Ellen White oli Jumalan lopunajan sanansaattaja ja profeetta. Jumala kutsui hänet palvelukseensa 17 vuotiaana nuorena neitosena. Jumala oli tätä aiemmin kutsunut myös kahta miestä, mutta nämä kieltäytyivät tehtävästä. Ellenkin oli vähällä kieltäytyä arkuuttaan, mutta lopulta suostui. Ellen White(ent.Harmon) toimi Jumalan sanansaattajan ja profeetan tehtävässä 70 vuotta aivan kuolemaansa asti. Ellenistä täytyy sanoa, että hän on koko maailmanhistorian yksi voimakkaimmista Herran palvelijoista. Hänen työuransa on aivan uskomaton. Jumala antoi hänelle n.2400 ilmestystä ja näkyä elämänsä aikana, jotka hän kirjoitti ylös,. Ellen kirjoitti elämänsä aikana monta kymmentä kirjaa, joihin sisällyttti näkyjään ja ilmestyksiään, Jumalalta saamaansa valoa ja tietoa. Ellen piti suuria kokouksia, joissa hän saarnasi suurelle määrälle ihmisiä. Ellenin kautta Jumala antoi 70 vuoden ajan tärkeitä ohjeita eri tilanteisiin ja seurakunnan toimintaan. Ellen on tällähetkellä yksi maailman luetuimmista kristillisistä naiskirjailijoista. Hänen kirjojaan kannattaa lukea, ne ovat tosi hyviä ja täynnä vahvaa sanaa. Hänen parhaan kirjansa Suuri Taistelu voi kuunnella 10-osaisena äänikirjana myös Youtubesta. Kirjoita vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Ellenin kirjojen kautta on valtava määrä ihmisiä löytänyt Jeesuksen ja vahvistunut uskossaan.
ELLEN WHITE OLI JUMALAN LOPUNAJAN SANANSAATTAJA
4
239
Vastaukset
- Anonyymi00002
Tämä on suuren suuri harha, jota julistajien suusta kuulee: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Monet todellakin sysäävät Jumalan antaman sapatin varjoon ANTISEMITISMIN HENGESSÄ.
Kaikki eivät syrjäytä sapattia. ESIM. Presidentin Mauno Koiviston isä Juho Koivisto uskoon tultuaan piti sapatin pyhänäpäivänä.
Eräs 20-luvulla syntynyt henkilö hoksasi kansakoulussa, että lauantai on sapatti. Niinpä hän aikuistuttuaan piti sapatin pyhänäpäivänä elämänsä loppuun saakka.
Eräs mies 60-luvulla tultuaan uskoon pyysi työpaikalla sapattia vapaaksi. Työkaverit estelivät, mutta korkeimmalta taholta sanottiin: Mies tunnetaan saa lauantain vapaaksi.
1234567--- - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:

1234567---Korkeimmalta taholta löytyi inhimillisyyttä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2492839Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31594Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.11257- 1011164
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231141Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531012- 64974
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 132868