"Suomen uusien autojen kauppa on surkeassa jamassa. Tänä vuonna ensirekisteröintimäärän ennustetaan jäävän 72 000 henkilöautoon.
Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander totesi viime viikolla, että Suomen taloudessa on tuntematon jarru. Autoalan mukaan uusien autojen kaupan jarrussa ei ole mitään tuntematonta.
Uusien autojen kysyntää jarruttavat ainakin sähköistymisen myötä nousseet keskihinnat, kotitalouksien velkaantuminen ja nollakorkokauden päättyminen, työttömyyden kasvu, uudehkojen käytettyjen autojen tuonnin kasvu sekä maailmanjärjestykseen liittyvät epävarmuudet, kuten sodat ja tullit.
Osansa on julkisen talouden alijäämälläkin.
– Suomen talouden elpymisen kannalta keskeistä on kotimaisen kulutuskysynnän käynnistäminen. Uusien autojen ensirekisteröintimäärä on laskenut nopeasti: vuonna 2019 uusia henkilö-, kuorma-, paketti- ja linja-autoja rekisteröintiin 134 000, tänä vuonna määrän ennustetaan jäävän 76 000 autoon. Kuvaavaa on myös se, että kuluttajien välisten autokauppojen määrä on tänä vuonna kasvanut. Kuluttajat ostavat tyypillisesti toisiltaan vanhempia, muutaman tuhannen euron autoja, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio tiedotteessa.
Pientä parannusta luvassa
Hallitus jatkaa täyssähköisten työsuhdeautojen hankintakannustinta ja on tuonut romutuspalkkion takaisin."
Eikös se ole selkeä merkki, että ei kuluteta. Auto ja asuntokauppa paljastaa todellisuuden.Taantuma.
Kotimainen kulutus, työttömyys ja taantuma
2
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Se on tarjonnan ja kysynnän laki, autokaupassa ei ole tarjolla mitään sellaista, johon haluaisin vaihtaa nykyisen autoni, niin pidän, huollan ja kunnostan tätä. Sähköautoa en tule ikinä ostamaan, vain tehokkaat polttomoottori sportit kiinnostaa. Niihin mitä vielä on tarjolla ei ole varaa.
Rattimies - AnonyymiUUSI
"Julkisuudessa on käyty kiistaa työttömyyskriisin syistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Aki Kangasharju sanoi, että tämä johtuu ukrainalaisista pakolaisista. On myös sanottu, että tämä johtuu reservistä, joka on nyt ilmoittautunut työttömäksi. Ovatko nämä kuinka uskottavia selityksiä?
Jos tilastoja katsoo, ei niitä voi kovinkaan uskottavina pitää. Jos katsomme, kuinka paljon ihmisiä on työmarkkinoilla, ei siinä ole tapahtunut oikeastaan minkäänlaista muutosta viime vuosina.
Eli tällainen selitys, että työmarkkinoille olisi tullut paljon lisää ihmisiä, jotka yrittävät epätoivoisesti hakea töitä, ei kauhean hyvin päivänvaloa kestä."
Tuskin työttömät, joita on 318600, lähyevät auto- tau asuntokaupoille. Ja kun tuohon lusätään kokopäivätyötä hakevat, osapäivätyössä käyvät n. 50 000 ja työtä hakevat kokopåivätyössä olevat, irtsanomisuhan alla olevat 50 000, niin totta on , että lähinmä työsuhdeautoja on hankittu ja niitäkin vähemmän kuin aikaisemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.734966Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113369Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j212669Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571727- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441336- 941332
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2201129Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711005IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51889