovat menoja, mutta niitä ei huomioida toimeentulotukilaskelmassa.
– Sellainen yhteiskunta (joka ei tule apuun) on tosi julma ja kovasydäminen. Hyvinvointivaltio on ikään kuin hävinnyt olemasta, sanoo Leena.
Aleksi toivoisi yhteiskunnan auttavan talousvaikeuksiin joutuneita sen verran, etteivät he joutuisi asunnottomiksi:
https://yle.fi/a/74-20189895
Vain vahvoista välittävä OrpoPurran porvari-Suomi!

Vastaukset 28
Vanhimmat
SUOMEN NATSI HALLITUS!
Natsit jakoi leipää ja marmeladia toreilla työttömille...suomen hallitus vie ne ihmisiltä.
NATSISIKOJEN HALLITUS
Ketään ei kiinnosta oikeasti halpojen asuntojen rakentaminen.
Asuntojen oltava kalliisti viimeisen päälle viimeisteltyjä.
Purraa kiinnostaa köyhien raippaaminen.
Joo, Italialaista Carrara marmoria joka paikassa.
Jos jotkut ovat ottaneet velkaa, niin miksi veronmaksajien pitäisi maksaa ne velat?
Sosiaaliturva on kattanut vain vuokraa vastaavat vastikkeet, ei lainanlyhennyksiä. Nyt omistusasuntoon ei saa edes asumistukea.
Miksi muiden ihmisten pitäisi verojen muodossa maksaa toisten omaisuutta?? Ei tietenkään mitään avustuksia omistusasuntoon.
Vuokra-asuntojen vuokra on yleensä selvästi korkeampi kuin omistusasunnon vastike. Haluatko että veronmaksajat maksavat enemmän siitä että omistuskoti joudutaan pakkomyymään?
Jos omistuskodista saa rahaa myydessään sen, niin silloinhan se raha pitää käyttää elämiseen. Mm. asumistukea ei silloin tartte maksaa, jos tilillä lepäilee tietty summa rahaa.
Myymällä asunnon pois, niin ainakaan silloin ei tartte lyhennellä lainoja.
Miksi toimeentulotukea pitäisi saada omistusasuntojen kuluihin? Sairasta.
Ei tukia omistusasuntoihin.
Riikka Purra -rahaa ei kertakaikkiaan ole, kaikki laarinpohjat on käännetty-
"Pääkirjoitus: Pääministeri Petteri Orpon taikatemppu – rahaa ilmestyi kuin tyhjästä
Hallitus on sanonut kaksi vuotta, että rahaa ei kertakaikkisesti ole. Kunnes nyt sitä onkin."
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000011189151.html
Se että onko rahaa vai ei riippuu aina siitä kuka kysyy.
Suurituloisten velkavetoiset veronalennukset ajoivat Suomen EU:n alijäämämenettelyyn "tarkkailuluokalle".
Pikku-Petteri ja Ärri-purri tarjoaa tämänkin.
Kyllä Ursula avustaa meitä, koska mekin olemme jakaneet rahaa pitkin maailmaa. Kohta nähdään toimiiko paljon hehkutettu vastavuoroisuus. Jotenkin hieman epäilyttää.
Puks, puks. Asunnottomat voi mennä Tunnn junaan asumaan. Lapsille pallomeri.
Miksi köyhät tyhmät lisääntyvät ? Kun eivät edes itseään pysty elättämään.
Tehohoidon oppilaaksi eeuussa.
Tervemenoa HELVETTIIN työnvieroksuja !
Suomi joutuu todennäköisesti EU:n alijäämämenettelyyn heti ensi vuoden alussa. Suomalaiset yritykset eivät siis pysty tuottamaan riittävästi nettoveroja julkisen sektorin kulujen ja erilaisten tukien maksamiseksi. Ja tähän viherpunikeilla ei ole mitään ratkaisua korjata tilannetta, sillä velkaralli loppuu EU:n vaatimuksesta ja lapsiperheet tulevat olemaan vielä pahemmassa tilanteessa.
Julkinen sektori ajetaan alas.
Siinä ei politikointi auta.
Demarit katoavat julkisuudesta.
Tottakai.
Vastuuta kantavaa demaria ei ole vielä luotu.
Sosialismi loppuu, kun jonkun muun rahat on loppu.
Miksi ette uskoneen Björn Wahlroosia ?
Saksassa valtio maksoi 70% enson uudesta tehtaasta.
Suomessa kenelläkään ei ole rahaa investoida koska Sdp- on varastanut rahat verottamalla.
Tekosyyksi valehtelevat "köyhien auttamisen".
Sdp: n syytä koko konkurssi !
Onneksi täällä loisivat ukrainalaiset saavat katon päänsä päälle.
Yksilö on vastuussa itsestään, ei yhteiskunta !
Onneksi 40 000 unrainalaista asuu täällä hienosti ilmaiseksi ja nostavat kansalaispalkkaa.
En minäkään huuda veronmaksajia apuun, jos on tarve asuntoon. Mistä tämä ainainen muiden työn tulosten ulosmittauksen hakeminen johtuu.