Jumala ei voi enempää

Anonyymi-ap

Tehdä kenenkään puolesta. Jos ihmisen suhtautuminen häneen, meistä jokaisen synneistä ristiinnaulittuna, on pysyvä piittaamattomuus ja ylpeät kuvitelmat siitä ettei koko Jumalaa ole, niin ei Jumalalle jää muuta vaihtoehtoa kuin tuomita se ihminen lopulta iankaikkiseen kadotukseen (lopulliseen ja pysyvään eroon Jumalasta itsestään). Se meissä ihmisissä onkin hirveää, että emme edes ole halunneet uskoa. Jokainen meistä on halunnut ettei koko Jeesusta olekaan. Itsekkäästi olemme ajatelleet, että elämä on meitä itseämme varten.

2. Korinttilaiskirje 5:15 FB38
[15] ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

Roomalaiskirje 14:8 FB38
[8] Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

Millä Jumala enää voi ihmisiä suostutella? Hänen hyvyyteensä ihmiset eivät kykene, vaan kaikki ovat olleet kelvottomia ja inhottavia hänen silmissään. Jokainen harraskin kristitty on siinä määrin epäonnistunut, että Jeesuksen piti tulla kuolemaan.

2. Korinttilaiskirje 6:1 FB38
[1] Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

2. Korinttilaiskirje 5:21 FB38
[21] Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

Tituskirje 2:11-14 FB38
[11] Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille [12] ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, [13] odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, [14] hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

13

312

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei Jumala väkisin pelata ketään, on valinnan vapaus.

      • Anonyymi

        Ja siitäkin syystä porukka varmaan helvetissä Häntä edelleen vihaa. Olisi pitänyt pakolla pelastaa, kun kerran on kaikkivoiva Jumala.

        Kaikki vapaus tulee Jumalalta; vapaus uskoa ja puhua uskostaan, vapaus pysyä helvettiin johtavalla valtatiellä enemmistön kanssa. Kiitos Jumalalle, että Hän antoi meille vapauden!

    • Anonyymi

      jumala hävisi, kun pieru saharaan , eikä ole sen jälkeen näkynyt

    • Anonyymi

      Höpöhöpö. En koskaan lue linkkejänne. Tuo kaikki kertoo teidän omasta pienuudesta ja pätemisen halustanne. Halusta hallita ja vangita. Ei teissä asu universaalin Jumalan Rakkaus,jos asuisi,laittaisitte linkkejä rakkaudesta/armosta ja rauhasta. Nyt rajaatte sen omaan pieneen kuplaanne ja korotatte itse itsenne . Ei mene läpi.🤷‍♀️

      • Anonyymi

        Ps. Jumalan ei tarvii tehdä yhtään mitään sillä hän on kaiken jo tehnyt. Olemme kaikki kipinöitä hänestä. Kaikki maailman kaikkeudessa oleva on. Olemme tasa-arvoisia uskonsuuntinemme kaikkinemme. Sisaria ja veljiä Hänessä. Emme vaan (monikaan ) näe sitä, mutta olisiko aika nähdä,heittää ne suomukset silmiltä?🤷‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LÄÄKKEET ⚠️💊💊💊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LÄÄKKEET ⚠️💊💊💊

        Osuiko ja upposi🤷‍♀️

      • Anonyymi

        Mitä mieltä itse olet: jos sinua oltaisiin pakottamassa sotaan, kunigas ottaisikin sinun paikkasi sodassa ja kuolisi, tähän reagoisit pilkkaamisella ja eläisit ilman mitään kiitollisuutta tai kunnioitusta tätä kuningasta kohtaan, miten sinulle tulisi tehdä? Tottakai sinut kuuluisi laittaa siihen sotaan jolta sinut säästettiin aiemmin.
        Jumala on oikeudenmukainen. Jos hänen armonsa ei meille ihmisille kelpaa, niin hän antaa meidän hukkua ylpeytemme kanssa. Hän ei pakota, vaan kehoittaa ja kutsuu kaikkia armoonsa.
        Me emme korota itseämme, vaan päinvastoin olemme myöntäneet olleemme yhtä kelvottomia kuin muutkin ja tarvitsevamme Jumalan armoa ristiinnaulitussa Kristuksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä mieltä itse olet: jos sinua oltaisiin pakottamassa sotaan, kunigas ottaisikin sinun paikkasi sodassa ja kuolisi, tähän reagoisit pilkkaamisella ja eläisit ilman mitään kiitollisuutta tai kunnioitusta tätä kuningasta kohtaan, miten sinulle tulisi tehdä?"

        No jos kuningas omasta vapaasta tahdostaan tekisi noin, niin ei tuolle pilkkaajalle tulisi tehdä muuta kuin todeta että hän on todella kiittämätön.

        Mutta tämä vertaus ei sovi kristinuskoon, koska Jumalanhan ei olisi tarvinnut uhrata itseään itselleen, vaan hän olisi kaikkivaltiaana vain voinut antaa kaikille anteeksi ihan noin vaan ilman tarpeetonta ristiinnaulitsemis-teatteria.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Mutta tämä vertaus ei sovi kristinuskoon, koska Jumalanhan ei olisi tarvinnut uhrata itseään itselleen, vaan hän olisi kaikkivaltiaana vain voinut antaa kaikille anteeksi ihan noin vaan ilman tarpeetonta ristiinnaulitsemis-teatteria."

        Roomalaiskirje 3:23-26 FB38
        [23] Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla [24] ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, [25] jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit [26] jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

        Jumala ei voisi olla vamhurskas, jos hän vapahtaisi ihmiset ilman Jeesuksen ristin sovitusta. Ristin kautta hän teki mahdolliseksi armahduksen pahoille. Jos hän armahtaisi ihmiset ilman uhria, hän olisi itse syntinen, koska vain paha olento antaa anteeksi mielivaltaisesti ilman perustetta. Jumala ei ole kuten "suvaitsevaiset", jotka armahtavat pahuuden perusteetta ja osoittavat sille hyväksyntää. Jumala ei ole hyväksynyt ihmisten pahoja tekoja kelvollisina, vaan uhrasi itsensä Kristuksessa niistä.

        "Jumala ei voisi olla vamhurskas, jos hän vapahtaisi ihmiset ilman Jeesuksen ristin sovitusta."

        Eli Jumala on sidottu johonkin vanhurskauden vaatimukseen. Jos tämä vaatimus on Jumalasta lähtöisin, hän voi kaikkivaltiaana milloin tahansa muuttaa sen. Jos Jumala ei voi muuttaa sitä, hän ei ole kaikkivaltias.

        "Jos hän armahtaisi ihmiset ilman uhria, hän olisi itse syntinen, koska vain paha olento antaa anteeksi mielivaltaisesti ilman perustetta"

        Joko tämä sääntö on Jumalan sanelema, ja hän voi kaikkivaltiaana milloin tahansa muuttaa sen. Tai jos ei, voi, hän ei ole kaikkivaltias.

        Onko Jumala mielestäsi kaikkivaltias vai ei?

    • Anonyymi

      aku ankka antaa sulan viimeiselle tuomiolle , usko siis aku ankkaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1180
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1108
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      930
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      765
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      676
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      627
    Aihe