KESKITY KRISTUKSEEN

Anonyymi-ap

Paavali totesi kerran, ettei samoista asioista kirjoittaminen häntä kyllästytä (Fil 3:1). Kyllä kai sinua niin kuin minuakin kuitenkin kyllästyttää, jos toistuvasti joutuu lukemaan ja kuulemaan samaa asiaa. Ei tahdo millään kestää sitä. Ihmisen luonto on sellainen. Mutta jos se sama asia on Jeesus Kristus ja hänen suuruutensa ja merkittävyytensä, ei meillä pitäisi olla syytä kyllästyä. Johonkin asiaan saatamme kyllästyä. Samoin tutun opin toistamiseen ja samojen sanojen kertaamiseen.

Emme voi kuitenkaan kyllästyä henkilöön. Emme ainakaan silloin, kun tämä henkilö merkitsee meille todella paljon. Emme voi tympääntyä sellaiseen, jonka läsnäolo on meille mitä suurin ilon aihe ja jonka sanat antavat perustan elämällemme. Emme voi kyllästyä, kun tämä henkilö on niin suurenmoinen ja ainutlaatuinen suhteessa meihin kuin Jeesus Kristus on sanansa mukaan. Hän todella rakastaa meitä. Hän on antanut itsensä alttiiksi meidän puolestamme. Ja hän antaa koko elämällemme sen varsinaisen tarkoituksen ja sisällön. Jos häntä ei olisi, ei meillä olisi mitään.

En tiedä, mikä olisi se voima, joka taivuttaisi meidät entistä kokosydämisemmin keskittymään yksin Jeesukseen Kristukseen. Ainakin omalla kohdallani kuulen jatkuvasti äänen, joka syyttää: Ei kannata keskittyä yksin Jeesukseen, sillä se muodostuu elämässäsi niin pian vain tyhjäksi lauseenparreksi. Ethän ole näinä 40 vuotena, jotka olet ollut uskossa, kasvanut todella paremmaksi. Vasta sittenhän Jeesukseen keskittymisessä on jotain järkeä, kun sen seurauksena on näkyvä muuttuminen ja selvä vaikutus ulospäin ympäristöömme.

Luontainen ajatuksemme siis on, että lupa keskittyä johonkin asiaan on sidoksissa siihen, mitä myönteistä tämä asia saa aikaan. Näin ihmisen jalostuminen ja kypsyminen tuntuu paljon merkittävämmältä kuin keskittyminen yksin Jeesukseen Kristukseen.

Minua kiinnostaa enemmän se, mitä Jeesukseen keskittyminen saa aikaan kuin se, että Jeesus sellaisenaan, henkilönä on kaiken huomion keskipisteenä. Onko sittenkin niin, että Jeesuksen arvo minulle ei olekaan hänessä itsessään, vaan hänen vaikutuksessaan.

Miksen saisi palvoa tai ainakin opetella palvomaan Jeesusta ilman mitään muuttumista tai vaikutusta? Miksi huomion kiinnittäminen häneen tulee arvokkaaksi vasta silloin, kun siitä on seurauksena hyviä tuloksia tässä elämässä? Tiedän kyllä kuinka tympeää ihmisten on kuulla minun puhuvan Jeesuksesta, jos he samaan aikaan näkevät, miten viheliäinen ihminen olen. Mutta eihän Jeesuksen tule olla kaikki kaikessa minulle vain siksi, että olisin toisille ihmisille miellyttävä. Kai rumakin saa palvoa Jeesusta. Kai syntinenkin saa huutaa häntä avukseen. Vaikka ihmiset pitäisivät minua suurimpana kaikista roistoista, niin siitä huolimatta minulla on lupa keskittyä Jeesukseen. Hänen maineensa kestää tässä maailmassa minun kaltaiseni pahan ihmisen palvontaa. Ongelma onkin siinä, etten palvo häntä todella aidosti.

Kuinka ihmeen valloittavana Heprealaiskirjeen kirjoittaja näkeekään Jeesuksen! Hän haluaa meidän kiinnittävän mielemme Jeesukseen (3:1). Otan lopuksi yhden sanan, joka kirkastaa kirjeen alkuluvuissa Jeesuksen suuruutta. Jeesus on pantu KAIKEN perilliseksi ja kantaa nyt KAIKKEA voimansa sanalla (1:2 - 3). KAIKKI on asetettu hänen jalkojensa alle eikä mitään jäänyt alistamatta (2:8). Hän joutui KAIKKIEN edestä maistamaan kuolemaa (9). Hänen tähtensä KAIKKI on ja hänen kauttaan KAIKKI on (10). Hän haluaa vapauttaa KAIKKI kuoleman pelosta (15). Hän on ollut KAIKESSA kiusattu samalla lailla kuin mekin (3:15). Hän tuli iankaikkisen autuuden aikaansaa aksi KAIKILLE, jotka ovat hänelle kuuliaiset (5:9). Ja tähän kaikki-sanaan mahdun minäkin. Ihmeellinen Jeesus.

( Lähde: Olavi Peltola)

s-seutulainen

22

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ns. pyhityskristillisyyden vastenmielisyys onkin juuri siinä, että Jeesuksesta tulee minun pyhittymiseni väline.

      Metkaa, että nyt korostit suurin kirjaimin kaikki-sanaa Peltolan sitä käyttäessä, mutta karsastat sitä juuri niiissä ASIAYHTEYKSISSÄ, joissa minä sitä tuon esille.

      Kammottava on infernalismin ote uskovan ihmisen sielussa.

      Itse tiedän kokemuksesta, että uskova kykenee levollisesti keskittymään Kristukseen vaikutuksista piiittaamatta vasta sitten, kun hän tajuaa Jeesuksen ristinkuoleman merkitsevän koko maailman pelastumista.

      -GF

      • Anonyymi

        Niin, tämä KAIKKI on aivan kaikille valmiina vastaan otettavaksi.

        2 Kor. 5:17-21
        2 Kor. 6:1-2

        s-seutulainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tämä KAIKKI on aivan kaikille valmiina vastaan otettavaksi.

        2 Kor. 5:17-21
        2 Kor. 6:1-2

        s-seutulainen

        Historiallista FAKTAA ei voi "ottaa vastaan".

        Sinun ei tarvitse ottaa omaa syntymääsi "vastaan" ollaksesi olemassa. Sinun ei tarvitse ottaa Suomen vuoden 1917 itsenäistymistä "vastaan" pitääksesi Suomen itsenäisyyttä yllä tai ollaksesi suomalainen.

        Kun Jumala sovitti maailman itsensä kanssa 2000 vuotta sitten, se tapahtui. Se oli historiallinen tapahtuma. Koko maailma tuli saatetuksi sovintoon Jumalan kanssa.

        Kun väität Raamatun vastaisesti, että tuo "sovitus on otettava vastaan", jotta se "astuisi voimaan", väität samalla, että mitään sovitusta ei tosiasiassa tapahtunut. Sinun harhaoppisi mukaan sovitus näet tapahtuu ja astuu voimaan vasta "vastaanotettaessa".

        Sinun harhaopissasi maaiilman sovitus muuntuu Paavalin opetuksen vastaisesti pelkäksi sovituksen TARJOUKSEKSI, mistä Paavali ei lausu halaistua sanaa.

        Ja koska sinä olet niin harhaoppisi tyhmentämä ja laiskistama, sinä et suostu näkemään vähäistäkään vaivaa ottaaksesi asiasta tarkemmin selvää. Sinä vain hoet noita iänikuisia typeriä hokemiasi.

        Ja tuohon kaikki-sanaa koskevaan väitteseeni sinä niljake et tietenkään sanonut tavoillesi uskolisena yhtikäs mitään. Olet tekopyhyydessäsi melko vastenmielinen tyyppi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historiallista FAKTAA ei voi "ottaa vastaan".

