Onkohan Anosta samaan? Ainakin on selustaan päässyt.
"Minä tapoin 500 venäläistä"
Anonyymi-ap
19256
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jospa selkään ampuen saalistaa yli 542.
Enemmänhän se Häyhä niitä ryssiä listi, kuin vain 500
Voi noita juttuja ...
Vodkan kaa pitää olla varovainen. Ja suolakurkkujen.
älä mene minnekään, apu on jo matkalla
Siinä ei kauan nokka tuhissut.. 🚑
Niinhän kuuluu Häyhän vaatimattomasti vähätellen huikanneen...
Onko muissa pohjoismaissa ollut samantyyppistä sisällissotaa, kuin Suomessa? Suomessa punaiset ja valkoiset taistelivat vallasta aatteensa puolesta.
Ruotsissa sotivat vähän väliä keskenään. Suunnilleen maakuntien tasolla ja eräiden kaupunkien välillä.
Myös kuninkaalliset perijät liittoutuivat toisiaan vastaan ja myös vallanhaluiset suvut.
Tähän liittoutumiseen kuuluivat Hollanti, Norja, Tanska, Lyybeck (Saksa) ja myös Suomi oli osallisena sotiin. Suomesta vallattiin Viipuri ja Savonlinna, olihan Suomi Ruotsin alusmaa.
Ruotsi on ollut aikoinaan hyjvin sotainen valtio.
Hansaliiton aikana saksalaiset suurliikemiehet käytännössä hallitsivat Ruotsin liike-elämää. Tämä saksalaisten kauppiaiden monopoliasema aiheutti myös runsaasti kahnauksia silloisessa Ruotsissa, etenkin rannikkoalueilla.
Ano ei ainakaan pääse ketään yllättämään edestä tai takaa, eikä pitkänkään matkan päästä, sen verran tuo sikaniska puuskuttaa ja huohottaa kun ei happi riitä tuohon ruhoon ja kaulakin on niin paksu ja ahdas.
Kuinka Pohjoismaat Norja, Ruotsi ja Tansaka ovat selvinneet Venäjän ja Neuvostoliiton suhteista? Onko niissä maissa punikkisotia käyty?
Jotenkin Suomi vaan ei kuulu normaaleihin pohjoismaihin, se kuuluu jo perimältäänkin slaaveihin. Toiminta ja käytöstavat on ihan samanlaiset, kuin venäläisillä. Itsenäisyys ja rajojen laajennus on suomalaisillekin tärkeää.
Slaaveja ovat puolalaiset, tshekit, serbit slovenit jne...
Venäläiset ovat suomalaisa - ihan samat tavat ja moraali.
Kun Ano kerran vetää käteen, niin siinä siittiöissä kuolee isompi liuta finskifasisteja kuin kukaan Simo voi edes ujeksia.
Miksi Ano kättään puukottaisi? Paitsi tietysti vahingossa kaloja peratessaan..
Jonain päivänä saattaa se Anokin huomata, että tulipa petettyä maansa, petettyä venäjän... Jos kerkee
Ano on Moskovassa ja Vornis Helsingisä ... venäläiset on nyt motitettu.
Perussuomalaiset hoitaa hommat!
Kiitos Häyhä!