Monikulttuurinen kielillä puhujien kirkko

En kannata sellaista!

Ylisukupolvinen solumuistissa ja geeniperimässä elävä yhtenäiskulttuuria edustava kirkko vahvistaa kirkkoa, sen olemassaoloa ja tulevaisuutta ja on liima, joka pitää kirkon koossa.

Siihen tarvitaan vahva historian ja juurien tuntemus, terve kansallinen henki, oma suomen kieli ja kansallinen identitetti. Ne ovat ehdoton edellytys kirkon olemassaololle.

Ortodoksisuus on elänyt suomalisessa kansan eetoksessa jo yli tuhat vuotta. Se on löydettävissä karjalaisessa ja kalevalaisessa kansanperinteessä ja-runoudessa. Tähän perinteeseen on helppo samaistua.

Suomen ortodoksinen kirkko on valinnut monikulttuurisuuden, unohtanut osittain suomen kielen ja ihannoi maahanmuuttajia ja kirkkoon liittyjiä. Evakkotaustaiset ja omat ortodoksit se on lähes täysin unohtanut.

Kirkkoon on syntynyt huono ja eripurainen henki. Kirkko on polarisoitunut.

Olisiko löydettävissä toinen tie, jossa kuivat oksat karisisivat, joukko harvenisi, mutta kirkon uskottavuus kasvaisi?

Kirkon hyvä tulevaisuus alkaa ymmärryksestä, kun uskalletaan rohkeasti palata omille kansallisille ja kielellisille juurille sekä löydettäisiin juurista kasvava syvempi sisäinen vakaumus. Sellainen vakaumus, jossa menneisyys kohtaa nykyisyyden jokaisen kristityn hengellisessä elämässä.

Vasta kaiken tämän hengellisen kokemuksen jälkeen, olipa siinä mukana uskoa vähän tai paljon, ihminen löytää oikean elämäntarkoituksensa ja kykenee rakentamaan itselleen uusia hyviä polkuja. Se on hiljainen lupaus turvalliselta ja toivoa tuovalta kirkolta, olet täällä tarkoituksella, vaikka polku ei aina ole helppo.