Mitä Raamattu EI KERRO Nooasta. Mutta minäpäs saunan päälle kerron.

Anonyymi-ap

Nooa kävi Suomesta hakemassa neljätoista Suomenpystykorvaa ja neljätoista Karjalankarhukoiraa. Karjalankarhukoiria apunaan käyttäen, sai hän pyydystettyä neljätoista Otsoa, eli Mesikämmentä. Niille kävi Nooa poimimassa tuohivakallisen mustikoita matkaevääksi.
Nooa oli kunnon mies.
Nooalla oli laukku.
Ennen paluumatkalle lähtöään kävi hän saunassa, Suomessa kun oli.
Saunassa oli naula ja siihen hän laittoi laukkunsa saunomisen ajaksi.
Nooalla oli soutuvene, jolla hän souti pyydystämänsä eläimet sinne missä se Arkki oli rakenteilla.
Saksan ohi soutaessaan, kävi hän vielä hakemassa sieltä neljätoista Saksanpaimenkoiraa ja neljätoista Saksanhirveä.
Veneessä alkoi jo olla ahdasta ja siksi hän joutui Suomesta asti tuomansa seitsemän paria kirppuja, luteita ja täitä jättämään Saksaan.
Nooa oli roteva mies ja hyvin jaksoi soutaa kaikki eläimet Arkin viereen, josta ne ohjailtiin Arkkiin. Ei marjan marjaa jäänyt tuohiropposeen, kun karhut nälkäisinä popsivat ne kaikki mahoihinsa.
Koirat pistelivät yhden karhuista poskeensa, joten Nooan piti palata takaisin Suomeen, sieltä sen yhden karhun hakeakseen tilalle.
Mutta taisi Nooalla tehdä vain mieli saunaan. Kova poika saunomaan se oli, se Nooa.

1.Mooseksen kirja:
7:2 Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.

4

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Narraat!

      • Anonyymi

        Enkä narraa!


    • Anonyymi

      Pikku Pirkolle kerroin Nooan saunassa käynneistä, sekä hänen suuresta työstään, kerätessään kaikki maailman eläimet ja linnut Arkkiin, ennen vedenpaisumusta.
      "Ei unohtanut kasveja kun tuota Joulutähteäkään ei saa kastella kuin vain joka toinen päivä, eikä tuota Joulukaktusta kuin vain kerran viikossa", huolestui Pirkko heti.
      Kyllä Nooa niistä kasveistakin huolen piti, rauhoitin Pirkkoa.
      Nooan vaimo ja lapset kävivät kaikki maailman kukat, kasvit, pensaat ja puut, jotka eivät liikaa vettä kestäneet, ympäri maailmaa keräämässä Arkkiin turvaan.
      Suolattomien vesien kalatko myös mummu?
      Ne myös ja Saimaan norpatkin kävi hakemassa Arkissa olleeseen vesialtaaseen, jossa ei suolaa ollut muruakaan.
      Hakiko Nooa-setä kaikki maailman linnutkin Arkkiin?
      Kaikki haki Pirkko-pieni.
      Aku Ankankiko ja Iines Ankan ja Tupun ja Hupun ja Lupun ja ...
      Kaikki haki?
      Joulupukinko ja joulutontut ja ....
      Haki, haki, kysy vaikka Pukilta Joulu-aattona kun tulee tuomaan sinulle lahjoja.
      Kävikö hakemassa elefantit ja krokotiilit ja vesipuhvelit ja leppäkertutkin ja .....
      Kaikki haki Pirkko-pieni.
      Miten ne KAAAIIKKI mahtu sinne Arkkiin ja niiden ruoka kans?
      Arkki oli iso eikä Raamattu valehtele.
      Mutta jos se narraa?
      Narraaminen ei ole valehtelemista.
      Kertoko ne aasit nille muille eläimille satuja kun aasithan osaavat puhua kun sinä luit eilen siitä puhuvasta aasista?
      Mitä ne kaikki ihmiset joi kun meri oli suolasta?
      Ruokaa laittaessa meni paljon polttopuuta niin että oliko siitä Arkista mitään jäljellä kun se vesi laski?
      Käyttikö ne elukat vessapaperia?
      Kuka ne elukat vei rakas sinne mistä ne oli haettu?
      Pääsikö jääkarhut takas omalle navalleen?
      Mistä ne osas laskee ajan kun vettä vaan tuli ja oli aina pimeetä eikä ne erottanu yötä päivästä?
      Miksi ....?
      Pirkko, Pirkko kysyit että mistä ne sai juomavettä... Taivaasta... Sadevettä... Olet Pirkko nero!
      Kerro mummu mulle nyt pikku Punahilkkasesta!

      "Olipa kerran pieni Punahilkka..."

      "Oliko se yhtä pieni ja viisvuotias kuin minäkin? Hakiko se Nooa sen Punahilkankin sinne Arkkiin? Leikkikö se Punahilkka siellä Arkissa Tupun, Hupun ja Lupun kanssa?"

      7:3 Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa uskottavalta. Olikohan Joukahainen saunanlämmittäjänä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe