Mäenpään Li Andersson olisi halunnut syytteeseen
Kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi eduskunnalta lupaa saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen hänen eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa 2019 pitämänsä ”vieraslajit”-puheen johdosta, Li Andersson kertoi äänestäneensä Mäenpään syytesuojan poistamisen puolesta.
– Ei ole oikein välittää viestiä, että kansanedustajia koskisi eri lait kuin muita kansalaisia. Kansanedustajien syytesuoja on tarkoitettu demokratian suojaksi, ei kansanedustajien rikosoikeudellisen vastuun poistamiseksi tyystin, Andersson kirjoitti.
– Syyttämislupa olisi tarkoittanut, että riippumaton oikeuslaitos olisi saanut tutkia, onko rikosta tapahtunut. Sen puolesta äänestäminen olisi ollut oikeusvaltion periaatteita kunnioittava ratkaisu.
Mäenpään tapauksessa kyse oli vieraslaji-sanan käyttämisestä eduskunnan täysistunnossa, ei ihmisten hakkaamisesta pampulla ennen europarlamenttiin valituksi tulemista, kuten Salisia koskevassa rikosepäilyssä. Kummassakaan tapauksessa syytesuojaa ei purettu, joten riippumaton oikeuslaitos ei päässyt tutkimaan, onko rikosta tapahtunut.
https://www.suomenuutiset.fi/yhdysvallat-luokitteli-li-anderssonin-tukeman-antifa-ryhman-terroristijarjestoksi/
SUOMEN UUTISET
Mäenpään Li Andersson olisi halunnut syytteeseen
23
522
Vastaukset
- Anonyymi
Kommunisti on kommunisti.
- Anonyymi
"Eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa 2019 pitämänsä ”vieraslajit”-puheen johdosta"
Aivan sairasta puhetta, täysin mielipuolista. Tuolla tasolla ja näkyvyydellä sekä kuuluvuudella. Ihan vain siksi että saadaan kansaa jaettua enemmän kahtia tai ehkäpä jopa kolmea. Riidellään, riidellään. Ihmisoikeuksien puolesta vai vastaan? Mitä sitten kun kyseessä on minun oikeuteni, tai sinun?- Anonyymi
Persut on kansasta vieraantunut oksettava puilue
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on kansasta vieraantunut oksettava puilue
Punikit elää toisten siivellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit elää toisten siivellä
Persut elää toisten kustannuksella pässi puolue
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut elää toisten kustannuksella pässi puolue
PErsut kuuluu laittaa vankilaan ihan varmuuden vuoksi. Ne varmasti koko ajan ainakin suunnittelee kolttosia ja laittomuuksia
- Anonyymi00025
Anonyymi kirjoitti:
Persut on kansasta vieraantunut oksettava puilue
ja ei muuta kuin,ruotsiin jöötteboriin luokkaretkelle!! niin näkkee,sen rikkauden mitä maahanmuutto tuopi!!
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
ja ei muuta kuin,ruotsiin jöötteboriin luokkaretkelle!! niin näkkee,sen rikkauden mitä maahanmuutto tuopi!!
Helppo tunnistaa taas persun oikeinkirjoitukseksi. Etsi enemmän kuin viisi virhettä.
- Anonyymi
Suomi24 on perussuomalaisten propagandakoneistoa.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19166497/maahanmuuttovastaisuun-on-kivi-joka-upottaa-vuotavan-lotjan
sdp tämä ainakin kehuu
- Anonyymi
Joko Toiviainen asuu Irakissa?
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/paikkakunnat/lappi/rovaniemi
lue
samat ongelmat kuin lapissa? - Anonyymi
antifa LI
- Anonyymi
Mäenpää keksi osuvan nimityksen " vieraslaji"
Minua nauratta vieläkin tuo Mäenpään letkautus.
Totta joka sana, ei mitään lainvastaista vaan hauska letkautus.- Anonyymi
Joo höhötti itselleen kun luuli olevansa fiksu
- Anonyymi
Mäenpää on itse vieraslaji
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäenpää on itse vieraslaji
Puhemiehen kuuluu poistaa Provinssista poistetut
- Anonyymi
mtrt
- Anonyymi
ytyu
- Anonyymi
Tahto ei toteutunut.
- Anonyymi00022
cfree44
- Anonyymi00024
cc434
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743487Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1321880Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001629- 791470
- 781451
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531166Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois681029- 631021
- 221007