Esim. muusikot syöpään sairastuttuaan eivät kerro mihin syöpään sairastuivat.
Onhan se henkilökohtainen asia, mutta mitä merkitystä sillä on, jos kuitenkin tiedetään, että syöpä on.
Miesten salaisista syövistä tulee heti mieleen, että ovat sairastuneet eturauhassyöpään, tai rintasyöpään.
Miksi niin monet
20
98
Vastaukset
- Anonyymi
Voisi aivan hyvin kertoa mihin syöpään on sairastunut
Olga Temonen reilusti kertoi mikä syöpä hänellä on.- Anonyymi
Todellakin, ja oli jotenkin helpompaa, kun sai ikäänkuin seurata läheltä hänen viimeisiä aikojaan ja tiesi, mitä hänelke kuuluu.
Myös tiesimme miten Tuukalla meni ja tunnemme suurta myötätuntoa myös häntä ja lapsia kohtaan.
- Anonyymi
Voi voi, taas mitä typerin "vaatimus" Seiskaa lukevilta törpöiltä.
Minua ei ainakaan kiinnosta yhtään mikä syöpä jollain julkulla on.- Anonyymi
Todella omituinen aloitus.
Miksi tarvitsee kertoa syövästään, siinä on tarpeeksi järkytystä kun lääkäri kertoo että sinulla on syöpä.
On aivan henkilökohtainen asia haluaako kertoa mitään .
- Anonyymi
Yleensä kai muusikot sairastuvat alkoholilla tai tupakalla hankittuihin syöpiin. Niitä ilman kun ei ole luovuutta.
- Anonyymi
Niin, siinä saattaa olla myös yksi syy, että haluaa pitää asian omana tietonaan.
Toisaalta suvussa saattaa olla jokin taipumus johonkin tiettyyn syöpään ja silloin sen saattaa saada sellainenkin, joka ei ole koskaan tupakoinut, tai käyttänyt alkoholia. - Anonyymi
Luova voi olla muutenkin.
- Anonyymi
Se on oma valinta kertooko mikä syöpä on kyseessä. Siinä varmaan joutuu itse ensin sisäistämään, ett on sairastunut syöpään, kelle tahansa on järkytys kuulla sairastuneensa syöpään. Syöpähoidotkin on rankkoja, ei siinä kaikille tule ensimmäiseksi mieleen kertoa mistä syövästä on kyse, yrittää vaan selviytyä kaikesta. Ehkä sitten saattaa kertoa, kun on paranemassa, ett millaisesta on ollut kyse. On vaikeaa tulla julkisuuteen sairautensa kans, se vaatii rohkeutta, varsinkin, jos on aggressiivisesta syövästä kyse tai sellaisesta jota ei voi leikata. Se on rohkeutta myöskin, ett kertoo sairastuneensa syöpään.
- Anonyymi
Kuuluuko se ehkä sinulle?
- Anonyymi
Kyllä se lääkäri sulle kertoo, kun tulee sinun aikasi. Minäkin kuulin omastani ihan ensimmäisenä. Lääkäri kertoi myös myöhemmin, että hyvin monella on syöpä, vaikka ei itse sitä tiedä ehkä vielä pitkään aikaan. Kannattaa kuules käydä vapaaehtoisesti vaikka koko vartalon TT-kuvauksessa, ei se maltaita maksa.
- Anonyymi
Kuvauksissa näkyvät muutokset kerrotaan monesti asiakkaalle hyvänlaatuiseksi vaikka näytteitä ei ole otettu,näin sanottiin minulle kahdesti samasta muutoksesta joka muuntuikin pahaksi syöväksi joka levisi sappitiehyeeseen ja maksaan.ei voitu enää leikata ja hoidot ei tehonnu. Jäljellä palleatiivinen hoito nyt,ikää vasta vähän päälle 60v. Paljon olis ollu vielä tekemistä ja paljon jää tekemättä.
- Anonyymi
Minäkin olen sairastanut syövän, mutta en salaillut sitä, enkä sitäkään, mikä syöpä se oli.
Mutta sinulle en taida kertoa, että mikä syöpä se oli.
Onneksi silloin selvisin siitä.
T. aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin olen sairastanut syövän, mutta en salaillut sitä, enkä sitäkään, mikä syöpä se oli.
Mutta sinulle en taida kertoa, että mikä syöpä se oli.
Onneksi silloin selvisin siitä.
T. aloittajaEn tarkoittanut edellistä kommenttiani vakavasti sairaalle, jonka perään vastaukseni laitettiin, vaan aivan toiselle.
Pahoittelen t. aloittaja
- Anonyymi
Ikävää, ettei Suomessa ole yhtään muusikkoa.
- Anonyymi
Onhan meillä tulevia muusikoita...
- Anonyymi
Mihin Matti Ahde kuoli............salattiin.
- Anonyymi
Nykyäänhän monet eivät kerro edes lapsen saatuaan, että kumpaa sukupuolta hän on.
- Anonyymi
Minun mielestä olisi erittäin huomaavaista kansaa kohtaan jos jokaisen muusikon kuolinhetki korahduksineen allekusemisineen taltioitaisi videolle ja näytettäisi sitten jukisesti vaikka youtubessa.
- Anonyymi
Se että sinä olet noin utelias ei tarkoita sitä että muusikoiden tms. olisi mikään pakko tyydyttää uteliaisuuttasi.
- Anonyymi
En ole utelias mutta julkkikset ovat itse valinneet julkisuuden elämäänsä ja kansa on ollut silloin kiinnostunut heistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2413293Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3592946Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,171975Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e621759Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591642MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121513- 1221466
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11394Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4691378