        Sinun ei tarvitse ottaa omaa syntymääsi "vastaan" ollaksesi olemassa. Sinun ei tarvitse ottaa Suomen vuoden 1917 itsenäistymistä "vastaan" pitääksesi Suomen itsenäisyyttä yllä tai ollaksesi suomalainen.

        Kun Jumala sovitti maailman itsensä kanssa 2000 vuotta sitten, se tapahtui. Se oli historiallinen tapahtuma. Koko maailma tuli saatetuksi sovintoon Jumalan kanssa.

        Kun väität Raamatun vastaisesti, että tuo "sovitus on otettava vastaan", jotta se "astuisi voimaan", väität samalla, että mitään sovitusta ei tosiasiassa tapahtunut. Sinun harhaoppisi mukaan sovitus näet tapahtuu ja astuu voimaan vasta "vastaanotettaessa".

        Sinun harhaopissasi maaiilman sovitus muuntuu Paavalin opetuksen vastaisesti pelkäksi sovituksen TARJOUKSEKSI, mistä Paavali ei lausu halaistua sanaa.

        Ja koska sinä olet niin harhaoppisi tyhmentämä ja laiskistama, sinä et suostu näkemään vähäistäkään vaivaa ottaaksesi asiasta tarkemmin selvää. Sinä vain hoet noita iänikuisia typeriä hokemiasi.

        Ja tuohon kaikki-sanaa koskevaan väitteseeni sinä niljake et tietenkään sanonut tavoillesi uskolisena yhtikäs mitään. Olet tekopyhyydessäsi melko vastenmielinen tyyppi.

        Jeesus sanoo: ’Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.’” (Luuk. 14:17)
        Syntiinlankeemus on korjattu, koko maailman synti ja minun syntini niin tyystin sovitettu, että Raamattu sanoo sen olevan “heitetty meren syvyyteen.” Lain kirous on poistettu, kuolema on voitossa nielty, syyttäjä karkotettu, ihminen taas Jumalan kanssa sovitettu, paratiisi taas avattu, jotta me jälleen voimme luottavaisesti puhutella Jumalaa niin kuin lapset isäänsä ja viimein olla hänen kanssaan taivaassa iäisessä autuudessa.
        ( C.O.Rosenius )

        P. S. Siis, "TULKAA, sillä kaikki on jo valmiina"!

        s-seutulainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoo: ’Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.’” (Luuk. 14:17)
        Syntiinlankeemus on korjattu, koko maailman synti ja minun syntini niin tyystin sovitettu, että Raamattu sanoo sen olevan “heitetty meren syvyyteen.” Lain kirous on poistettu, kuolema on voitossa nielty, syyttäjä karkotettu, ihminen taas Jumalan kanssa sovitettu, paratiisi taas avattu, jotta me jälleen voimme luottavaisesti puhutella Jumalaa niin kuin lapset isäänsä ja viimein olla hänen kanssaan taivaassa iäisessä autuudessa.
        ( C.O.Rosenius )

        P. S. Siis, "TULKAA, sillä kaikki on jo valmiina"!

        s-seutulainen

        Ja eikun jatkuu tämä koko maailman sovituksen vastainen sössötys...


    • Anonyymi

      Hokeminen ja toistaminen liittyy hypnoosiin. Saarnamies toistelee samoja jakeita. Kävelee edestakaisin lavalla. Kyse on hypnoosista. Ihmisen tajunnan tilan ja järjen valon madaltamiseksi ottamaan vastaan henkimaailman asioita ja puhujan suggestiiviset käskyt.

      1. Piet. 5:8

      Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.

      • Anonyymi

        Ap. t. 19:13

        Niin muutamat Juudalaiset, jotka olivat lumoojat, vaelsivat ympäri, ja kiusasivat mainita Herran Jesuksen nimeä niiden päälle, joilla pahat henget olivat, ja sanoivat: me vannotamme teitä Jesuksen puolesta, jota Paavali saarnaa.


    • Anonyymi

      Herjaamiseen ei kyllästy.

      Tai kuulemiseen kyllä, mutta ei itse tehtyyn

    • Anonyymi

      Sanan mukaan hedelmistään jokainen puu tunnetaan.
      olavi peltola on elinaikanaan, käyttäen hyväkseen asemaansa ja arvovaltaansa johdattanut satoja, sanoisin tuhansia matkalle helvettiin. peltola on tahallisesti ja tietoisesti himoiten mammonaa ja kunnioitusta ihmisiltä valhetellen johdattanut tietämättömiä ja eksyviä uskomaan kirkon sakramenttien olevan pelastus ja tie Jumalan tykö.
      Täysin ymmärtäen peltola on pukeutunut baal-jumalan papin asuihin ja harjoittanut taikuutta ja lukenut loitsuja ja tehnyt käsillään taikurien merkkejä.
      OLAVI PELTOLA ON TEHNYT KAMMOTTAVIA TEKOJA, EIKÄ HÄN OLE KOSKAAN KATUNUT PAHUUTTAAN!!!!
      OLAVI PELTOLA ON KAMMOTTAVA EKSYTTÄJÄ!

      • Anonyymi

        Jumala on salattu Jumala ja sakramentit tarkoittavat salatun Jumalan armotekoa ihmisten maailmassa, mihinkä tarvitaan aineellisia välineitä, kuten ehtoollisen leipää ja viiniä ja kasteen vettä.

        Juutalaiset käsittivät hyvin kasteen veden merkityksen.

        4. Moos. 8:7

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on salattu Jumala ja sakramentit tarkoittavat salatun Jumalan armotekoa ihmisten maailmassa, mihinkä tarvitaan aineellisia välineitä, kuten ehtoollisen leipää ja viiniä ja kasteen vettä.

        Juutalaiset käsittivät hyvin kasteen veden merkityksen.

        4. Moos. 8:7

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."

        Sakramentit ovat porttokirkon tunnus.


    • Anonyymi

      Lestadiolaisillakin on ollut monta eri haaraa. Yksi oli ns. hypnoosilahko, joka käytti tietoisesti hypnoosia.

      Ylivainio käytti Hindujen vanhaa kaatotekniikkaa, nopea tönäisy otsaan ja kanttuvei selälleen suorilta jaloilta.

      googlaa: shaktipat

      • Anonyymi

        Eipä täällä herjata hinduja heidän shaktippojen tähden?
        Eikä täällä herjata ns. kaukoparantajiakaan eikä muitakaan
        okkultisia ihmisiä ja heidän toimintaansa.

        Mutta Jumalan palvelijoita herjataan ja verrataan näihin
        ihmisiin joiden kautta herjataan Jumalan palvelijoita???

        Mitä tämä todistaa?

        Minulle se todistaa Niilo Yli-Vainion toimineen Jumalan
        palvelijana ja Jumalan Pyhä Henki käytti Häntä.

        Kerrottakoon vielä yksi asia, jota täällä ei herjaajat
        koskaan kerro, mutta joka Niilolle tapahtui siellä
        alkuasukkaitten "opinnoissa".

        Niilo oli alkuasukkaiden luona evankeliumin julistajana,
        ei oppimassa heidän tippojaan vaan opettamassa heille
        Jeesuksesta Kristuksesta.

        Eräs poppamies oli päättänyt tappaa Niilon koska
        Niilo julisti heille vierasta Jumalaa. Hän pani Niilon
        juomaan sellaisen annoksen myrkkyä, että se olisi
        tappanut suuren härän. Hän oli varma siitä, että kun
        Niilo juo juoman, hän kaatuu muutamassa minuutissa
        kuolleena. Ja poppamies on todistanut Niilon Jumalan
        voimattomaksi auttaa ja pelastaa.

        Niilo joi juoman tietämättä, että siinä oli myrkkyä joka
        olisi tappanut suuren härän. Mutta kuinkas kävi?
        Myrkyllä ei ollut Niiloon mitään vaikutusta.

        Mvh J - K


    • Anonyymi

      Factat on totuutta.

      Oikea lääkäri tutki Tampereen yliopistossa tekemässään tri:n väitöskirjassa kaikki helluntailaisten Ylivainion aikaiset väitteet tapahtuneista ihmeparanemisista, yhteensä 1304 tapausta.

      Tukimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistän.

      Hellarit kävi kuumana. Yliopiston väitöstilaisuuden turvatoimia piti lisätä.

    • Anonyymi

      15 vuotta Ylivainion toiminnan jälkeen kaksi helluntailaista Hirsilä ja Maanselkä tekivät uuden laajan selvityksen helluntailaisten väittämistä uusista ihmeparanemisista.

      Senkin tutkimuksen lopputulos oli ihan samanlainen. Kukaan ei ollut oikeasti parantunut yhtään mistään.

    • Anonyymi

      Amerikassa Charles Manson teki tosiuskovaisen testiä juottamalla seurakuntalaisilleen oikeata myrkkyä kohtalokkain seurauksin.

      Myrkynjuonti mainitaan Markuksen lopun huijarin kirjoittamassa lisäyksessä, mikä ei kuulu alkuperäiseen Raamattuun ollenkaan. Se on vaarallinen teksti.

      Asiasta on varoitus -92 painoksen Mark..16:9 kohdalla. Siksi sitä käännöstä vihataan, koska siellä viitetietoissa paljastetaan Raamatun heikkouksia ja lisäyksiä. Koska monet harhaopit perustuu Raamattuun jälkikäteen tehtyihin lisäyksiin, joiden kirjoittajan nimeä ei edes tiedetä.

      Jeesus ilmestyy lähimmilleen
      9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

      • Anonyymi

        Jeesus ei kehota ketään juomaan myrkkyä eikä pistättämään itseään käärmeillä.

        Ihmiselle on annettu järki eli logos, jota tulee myös käyttää, mikäli sen lahjan on saanut.


    • Anonyymi

      Tutkiva helluntailaistaustainen lääkäri kutsui kauniisti Ylivainion aikaansaamia valepaaranemisia, että ne olivat niitä "tunnelmointiefektejä".

      Jotkut väittivät parantuneensa ihmeellisesti sellaisistakin vakavista sairauksista, joita heissä potilastietojen mukaan ei koskaan todettu olevan. Se olikin jo ihmeitten ihme, kaksinkertainen ihme.

      Ylivainio ei käsittänyt, että tieteellinen totuus perustuu tutkittuihin factoihin, ei pelkkään todeksi julistamisiin.

      • Anonyymi

        Jeesuksen tekemät ihmeet ovat eri asia. Ne oli todellisuutta. Jeesus kehotti ihmeparanemisen kokeneen ihmisen menemään heti pappien luokse näyttämään itsensä, että paraneminen voitiin ulkopuolisten ihmisten havaita todella tapahtuneeksi. Ne ihmeet ei ollut pelkkiä tarinoita ja huhupuheita.


    • Anonyymi

      Jeesuksen tekemä viimeinen oikea ihme oli mätänemistilassa olleen Lasaruksen haisevan ruumiin herättäminen henkiin.

      Jeesus varoittaakin uskomasta sitä pienempiin ihmeisiin.

      Joh. 10:37

      Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.

    • Anonyymi

      Raija Pellin kirjassa: Harhaanjohtajat, vahvassa uskossa, kerrotaan helluntailaisten hakeneen itsemurhan tehneen nuoren saarnamiehensä ruumiin ja yrittivät herättää tätä henkiin tuntikaupalla erilaisilla loitsuissa ja mantroilla. Mutta mitään ei tapahtunut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      421
      6075
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      115
      3432
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      69
      2352
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1065
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      1033
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      62
      1032
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1015
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      909
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      902
    Aihe