Kaikki menee suunnitelman mukaan
Yli 4500 yksityisyritystä velkoo saataviaan valtionyhtiöiltä ja valtion virastoilta.
Maksamatta jääneiden julkisten hankintojen määrä on kasvanut jyrkästi Venäjällä. Talouslehti Vedomostin mukaan yksityisyritykset ovat nostaneet vuoden alusta lähtien maksamattomista laskuista 1173 kannetta eli viidesosan enemmän kuin viime vuonna.
Pienyritysten osalta valtionyhtiöiden maksamatta jättämien tilausten kasvu on vieläkin jyrkempi eli 2,5-kertainen edellisvuoteen verrattuna. Lukumäärä nousi 200 tapauksesta 482 tapaukseen. Rahallisesti velka on jo 3,6 miljardia ruplaa.
Syynä ei ole huolimattomuus. Kauppa- ja teollisuuskamarin varapuheenjohtaja Elena Dypovan mukaan valtionyhtiöillä ja hallituksen virastoilla ei yksinkertaisesti ole, millä maksaa. Talous hidastuu, voitot romahtavat ja valtionyhtiöiden ja virastojen budjetit alkavat ratketa saumoistaan valtion varojen huvetessa.
Venäjän suurimman valtio-omisteisen raaka-aineyhtiön Rosneftin voitto putosi alkuvuonna kolmannekseen. Gazprom teki tammi-syyskuussa 170 miljardia ruplaa tappiota ydintoiminnassaan maakaasussa.
Venäjän valtionrautatiet ilmoitti tappioista ensi kertaa viiteen vuoteen, minkä vuoksi se ilmoittaa vähentävänsä rakentamista ja hankintoja 40 prosentilla. Maan suurin panssarivaunujen valmistaja Uralvagonzavod on aloittanut massairtisanomiset talousvaikeuksien takia. Sperbank ilmoittaa irtisanovansa viidenneksen henkilökunnastaan.
Venäjän teollisuudenharjoittajien ja yrittäjien liitto kertoo, että 39 prosenttia yrityksistä on ilmoittanut maksamatta jääneistä saatavista heinä–syyskuussa. Huhti–kesäkuusta ilmoittajien määrä kasvoi 13 prosenttiyksikköä.
Jopa monesti talouslukuja kaunisteleva Rosstat vahvistaa, että venäläisyhtiöiden viivästyneet saatavat kasvoivat elokuun loppuun mennessä 3,841 biljoonaan ruplaan. Vuoden alusta kasvua on tullut 11 prosenttia ja edellisvuoden alusta 35 prosenttia.

Vastaukset 29
Vanhimmat
Putte-setä kremlin uumenista edelleen sitä mieltä ettei lännen asettamat talouspakotteet tunnu missään. Tyhmä.
Putten on pakko saada sota loppumaan tai venäjän talousperse repeää totaalisesti.
Pian siellä RUUTI LOPPUU ja nallit samalla.
Tästähän oiken loppunäytelmä kehkeytyy, kun venäjä ruppee jyräämään ihteään matalaksi.
Lisää aseita Ukrainalle, että saa viimeistellä tehtävänsä.
Tilanne Venäjällä pahenee mutta Puuttin vaan pontevasti haluaa itselleen lisäalueita.
On tuo kyllä vuosisadan tyhmin äijä.
Keskittyisit enämmään suomen talouden jyrkkään alamäkeen ai niin nato trollille ei siitä makseta
Niin keskitynkin, laitan juuri metsää sileäksi ja teen niillä rahoilla kaikkia tärkeitä hankintoja ja investointeja.
Saa muutkin ihmiset työtä ja rahaa.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Mitenkäs se meni se sanonta että, kuka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.
😁😁😁
Tihkuneiden tietojen mukaan Valloittajatsaari tykkää erityisesti siitä kun nuori tyttö tarttuu hänen "miekkaansa".
Toki on tunnustettava, että yksinvaltiaan omnaisuudessa aika harva mies pystyisi vastustamaan kiusausta. Mussolinikin purkautui satoihin kauniisiin italialaistyttöihin, jotka suorastaan jonottivat hänen konttorinsa oven takana. Oli siinä lapsille kertomista!
PUTININ TAKATASKU ON KUNNOSSA , KANSAN KUSTANNUKSELLA , JA VARAT ON JEMMASSA JENKKIEN TAKANA
Putin kuvittelee, että sota on hyvä business.
Vaan kun ei ole.
Ei se opi.
Diktaattori ei opi.
Ei valtiolta jolla on oma valuutta ja rahapaja lopu rahat koskaan, valuutan arvo voi tosin muuttua.
Sillä rahalla vaan ei saa ostettua mitään, mutta kyllä se wc-paperiksi kelpaa.
Rahojen loppumisesta puhuttaessa tarkoitetaan valtion kohdalla arvokkaan rahan loppumista, ei seteleiden joissa voi olla vaikka melkein sata nollaa kuten esim Unkarissa WW2:n jälkeen. Rahan arvo oli alle miljardisosan luokkaa sotaa edeltäneestä, jos oikein muistan.
