Keskustan kansanedustaja vaatii Petteri Orpon eroa

Kansanedustaja Petri Honkosen (kesk) mielestä pääministeri Petteri Orpon (kok) olisi harkittava eroa.

– Kun tilanne on tämä; kun lopputulemana on katastrofi isolla koolla, kysymys kuuluu, mitä Orpo tekee? Voisi ajatella, että näin perustavanlaatuisen epäonnistumisen jälkeen pääministeri ymmärtäisi tehdä johtopäätöksiä, Honkonen räväyttää tiedotteessaan.

Honkonen viittaa jatkuviin huonoihin uutisiin taloudesta ja politiikasta.

– Eilinen musta tiistai luhistutti pääministerin todellisuuden lopullisesti. Työttömyys on karmeimmillaan vuosiin ja Suomi joutui Brysselin valvovan silmän alle.

– Toimintakykyä hallituksella on enää pääministerin pään sisällä. Oikeasti sen viimeisetkin rippeet ovat menneet, kuten kuntien valtionosuusuudistuksen – vaalikauden ehkä tärkeimmän sisäpoliittisen hankkeen – kaatuminen osoitti, Honkonen toteaa.

Honkonen muistutti kokoomuksen vaalilupauksista – 100 000 uutta työpaikkaa, verotuksen keventäminen ja velaksi elämisen lopettaminen – ja listaa pääministeri Orpon saavutukseksi ennätysvelan, ennätystyöttömyyden ja ennätysverotuksen.

– Maa pettää pääministerin alta. Kaikki se, jonka varaan Orpo hallituksensa rakensi, on luhistunut tai luhistumassa. Suomi menee Kokoomuksen johdolla jälleen päin seinää. Niin kävi Holkerin aikana, niin kävi Kataisen aikana ja niin käy Orpon johdolla.

– Orpo jää historiaan yhtenä Suomen heikoimmista pääministereistä. Todellisuudesta vieraantumisessa hän kuitenkin vie ykkössijan. Riikka Purra (ps) jää historiaan yhtenä taloutta huonoiten hoitaneista valtiovarainministereistä. Tosiasioista ei pääse yli eikä ympäri, Honkonen kirjoittaa.

Keskusta oli mukana viime vaalikaudella Rinteen ja Marinin hallituksissa. Honkonen itse toimi Marinin hallituksessa viimeisen vuoden tiede- ja kulttuuriministerinä.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011651164.html
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihdoin joku sanoo asiat niin kuin ne eikä valehtele päin naamaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansanedustaja Petri Honkosen (kesk) mielestä pääministeri Petteri Orpon (kok) olisi harkittava eroa.

– Kun tilanne on tämä; kun lopputulemana on katastrofi isolla koolla, kysymys kuuluu, mitä Orpo tekee? Voisi ajatella, että näin perustavanlaatuisen epäonnistumisen jälkeen pääministeri ymmärtäisi tehdä johtopäätöksiä, Honkonen räväyttää tiedotteessaan.

Honkonen viittaa jatkuviin huonoihin uutisiin taloudesta ja politiikasta.

– Eilinen musta tiistai luhistutti pääministerin todellisuuden lopullisesti. Työttömyys on karmeimmillaan vuosiin ja Suomi joutui Brysselin valvovan silmän alle.

– Toimintakykyä hallituksella on enää pääministerin pään sisällä. Oikeasti sen viimeisetkin rippeet ovat menneet, kuten kuntien valtionosuusuudistuksen – vaalikauden ehkä tärkeimmän sisäpoliittisen hankkeen – kaatuminen osoitti, Honkonen toteaa.

Honkonen muistutti kokoomuksen vaalilupauksista – 100 000 uutta työpaikkaa, verotuksen keventäminen ja velaksi elämisen lopettaminen – ja listaa pääministeri Orpon saavutukseksi ennätysvelan, ennätystyöttömyyden ja ennätysverotuksen.

– Maa pettää pääministerin alta. Kaikki se, jonka varaan Orpo hallituksensa rakensi, on luhistunut tai luhistumassa. Suomi menee Kokoomuksen johdolla jälleen päin seinää. Niin kävi Holkerin aikana, niin kävi Kataisen aikana ja niin käy Orpon johdolla.

– Orpo jää historiaan yhtenä Suomen heikoimmista pääministereistä. Todellisuudesta vieraantumisessa hän kuitenkin vie ykkössijan. Riikka Purra (ps) jää historiaan yhtenä taloutta huonoiten hoitaneista valtiovarainministereistä. Tosiasioista ei pääse yli eikä ympäri, Honkonen kirjoittaa.

Keskusta oli mukana viime vaalikaudella Rinteen ja Marinin hallituksissa. Honkonen itse toimi Marinin hallituksessa viimeisen vuoden tiede- ja kulttuuriministerinä.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011651164.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu