Punavihreiden päässä ei pyöri kun Purran haukkuminen

Tapahtui maailmassa mitä tahansa ja varsinkin heidän mielestä huonoa, niin aina on syypää Purra. Ensinnäkin jos hallituksessa on neljä puoluetta, Purra ei yksin päätä kaikkea. Onko Purra siis kaikkeen syyllinen? Soten ongelmistakin syytetään Purraa tai Juusoa, vaikka Soten teki edellinen hallitus ja sen takia hyvinvointialueiden kulut ovat kalliit ja toki nuo hoitajien kovat palkankorotukset vaikuttavat.
694
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Persuliinit puolestaan syyttävät Sannaa kaikesta. Vai menikö yli ymmärryksen ?

Äänestä

Soten ovat tehneet kolme edellistä hallitusta ja lisänä nykyinen hallitus.
Nykyinen sote on samanlainen kuin Sipilän hallituksen esitys eduskunnalle. Sitä ei tosin silloin hyväksytty, mutta Kokoomus on saanut nykyiseen soteen sen lisäyksen, joka esti aiemman hyväksymisen.

Äänestä

Persut sen sijaan kiihottuvat Sanna Marinista. On aivan pakko jauhaa aiheesta täällä.

Äänestä

Jep. Ihmiset luulee, että Purra toimii yksin. Sanna jätti valtavan velkasäkin tälle hallitukselle.

Äänestä

Valtiontalouden tarkastusvirasto: Marinin hallitus kasvatti menoja koronan varjolla pysyvästi ja yli tarpeen:
https://yle.fi/a/74-20194756

Äänestä

Sdp- pikavippipuolue.
Sdp- väestönvaihtopuolue.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tapahtui maailmassa mitä tahansa ja varsinkin heidän mielestä huonoa, niin aina on syypää Purra. Ensinnäkin jos hallituksessa on neljä puoluetta, Purra ei yksin päätä kaikkea. Onko Purra siis kaikkeen syyllinen? Soten ongelmistakin syytetään Purraa tai Juusoa, vaikka Soten teki edellinen hallitus ja sen takia hyvinvointialueiden kulut ovat kalliit ja toki nuo hoitajien kovat palkankorotukset vaikuttavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu