SDP:n Sanna Marinin, hallitus lisäsi valtion menoja neljässä vuodessa noin 41 miljardia euroa koronan takia.
Nyt julkaistun raportin mukaan runsaan 40 miljardin euron summa sisälsi valtion budjettiin uusia pysyviä menolisäyksiä, jotka eivät liittyneet koronapandemiaan
Nyt julkaistun raportin mukaan runsaan 40 miljardin euron summa sisälsi valtion budjettiin uusia pysyviä menolisäyksiä, jotka eivät liittyneet koronapandemiaan
Vastaukset 18
Vanhimmat
Toki uskoo ei Jumalaansa heti hylätä
Korjaus: VTV myönsi.
Koko juttu Marinin hallituksen 'törsäämisestä' oli, jokaiselle asioita vähänkään seuranneelle, epäuskottava. Uutisena se oli jonkinlainen Marinin hallituksen mollaamisen huipentuma.
Mentiin varmaankin jo liian pitkälle. Vahvasti poliittisesti väritettyä viestintää.
Vääristelty uutinen meni turhan hyvin lävitse koko uutismedian ja oli siksi melkoinen pohjanoteeraus koko alalle.
Tämän tyyppinen uutisointi osuu ja uppoaa niille joita ei asioiden todellinen laita juurikaan kiinnosta tai niistä ei välitetä tietää tai ottaa selvää. Tässä joukossa usko korvaa tiedon tehokkaasti.
Ryöpytys häpeällisestä uutisoinnista on aivan syystä kovaa, niin kovaa, että kommenttikenttäkin on pidetty käytännössä kiinni koko päivän.
Elämme totuuden jälkeistä "Trumpilaista" äärioikeistopopulismin aikaa täällä ennen niin rehdissä Suomessakin. Harmittaa aivan tavattomasti, kun suoraselkäisyys saa väistyä lapsellisen poliittisen agendan tieltä.
Moderointi poistaa ideologisesti viestit jossa kerrotaan VM:n budjettipäällikön alasajaneen VTV:n raportin väitteet tänään HS:ssa. Onko persuja moderoinnissa vai kokkareita? Hävetkää väärän tiedon levittäjät!
Usko, Toivo ja Rakkaus.
Olen antanut kaiken anteeksi Sannalle, se on vain rahaa.
Osa oli kokaiinia
Viiksivallu Mäkynen on nyt hyvin vihainen...hän haluaisi, että kaikki laitettais Persujen syyksi...
Ketjun aloitus on porvaripropagandaa jöota porvaritronlit lykkää palstalle yötä päivää.
Se on faktaa Marin tuhlasi kuten noi nuoret naiset yleensäkkin
Valtiovarainministeriön virkamie Mika Niemelä kumoaa ketjun aloituksessa esitetyn propaganda väitteen.
Kultisti puolustelee palvonnan kohdettaan😅🤣😂
Se on pikkasen samankaltaista marinin uskovat kuin oli stalinin ylistäjät tähän tyyliin... Mummo kehui täysin estoitta miten hyvä Stalin oli.. Oli se hyvä mies Stalin kun tappo kaikki sukulaiset niin ei oo niistä minkäänlaista riesoo ennee.. Näin se mummukka tarinoin ehkä.
Laskelmat olivat vääriä, eivät nyt siellä osaa edes laskea.
Orpo/Purra ottaa velkaa kuin siimaa, ei se ole
edellisen hallituksen vika,
No onhan se nyt Marinin hallituksen vika silloin tehtiin vääriä päätöksiä ja paljon nyt niitä on korjattu
Tyhmät uskoo Mariniin ja opposition rottalauma räksyttää. Lienevät jo tajunneet että peli on menetetty. Marinin katastrofihallituksen jäljet ovat vaikeasti korjattavissa. Virkamieshallitus tuskin enää auttaa mutta toivoa vielä on jos suuremmat voimat tulevat kertomaan Suomelle uudet pelisäännöt. Se tulee olemaan karvasta kalkkia, varsinkin laiskoille ja köyhille.
VTV:n raportin keskeisin päätelmä meni siis valtavasti pieleen (3 miljardia muuttui vahingossa 11 miljardiksi) ja sekä tarkastelujakso että tarkasteltavat asiat menivät pieleen. Huvittavalla tavalla kohteliasta Niemelältä kutsua raporttia "muuten ansiokkaaksi". 🤣
Demareilla on jonkunlainen palvomisfetissi. Kumarretaan nenä maassa kannattajiaan halveksivia ja ivaavia ahneita pyrkyreitä.