Miksi uskovien tylsyys ja kylmyyss

Ja huonot tavat lisääntyneet. On ihmetelty miksi kaikki ovat niin epäkohteliasta. Myös nuoret. Tietysti Trumpista johtuu. Tämä pian kuoleva vanhus sanoo naisia siaksi rumaksi. Haukkuu muut. Rakentaa itselleen riemukaaria. Tekee kaikkea pahaa. Ja ihailijat yhtyy esikuvana.
19214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei Trump nyt sentään aivan huono esikuva ole, kun kuitenkin lopetti kansanmurhan.

Jos olisi ollut oikein tyly olisi antanut jatkua ja kertonut ettei sodassa kukaan kuole eikä näe nälkää, vaan kansa vain lisääntyy ja lihovat vaikka heitä pommitetaan.

Ei Trump sentään mikään pohjanoteeraus ole.

Äänestä
  • No ei ehkä ihan pohjanoteeraus. Bush Tyhmempi oli vielä surkeampi. Muita sitten ei tule mieleen viime vuosikymmeniltä.

    Äänestä

  • Hunotapaisetkin narsistiset öykkärit voivat haluta itselleen rauhanpalkintoja ja siksi vaikka vaatia muita maita lopettamaan kansanmurhia.

    Äänestä

Mielenkiintoinen ajatus sinällään jos Trump olisi ollut Bidenin paikalla pressana kun sota syttyi, niin mitä silloin. Joskaan ei Trump markkinoinnut itseään silloin rauhantekijänä kun maailmassa ei ollut käynnissä kansanmurhaa vielä silloin. Krimi oli tosin jo vallattu, mutta täysin verettömästi, eikä Trump sitä kovin kauheana asiana pitänyt ensimmäisellä kaudellaan. Mutta kuitenkin haluasi amerikkalaiset pois Afganistanista sotkemasta, mikä sinällään ei ollut rauhanteko.

Mutta kun tiedetään Trumpin ja Putinin silloiset läheiset välit, niin Putinin olisi pitänyt saada Ukrainan sotaan hyväksyntä Trumpilta ja jos ei olisi saanut, jää arvoitukseksi, olisiko hyökännyt ja jos olisi mikä olisi ollut Yhdysvaltojen vastaus. Biden ei tehnyt yhtään mitään.

Äänestä

Voidaan jopa ajatella että syy Ukrainan sotaan sekä Israelin tekemään kansanmurhaan oli Bidenin munattomuus. Kyvyttömyys puuttua maailman tapahtumiin millään tavalla. Mitä Venäjä ja Israel käytti hyväkseen.

Äänestä

Siinä mielessä voidaan ajatella että Trump on todella sankari.

Äänestä

Trumppi ei nyt sentään taida olla minkään uskovaisryhmän esikuva, paitsi ehkä Valloissa, mutta ei muualla. En ole ainakaan kuullut sen suuntaista! Tosin amerikkalainen uskontokenttä on täysin erilainen kuin meillä Euroopassa ja varsinkin Suomessa.

k_v

1Äänestä
  • Ei kai ihmiset pidä olla uskovan esikuvia. Tai yleensä jos ovat, jos ihmisiä ja heidän opetuksiaan palvotaan, kyse on yleensä harhaopista. Jumala ja Raamattu on korvattu omilla asioilla ja arvoilla.

    Onhan niitäkin nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei kai ihmiset pidä olla uskovan esikuvia. Tai yleensä jos ovat, jos ihmisiä ja heidän opetuksiaan palvotaan, kyse on yleensä harhaopista. Jumala ja Raamattu on korvattu omilla asioilla ja arvoilla.

    Onhan niitäkin nähty.

    Sana kyllä kehottaa ja rohkaisee selvästi päinvastoin ristin tien kulkijaa: "Ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa..." 1 Tim 4:12.

    "Lue, kehoita ja opeta ahkerasti, kunnes minä tulen."

    Kyllä meidän pitää yrittää olla nimenomaan uskovaisten esikuvia, eläviä kristittyjä seurakunnassa, Sanan tekijöitä ja opettajiakin toisillemme, kukin oman kutsumuksensa mukaan. Ei lamppuakaan laiteta piiloon, vaan sillä valolla valaistaan pimeätä tietä muille kulkijoille.

    Harhaoppiset ihmiset tietysti on ihan erikseen, heitä karta. Muista, harhaoppia on sekin, että emme saisi kehottaa, ojentaa ja opettaa lähimmäisiämme uskossa ja ojentaa pois huonolta tieltä. Jokaisen kristityn kutsumus, velvollisuus ja oikeus on opettaa ja tukea toisiamme ristin tiellä omien lahjojemme mukaan.

    k_v

    Äänestä

Trumpista voi johtua pieni osa uskovaisten yleisistä käytösongelmista.

Äänestä
  • ArtoTTT

    Mutta entäs ne ateistien ............

    1Äänestä

Se, että Trump aiheutti mellakan valkoisessa talossa tasoittuu sillä, että lopetti kansanmurhan. Se oli miehen teko katsoi sitä mistä näkökulmasta tahansa ja vain viimeiseen soluun sotahullu voi olla sitä mieltä ettei kansanmurhaa olisi pitänyt lopettaa, vaan olisi pitänyt antaa jatkua niin kauan kuin on mitä pommittaa.

Äänestä

Nykymaailmassa saattaa olla joskus vaikea erottaa uskovia ja uusnatseja toisistaan niin läheltä voi liipata heidän arvomaailmansa tai olla jopa täysin yhteneväinen jossain asioissa.

Mikä tietenkin enemmän kuin huolestuttavaa.

1Äänestä

Apostoli Paavali viittaa eräässä kirjeessään lopunajan ihmisten huonoon laatuun. Intia puhuu Kali yogan ihmisten olevan myös heikkoja. Kali kestää 432 000 vuotta. Kristinuskoon kuuluu kuitenkin mielen laadun muutokset. Herra ylentää ja alentaa. Yleensä ihastellaan vain ylenemistä ja uudesti syntymistä. Mutta alentamisesta ei puhuta eikä sitä itketä. Alentaminen voi koskea yksilöiden lisäksi kaupunkeja, kansoja , kulttuureja ja imperiumeja. Gnostilaiset puhuu jonkin verran alentamisesta. Jehova heikensi ihmisen tai Jeesus vaatii tyhjentämistä ja uudelleen täyttämistä.

Yleensä luotetaan kasteen armoton ehkä liikaakin. Psykoterapinen motivointi tuottaa ehkä siis parempaa hedelmää kuin rypeminen alennus tilassa.

Äänestä

”On ihmetelty miksi kaikki ovat niin epäkohteliasta. Myös nuoret. Tietysti Trumpista johtuu.”

On totta että poliittinen retoriikka on kääntynyt ala-arvoiseksi. Ihmisiä solvataan ja nimitellään aivan korkeimmilla tahoilla. Ei siis ihme, että nuoretkin matkivat sitä.

”Anonyymi” 2025-11-30 10:24:17 kirjoitti:
”Nykymaailmassa saattaa olla joskus vaikea erottaa uskovia ja uusnatseja toisistaan niin läheltä voi liipata heidän arvomaailmansa tai olla jopa täysin yhteneväinen jossain asioissa.”

Näinhän se on kun kyse on näistä poliittisista uskovista. Tämä aate on tullut yhdysvalloista, missä ei enää ole kyse uskonnollisesta liikkeestä vaan poliittisesta projektista.
Heillä on sellainen Seven Mountain Mandate – seitsemän vuoren mandaatti eli mitkä on kirjattu Pjojekt 2025 suunnitelmaan. Kaikki yhteiskunan isntiruutiot vallataan ja kaikki muutetaan ”kristillisiksi”. Lainausmerkeissä siksi, että kyse ei ole mistään perinteisistä kristinuskon arvoista.

Sanotaan että kun uskonto politisoituu, politiikasta alkaa tulla uskonto.

Näillä ns. uuskonservatiiveilla on paljon samoja tavoitteita kuin uusnatseilla sekä äärioikeistolla.
Ytimessä on autoritaarisuus, valkoinen etnonationalismi, demokratian vastaiset arvot ja vahva miehinen johtajuuden korostaminen.
Sen vuoksi joskus tosiaan ei voi erottaa näitä toisistaan kunnolla. Ehkä vain tuo uskonnolta kuulostava puhe voi jonkin verran tehdä eroa.

Äänestä
  • Uskotko mummomuori todella että Trump valtaa 7 kukkulaa. Näihin kuuluu mm koulutus kirkko kauppa viihteet jne. Rajoitteena on Trumpin korkea ikä ja sairaudet, kasvava tyytymättömyys korkeisiin hintoihin ja työttömyyteen ja inflaation. Vain 33pros kannattaa.Mistä Trumpille jatkaja? Vänsellä jolla on äkkiväärä käytös, ei ole Trumpin karismaa. Katsotaan nyt ennen 7kukkulan valtausta miten menee välivaalit 2026.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Uskotko mummomuori todella että Trump valtaa 7 kukkulaa. Näihin kuuluu mm koulutus kirkko kauppa viihteet jne. Rajoitteena on Trumpin korkea ikä ja sairaudet, kasvava tyytymättömyys korkeisiin hintoihin ja työttömyyteen ja inflaation. Vain 33pros kannattaa.Mistä Trumpille jatkaja? Vänsellä jolla on äkkiväärä käytös, ei ole Trumpin karismaa. Katsotaan nyt ennen 7kukkulan valtausta miten menee välivaalit 2026.

    ”Uskotko mummomuori todella että Trump valtaa 7 kukkulaa.”

    Huomaa, että kirjoitin: ” Heillä on sellainen Seven Mountain Mandate – seitsemän vuoren mandaatti eli mitkä on kirjattu Pjojekt 2025 suunnitelmaan. ”

    Trump on heille pelkkä käsikassara.

    Äänestä

Ennen fiksutkin ihmiset päätyivät useimmiten uskovaisiksi pakkokasvatuksen ja voimakkaan sosiaalisen paineen vuoksi. Nykyään sellaista ei paljoa tapahdu.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja huonot tavat lisääntyneet. On ihmetelty miksi kaikki ovat niin epäkohteliasta. Myös nuoret. Tietysti Trumpista johtuu. Tämä pian kuoleva vanhus sanoo naisia siaksi rumaksi. Haukkuu muut. Rakentaa itselleen riemukaaria. Tekee kaikkea pahaa. Ja ihailijat yhtyy esikuvana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu