Jeesus antoi synoptisten evankeliumien lopussa käskyn saarnata evankeliumia kaikille kansoille, siis myös pakanoille. Pietari ja Jerusalemin vanhimmat eivät tienneet tästä mitään. Apt. 10-11
Miten Paavalin seurassa olleet miehet kokivat Jeesuksen ilmestyksen? Seisoivatko vai kaatuivat, kuulivatko vai eivätkö kuulleet, näkivätkö vai eivätkö nähneet?
Sama kertomus on esitetty neljä kertaa ristiriitaisesti poikkeavilla tavoilla.
Raamatun ristiriidat ja virheet
46
234
Vastaukset
- Anonyymi
Jeesus syntyi Matteuksen mukaan noin 4 eaa., mutta Luukkaan mukaan noin 6 jaa. Luukkaan versio on ilmeisen virheellinen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Publius_Sulpicius_Quirinius - Anonyymi
Ei Jeesus tarkoittanut kollektiivisa pakanakansoja, vaan Israelin heimon jälkeläisiä, jotka ovat hajaantuneet eri kansojen sekaan Juutalaisyhteisöiksi.
Matt. 15:24
Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." - Anonyymi
Kaikki oikeat apostolit olivat paikalla, kun Jeesus antoi kastekäksyn.
Matt.28
16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Juudaksen tilalle uudeksi oikeaksi 12. apostoliksi valittiin Mattias, ei Paavalia kuten usein väärin opetetaan.- Anonyymi
Ap. t. 1:11
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Kastekäskyn oikeille apostoleilleen annettuaan helatorstaina Jeesus nousi taivaaseen.
Ei hän sen jälkeen mitään toisenlaisia lähetyskäskyjä antanut, mitä on kirjoitettu esim. Markuksen evankeliumin loppuun.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.] - Anonyymi
Apt 8:12 Mutta kun he >>>nyt uskoivat<<< Filippusta, joka >>>julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä,<<<<< sitten tuli sen julistetun sanan seuraus... !!!!1 niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. !!!!!!
vauvat ei ilmeisesti kuulleet... ei ollut lutteri puhumassa- eikä kummit kehottamassa kastamaan. lapsia.- siis vauvoja.
Millaisen toimenkuvan käskyn Jeesus antoi Uudenliiton käskynä opetuslapsille,
Toimitko SINÄ näin?
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
! 1. Joka uskoo ja kastetaan, >>>>se pelastuu; >>>mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mar 16:15-16)
Eihän tuossa puhuta mitään Martin vauvasta perkeleen ulosajoja- kummin puheista ja papin toimista.... että vauvauskopuhe on kummin tehtävä.... Olkaahan tarkkana, kuin porkkana - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apt 8:12 Mutta kun he >>>nyt uskoivat<<< Filippusta, joka >>>julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä,<<<<< sitten tuli sen julistetun sanan seuraus... !!!!1 niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. !!!!!!
vauvat ei ilmeisesti kuulleet... ei ollut lutteri puhumassa- eikä kummit kehottamassa kastamaan. lapsia.- siis vauvoja.
Millaisen toimenkuvan käskyn Jeesus antoi Uudenliiton käskynä opetuslapsille,
Toimitko SINÄ näin?
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
! 1. Joka uskoo ja kastetaan, >>>>se pelastuu; >>>mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mar 16:15-16)
Eihän tuossa puhuta mitään Martin vauvasta perkeleen ulosajoja- kummin puheista ja papin toimista.... että vauvauskopuhe on kummin tehtävä.... Olkaahan tarkkana, kuin porkkanaHellarit lukevat Etiopialaisen eunukin kastetta ja huudahtavat voitonriemuisasti, ei mainittu lapsia kastetun.
Aikuisia tietenkin alussa kastettiin.
Perheelliset kastettiin perhekunnittain.
Lasten kastaminen oli täysin selvä asia sen ajan Juutalaisille jo proselyyttikasteen muodossa, jossa koko perhe kastettiin.
Monta sotaorpoja lasta kastettiin paljon ennen Jeesuksen aikaa.
- Anonyymi
Pakanoiden turha uskoa Jeesukseen ja kun juutalaiset ei usko, ei Jeesuksella ole mitään käyttöä siinä harhaopissa.
- Anonyymi
no mieti sinä vain omiasi. olet pihalla, juttuinesi
- Anonyymi
Paavali sai Damaskontiellä Saatanan enkelin henkioppaakseen.
"Saul, Saul, turha on sinun potkia pistintä vastaan."
Pistin on Saatanan enkelistä käytetty synonyymi, eli samaa tarkoittava sana.
2. Kor. 12:7
Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
Demonia ei otettu hänestä pois rukouksista huolimatta.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.- Anonyymi
King James
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
Saatanan viestintuoja, The messenger of Satan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
King James
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
Saatanan viestintuoja, The messenger of Satan.Pelkästään Paavalin oppien varaan ei kannata autuuttaan rakentaa.
Kannattaa lukea Jeesuksen ja hänen kanssaan eläneiden ja kulkeineden apostolien opetuksia, unohtamatta VT:n ikuisia totuuksia, jotka ovat olleet luettavissa tuhansia vuosia.
Matt. 7:24
Jeesus: "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle." - Anonyymi
jaa- jaa- Jeesus myös - kasteensa jälkeen komikymppisenä - niin S.anahan vei hänet erämaahan.
Ei se vierasta ole, jos et sitä ole lukenut.
Aikansa olivat erämaassa... otahan selvää
pistelläänpä sinuakin pistimelläsi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkästään Paavalin oppien varaan ei kannata autuuttaan rakentaa.
Kannattaa lukea Jeesuksen ja hänen kanssaan eläneiden ja kulkeineden apostolien opetuksia, unohtamatta VT:n ikuisia totuuksia, jotka ovat olleet luettavissa tuhansia vuosia.
Matt. 7:24
Jeesus: "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle."Onhan sana kertonut, että on paljon kirjoittamatonta - eli se sinun päpättämisestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jaa- jaa- Jeesus myös - kasteensa jälkeen komikymppisenä - niin S.anahan vei hänet erämaahan.
Ei se vierasta ole, jos et sitä ole lukenut.
Aikansa olivat erämaassa... otahan selvää
pistelläänpä sinuakin pistimelläsiSaatana vei sekä Jeesuksen että Paavalin erämaahan.
Gal. 1:17
enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
- Anonyymi
Jresus teki itsestään turhan jätkän jos pakanoiden ei pidä uskoa ja juutalaiset ei usko vaikka pitäisi.
Mutta onneksi siihen harhaoppiin harva uskoo vaikka miten sitä jankuttaisi.- Anonyymi
Ei ole ketään vanhurskasta
9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa.
10 Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
11 ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ketään vanhurskasta
9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa.
10 Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
11 ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.Room. 10:20
Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet". - Anonyymi
Joh. 1:49
Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Helluntaina 3000 kastettua olivat kaikki Juutalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh. 1:49
Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Helluntaina 3000 kastettua olivat kaikki Juutalaisia.Ja pian heillä ei ollut synagoogaan asiaa tai olisi käynyt kuin Jeesukselle.
- Anonyymi
Helluntailaisten teltoista ja tivoleista ei mitään Jumalaa löydy.
Muita henkiä ja tämän maailman alkeisvoimia heissä kyllä vaikuttaisi olevan. - Anonyymi
Jos Jeesus oli vain juutalaisille tarjonnut pelastusta, olisi pelastuneita vähän.
Juutalaiset ei usko eikä edes sekundajuutalaiset pelastu uskoivat miten vain.
Mutta harhaoppi se on. - Anonyymi
Apostolien olisi pitänyt tietää, että evankeliumi oli julistettava pakanoille pelastukseksi, mutta he eivät tienneet. Lähetys käskystä meni noin viisi vuotta Pietarin ilmestykseen, jolloin vasta tiedettiin tämä asia. Sitä ennen pelastettiin vain juutalaisia.
Apostolien teot aikajärjestyksessä | Jumalan valtakunta https://share.google/nieKFEPSLgXCwHWPI- Anonyymi
Ei pakanoista puhuta alussa mitään.
Juutalaiset olivat eri kansojen joukossa. Siksi kaikille heille eri kansoihin piti mennä julistamaan Juutalaisille. Heitä tulikin pitkin eri kansoista 3000 Juutalaista helluntaina paikalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pakanoista puhuta alussa mitään.
Juutalaiset olivat eri kansojen joukossa. Siksi kaikille heille eri kansoihin piti mennä julistamaan Juutalaisille. Heitä tulikin pitkin eri kansoista 3000 Juutalaista helluntaina paikalle.Jeesuksen tarkoitus oli, että kristityksi kastetut pysyvät synagoogan yhteydessä, kuten hän oli itsekin.
Rahanahneet antikristuksen keräsivät ihmisiltä rahat pois perustamissaan erillisissä suurakunnissa. Yksi pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heiltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen tarkoitus oli, että kristityksi kastetut pysyvät synagoogan yhteydessä, kuten hän oli itsekin.
Rahanahneet antikristuksen keräsivät ihmisiltä rahat pois perustamissaan erillisissä suurakunnissa. Yksi pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heiltä.Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin Paavali kokeneena murhamihenä olisi ollut yksi pääepäilty siihen tekoon.
Paavali olisi yhdellä nyrkinlyönnillä pystynyt tappamaan heidät.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Nyrkkeily oli siihen aikaan tappolaji. Vastustaja tuli tappaa. - Anonyymi
Evankeliumi tuli julistaa kaikille pakanakansoille todistukseksi, mutta ei pelastukseksi.
Matt. 24:14
Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.
- Anonyymi
Jeesus paransi sokean syljestä ja maan tomusta tehdyllä tökötillä. Hieraisi köntin potilaan silmiin. Niin alkoi entinen sokea ylistää Jumalaa.
Aamen!- Anonyymi
Jeesuksella oli valta maan päällä tehdä niitä ihmeitä. Hän antoi saman vallan 12 apostolilleen, mutta ei muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksella oli valta maan päällä tehdä niitä ihmeitä. Hän antoi saman vallan 12 apostolilleen, mutta ei muille.
Kaikki muut ovat valhettelijoita ja eksyttäjiä, vaikka heillä jotain henkimaailman voimia olisikin.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksella oli valta maan päällä tehdä niitä ihmeitä. Hän antoi saman vallan 12 apostolilleen, mutta ei muille.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä"
https://www.raamattu.fi/raamattu/KR38/JHN.14 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä"
https://www.raamattu.fi/raamattu/KR38/JHN.14Jeesuksen antaman Hengen voimalla 12 apostolit tekivät ihmeitä, ei muut.
Joh. 20:22
Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
Jeesus lopetti ihmeiden tekemisen.
Mark. 8:12
Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen antaman Hengen voimalla 12 apostolit tekivät ihmeitä, ei muut.
Joh. 20:22
Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
Jeesus lopetti ihmeiden tekemisen.
Mark. 8:12
Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä.Ei Raamattu mikään loitsukirja ole. Monet sieltä napsii jakeita ja uskottelee, että ne koskevat heitä. Ei ne lupaukset muita koske. Konteksti pitää ottaa huomioon.
Jeesus antoi omaa Totuuden Henkeä vain harvoille ja valituille maan päällä eläissään.
Joh.20
21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen antaman Hengen voimalla 12 apostolit tekivät ihmeitä, ei muut.
Joh. 20:22
Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
Jeesus lopetti ihmeiden tekemisen.
Mark. 8:12
Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä."joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen"
Sanotko sinä, että Jeesus valehteli noin sanoessaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen"
Sanotko sinä, että Jeesus valehteli noin sanoessaan?Kyllä. Jeesus valehteli myös silloin kun sanoi tekevänsä kaiken, mitä häneltä pyydetään. Todellisuudessa ei tee mitään, mitä häneltä pyydetään.
- Anonyymi
Kaikki taikausko kuten eri uskonnot ovat ihmisten keino tuoda elämään jotain joka selittäisi asioita. Nämä harhaankohdetut ihmiset ovat kyvyttömiä tai haluttomia ajattelemaan omilla aivoillaan ja selvittämään asioita tieteen todistettujen faktojen kautta. Ihminen on eläin siinä kuin muutkin. Mitään yliluonnollista ei ole.
- Anonyymi
Harhaooit ovat yliluonnollisia. Niitä tiede ei osaa selittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaooit ovat yliluonnollisia. Niitä tiede ei osaa selittää.
Ei ole olemassa yliluonnollista, on vain luonnollisia asioita, joita joko voidaan tai sitten ei vielä voida selittää perustellusti.
- Anonyymi
Lahkolaiset saavat henkivalloista voimia tehdä niitä ihmeitä, millä he ihmisiä eksyttävät.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.- Anonyymi
Juuri nimenomaan kerrottu ettei ihmeitä tapahtu.
Tuo aika ei ole vielä tullut.
Harhaoppista opetusta.
- Anonyymi
Jos olisi olemassa neljä pilkulleen samanlaista tarinaa, tulisi ajatus, kopio, väärennös mutta kun on tallennettu neljän eri henkilön kirjoittamana niin kokonaisuus on aito.
- Anonyymi
Uusi Testamentti on jälkikäteen satojen ihmisten kirjoittama. Kirjoituksia on sen ajan käytännön mukaan vaan laitettu kuuluisien ihmisten nimiin.
Esim. koko Markuksen evankeliumin loppu on täysin tuntemattoman henkilön tekele kirkolliskokousta varten, joka on kylmästä laitettu Jeesuksen puhumaksi.
Asiasta on varoitus -92 käännöksen Mark.16:9 kohdalla.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
- Anonyymi
Muuttuneet olosuhteet vaativat lisäopastusta, niinpä Paavalin nimissä laadittiin uusia teoksia. Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi (antiikin kreikan sanasta ’deuteros’, lit. ’toinen’; sittemmin myös ’toissijainen’ ja ’jatke’). Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidosta historiallisesta tekstistä. Sitä luettiin, mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[2]
- Anonyymi
Uusi Testamentti on kreikkalaisten käännyttämiseksi tehty kirja.
Kreikkalaisten uskomusten mukaan kaikki kuuluisat miehet ovat Jumalan poikia.
Siksi ei riittänyt, että olisi kirjoitettu, että Jeesus on Jumalan poika. Jeesuksesta tehtiin Jumala, joka oli jo luomistyössä mukana.
Siksi Juutalaisten on vaikea uskoa kaikkia kohtia, koska Toora ei edes mainitse Jeesusta luomistyössä, eikä Jeesus ollut ensimmäisten ihmisten kanssa paratiisissa.
Jes. 44:24
Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, hän, joka jo kohdussa muovasi sinut: -- Minä olen Herra, olen tehnyt kaiken! Yksinäni minä leväytin auki taivaan, muovasin maan kenenkään auttamatta. [Job 9:8] - Anonyymi
Aloittaja vääristelee tahallaan asioita.
- Anonyymi
Ei. Raamattuhan niitä vääristelee.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715545Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2734866Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk403174Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172553004Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1032630Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52102Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3362062Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651781Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21546