Pittääkö sitä nyt suomalaisten ruveta laittoon rahhoo toiseenni suuntaan?
Enemmän puhutaan valtion budjetista, joka laaditaan vuodeksi kerrallaan, siihen voi tehdä myös lisäbudjetin jos näyttää siltä että alkuperäisessä ei rahat riitä. Kaasu- ja öljy-yhtiöt on valtion omistuksessa, ne sietää hyvin tappioita hyvin koska valtio on niiden takana.
Kysymys on varmaan enemmän laskun käsittelyn ruuhkautumisesta, ei valtiokaan voi automaattisesti hyväksyä laskua, vaan se kuuluu tarkistaa summaltaan ja maksuperusteiltaan
"Kysymys on varmaan enemmän laskun käsittelyn ruuhkautumisesta, ei valtiokaan voi automaattisesti hyväksyä laskua, vaan se kuuluu tarkistaa summaltaan ja maksuperusteiltaan"
Kauppa- ja teollisuuskamarin varapuheenjohtaja Elena Dypovan mukaan valtionyhtiöillä ja hallituksen virastoilla ei yksinkertaisesti ole, millä maksaa. Talous hidastuu, voitot romahtavat ja valtionyhtiöiden ja virastojen budjetit alkavat ratketa saumoistaan valtion varojen huvetessa.
>Kysymys on varmaan enemmän laskun käsittelyn ruuhkautumisesta, ei valtiokaan voi automaattisesti hyväksyä laskua, vaan se kuuluu tarkistaa summaltaan ja maksuperusteiltaan
Näin on. Venäjällä vallitseva paha työvoimapula aiheuttaa myös laskujen käsittelyn ruuhkautumista.
Nyt pitää toivoa, että erikoisoperaatioon synnyinmaata puolustamaan hakeutuneet käsittelijät kotiutuvat rintamalta vain sen verran lievästi haavoittuneina että pystyvät palaamaan laskujen käsittelyn pariin. Vaikka ehkä ajoittain traumojen aiheuttamissa kauhukohtauksissa huutaen, kuitenkin hommansa perivenäläisen sitkeästi ja tunnontarkasti hoitaen.
Kun kassan pohja alkaa häämöttää, se on vasta alku. Tulevaisuus on paljon kurjempi. Toivoa ei ole.
Google ei kerro mitään kyseisestä venäläisestä, juttu on muutenkin verkkouutisten peruskamaa, eli kokkareiden valehtelua.
'Kun kassan pohja alkaa häämöttää, se on vasta alku. Tulevaisuus on paljon kurjempi. Toivoa ei ole."
Tuolla tarkoitit varmaan Suomea joka on velkaantunut kaulaansa myöten. Eikä parempaa ole luvassa, EU-maat on pahasti velkaantuneita ja useat niistä joutuu kulukuurille, se tietää heikkoa ostovoimaa maissa joihin Suomen vienti suuntautuu.
Kaukoviisaasti Venäjä on järjestänyt asiansa niin, että se ei ole aikoihin saanut lainaa kansainvälisiltä markkinoilta, joten kaulaansa myöten velkaantuminen ei siellä ole tosiasia. Nytkin Venäjä voi sotakassan kuivuessa lainata harmittomasti vain omilta pankeiltaan eli osimoilleen itseltään, mikä ei varmasti tule vastaisuudessa tuottamaan mitään sellaisia ongelmia joista me kärsimme.
4500 yritystä voi kuulostaa paljolle, mutta meillä Suomessa on tänä vuonna mennyt noin 3000 yritystä konkurssiin. Joten
Venäjän mittakaavassa 4500 ei liene kuin 4-5 promillea yritysten määrästä.
Toki tilanne kuvaa sitä että Venäjän Valtiolla kassan kanssa vajetta, kuten Suomella, Suomi vaan pystyy sen vajeen hoitamaan velanotolla.
"4500 yritystä voi kuulostaa paljolle, mutta meillä Suomessa on tänä vuonna mennyt noin 3000 yritystä konkurssiin. "
Tiltu sekoittaa asioita taas Suomessa valtio maksaa tilaamansa tuotteet yrityksille venäjällä taas ongelma on että valtio tilaa yrityksiltä tuotteita ja palveluita mutta ei kykene maksamaan niitä.
Konkurssit tai yritysten lopettamiset ovat taas täysin eri asia venäjällä pelkästään 7000 kuljetusalan yritystä on konkurssissa jne....mutta se on taas toinen asia .
Suomessa on perustettu tänä vuonna jo 17 000 uutta yritystä joten kovasti yrittäjyyttä näkyy piisaavan
"Kremlin kassa tyhjentyy, valtio ei pysty maksamaan" TURHILLE yrityksille.
Ja turha sun on siten Nato Tiltu yrittää. Ei sua kukaan usko.
Onhan se hassua että valtio on niin kusessa ettei kykene maksamaan tavarantoimittajille...lopun alkua
Vodkaa riittää että ihmiset voi heilua kännissä kaduilla, juuri mitään muuta ei kaupassa olekaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/de0c4fdf-7339-4c91-9b4a-fba947f2a346