Gazassa pitäisi olla nyt Amerikan presidentti Trumpin neuvottelema tulitauko, mutta Israel ei tunnu muistavan sitä. Israel on jälleen kerran tehnyt iskuja Gazaan, joissa kuoli 30 palestiinalaista ihmistä ! Israel toimii todella törkeästi kun se ei noudata omalta osaltaan tulitaukosopimusta. Ehkä Israel haluaa näyttää kokoajan maailmalle että se voi tehdä ihan mitä tahansa eivätkä muut maat voi puuttua sen tekemisiin.
Kansainvälinen rikostuomiosistuin on jo määrittänyt Israelin pääministerin Netanhajun ja Israelin puolustusministerin olevan sotarikollisia, sillä he ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan koko Gazan alueella.
Israel ei ole edelleenkään päästänyt kaikkia kansainvälisiä avustuskuljetuksia menemään Gazan alueelle, vaikka Israelin olisi pitänyt tehdä niin.
Netanhaju haluaa ilmeisesti murhata mahdollisimman paljon palestiinalaisia ihmisiä eikä hänellä ole mitään omatuntoa tai kunniantuntoa. Eli palestiinalaisten kansanmurha jatkuu aina vaan edelleen !
Kaikkien muiden maiden kuten Arabimaiden, Amerikan ja EU-maiden tulisi puuttua Israelin toimintaan. Israelin tulisi kunnioittaa YK:ta, WHO:ta ja Punaista Ristiä ja noudattaa näiden arvostettavien järjestöjen antamia lausuntoja, suosituksia ja määräyksiä. Esim. avustustyöntekijöiden on annettava tehdä työtään rauhassa ja turvallisesti.
Israelin täytyy joutua vastuuseen kaikesta tekemästään pahasta.
Israelin toiminta
2
82
Vastaukset
USAssa on demokraatteja Israelin puolella
https://demmajorityforisrael.org/
Tällainen, vastaava järjestö pitäisi perustaa Suomessakin. Ei täällä kaikki vasemmistolaiset ja demokraattisesti ajattelevat ja vihreät ole Israel-vastaisia. Se on Israel- vastaisen median osan levittämä harhaluulo.
Hallitus ja koko Suomen ulkopolitiikka, kaikki hallitukset, tunnustavat Israelin suvereniteetin.
Vika on siinä, ettei kuunnella mitä juutalaiset ja Israel sanovat.
Se on se laiminlyönti, mikä aina johtaa antisemitismiin, juutalaisvastaiseen rasismiin.
Israelin puollustussota, vastahyökkäys Hamasia, Hizbollahia ja Irania vastaan ei ole ollut ylimitoitettu kuten väitetään.
Kansanmurhaa ei ole. Siviiliuhreja on paljon.
Hamas pyrkii juutalaisten kansanmurhaan. Ja Iran prokseineen. Niinpäin se on.
Nälkiinnyttämistä ei ole sillai kuin väitetään, vaan Hamas kaappaa avustukset ja nälkiinnyttää.
Nämä yksinkertaiset totuudet eivät välity kansalle, jolloin poliitikot, vahaa kuin vaan ovat, käyttäytyvät kuten nyt käyttäytyvät äänten menettämisen pelossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707